lauantai 31. lokakuuta 2015

Lasten kanssa matkailu – onko järkeä?

Kotiuduimme eilen puolentoista viikon mittaiselta Espanjan-reissulta. Matka oli ensimmäinen kunnon reissu kahden lapsen kanssa, ja pakko myöntää, että jännitti aika lailla etukäteen. Matkan konsepti noudatteli samaa kaavaa kuin viimeksi (Airbnb-majoitus, vuokra-auto, merenranta), mutta paikka oli eri, ja tietysti yksi tärkeä seikka oli toisin kuin viimeksi: meitä oli nyt neljä eikä kolme.



Ja voi pojat, kuinka helppoa yhden lapsen kanssa matkailu ennen olikaan. Kun silloin sen yhden lapsen sai päiväunille, ei tarvinnut pelätä, että toinen herättää sen mölinöillään. Kun lapsi leikki isänsä kanssa, äidille jäi kätevästi aikaa lojua rantatuolissa ja lukea kirjaa. Ja autoonkin mahtui paremmin, kun itse ei tarvinnut ahtautua takapenkille kahden turvaistuimen väliin jälkikasvua viihdyttämään.



Ennen lasten syntymää olen päässyt reissaamaan sen verran, että haluaisin ajatella itseäni ihmisenä, joka matkustaa. Siksipä tähän matkaan liittyi myös pientä sisäistä tuskaa. Miten kaukana tämä kahden lapsen tahdin mukaan tehty reissu olikaan niistä nuoruuden villeistä ajoista, kun täytyi pitää huolta vain itsestään, eikä sekään ollut niin tärkeää. Tuleeko enää koskaan samanlaista vapautta hortoilla maailmalla, kun nyt suurimpia nähtävyyksiä tuntuivat olevan leikkipuistot ja hiekkaranta ja illalla piti olla majapaikassakin jo lasten nukkumaanmenoaikaan?


Silti reissussa oleminen oli taas aivan mahtavaa. Ehkä on vain hyväksyttävä, että kahden pienen lapsen kanssa lomatkin ovat sitä samaa arkea ja että itselle rentoutuminen tarkoittaa niitä pieniä hetkiä esimerkiksi ravintolassa, kun esikoinen sattuu syömään ruokansa kunnolla ja pikkuveli sattuu vielä samaan aikaan nukkumaan.



Pidän aika tärkeänä osana lastenkasvatusta myös sitä, että näytän heille maailmaa ja erilaisuutta, eikä voi tietenkään olettaa, että kaksi pientä jaksaisi koko ajan juosta äidin mielenkiinnonkohteiden perässä. Sitä paitsi lasten myötä matkailuun on tullut myös ihan uusia hyviä puolia. Kauppareissu supermarketissa tuntuu hiukan jännittävämmältä, kun lapsi ihmettelee, miksi maitopurkit ovat erilaisia kuin kotona. Paikallisiin saa kontaktin helpommin, kun antaa lasten hoitaa hymyilyn ja jokeltelun. On sitä paitsi aivan ylimahtavaa nähdä omassa tyttäressään samaa paloa ulkomaanmatkailuun kuin itsessä, kun hän silmät kiiluen odottaa reissua jo viikkoja etukäteen ja pakkaa uikkareitaan kerta toisensa jälkeen tai kyselee kotiin palattua, milloin lähdetään uudestaan.


Lentokentällä paluukoneeseen astuessamme edellämme kulki perhe, jonka isä kysyi lastemme ikäeroa ja totesi: ”Samanlaista säätöä se oli meilläkin aikoikaan.” Tilanne vähän huvitti, koska juuri sillä hetkellä lapset olivat omasta mielestäni aika kiltisti ja säätö oli minimissään, mutta sitähän se kai silti oli, säätöä. Kyseisen perheen omat lapset olivat jo kouluiässä ja näyttivät siltä, että olivat jo vanhemmilleen ihan kelpoa matkaseuraa.



Itse jäin suunnittelemaan heti seuraavia matkoja. Jos matkustaa vain harvoin, odotukset reissulle kasvavat liian suuriksi, ja se että lapset tahtia vähän hidastavat, saattaa alkaa ahdistaa. Sitäpaitsi pitäisi vaan osata nauttia näistäkin hankaluuksista, on kuitenkin ohikiitävän ihanaa, että lapset haluavat matkustaa kanssamme ihan minne vaan. 

lauantai 10. lokakuuta 2015

Energiapalleroita eli helppoa mussutettavaa

Mieheni yhdellä kaverilla oli aikoinaan syömiseen liittyvä termi nimeltä ”helppoa mussutettavaa”. Kokeiltuaan kasvissyöntiä joskus männävuosina, tyyppi oli kokenut, että kasvissyöjälle ei ole tarpeeksi tarjolla helppoja valmiita aterioita, kuten hampurilaisia. Käsite on sittemmin jäänyt perheeseemme lentäväksi lauseeksi tarkoittamaan ennen kaikkea helppoja välipaloja. Tiedättehän, kun epämääräisessä puolinälän tunteessa harhailee jääkaapille, eikä mikään siellä oleva houkuttele. Pitäisi olla jotain valmista syötävää, eikä vain raaka-aineita.


