perjantai 26. helmikuuta 2016

Erikoisruokavalio ulkomaanmatkoilla

Varasin tässä hiljattain koko perheelle lennot Italiaan lokakuuksi. Näyttää siis siltä, että ensi syksynä lomailemme samantyylisissä merkeissä kuin viime vuonna Espanjassa, nyt vain maa vaihtuu.


Heti matkan varattuani tuli mieleeni, että mitenkäs pasta ja pizza? Joskus aikana ennen gluteenitonta ruokavaliota olen käynyt Italiassa ja syönyt niin tajuttoman hyvissä ravintoloissa, että pitäisin kyllä aikamoisena pettymyksenä, jos en tällä kertaa saisikaan hyvää ruokaa. Mutta ei hätää: ilmeisesti keliakia on niin yleinen sairaus Italiassa, että valinnanvaraa kyllä löytyy ravintoloissakin. Asia sai kuitenkin pohtimaan matkustamista ruokavaliorajoitteisena yleisemminkin, koska ruoka on ainakin minulle matkailun suuri suola ja jopa suuri syy matkailla, vaikka toisaalta ruoka tekeekin matkustamisesta hiukan hankalaa.


Ensimmäisen periaatteeni matkoilla ollessa on tämä: jousta! Minulla kun ei ole henkeä uhkaavia tai muuten vakavia allergioita, on varaa joskus joustaa. Itse esimerkiksi aloin syödä kalaa Etelä-Amerikassa matkustaessani, koska muuten olisin jäänyt nälkäiseksi. Argentiinassa en vetänyt hernettä nenään pekoninpaloista ruoka-annoksessani, koska eihän se paikallisten mielestä ollut lihaa. En tosin söisi lautasellista spagettia ulkomaillakaan, koska se tietää sen verran ikäviä vatsanväänteitä, että sellaisesta menee loma pilalle.


Toinen syy joustaa on tutustuminen paikalliseen ruokakulttuuriin. Tuntuisi vähän hassulta elää pelkästään ulkkareille suunnattujen ravintoloiden varassa, jotka ovat joka puolella maailmaa samanlaisia. Toisaalta en kyllä itse ole sentään lihaa reissuillani syönyt, vaan paikalliseen ruokaan tutustuminen on rajoittunut kalaan ja kasviksiin.


Toinen periaatteistani matkoilla on pitää aina omia eväitä mukana. Kannan kassissa hedelmiä, myslipatukoita ja pähkinöitä niitä tilanteita varten, kun mistään ei löydy mitään sopivaa syötävää.


Kolmas tärkeä periaate on ennakoida. Mikäli on matkalla maassa, jonka ruokakulttuuri ei sovi omaani, katson etukäteen opaskirjoista tai netistä ravintolavaihtoehtoja. Esimerkiksi Santiago de Chilessä olisi päätynyt syömään valtavia lihapullapatonkeja, jos olisi jättänyt ruokailunsa sattuman varaan, mutta etukäteen etsimällä löysimme ihania kasvisravintoloita. Tässä tullaan tosin taas siihen, että kovin autenttista kuvaa maan ruokakulttuurista emme ehkä saaneet.


Yksi tärkeä oivallus on sekin, että kaikkialla maailmassa ne ruoka-aineet, joita itse välttelee, eivät välttämättä edes kuulu kovin olennaisesti ruokavalioon. Aasia on minulle vielä tuntematonta maaperää, mutta luulisin, että siellä eivät maito ja vilja aiheuttaisi juurikaan ongelmia, eikä kasvissyöjääkään ihmeteltäisi. Sekin on tullut todistettua, että esimerkiksi maitotuotteet muualla kuin Suomessa eivät välttämättä aiheuta lainkaan samalla tavalla vatsanväänteitä. Espanjan lomajäätelöt on siis nautittu ihan hyvillä mielin ja vatsoin.

Neljäs ja tärkein periaate on ruokavalion aiheuttamista pienistä (ja joskus suuremmista) hankaluuksista huolimatta lähteä rohkeasti reissuun. Jotain suuhun pantavaa olen aina löytänyt, kuten eräällä reissulla Malawissa, jossa yhtenä päivänä eteeni kannettiin kolmella peräkkäisellä aterialla paistettuja kananmunia. Reissu taisi muutenkin olla aika kananmunapitoinen, mutta mahtavaa oli silti. 

maanantai 15. helmikuuta 2016

5 pihahaavetta

Kevään tulon näkee ainakin täällä meillä selvästi siitä, että emännällä alkaa olla pää täynnä sisustus- ja pihahaaveita. Voisi jopa väittää että käyn ylikierroksilla, mutta varsinkin näihin pihasuunnitelmiin olen saanut perheen muun väen ihan kivasti mukaan. Näitä ideoita on tullut muhiteltua pidemmän ajan kuluessa, ja nyt ne tuntuvat taas heräävän eloon.


