tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kanerva kukkii vaatekaapeissa

Minun on pitänyt jo kauan kertoa meidän uusista vaatekaapeista. Ajattelimme ensin, että ostaisimme yläkertaan jotkut tavalliset massatuotantokaapit, kun puusepällä teetettyihin ei eteisen kaappien jälkeen olisi ollut varaa. Sitten satuin mainitsemaan vaatekaappitarpeesta yhdelle ystävälleni, jolla on puolalaisen miehensä kautta yhteyksiä puolalaiseen käsityöläispariskuntaan Ewaan ja Piotriin, jotka kunnostavat vanhoja huonekaluja. Hinnat olivat selvästi kuluttajaystävällisemmät kuin suomalaisilla kädentaitajilla, joten päädyimme puolalaisten kanssa pitkään ja monipolviseen englanninkieliseen sähköpostikeskusteluun, jossa yritimme hahmottaa mitä tarvitsemme.




Koska kaapit ovat vanhat, tällä kertaa ei ollut mahdollisuutta saada juuri sen kokoista kaappia kuin mitä ensimmäisenä oli mielessä. Homma toimi käytännössä niin, että sen jälkeen kun olimme lähettäneet summittaiset mittatoivomukset ja muut kriteerimme, puolalaiset etsivät niitä vastaavia kaappeja ja lähettivät meille kuvat hyväksyttäviksi. Kun kaapit oli valittu, maksoimme kaappien puolalaisen hinnan verran etumaksua, jonka jälkeen alkoi kunnostaminen. Tässä vaiheessa olimme tietysti jo lähettäneet visioitamme kaapien värityksestä ja koristeluista. Työn edistyessä saimme valokuvia, joista näimme miltä kaapit tulevat näyttämään.




Olen kaapeista aivan haltioissani ja todella tyytyväinen, että uskalsimme tilata huonekaluja ulkomailta. Se olisikin ehkä jäänyt tekemättä, ellei meillä olisi ollut ystävän kautta linkkiä valmistajiin. Nyt oli kuitenkin helppo luottaa, että kaupat tehdään niin kuin on sovittu. Tässä vaiheessa moni varmasti miettii, miten paljon näin painavien ja isojen esineiden rahti maksoi, mutta omasta mielestäni se oli varsin kohtuullinen, 250 euroa. Painon kanssa suurin ongelma tulikin eteen vasta, kun kaapit piti kantaa paikoilleen yläkertaan. Onneksi kaappeja sai huomattavasti kevennettyä ottamalla alalaatikot ja hyllyt irti kantamisen ajaksi, ja riuska veljeni kävi vielä auttamassa miestäni niiden kantamisessa, joten minun ei tarvinnut itse osallistua hommaan. 



Ewa ja Piotr hoisivat homman sikälikin erinomaisesti, että he ymmärsivät meidän vaikeuttamme päättää erilaisten vaihtoehtojen välillä ja jopa tekivät muutoksia ensimmäiseen versioon kaappien kanervakoristeluissa. Ensi kertaa varten otin opikseni, että kannattaa heti lähettää mahdollisimman paljon kuvia omista visioista, sillä sanallisesti asioiden selittäminen on hankalaa ja se mikä omasta mielestä on selvää, ei sitä toiselle välttämättä olekaan. Mikäli vastaavat huonekalut kiinnostavat, Ewan ja Piotrin aikaisemmin tekemiään huonekaluja voi käydä katsomassa täällä. Yhteystiedot saa tarvittaessa minulta. 

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Sateisen juhannuksen ohjelma

Meillä juhannus sujuu samoissa merkeissä kuin aika monella suomalaisella: jano on kova, välillä äristään ja huudetaan, sitten sammutaan puklut rinnuksilla ja housuissa haisee pissa. Puhun kuitenkin vauvasta, en meistä aikuisista.



Juhannusaattoni teemaksi tuli vauvan viihdyttäminen yksin kotona, kun mies lähti kolmen päivän työreissulle ja isosisko yökylään mamman ja pappan luokse. Onneksi sataa vettä, koska olin ajatellut viettää koko päivän ja illan sisällä Netflixin tarjonnasta nauttien. Ei yhtään hassumpi kohtalo, koska kokonaisen elokuvan katsomiselle ei nykyään tunnu olevan oikein koskaan aikaa.


