tiistai 22. joulukuuta 2015

Sumuisten öiden sieppaamana

Viime viikot ovat kuluneet sumussa, koska olen painiskellut infernaalisen väsymyksen kanssa. Vanha tuttuni unettomuus on taas käynyt liian pitkäksi venähtäneellä kuokkavierailulla.


Nyt kuitenkin uskon ja toivon, että pahin on jo ohi. Sen sijaan, että pelkäisin nukkumaanmenoa, koska ”mitä jos en taaskaan saa unta”, olen alkanut miettiä, että ehkäpä tuleva yö on jo ensimmäinen paremmin nukuttu yö monien sarjassa. Joskus tämä menee ohi kuitenkin, joten ehkäpä jo tänä yönä? Tai jos ei vielä tänä yönä niin ainakin ollaan taas yksi yö lähempänä niitä parempia öitä.

Olen elvyttänyt vanhaa harrastustani meditaatiota ja yrittänyt ymmärtää, että minä voin valita ajatukseni. Minun ei ole mikään pakko märehtiä kauhuskenaarioita sängyssä ennen nukahtamista (joka siirtyy märehtimisen vuoksi tietysti koko ajan kauemmas), vaan voin hyvästellä synkät ajatukset ja jos se ei onnistu sängyssä, voin vaikka nousta ylös ja käsitellä asiat esimerkiksi kirjoittamalla ennen kuin menen takaisin sänkyyn.


Olen myös aloittanut uuden harrastuksen, aamuviideltä heräämisen. Kuulostaa kamalalta, mutta on oikeastaan ollut aika ihanaa. Koska vauva on tullut tässä samassa rytäkässä vierotettua yösyötöistä, on pikkuherran aamumaidon aika ollut viideltä, enkä sen jälkeen itse välttämättä saa enää unta. Mutta mikä onkaan sen ihanampaa, kuin torkkua yksinään sohvalla hiljaisessa talossa, lueskella kirjaa, mihin ei päiväsaikaan koskaan ole aikaa, lukea rauhassa sanomalehteä netistä tai joogata. Joskus olen nukahtanutkin vielä uudestaan keittiön sohvalle suloisesti jouluvalojen hämyyn. Ja jos on aamulla herännyt aikaisin, seuraavana iltana unikin tulee todennäköisemmin.


Ja vielä yksi juttu, joka on saanut omat ongelmani asettumaan perspektiiviinsä. Luin tässä huvikseni ja eskapismiksi Riku Rantalan ja Tuomas Milonoffin kirjaa Madventures – Kansainvälisen seikkailijan opas, jossa oli juttua Risto Vahasesta. Muistattehan Risto Vahasen ja Seppo Fräntin, jotka tulivat sissien kidnaappaamiksi Jolon saarelle vuonna 2000. Vahasen mukaan tärkein keino selviämiseen on positiivinen asenne. Rupesin sitten miettimään, että jos joku selviää sissien kynsistä jossakin viidakossa menettämättä järkeään, ovat minun ongelmani siihen verrattuna aika vähäisiä. Asiat ovat sentään aika hyvin, kun saa makoilla lämpimässä omassa sängyssään. Pystyn muutenkin keksimään aika monta asiaa, jotka voisivat olla vielä paljon huonommin, vaikkei nyt ihan siepatuksi tulisikaan. 


Joten näissä tunnelmissa alan oikeastaan olla aika valmis joulunviettoon. Joululta toivon vain, että säilyisimme kaikki hyvillä mielin ja osaisimme nauttia siitä, mitä meillä on. Samaa toivon kaikille muillekin, joten hyvää joulua joka ikiselle!