tiistai 30. elokuuta 2016

Mangoldia ja kurpitsaa

Olen tänä kesänä tehnyt taas erilaisia kokeiluja mangoldin kanssa. Tänä vuonna ne taas kasvavat, kun viime vuonna sato jäi ilmeisesti kylmän kesän takia olemattomaksi, ja senkin vähän söivät peurat. Nyt olen verkottanut istutukseni niin tarmokkaasti, että peurat saavat etsiä mussutettavansa muualta.


Toinen mielenkiintoinen raaka-aine on myskikuripitsa. Sehän on nyt kovasti pinnalla ruokamaailmassa, mutta itse en ollut koskaan aiemmin syönyt tai ainakaan ostanut myskikurpitsaa. Varmaan siksi, että useimpina syksyinä meillä on tullut omasta takaa jättikurpitsaa niin paljon, etten ole kokenut tarvetta ostaa kurpitsaa kaupasta.

Pilkoin myskikurpitsan paloiksi ja paahdoin sen uunissa. Tein siitä salaatin mangoldin, oman maan pensaspapujen, pähkinöiden ja siementen kera. Yritin käyttää kurpitsan omia siemeniä, mutta jostain syystä en saanut niistä ihan niin rapeita kuin olisin toivonut, tälläkään kertaa. Tekisi mieli käyttää siemenetkin hyväksi kurpitsasta, mutta jotenkin ne jäävät minulla aina vähän nahkeiksi.


Myskikurpitsa-mangoldisalaatti

1 myskikurpitsa
mangoldin lehtiä
tuoreita yrttejä
oliiviöljyä
vihreitä papuja, esim. pensaspapuja
savupaprikajauhetta
suolaa
pippuria
1 valkosipulinkynsi
cashew-pähkinöitä
kurpitsansiemeniä (kurpitsasta otettuja tai kaupan)

Kuori ja pilko kurpitsa ja poista sen siemenet. Pyörittele palat oliiviöljyssä, mausta suolalla ja pippurilla ja paahda uunissa 200 asteessa, kunnes ne saavat vähän väriä. Pese ja revi mangoldin lehdet ja asettele salaattikulhoon tai vatiin. Pilko valkosipulinkynsi ja kuullota oliiviöljyssä. Lisää pannulle siemenet sekä savupaprikajauhetta. Kun kurpitsat ovat valmiit, asettele ne mangoldin lehtien päälle ja ripottele pinnalle siemenet. Lisää vielä cashew-pähkinät, pavut ja yrttejä sekä mausta oliiviöljyllä ja pippurilla. Tarjoile. 

2 kommenttia:

  1. Voi miten herkullisen näköistä. Onpa hienoa, kun tuollaisia gourmet-raaka-aineita kasvaa omasta takaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä parempaa kuin mikään supermarket kun saa hakea satoa omalta pihalta. :)

      Poista