torstai 26. marraskuuta 2015

Joulu tulee, en ole valmis

Havahduin yhtäkkiä ajattelemaan, mitä tein viime vuonna tähän aikaan. Puitteet olivat ulkona kohtalaisen samanlaiset: aina satoi ja kura roiskui. Kärvistelin silloin raskauspahoinvoinnin kourissa ja yritin hiukan piristää itseäni kuuntelemalla joululauluja. Tänä vuonna taas kärvistelen vauvasta johtuvan väsymyksen vuoksi ja yritän taas piristää itseäni kuuntelemalla joululauluja. Panee miettimään, että onko näillä vuosilla oikeasti mitään eroa, kun aika kuitenkin kulkee eteenpäin kuin sumussa.


No, sellainen ero sentään on, että tulevana jouluna meitä on yksi juhlija enemmän kuin viime vuonna. En tiedä vaikuttaako se mihinkään muuhun kuin siihen, että julistin (hiljaa mielessäni), että jouluvalmistelut saavat jäädä aika vähäisiksi. Harkitsin jopa sellaista, että jättäisin joulukortit lähettämättä. Kaiken lisäksi mies joutuu olemaan aattoiltapäivästä joulupäivän iltapäivään töissä, mikä kieltämättä hiukan latistaa tunnelmaa.


Rakastan joulua, ja se onkin vuodenkierron juhlista se kaikkein mieluisin. Olisi mahtavaa fiilistellä askartelujen ja kokkailujen kanssa, mutta milläs askartelet, kun toinen käsi on lähestulkoon koko ajan kiinni vauvassa. Isomman lapsen kanssa sentään voisi jo askarrella yhdessä, mutta siinäkään ei tahdo tulla omasta tekemisestä mitään kun pitää koko ajan opastaa pientä. Muuten on kohta keittiö täynnä liimaa ja hileet pitkin lattioita.



Yritän ajatella tätä aikaa ohimenevänä. Aina sanotaan, että pienten lasten kanssa pitäisi muistaa nauttia, kun se menee niin nopeasti ohi. Mielestäni niissä tietyissä hetkissä, jolloin nauttimisesta pitää oikein muistuttaa itseään, ei kyllä yleensä ole oikeasti mitään nautittavaa. Pikemminkin pitää vaan hyväksyä, että elämässä yleensä ja varsinkin pienten lasten kanssa on sarja hyviä ja huonoja päiviä, ja joskus niitä huonoja kasaantuu peräkkäin ihan kohtuuttoman monta. Silloin voi ihan hyvällä omallatunnolla laskea montako kuukautta ja vuotta tätä pikkulapsiaikaa vielä onkaan jäljellä ja lohduttautua sillä, että luojan kiitos, se todellakin menee nopeasti ohi. Kunnes sitten tulee taas niitä parempia päiviä, ja nauttiminen tulee itsestään.



Kuka tietää, ehkä ensi joulun alla kärvistelen taas jonkun asian kanssa ja jouluvalmistelut jäävät jälleen minimiin. Mutta näistä pikkulapsijouluista voi kyllä repiä myös ihan erilaista iloa kuin aikuisjouluista ikinä. Lahjapapereiden rapina vauvan käsissä ja isomman lapsen täpinöinti joulua odottaessa on aika hienoa. Ja jos vielä tässä joku päivä saadaan leivottua pipareita ja ripustettua jouluvalot paikoilleen niin siinähän ne valmistelut onkin pääosin tehty.

Ps. Kuvat viime vuodelta.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Pieniä helpotuksen huokauksia

Muutama päivä sitten tapahtui syksyn merkkitapaus, nimittäin meillä saatiin keskuslämmitys päälle. Meillähän lämpiää talo leivinuunin ja pönttöuunin (sekä kolmannen uunin, jota ei kyllä juurikaan nykyään käytetä) lisäksi vesikiertoisilla pattereilla, jotka saavat lämpönsä hakkeesta. Tänä syksynä lämpöjen päälle laittoa on saatu vain vähän odotella, koska remonttihuoneesta on ollut lattia auki, eikä hakekattilaa ole kannattanut laittaa päälle puksuttamaan, ettei lämpö menisi remonttihuoneen kautta harakoille.