Pihammehan on nyt tällä hetkellä enemmän tai vähemmän epäsiisti, koska olemme priorisoineet remonttia ja syötävien kasvien kasvatusta. Tontti on myös sen verran iso, että ihan jokaista nurkkaa on mahdotonta pitää siistinä.

Näistä sohjolumisista kuvista, jotka on otettu illan melkein jo pimetessä, voikin olla hiukan vaikea nähdä paikkojen potentiaalia. Yritetäänpä silti!

1. Vanhan navetan kivijalan paikalle leikkimökki


Leikkimökistä keväinen pihasuunnitteluinnostus oikeastaan lähti liikkeelle. Vanha kivijalka on sammaleisena niin kaunis, että sitä tekee mieli käyttää jotenkin hyödyksi. Nyt paikka on pusikoitunut, mutta kaatamalla muutaman puun ja siistimällä muuta kasvustoa tästä voisi tulla yksi pihan kohokohdista. Keittiön ikkunasta näkee paikalle suoraan, joten joskus vanhempana lapset voisivat leikkiä leikkimökissään keskenäänkin.

Kivijalan vieressä on kiviröykkiö, josta tulee lapsille erinomainen kiipeilypaikka. Visioin myös, että siitä voisi tulla heille eräänlainen ”graffitiseinä” eli että he voisivat maalata kiviä kivoilla väreillä. Vai näyttäisiköhän sellainen pihalla liian levottomalta?

2. Kahvittelupaikka kiviaidan viereen


Kiviaita on itsessäänkin vielä kesken, mutta meillä on jo ajatuksena, että sen viereen tulee jonkinlainen istuskelu- ja kahvittelupaikka. Siitä voi sitten ihailla kiviaitaa, katsella viereiselle pellolle tai seurata lasten leikkimistä aivan vieressä sijaitsevassa leikkimökissä.

3. Uusi kasvimaa pihan reunalle


Tämä suunnitelma on ollut tekeytymässä jo jonkin aikaa, ja puolitoista vuotta sitten syksyllä kaivurikuski tasoittikin kasvimaan paikkaa muiden hommien ohella. Mies on kantanut peräkammarin remontin yhteydessä ulos tuotua vanhaa eristesammalta maahan maatumisaineeksi ja keväällä olisi tarkoitus peittää alue pariksi vuodeksi pressuilla, jotta rikkaruohot kuolevat. Tähän mahtuu melko isokin kasvimaa, mutta vielä ei ole ihan selvää, kuinka isoa jaksamme hoitaa. Samalle alueelle voi myöhemmin tehdä kasvihuoneen, sitten kun sellaiseen on aikaa. Kasvimaa-alue olisi tarkoitus reunustaa leveällä kaistaleella tiiliä tai muuta vastaavaa materiaalia, etteivät rikkaruohot leviä reunoilta, meillä kun kasvaa erittäin paljon vuohenputkea.

3. Nuotiopaikka tontin kulmaan



Olemme innostuneet paistamaan pihalla nuotiolla lettuja aina silloin tällöin. On kuitenkin vähän hankalaa, kun nuotiolle ei ole omaa vakiintunutta paikkaansa. Olisi myöskin kiva, että nuotiopaikan ympärillä olisi istumapaikkoina vaikkapa pari puunrunkoa.

Mies oli sitä mieltä, että tontin kulmassa puiden keskellä on nuotiolle paras paikka, varsinkin sitten, kun liikoja puita vähän kaadetaan tieltä pois. Voi katsella läheisille pelloille ja ehkä tiirailla vähän tähtiäkin.

4. Kivikasasta kivipuutarha



Olen tainnut ennenkin valittaa kertoa, että pihamme on täynnä kivikasoja. Yksi keskeisimmällä paikalla olevista on tämä, joka näkyy heti pihaan tullessa ja on melko lähellä taloa. Nämä kivet ovat olleet paikoillaan jo vuosia, joten ne ovat kivasti sammaloituneet ja niiden ympärille on istutettu vähän kaunistavaa kasvustoakin, esimerkiksi raparperi, omenapuu, marja-aronia ja syysasteri. Tarkoituksenani on kuitenkin tehdä kasasta vielä oikein kunnon kivipuutarha, jotta kivien välistä ei kasvaisi pelkkää rikkaruohoa. Kivikasat myös houkuttelevat käärmeitä, joten suunnittelimme täyttävämme kivien koloja soralla. Koristeeksi voisi sitten istuttaa vaikka mehikasveja.

