perjantai 15. tammikuuta 2016

Sulo-kissan kuulumisia

Ei ole tullut pitkään aikaan kirjoitettua Sulkista, vaikka nyt parin vuoden meillä olon jälkeen se tuntuu vihdoin asettuneen kunnolla taloksi. Siinä missä aikoinaan meille tuli hermoheikko löytökissa, nyt Sulosta on kuoriutunut melko luotettava lemmikki.


Kun Sulkki tuli meille, silloin puolitoistavuotias esikoinen sai useammankin kerran teräväkyntisen muistutuksen siitä, ettei Sulolle auta ryppyillä. Nyt kissa tuntuu ihastuneen erityisesti vauvaan ja antaa sen repiä itseään turkista ja jopa hännästä. Välillä hirvittää, kun vauva ehtii takertua kissan korvaan kaikilla voimillaan tai nyhtää turkista kourallisen karvoja, ennen kuin kukaan ehtii väliin, mutta Sulo-kissa ei suinkaan yritä karkuun vaan nyhjää tyytyväisenä vieressä. Välillä sen silmistä kyllä paistaa katse, että kohtelu menee vähän liian pitkälle, mutta silti se valitsee mieluummin liian rajut hellyydenosoitukset kuin lähtee pois. Ehkä hiukan epätasapainoista käytöstä sekin, mutta taitaa kertoa vain siitä, miten suuri rakkaudenkaipuu tällä kissalla on. Itselle on hiukan stressaavaa yrittää pysyä vauvan ja kissan välisestä tilanteesta kartalla, kun vauva ei tietenkään vielä ymmärrä, miksei karvaista kaveria saisi paijata kaikin voimin, eikä aikuinen voi koko ajan olla vieressä vahtimassakaan.

Alkuaikojen raapimisten jälkeen Sulkista on kuitenkin kehkeytynyt oikein pätevä lastenhoitaja. Usein Sulo istuu päivystämässä lasten vieressä ja vain tarkkailee, mitä tapahtuu. Ruokapöytäänkin Sulo haluaa tulla, varsinkin isosiskon viereen samalle tuolille.


Sulon hellyydenkipeys on kieltämättä käynyt monta kertaa hermoille. Jos kuka tahansa meillä käyvä erehtyy sitä silittämään, voi olla varma, ettei Sulkki jätä vierasta rauhaan koko vierailun aikana. Samalla päättäväisyydellä se vainoaa omaa väkeä kerjäten koko ajan hellyyttä. Mutta ihan kuin tähän maanisuuteen olisi viime aikoina tullut hiukan helpotusta ja Sulo olisi tajunnut, että kohtuuskin riittää. Ainakin tuntuu siltä, että kissa olisi vihdoin oppinut olemaan hiukan enemmän kissamainen, sellainen itsenäinen otus, jolle ihminen ei ole palvonnan kohde vaan toisinpäin.


Nyt pakkasilla Sulkki on viettänyt aikaa lähinnä uuninpankolla maaten. Sen koko olemus on unelias aamusta iltaan, paitsi silloin, kun on ruoka-aika. Ruokaakin Sulkki osaa muuten  nykyään pyytää hienostuneemmin perässä ravaamalla ja vaativasti tuijottamalla, eikä se enää nau’u niin hermoille käyvästi kuin alussa. Lauhemman päivän sattuessa on hauskaa katsella ikkunasta, miten se spurttailee ympäri pihamaata ja kiipeilee puihin. Hiirisaaliit ovat nyt talvella tainneet jäädä vähäisemmiksi, mutta viime kesänä Sulkki kyllä esitteli metsästystaitojaan sellaisella tarmolla, että kävi selväksi, kuka nykyään on pihamaan pomo. Katsokaapas, mitä upeaa tuliaista se kantaa aamuvarhaisella kotiin tuossa yllä olevassa kuvassa!

18 kommenttia:

  1. Ihana Sulo. <3 On kyllä kiltti kisu, kun antaa lasten hoivata. Meidänkin kissi antaa kyllä silittää, mutta ei välitä liian suuresta huomiosta. Onneksi livistää silloin pois paikalta, eikä ala kynsiin tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä jos kissa pakenee paikalta, silloin ainakin tietää ettei raapaisuista ole vaaraa.

      Poista
  2. Ihana Sulo! Kissat ovat kyllä niin ihania karvapalleroita <3 Ja se kehräys on jotain niin herttaista!

    VastaaPoista
  3. Voi. Meillä on ollut asia nyt tapetilla viime kesästä asti; että ottaisimmeko vai emme ottaisi. Maaseudulla sillä olisi hyvä olla ja hyvät apajat, mutta pelkään jotenkin sitä, miten se sitten kaupungissa masentuu, kun en yksinkertaisesti tiedä, uskaltaisinko päästää sitä ulos.