Alun perin avasin tietokoneen blogatakseni raparperipaistoksesta, jota meillä on tehty nyt alkukesästä useaan otteeseen. Se on vaan niin hyvää, ja päihittää perinteiset versiot mennen tullen. Mutta kappas vaan, olenkin jo julkaissut paistoksen ohjeen, joten ei siinä sitten mitään. Loppuun vielä vinkki niille, jotka eivät tiedä: raparperikautta saa pidennettyä katkomalla puskasta kukkavarret ennen kuin ne ehtivät kukkia. Silloin raparperista ei tule niin nopeasti puisevaa.

Hauskaa juhannusta kaikille! 

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Tänä kesänä aion…

Vauva täytti viikonloppuna kolme viikkoa. Eilen huomasin ajattelevani, ettei oman ajan kutistuminen pyöreään nollaan enää ahdistanut minua kovinkaan paljon (ainakaan akuutisti sillä hetkellä), vaan olo oli kaikesta unenpuutteestakin huolimatta ihan kohtalaisen zen. Vielä aamullakin vauvan ärinää täynnä olleen yön jälkeen jaksoin olla melko hyvällä mielellä, ja kävinpä jopa kampaajalla ihan kolmestaan jälkikasvuni kanssa. Kukaan ei itkenyt, kiukutellut eikä heittäytynyt hankalaksi, en edes minä.


Niinpä uskaltaudunkin nyt julistamaan, että vauvan syntymän jälkeinen shokki alkaa pikkuhiljaa helpottua. Uusi elämä on tuonut tullessaan uudet kuviot, ja alan ne jo vähitellen hyväksyä. Kuten sen, että mitään ei nykyään enää ehdi tehdä. Taidan suosiolla sanoa jo tässä vaiheessa kesää hyvästit patiosuunnitelmalle.



Silti tai juuri siksi täytyy kirjoittaa ylös muutama kesään liittyvä haave tai suunnitelma, nyt kun kesää on (vielä!) suurin osa jäljellä. Suunnitelmien tai haaveiden kirjoittaminen ylös on toimivaksi havaittu konsti, silloin asiat toteutuvat ihan kuin itsestään. Tällä kertaa haaveena on se, ettei tarvitsisi tehdä ainakaan kamalasti mitään remonttiin tai pihaan liittyvää, vaan aikaa riittäisi ihan vaan elämiselle.


Kesällä haluaisin…

… käydä useammallakin kesäreissulla jossakin kaupungissa, kuten Helsingissä (entinen kotikaupunki, jossa on sukulaisia ja ystäviä), Tampereella (ks. edellinen perustelu) tai Turussa (lähin kaupunki). Onkohan tämä jonkinlainen alitajuntani hienovarainen keino kertoa, että maalla kökkimiselle tarvittaisiin vähän vastapainoa?

… edelliseen kohtaan liittyen nähdä ystäviä, joiden tapaamiseen ei ole ollut aikaa. Syksy, talvi ja kevät ovat olleet niin kiireisiä, että kaikesta muuta on tullut karsittua. Sosiaalinen elämä olisi tervetullutta.

… uida, saunoa ja chillailla mökillä. Vanhempieni mökki on oikeastaan pieni rantasauna pikkuruisen järven rannalla. Vietin siellä lähestulkoon kaikki lapsuuteni kesälauantait aina siitä lähtien kun mökki rakennettiin. Ajomatka on sen verran lyhyt, ettei mökille juuri koskaan jäädä yöksi, vaan pulahdetaan vain järvessä ja otetaan löylyt. Mökillä ei ole sähköä, vettä eikä mitään muitakaan mukavuuksia, ja tällaisesta askeettisuudesta onkin tullut minulle se oikea tapa mökkeillä. Esimerkiksi telkkarin katsominen mökillä ei olisi minulle mökkeilyä ollenkaan.

… syödä jäätelöä. Suurin osa kesän jäätelötarpeesta tulee tyydytettyä itse tehdyllä banaanijäätelöllä, mutta noin kerran kesässä olen testannut mahani kestävyyttä syömällä ihan maitojäätelöä jäätelökioskista ostettuna. Harmittaa etten asu jossakin ulkomailla, missä olisi tarjolla käsin tehtyjä jäätelöitä lukemattomia erilaisia eksoottisia makuja, mutta kun kerran Suomessa ollaan, satsaan mieluiten lakritsiin. Vielä mieluummin Ingmanin sitruuna-lakritsiin. Tekisi mieli myös ostaa jäätelökone ja alkaa tehtailla erilaisia maidottomia jäätelöitä enemmänkin.