5. Jotain pitäisi tehdä tällekin nurkalle


Pihatien vieressä oleva pläntti on ollut oikea mielenmasentaja, koska se näkyy heti pihapiiriin tullessa. Kauniin aittamme vieressä on kasvanut kaikenlaista epämääräistä, kuten lupiineja, vuohenputkea ja muuta vähemmän toivottavaa. Maa on myös ollut niin epätasaista, ettei alueen parturoiminen ruohonleikkurilla ole onnistunut.

Viime syksynä kaivurimies tasoitti tämänkin alueen, mutta märän kesän takia viimeinen tasoitus ja nurmikon kylvö jäivät tekemättä. Pian myös paljastui, että alueelle muodostuu muokkauksen jälkeen vesilätäkkö aina kun vähänkin sataa. Tietä pitäisi korottaa ja saada maa viettämään tiestä poispäin.

Pelkän nurmikon lisäksi alue kaipaisi jotain muutakin nättiä kuin muutaman yksinäisen puun. Mitään kuningasideaa tämän suhteen ei kuitenkaan ole vielä tullut, joten jatkamme harkitsemista.

Joko te muut intoilette puutarhahaaveiden parissa? Jotain kummaa tuossa kevätauringossa on, minut se on saanut haaveilemaan paitsi pihasta, myös matkasta Marokkoon, uudesta yrityksestä, uusista verhoista ja mistäköhän vielä… 

torstai 11. helmikuuta 2016

Matkalla hattarapäästä zen-munkiksi

Toisen lapsen saamisessa suurin muutos on ollut ehkä se, miten hektiseksi arki on muuttunut. Kyllähän yhdenkin lapsen kanssa aika oli kortilla, mutta nyt tuntuu, että keittiön pöydällä, tasoilla ja missä lie lojuvat laskut ovat kaikki aivan kaaoksessa, auton katsastaminen on aina melkein myöhässä ja projektien loppuunsaattaminen tuntuu lähinnä vitsiltä. Myös aistiärsykkeiden määrä lisääntynyt. Kun jaloissa itkee, kiljuu, jokeltaa ja höpöttää pari mukeloa, ovat omat herkät ja hiljaisuutta tarvitsevat hermoni aika ajoin koetuksella.


Koska oman ajan määrä on rajallinen, olen alkanut yrittää karsia elämästä kaikkea turhaa ja päänsisäistä kovalevyä kuormittavaa. Suurin syy tähän on se, että saisin iltaisin unta, koska jos olen jumittanut illan viimeiset tunnit Facebookissa, on ihan taattu, että kieriskelen sängyssä vielä ainakin tunnin valveilla. Tunti sinne tänne ei nyt niin paha olisi, mutta kun perheen pienin herättää joka tapauksessa liian aikaisin, jokainen minuutti unta merkitsee paljon.


Ensimmäisenä kaivoin naftaliinista vanhan meditointi-innostukseni, joka ei kyllä oikeastaan koskaan ole ollut mitään mitä varsinaisesti haluaisin tehdä vaan jotain sellaista, josta tiedän, että se voisi olla minulle hyväksi. Minä olen nimittäin ihminen, joka ei malttaisi edes pestä hampaita ilman, että samaan aikaan on nenä kirjassa.


Toinen uusi rutiinini on ollut jokailtainen nettilakko. Lasten mentyä nukkumaan olen usein sännännyt suoraan koneelle joko blogeissa surffailemaan tai intoilemaan uusista sisustusideoista tai sitten vaan katsomaan jotain sarjaa. Ja kohta onkin vierähtänyt pari tuntia, eikä illassa saa tehtyä yhtään mitään muuta. Nukkumaan mennessä päässä pyörii tuhat asiaa, joista puolet on turhia, osa suorastaan haitallisia mielenrauhan kannalta ja loputkin sellaisia, joita olisi parempi ajatella päiväsaikaan.

Kolmanneksi, vähän kuin siinä sivussa, olen napannut komeroista yksi kerrallaan lastentarvikkeita ja muita tavaroita, joita ei enää tarvita, ja pannut niitä myyntiin nettikirpputoreille. Vanhoja vaatteita olen vienyt jätesäkeittäin keräyslaatikkoon. Jotain on mennyt kaupaksikin, ja ah miten ihanaa onkaan saada talosta turhaa tavaraa pihalle. Tuntuu kuin pääkoppakin olisi pikkuhiljaa paremmin järjestyksessä, kun nurkat tyhjenevät.


Ja vielä viimeisenä päätimme miehen kanssa ottaa uuden rutiinin, että aina kun molemmat ovat illalla kotona, vuoropäivinä kumpikin saa puoli tuntia aikaa käydä lenkillä. Alkuun ei tehnyt yhtään mieli mennä ulos pimeään ja sateeseen, mutta siinä ei kyllä vesi ja kurakaan paljon haittaa, kun pääsee raittiin ilman makuun.