Mikään hätä meillä ei ole ollut ilman keskuslämmitystäkään, koska uunit lämmittävät kyllä asuinhuoneet ihan mukavasti. Ainut epämiellyttävyys vain liittyy siihen, että eteiset ovat olleet ihan jäätävän kylmiä, kun niissä ei ole pattereiden lisäksi mitään lämmönlähdettä. Yläkerrassakaan ei ole minkäänlaista kamiinaa tai uunia, joten sähköä on ollut pakko kuluttaa yli tottumusten irtopatterin kanssa. Lisäksi poistimme hiljattain eteisen ja yläkerran portaikon väliltä oven, joten kylmästä alakerrasta on tullut ikävää vetoa yläkertaan, jossa nukumme.



Mutta viikonloppuna juhlittiin vauvan puolivuotissynttäreitä, ja sen kunniaksi myös lämmöt saatiin päälle koko taloon. Remonttihuone alkaa siis lattian osalta olla parempaan päin: hirsimiehet kävivät alkusyksystä korjaamassa lahoja hirsiä, sitten mies ja isäni tekivät uuden alapohjan ja villaakin on nyt saatu paikoilleen. Vielä pitää hiukan viimeistellä, mutta kohta saadaan lattialankutkin taas sijoilleen. Tämän jälkeen saa huone odottaa hamaan tulevaisuuteen valmistumistaan muilta osin, sillä minä olen juuri nyt (taas kerran) ihan kurkkuani myöten täynnä remontoimista.



Viikonloppuna oli ihanaa pitkästä aikaa katsella siistiä kotia ilman remonttisuojia eteisessä kulkureitillä tai sinne tänne unohtuneita porakoneita ja metrimittoja. Lumiseksi muuttunut maisema kruunasi tunnelman. Kaiken lisäksi meillä vietettiin hurjan hauskoja vauvan synttärijuhlia, joihin naapuritkin ehtivät ex tempore mukaan juhlimaan. Ehkä alan pikkuhiljaa uskaltaa suunnitella joulua, kun mieleen mahtuu nyt sellaisiakin ajatuksia kuin jouluvalot tai pipareiden leipominen.

Ps. Valitettavasti kuvia on vain remonttihuoneen lahosta lähtötilanteesta eikä korjauksista. Into taisi haihtua jossain matkan varrella!

torstai 12. marraskuuta 2015

Sänky mielessä

Nyt on taas meneillään ehkä paskin päivä ikinä. Espanjasta paluun jälkeen vauva on saanut uuden tavan herätä öisin noin klo 3–4 ihan virkeänä (syöttöherätysten lisäksi) höpöttämään. Nyt kun näitä öitä on takana jo niin monta etten osaa enää laskea, haaveilen vain yhdestä asiasta: että saisi nukkua edes yhden yön ilman yhtäkään heräämistä ja aamulla niin pitkään kuin huvittaa.


No, yökukkumisten takia vauvalle maittaa päivällä uni normaalia paremmin, joten ehdin ehkä kertoa täällä blogissa meidän uudesta sängystä, joka valmistui loppukesällä. Sänky kun tässä väsymyksessä on joka tapauksessa mielessä, enkä osaa nukkua päiväunia.


Yläkerran uudessa makuuhuoneessahan on vinokatto niin matalalla, että normaali sänky ei siihen mahdu. Japanilaistyyliset matalat futon-sängyt eivät tyylillisesti meitä miellytä, vaikka meillä futon-patja onkin, joten päätimme tehdä sängynkorvikkeen kuormalavoista. Tästä huoneesta on tarkoitus tulla jommankumman lapsen huone siinä vaiheessa, kun he jo pärjäävät omissa huoneissaan ilman äitiä ja isää lähellä, joten kovin suurta rahallista satsausta ei haluttu tehdä, kun kerran sänky ei välttämättä olisi kovin monen vuoden satsaus.


