perjantai 21. lokakuuta 2016

5 vinkkiä onnistuneeseen lapsiperhelomaan

Palasimme juuri kahden viikon Italian-reissulta. Edellinen ulkomaanreissu tapahtui melko tasan vuosi sitten Espanjaan, joten nyt kun matkoja kaksilapsisena perheenä on takana jo kaksi, uskallan ehkä koota yhteen ajatuksiani lasten kanssa matkustamisesta. Tässä siis omat vinkkini siihen, miten lapsiperheloman kestää järjissään ja siitä jopa nauttii, vaikka mukana on täystuhoikäinen taapero ja vajaa nelivuotias. Matkan kohteena oli tällä kertaa Toscana ja kulkumuotona jälleen vuokra-auto, jolla matkasimme neljään eri majoituspaikkaan ja teimme niistä käsin päiväretkiä.


1. Unohda kiire ja tarkista oma asenteesi

Tämä on ehkä vinkeistä tärkein. Itselleni on ollut aika paljon opettelemista siinä, että lomapäivästä suuri osa menee lasten kanssa perustarpeiden tyydyttämiseen, kuten syömiseen, päiväuniin tai yleiseen säheltämiseen. Itse paahtaisin lomalla(kin) mielellään tukka putkella, mutta lasten kanssa olen yrittänyt ottaa ohjenuoraksi, että päivään mahtuu ehkä yksi suunniteltu kohde, ja kaikki muu on plussaa. Rennolla asenteella tulee lisäksi tehtyä aika hauskoja spontaanejakin juttuja, joita ei ehkä olisi osannut suunnitella. Oma asenne tarttuu myös lapsiin, joten jos olet itse kireä, lapsetkin kiukuttelevat.



2. Suunnittele ohjelmaa lapsillekin

Tällä lomalla otimme jo etukäteen päiväretkikohteissa selvää paikallisista leikkipuistoista, jotta jokaisessa päivässä olisi muutakin kuin uuvuttavaa kaupungilla kävelyä. Hyväksi havaittu konsepti oli kierrellä ensin kaupungilla, ostaa sitten lounaaksi eväitä ja mennä syömään niitä puistoon, jossa lapset saivat rauhassa kieppua leikkipuistovälineissä. Temmellyksen jälkeen kehitimme joskus hauskan mielikuvitustarinan aarteenetsinnästä, jonka avulla jälkikasvu saatiin jättämään leikkipuisto ja jatkamaan matkaa. Pikkukylien vanhat ovet, kellarinluukut ja kapeat kujat suorastaan ruokkivat mielikuvitusta tällaiseen, ja aarteenetsintäleikki päättyi esimerkiksi jäätelöön tai jonkun pienen matkamuiston ostamiseen lapsille. Leikin varjolla saimme nelivuotiaan jopa olemaan hiljaa paikallisessa kirkossa, kun keksimme olevamme siellä paossa noitia, jotka kuuntelivat korva tarkkana kirkon katolla.


3.  Älä unohda eväitä

Tilanne kuin tilanne selviää yleensä rusinoilla tai muulla pikkusyötävällä. Aina ei myöskään voi tarkkaan tietää milloin löytää hyvän lounaspaikan tai ruokakaupan. Tällä reissulla pääsi itse asiassa omatunto hiukan kolkuttamaan, kun pienempikin rouskutti vähän liian usein sokerisia keksejä tai muuta epäterveellistä isomman esimerkistä, mutta kokonaiskuvassa yhden lomareissun herkkukiintiön ylitäyttyminen ei taida haitata kovin paljoa, jos sillä saadaan sopu säilymään.


4. Järjestä vanhemmille omaa aikaa

Pari viikkoa kellon ympäri perheen kanssa voi joskus kiristää hermoja, varsinkin kun pienempi on vielä täysin vahdittava. Tilannetta helpottaa, jos vanhemmat pääsevät välillä vuorotellen yksin kävelylle tai käymään vaikka kahvilassa. Pienikin irtiotto lapsiperhematkustamisesta saa taas muistamaan reissut ennen lapsia ja nauttimaan ulkomaan ilmapiiristä eri tavalla kaikilla aisteilla, pienten lasten kanssa kun huomio on usein enemmän käytännön asioissa, kuten siinä, ettei kukaan jää auton alle.


5. Yritä säilyttää jonkinlainen päivärytmi lomallakin

Itse olemme ainakin näillä Italian- ja Espanjan-lomilla säilyttäneet päivärytmimme osittain Suomen ajassa, koska perheen pienimmäinen herää kuitenkin aamuisin Suomen aikataulun mukaan. Siksi on tuntunut järkevältä laittaa lapset nukkumaankin Suomen ajassa. Parin vuoden päästä tilanne voi olla jo toinen.


Näillä eväillä Toscanan-reissumme oli suorastaan mahtava. Italiassa kävin nyt kolmatta kertaa, mutta tämä oli huomattavasti pidempi ja kattavampi kuin aiemmat reissut, joten tuntuu, että taisin ehkä hiukan hurahtaa. Ainakin matkakuume taas kasvoi entistä suuremmaksi, ja toivon myös, että pystyn arjessa säilyttämään hiukan Italian rentoudesta ja omasta stressittömästä asenteestani.


Oli muuten hauskaa verrata, minkälaista matkustaminen oli tällä kertaa vuoden takaiseen verrattuna: tuhat kertaa helpompaa! Lapset todellakin muuttuvat helpommiksi kasvaessaan, ja vaikka jonkun mielestä vauva voi olla helppoa matkaseuraa, koska sen voi kantaa minne vain, ainakin meidän perheessä tämä taaperovaihe on vauva-aikaa paljon helpompi. Sekin on yksi hauska asia lapsiperhematkailussa: matkat eivät ole koskaan samanlaisia, koska lasten ikä vaikuttaa tekemisiin ja mahdollisuuksiin niin ratkaisevasti.

Miten sinä handlaat matkat lasten kanssa ja pidät pikkuväen tyytyväisenä?