Mielenhallintaprojektini on tuottanut erinomaisen hyvin tulosta. Meditaatiohan on aina ollut vilkkaalle mielelleni äärettömän vaikeaa (no kenellepä ei), mutta sen jälkeen kun tajusin, ettei kyseessä ole suoritus, jossa voisi onnistua tai epäonnistua, on alkanut sujua vähän paremmin. Silläkin uhalla, että kuulostan snobbailevalta wannabe-munkilta, pitää julistaa, että meditaatio näyttää tosiaankin auttavan vähän joka asiaan. Ketutukseen, kiireen tunteeseen, kärsimättömyyteen, levottomuuteen, ärtymykseen, aikaansaamattomuuteen. Toivon, etten enää jatkossa ole niin typerä, että lopettaisin tämän rutiinin taas joskus, kun elämässä alkaa olla helpompaa.


Nettilakko on sekin ollut toimiva, mutta melko vaikea pitää. Tuntuu vähän hätkähdyttävältäkin huomata, miten voimakkaasti somen seireenit huutelevat tietokoneelta ja kännykästä. Varsinkin, kun meillä katsotaan tv-ohjelmatkin netistä. En tiedä, kuinka kauan kokoiltainen nettilakko vielä pitää, mutta ainakin viimeisen tunnin ennen nukkumaanmenoa voisin jatkossakin pyhittää muulle kuin ruutuajalle.

On muuten loppujen lopuksi aika ihanaa, että voi ahdistua jonkin niin ylellisen kuin oman ajan puutteesta. Vielä pari kuukautta sitten olin niin rikki silkasta väsymyksestä, että en osannut toivoa mitään muuta kuin unta. Nyt kun alkaa olla taas muitakin toiveita kuin uni, on elämä selvästi astetta helpompaa! 

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Ompelukoneen surinaa

Kaivoin pitkän tauon jälkeen ompelukoneen esiin varastosta ja löysin sille vieläpä paikan, jossa se saa kököttää käyttökertojen välissäkin. Olen havainnut, että ompelukonetta ei kerta kaikkiaan tule käytettyä, jos se täytyy joka kerta erikseen kaivaa esiin ja pakata taas käytön jälkeen takaisin. Harvoin kun mikään ompelus tulee valmiiksi yhdellä istumalla.


Ostin uuden koneen odottaessani esikoista aikomuksenani ommella hänelle mekkoja ja muita ihanuuksia. Sitten tuli väliin kaikenlaisia remontteja, jotka veivät sekä mehut että innostuksen, joten ompelu on jäänyt aika vähäiseksi.


Mutta lapset kasvavat, joten on syytä alkaa pitää kiirettä, jos heille aikoo jotain ommella. Isompana kun heille eivät välttämättä enää äidin ompelukset kelpaa. Aloitin helpoista harjoitteluhommista, nimittäin ompelin tytön nukelle vaipan sekä nukkekodin asukkaille peittoja. Sen jälkeen innostuin ompelemaan vanhasta kirppiskankaanpalasta, tyllistä ja pitsistä tytölle prinsessahameen, nyt kun hän on kovasti prinsessaleikkeihin kallellaan. Näiden leikki- ja nukenvaatteiden ompeleminen oli tosi hauskaa, koska ei tarvinnut käyttää kaavoja eikä stressata lopputuloksesta. Ylipäänsä kaavojen asettelu ja osien leikkaaminen on mielestäni yksi ompelemisen vaikeimmista osista, aika usein kun tuntuu, etteivät palaset sittenkään ommellessa osu kohdilleen niin kuin ohjeessa edellytetään.


Verryttelyjen jälkeen uskaltauduin kaivamaan esille kaavoja ja vaaleanpunaista ruusuflanellia, joka on joskus tullut meille isoäitini varastoista. Olen nyt päättänyt, että koitan ensin käyttää varastossani olevia kankaita ennen kuin ostan uusia, koska uusina ostettujen kankaiden kohdalla koen aina liikaa suorituspaineita, ja siksikin ompelukset menevät mönkään tai jäävät kesken.


Flanellista leikkasin lapselle yökkärihousut Juju-lastenvaatekirjan perushousun kaavalla. Laitoin lahkeisiin kuminauhat, jotta liika pituus ei niissä haittaisi eli ne menevät pidemmän aikaa. Tytär tosin nimesi housut remonttihousuiksi, joten ehkä taidoissa on vielä hiomisen varaa!


Ompelu oli kyllä taas tosi hauskaa. Voi kun olisikin lisää aikaa harrastaa tätä lajia, vaikka vaikeaa se on, kun jaloissa mönkii konttaamista opetteleva touhutassu, joka olisi kiinnostunut painamaan ompelukoneen kaasujalkaan hiukan lisää vauhtia.