maanantai 27. kesäkuuta 2016

Luovuutta laastihommissa

Taisin ohimennen mainita, että rappasin remonttihuoneen uunin antiikkilaastilla joskus vapun tienoilla. No, ei se tietenkään ihan niin suoraviivaisesti mennyt. Rappasin kyllä uunia vappuna ja luulin saaneeni työn valmiiksi, mutta sitten pieni perfektionisti sisälläni alkoi nostaa päätään.


Uunin pinta ei vain tuntunut tarpeeksi tasaiselta. Lähipiiri kyllä vakuutteli, että rappaus kelpasi, mutta ilta-auringon säteet olivat armottomat osuessaan vastarapattuun pintaan. Loppujen lopuksi en nyt enää tiedä montako kertaa rappasin takkaa ja millä välineillä, mutta lopputuloksena oli tyytyminen siihen, että minun taidoillani ei täysin tasaista rappauspintaa saa aikaiseksi. Hiukan eläväinen pinta oli sekin kiva, mutta aina jäi kuitenkin harmittamaan, ettei pinta ollut sellainen, mitä olin yrittänyt.

Lopulta päätin heittää käyttäneeni välineet nurkkaan ja lähteä kokonaan uusille poluille. Konsultoituani remonttihommista paljon tietävää isääni sekä kaikkitietävää googlea, päätin yrittää levittää uuniin vielä yhden kerroksen antiikkilaastia – tällä kertaa pensselillä. Ja se olikin hyvä päätös! Kun vain muisti tehdä laastista tarpeeksi löysää ja käyttää maalatessa paljon vettä liukasteena, pensseli sopi laastin sutimiseen oikein mainiosti. Pintaan jäi vielä hienosti siveltimenvedot näkyviin. Kylläpä olin tyytyväinen, että olin uskaltanut ryhtyä laastihommiin pussin ohjeita vastoin ja tehdä ihan oman pääni mukaan. Olin toki kuullut aiemminkin, että valmiiksi levitettyä laastia on tapana kuvioida harjoilla, pensseleillä, teloilla, millä vain, mutta itselläni laasti ehti aina yläpäästä kuivua liiaksi siinä vaiheessa kun yksi seinä laastia oli levitetty. 


Työn loputtua pesin työvälineet iloisena ja lähdin perheen kanssa muihin puuhiin. Juttelimme miehen kanssa, miten hienoa on, että Iisakin kirkoksi ristimämme rappaushomma oli vihdoinkin valmis. Kunnes sitten tulimme kotiin ja kävin kurkistamassa remonttihuoneeseen: hienossa juuri kuivuneessa pinnassa näkyi paikoitellen tummanharmaita pilkkuja, aivan kuin laastin seassa olisi ollut jotain epäpuhtautta. En keksi muuta selitystä kuin että mustasta muoviämpäristä oli irronnut porakonevispilällä sekoitettaessa muovihitusia laastiin.

Epätoivo oli aluksi melkoinen, vaikka lähipiiri taaskin rauhoitteli, että pikkuhitusia hädin tuskin huomaa. Mutta nyt saavat rappaushommat joka tapauksessa loppua. Aion maalata uunin kalkkimaalilla valkoiseksi, ja jos siinäkin vaiheessa tulee vielä vastoinkäymisiä vastaan, en enää tiedä mitä teen.


Miksiköhän muuten tuntuu, että kaikkien muiden remppahommat menevät aina ihan kerrasta putkeen, vaikka kokemusta ei olisi nimeksikään? Ainakin meillä näitä vastoinkäymisiä sattuu suhteellisen usein, ja kaiken joutuu oppimaan kantapään kautta. Mutta sen olen ainakin oppinut, että vain lopputulos ratkaisee, eikä se, miten mutkaista tietä perille on päästy.

Rappauksen ohella ja jälkeen on huoneessa muuten laitettu seinille huokolevyjä, esiliisteröity niitä ja kitattu lattian reikiä. Pikkuhiljaa valmiimpaa kohti! 

6 kommenttia:

  1. Lopputulos ratkaisee. En usko, että edes Strömsössä kaikki sujuu aina mielikuvien mukaan :) Remontoijilla lienee myös erilaisia vaatimustasoja tuloksen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä aina mies sanoo, että 85-prosenttinen täydellisyys riittää. Mä en ole kauhean pedantti luonne, mutta tärkeintä on se tunne, että on itse tyytyväinen lopputulokseen. Muuten sitä katselee aina ja miettii ohikulkiessaan, että olisi pitänyt tehdä paremmin.

      Poista
  2. Otin ja lukasin blogiasi tuolta alusta lähtien. Hieman loikin todella tylsien juttujen yli, mutta muuten yritin lukea kaiken sanomasi ja kertomasi.
    Mielenkiintoista todella. Minä, minä minä ja minun juttuni. No room for anybody else.
    Oikeinko se elämän määrittelijä on sinun ruoka-aineallergiat. On minullakin, mutta ne eivät sanele minun ja etenkään kenenkään läheisieni elämää sen vertaa, ratkaisuja löytyy.
    Kovin on miehesi sinun tossun alla, haluaisinpa jutella hänen kanssaan. Saisi oikean kuvan elämästänne.
    No on siellä ollut ihan kivojakin asioita, mutta en nyt jaksa niitä tässä lähteä erittelemään, jos joku tuttavistani tai äiti tai isä ei sitä viitsi nyt tehdä heti ja saman tein. No kaikkeahan ei voi itse tehdä.
    Ostaisin tuon tiedän kaluston pois sieltä mahalipastoineen. Ei todellakaan sovi räsymaton kanssa pidettäväksi. Mistä muuten löysit tuon kaluston ihan koristemaalattuna, varmaan joku kylätaiteilija on innostunut maalailemaan kukkia ja maalaamaan kaiken vihreäksi. No maalinpoisto auttaa tässä tapauksessa. Kerro hinta millä luovut ja mitä on vielä ehjänä.
    t. vt.kettunen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävää ettet pitänyt blogistani. Kannattaa toki etsiytyä muille sivustoille, jos et täällä pitänyt lukemastasi. Kalusto ei ole valitettavasti myynnissä, pidämme siitä itse juuri sellaisena kuin se on. Hyvää kesänjatkoa sinulle!

      Poista
    2. Huh, aika uskomaton teksti tuossa anonyymiltä! Itsekin olen juuri lukenut melkein koko blogisi läpi. Vanha talo, remppa, rempan keskellä eläminen, puutarha - ne minut tänne johdatti ja en olisi lukenut muutamaa juttua pidemmälle jos en olisi tykästynyt :) Nimittäin kovasti ollut hakusessa lisää tämän tyyppisiä blogeja ja aina joku asia tökkää ja silloin en todellakaan lue pidemmälle (niin kuin tuo onneton anonyymi..) Vertaistuki rempan keskellä asumiseen on vaan niin tarpeen aina välillä. Jatka samaa rataa ;) t.anniM

      Poista
    3. Kiitoksia ihanasta kommentistasi! Ilahduttaa tosi paljon kuulla, jos olet löytänyt blogistani jotain mielenkiintoista :) Tervetuloa lukemaan toistekin!

      Poista