    Mutta ihanalle näyttää Sulo! Ja pahentaa tietenkin tilannetta siinä määrin, että ajatus kissasta hiipi taas mieleeni ;)

    Kiitos myös edellisen postauksen vinkistä! Luen kyllä juttujasi, jokaisen varmasti, mutta miten tämä aika liitää ja kiire on aina eikä ehdi sitten edes kirjoittaa sanaa kiitos ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo kissan ottaminen vai ei on tosiaan vaikea pohdinta. Meillä Sulosta on tullut ihan korvaamaton hiirikissana, mutta ensimmäisen kesän se ihan vaan tutustui nurkkiin eikä tainnut saada montaakaan hiirtä kiinni. Alussa tosi paljon kuumotti sen "epäsosiaalinen" käytös lapsen seurassa eli suomeksi sanottuna arvaamaton raapiminen. Ehkä en toista kertaa ottaisi löytökissaa lapsiperheeseen, vaikka nyt kaikki ollaankin jo sopeuduttu toisiimme. Ja on kissassa sekin miettiminen, että vaikka onkin helppohoitoinen, jonkun pitää aina hoitaa sitä esim. lomamatkojen aikana. Uskon kuitenkin, että lapsillekin on sairaan siistiä, että perheessä on joku lemmikki. Eikä se oikeastaan ole uskon asia vaan sen näkee ihan joka päivä :)

      Ja kiitoksia vaan kiitoksesta, samat terveiset lähtee sinne sinun blogisi suuntaan että luettua kyllä tulee mutta aina ei ehdi/jaksa kommentoida :)

      Poista
    2. No niinpä; entisenä koiran omistajana osaan nyt toisaalta nauttia siitä, että ei tarvitse huolehtia eläimestä esim. lomareissujen aikana - mutta toisaalta mietin aina välillä, miten eläin toisi lastenkin elämään uutta ulottuvuutta - sekä niitä toivottuja pöpöjä ;) Mutta katsotaan; olen enemmän koiraihminen - vaikka kyllä minä kissoistakin tykkään. Etenkin tuollaisista läheisyydenkaipuisista <3 Mutta kaikessa on puolensa!

      Nyt sitten kerrankin kommentoin täällä ja monta kertaa saman illan aikana ;D

      Poista
    3. Meilläkin oli ennen koira, ja vaikka sen kanssa lenkkeily antoi paljon sekä itselle että lapsille, olen oikeastaan myös helpottunut kun koita piti hiljattain vanhuuttaan lopettaa. Sen hoitaminen on kuitenkin paljon vaativampaa kuin kissan, kun koiraa piti sentään lenkittääkin pari kertaa päivässä. Ja silti välillä tuntuu arki ihan tylsältä, kun ei tarvitse lähteä mukuloiden kanssa tarpomaan lumituiskuun ja viemään koiraa lenkille ;)

      Poista
  4. Hurmaava tuo iltarusko kuva Sulosta!
    Lastenvahtina pitää olla tarkkana, kyllä sen kissakin tietää!
    Leppoisaa tammikuun jatkoa sinulle täältä kukkivien mantelipuiden laaksosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, itse asiassa se on aamuaurinko :) Leppoisaa tammikuuta myös sinulle!

      Poista
  5. Voi miten suloinen Sulo! Meilläkin koira löyttäytyy vieraiden luokse, jos sitä erehtyy silittämään. Väen väkisin änkeää syliin (vaikkei todellakaan oli sylikoiran kokoinen) ja antaa pusuja. Olisipa minulla kissanpäivät, mielelläni makoilisin uuninpangolla vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkin kuulostaa kauhean suloiselta ylisuuri koira joka änkeää ihmisten syliin :)

      Poista
  6. Ihana Sulkki! Hieno kuva kesältä. Meidän naapurin kissa Hilda, joka on myös siirtynyt paremmille metsästymaille, toi aina meidän oven eteen mm. linnun jalat. Viihtyi myös mun kesäisen kukkapöydän alla, jossa oli aina hänen jäljiltään paljon sulkia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hilda kuulostaa hienolta kissalta. Kissat ovat kyllä oikein persoonallisuuksia.

      Poista
  7. Voi mikä katti. Se on kumma kun eläimet antaa lasten esim. repiä turkista. Meillä on koiran kans sama, sitä saa lapset retuuttaa, mutta aikuisille näyttää hampaita. Olen ekaa kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli ennen koira, joka oli kyllä aikuistenkin kanssa kiltti mutta lapsille ihan superkärsivällinen. Kiva kun löysit tänne blogiini, käynpä kurkkaamassa sinunkin puolellasi!

      Poista
  8. Ehkä löytökissoilla on suurempi läheisyyden tarve kuin hyviin koteihin syntyneillä. Meilläkin kaikki torkut haluttaisiin nauttia sylissä ja se on ihmiselle talvisaikaan melko raskas taakka :) Onneksi vauveli antaa paljon huomiota Sulolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan myös kuultu, että liian aikaisin vierottaminen emosta voisi aiheuttaa kissoilla tällaista ylikiintynyttä käytöstä. Tiedä häntä, mutta onneksi on kynnet vielä pysyneet piilossa ettei vauva ole ollut vaarassa :)

      Poista