Helppo mussutettava tähtäimessäni kokkailin tällä viikolla energiapalleroita. Patukoita niistä oli tarkoitus ensin tulla, mutta palloiksi oli helpompi muotoilla. Samalla sain kätevästi tyhjennettyä kaapista paria pussukkaa, joiden viimeinen käyttöpäivä oli jo uhkaavasti lähellä.


Energiapallerot

2 rkl pellavansiemeniä
1 rkl auringonkukansiemeniä
1 rkl kurpitsansiemeniä
1 rkl hampunsiemeniä
pari kourallista sekalaisia pähkinöitä
3 rkl carob-jauhetta
1 rkl hamppuproteiinijauhetta
3 dl taateleita
3 tl sitruuna-aromia
limen mehua
ripaus suolaa

pyörittelyyn kookoshiutaleita

Hienonna siemenet ja pähkinät monitoimikoneessa. Lisää joukkoon muut aineet ja tarkista maku. Pyörittele pallot kookoshiutaleissa. 

tiistai 6. lokakuuta 2015

Kiviä ja värejä

Meidän isomman lapsen kanssa on joskus hankala keksiä uutta jännää tekemistä, joka viihdyttäisi sekä äitiä että tytärtä ja olisi sillä tavalla helppoa, että hommaan ehtisi paneutua vauvan lyhyiden päikkäreidenkin aikana. Legoilla, tarrakirjoilla, muovailuvahoilla ja vastaavilla kun tulee puuhasteltua ihan tarpeeksi.


Sitten naapuri kertoi, että heillä lasten suosikkihomma on kivien maalaaminen. Ei mikään uusi idea, mutta tämä oli meiltä jäänyt toistaiseksi kokeilematta. Kiviähän pihalta löytyy, joten ei kun pensselit valmiiksi ja sutimaan!


Yritin ensin maalata kiviin tunnistettavia kuvioita, mutta seuratessani vajaa kolmevuotiaan työskentelyä, huomasin pian, että abstraktit väriyhdistelmät ja värien villi sekoittuminen ja valuminen näyttivät kiven rosoisella pinnalla paljon kuvioita paremmalta. Oli myös jotenkin nautinnollisempaa antaa värien vain mennä kiven muotojen mukaisesti kuin yrittää nyhertää jotain tarkkaa vesivärillä ja töpöllä pensselillä.


Olemme nyt maalanneet kiviä jo useampana päivänä. Puuhasta tekee hauskaa muun muassa se, ettei paikkoja tarvitse suojata, koska pihalla lapsi ei voi ohimennen maalata esimerkiksi pöytää. Käyttämissämme vesiliukoisissa väreissä on hyvää se, että ne eivät tartu vaatteisiinkaan pysyvästi, mutta toisaalta ne eivät kyllä pitkään kestä kivessäkään.

Välillä piilotan kiviä puutarhaan ja annan lapsen etsiä niitä. Sitten vaihdamme vuoroa ja lapsi pääsee piilottamaan. Yksinkertaista mutta hauskaa. 

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Metsäretkellä

Päätimme eilen ottaa kaiken irti kauniista syyspäivästä ja suuntasimme metsään. Meillähän on tytön kanssa tapana käydä useinkin metsäretkillä joko kahdestaan tai joskus vauvakin pääsee mukaan. Harvemmin on kuitenkaan saatu aikaiseksi sitä, että koko porukka lähtee metsään ja että mennään vähän kauemmas. Lapselle kun riittää metsäretkeksi se, että poistutaan pihasta sata metriä metsän puolelle. 



Tällä kertaa nousimme läheisille kallioille. Korkeutta ei ole paljon, mutta sen verran kuitenkin, että tuntee olevansa arjen yläpuolella. Kaikkialla oli hiljaista, kupissa maistui kuuma kaakao ja illallinen tuli nautittua eväsvoileipien muodossa. Tyttö keräsi mukaansa ”tupsuja” eli jäkälää ja minä otin pitkästä aikaa valokuvia. Harmi vaan mukaan sattui vain miehen kamera, jonka kanssa en ole oikein sinut.





Mies totesi, että nyt pitäisi varmaan julistaa, että jatkossa tehdään jotain tällaista paljon useammin. Saa nähdä tehdäänkö, mutta tästä kauniista iltapäivästä ja auringon painumisesta puiden taakse ainakin jäi hyvät muistot. Rakastan muuten tätä meidän kotinurkkien ilta-aurinkoa erityisesti keväällä ja syksyllä, kun se paistaa meidän kotitiellä niin kauniisti kotiinpäin mennessä.