Maalasimme neljä kuormalavaa Helmi-kalustemaalilla, jota jäi yli kylpyhuoneen paneelien maalauksesta. Yksi maalauskerta riitti, mutta maalia meni paljon odotettua enemmän, puun röpelöinen pinta kun imi sitä kuin sieni. Sänkyyn pitikin alun perin tehdä vielä pääty, mutta kun maali loppui, ajatus jäi. 


Tarkoituksena oli liittää kuormalavat yhteen ja kiinnittää niiden pohjaan pyörät, mutta koska sängyn vieressä oleva kantava pylväs kuitenkin estäisi sängyn liikuttelun, jätimme pyörät laittamatta. Samasta syystä emme edes kiinnittäneet lavoja yhteen, jotta ne saisi helpommin paikaltaan pois.



Yöpöydän virkaa toimittaa ruusuinen peltipurkki, jossa on jemmassa käsivoidetta, kurkkupastilleja ja muuta, mitä normaalisti laittaisi yöpöydän laatikkoon. Vielä jossain vaiheessa pitää miettiä valaistusasiaa, eli ruuvataanko seinään kiinteät valaisimet, vai olisiko joku liikuteltava lamppu sittenkin parempi. Hiukan lisää kulkutilaa sängyn viereen saadaan sitten, kun vauvan pinnasänky jossain vaiheessa käy tarpeettomaksi tai saadaan siirrettyä isosiskon kanssa samaan huoneeseen.

lauantai 7. marraskuuta 2015

Sokerileipurin onnenhetki

Kokeilin tänään ensimmäistä kertaa kakun kuorruttamista sokerimassalla, kun kolmivuotiaalle piti saada kissakakku synttäreille. Olin kuvitellut massalla kuorruttamisen olevan tosi vaikeaa, mutta tämähän olikin vähän kuin tapetointi: periaatteessa kohtuullisen helppoa, vaikka täydellisen lopputuloksen saamiseksi pitäisikin vielä harjoitella aika lailla.


Löysin Pinterestistä hyvän mallin kissakakulle, ja kun lapsikin sen hyväksyi, ei muuta kuin sokerimassaa ostamaan. Aloittelijan virheenä hankin mustaa massaa liian vähän, joten helma jäi ihan hiukan irvistämään. Omasta mielestäni nokkelasti keksin paikata irvistyksen vaaleanpunaisella nauhalla, josta tuli kissalle hyvä kaulapanta.


Leikkelin tarvittavat osat kissan kasvoihin hopeisella pizzaleikkurilla, jonka olen saanut lahjaksi joskus ajat sitten mutta jolle ei ole ollut käyttöä. Se oli kuitenkin ihan täydellinen vehje tähän puuhaan, sillä veitsellä reunoista olisi tullut liian kulmikkaita (eikä se helppoa ollut leikkurillakaan). Pyöreitä osia leikkasin myös erikokoisilla juomalaseilla painamalla ja saksilla.


Muut värit oli ostettu valmiina, mutta silmiä varten värjäsin hiukan valkoista massaa vihreäksi. Ihan hyvin toimi, vaikka siinä hötäkässä elintarvikeväripullo kaatui keittiön pöydälle – onneksi ei kakun päälle!



Ihan hauskaa oli tämä kakun askartelu, mutta mitään varsinaista leipuria minusta ei taida koskaan tulla. Hajamielisyyksissäni unohdan aina jonkun ainesosan tai tunnen liikaa tarvetta soveltaa, eikä se oikein sovi leipomiseen. Tällainen tarkkuutta vaativa näpertely ei sekään taida olla minun juttuni, ja tälläkin kertaa pääasia oli, että lapsi sai haluamansa. Päivänsankari olikin haltioissaan, ja siinä on jo tarpeeksi syytä uskaltautua kokeilemaan tällaista leivontaa toistekin, jos jälkikasvu niin toivoo.