… olla ottamatta stressiä marjoista. Jo nyt ahdisti, kun radiossa puhuttiin mansikoiden kypsymisestä tai lähinnä siitä, että ne ovat tänä vuonna myöhässä. Ajattelin vain, että miten hitossa tässä vielä jonnekin mansikkamaallekin ehtii. Taidan tehdä nyt saman tien itselleni lupauksen ostaa marjani valmiiksi poimittuina. Omat viinimarjat ovat tietenkin asia erikseen.

… istua iltaa ilta-auringossa omalla pihalla. Vaikka pihamme on rikkaruohojen vallassa ja kamalan keskeneräinen, on se jo tällaisenaankin erittäin kaunis. Ja parhaimmillaan se on kesäiltaisin noin seitsemän–kahdeksan aikaan illalla ennen kuin aurinko painuu puiden taakse piiloon.


Aika pieniä asioita, vai mitä? Luulisi, että näistä aineksista jo saisi mukavan kesän aikaiseksi. Ai niin, tärkein meinasi unohtua! Aion myös ahmia määrättömän määrän mansikoita, herneitä ja kirsikoita. Perusteluja ei tämä kohta kaipaa. 

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Jännitystä ja korkeanpaikankammoa tapettihommissa

Minun piti raportoida tänne blogiin yksityiskohtaisesti yläkerran tapetoinnista, mutta sitten syntyi tuo vauva, ja kaikki sitä edeltävät asiat tuntuvat hirveän kaukaisilta. Mutta jotain pääkohtia sentään on vielä entisen elämänkin projekteista mielessä. 


Ensinnäkin tapetti loppui puuhan aikana kesken. Pahaksi onneksi samaa painoerää ei ollut enää jäljellä, joten jouduimme ottamaan korvaavaksi tapetiksi toista painoerää, jossa oli pieni sävyero edelliseen verrattuna. Ja jotta jännitys olisi ollut täydellinen, ensiksi tilaamamme korvausrulla hävisi postissa. Tapetoimme lopulta uudella sävyllä kokonaisen seinän, eikä eroa mielestäni enää huomaa lainkaan. Valo lankeaa eri seinille joka tapauksessa niin eri tavalla, että tarkempikaan pilkunviilaaja ei eroa etsimättä näkisi.



Toinen moka sattui siinä vaiheessa, kun alettiin laittaa paikoilleen uusia Renovan kytkimiä. Vanhat pistorasiat olivat neliön mallisia, ja Renovathan ovat pyöreitä. Tapetointivaiheessa poistimme kyllä muoviset osat tapetoinnin tieltä, muttemme tajunneet poistaa niiden alla ollutta neliskanttista metallilevyä. Kun pyöreä Renova oli laitettu uudelleentapetoidulle seinälle, kytkimen kehyksen alta pilkottivat rumat tapetin reunat (pyöreä kehys ei peittänytkään samaa alaa kuin neliskanttinen kehys oli peittänyt). Tilanteesta selvittiin hirveän epätoivokohtauksen jälkeen paikkaamalla ruma kohta niin isolla paikkapalalla, että saumat tulivat kauas katseen korkeudelta ja paikkapala oli leveydeltään koko vuodan mittainen.


Lopuksi vielä sananen näistä ihanista Pihlgren & Ritolan tapeteista. Valittu tapetti osui mielestäni tämän huoneen kanssa ihan nappiin (kauan sitä pohdittiinkin!), ja kuvioltaan aluksi liian levottomana pitämäni tapetti toimii aivan loistavasti isona seinäpintana. Tällaisen herkän paperitapetin tapetoiminen oli kuitenkin yhtä helkkaria, jotenkin vielä hankalampaa kuin viimeksi eteisen tapetissa. Jokaisella kerralla, kun tapetin päältä pyyhittiin pientäkään liisteritahraa, tuntui samalla tuhraantuvan vähän painokuviota. Vaikeusastetta tapetointiin toi myös se, että portaikon päälliseen osaan seinää oli aika vaikea saada tapettia, kun piti keikkua korkeuksissa telineen päällä. 

Ps. Tämän huoneen katto on tarkoitus vielä paneloida jossain vaiheessa, ja kaide pitää maalata toiseen kertaan. Muuten alkaakin jo näyttää hyvältä!