perjantai 30. syyskuuta 2016

Ompeluharjoituksia tyttären kanssa

Syyskuu on suorastaan valunut sormien välistä. Olen säilönyt omenoita, käynyt jopa puolukassa ja korjannut muuta vuodenajan satoa. Kun omppuralli vihdoin saatiin valmiiksi, ei ole tehnyt mieli tehdä oikein mitään. 


Mutta jostain tuli kuitenkin innostus taas pitkästä aikaa ommella. Tai oikeastaan pakko oli paras muusa tälläkin kertaa, nimittäin olen jo pitkään suunitellut tekeväni tilkuista lastenhuoneeseen viirinauhaa, ja tyttären lähestyvä syntymäpäivä muodostui mielessäni eräänlaiseksi dead lineksi. Ehkä siksi, että viime vuonnakin kävin läpi samanlaisia ajatuskulkuja, mutten lopulta saanut aikaiseksi. Tai no, olihan meillä silloin pieni vauvakin perheessä ja minulla massiivinen univelka. 

Valmista ei ole tullut vieläkään (ehtii kyllä tulla ennen synttäriä), mutta mukavinta on tällä kertaa ollut se, että tytär on ollut ompeluseuranani. Valitsimme yhdessä kankaat, ja oman ompelemiseni lomassa olen opettanut tyttärelle neulan käyttöä, kankaiden leikkaamista ja nuppineuloilla pistämistä. Vajaa nelivuotiaan keskittymiskyky on tietysti rajallinen, joten aika nopeasti tavoitteellisemmat harjoitteet ovat muuttuneet vapaaksi leikiksi, jossa tyttö leikkaa kankaista isän, äidin, lapset, mamman ja pappan ja laittaa lapsia vuoroin nukkumaan, vuoroin rattasiiin ajelulle. Välillä pieneen ompelijaan iskee silppuamisvimma, ja sitten mamman palasia etsitään ympäri huonetta. Vähän väliä olen saanut hypätä ylös ompelukoneelta ja pujottaa lankaa uudestaan silmään, leikata apuna vaikeimmissa paikoissa ja etsiä kadonnutta neulaa. 


Välillä joudun myös muistuttamaan itselleni, että on ihan ok, jos lapsi leikkaa palasen kauniista isohkosta tilkusta hankalasti keskeltä. Nopeammin tulisi valmista ilman seuralaista, mutta lapsen kanssa kaikki on kyllä varmasti paljon hauskempaa. Luulen, että suunnilleen tällä tavalla opin itsekin ompelemaan, kun aikoinaan pyörin äitini jaloissa tilkkuineni ja leikkeineni.