lauantai 24. tammikuuta 2015

Helppo ruoka, hyvä mieli

Elämäntilanteeni tuntuu nyt olevan sellainen, etten ehdi tehdä muita kuin helppoja ruokia. Mutta ei se mitään, helppo ruokakin voi olla hyvää ja ravitsevaa. Silloin kun on aikaa (eli kun nälkäkiukkuinen lapsi tai toisaalta mutsikaan ole ihan vielä repimässä pelihousujaan ruuanpuutteessa), kippaan mielelläni vuokaan erilaisia aineksia ja annan uunin hoitaa loput. Ennen syömistä voi vaikka mennä ulos potkukelkkailemaan ja kasvattamaan nälkää, niin kuin teimme tänään.


Olen ennenkin tehnyt näitä ”ryynejä plus kasviksia” -tyyppisiä uunivuokia, mutta nyt lähdin uusille linjoille sekä ryynien että maustamisen suhteen. Lopputuloksena oli eräänlainen intialainen riisivuoka. Maku tulee currytahnasta, jonka tulisuuden riisi imee niin tehokkaasti, että tällä määrällä ruoka ei ole lainkaan tulinen vaan pelkästään maukas. Käyttämäni currytahna oli kylläkin mietoa.


Riisinä käytin täysjyväbasmatiriisiä, mutta muutkin vaihtoehdot varmasti käyvät. En tiedä, johtuiko riisin täysjyvälaadusta, mutta riisi jäi itselläni  hiukan liian al denteksi. Ensi kerralla laitan hiukan enemmän nestettä ja pidän ruuan uunissa vähän kauemmin. Tosi hyvää tuli silti näinkin!

Parsakaali-riisivuoka

3 dl täysjyväbasmatiriisiä
1 pieni parsakaali paloina
vajaa 1 rkl Rajah-currytahnaa (tai vastaavaa)
vajaa 1 prk Go Green -papumixiä
vajaa 1 tl suolaa
4 dl kookosmaitoa

Lisää aineet uunivuokaan ja sekoita. Peitä vuoka esim. foliolla ja paista 200 asteessa noin tunti. 

torstai 22. tammikuuta 2015

Sähköjohtojen tapetointia ja muita haasteita

Sisemmän eteisen tapetointi on ollut minulle jonkinlainen henkinen käännekohta tässä remontissa. Kuten olen jo tainnut  moneen otteeseen mainita, olemme kaikessa remontointiin liittyvässä aloittelijoita, mutta tapetoidessa huomasin, että aloittelijan asenne tulee myös korvien välistä. Siinä missä ennen stressasin jokaisen työvaiheen onnistumista, sen jälkeen kun alustapetti oli saatu seinille, olen ajatellut pikemminkin ”kokeillaanpa miten tässä käy”.


Minä eikä mies ei oltu kumpikaan tapetoitu koskaan ennen mitään, ja harjoittelu oli pakko aloittaa huoneesta, jossa oli viisi ovea, ikkuna, lämmityspatteri ja vielä niitä perhanan sähköjohtoja. Puhumattakaan siitä, että huone ja sen nurkat eivät olleet suinkaan suorat.

Hirsiseinille oli remontissa kiinnitetty puukuitulevyt, jotka esiliisteröimme ja jonka kolot tasoitimme sanomalehtisuikaleilla. Siinäpä muuten yksi parhaista remonttivinkeistä, jonka olen kuullut tähän mennessä, joten kannattaa ihmeessä kokeilla, jos työn alla on puukuitulevyseiniä.


Liisteriksi valitsimme itse tehdyn vehnäjauholiisterin, joka on kokemustemme mukaan juuri niin hyvää kuin miksi sitä kehutaan. Liisterin keitossakin hiukan harjaannuimme, eikä jokainen satsi enää palanut pohjaan. Huomasin, että liisteriä ei ole missään nimessä pakko keittää ohjeiden mukaista kymmentä minuuttia, vaan muutama minuuttikin riittää. Silloin liisteristä ei tule yhtä paksua, mutta liimaamisominaisuuksiin keittoaika ei tunnu suuremmin vaikuttavan. Ainakin vielä tapettimme ovat lujasti paikallaan.


Tapetiksi valittiin Tapettitehtaan Katinlieko-tapetti pitkien jahkailujen jälkeen. Meillä mies halusi eteiseen kukkia ja väriä, kun taas minä yritin pitää hommaa jotenkin hillittynä. Vaaleapohjainen tapetin piti olla ehdottomasti, koska huone on talon pimein. Onkin ihmeellistä, miten paljon katon maalaaminen valkoiseksi ja tapetin asettaminen paikoilleen on jo vaikuttanut huoneen valoisuuteen, vaikka eletään keskellä talvea.

Varsinaisen tapetin alle laitettiin aluspaperi, jota jossain suositeltiin, puukuitulevyn pintahan on aika elävää. En ole kuitenkaan yhtään varma, kannattaako tällaista vaihetta välttämättä läpikäydä, koska jo alustapetoinnin jälkeen pinta näytti mielestäni tarpeeksi tasaiselta. Toinen juttu oli sitten se, että alustapetti oli leveämpää kuin varsinainen tapetti, eli saumat tulivat eri kohtiin. Eipä sitä tosin varsinaisen tapetin alta juuri huomaa.

Käytännössä jouduin hoitamaan esitapetoinnin miehen menojen takia melkein kokonaan yksin. Alustapetoinnin paras puoli oli kuitenkin se, että sain sen avulla harjoitella tapetoimista ilman niin kovaa suorituspainetta kuin lopullisen tapetin kanssa. Tässä vaiheessa kun ei vielä tarvinnut murehtia kuvioistakaan, eikä hiukan vinoon menneillä vuodillakaan ollut käytännössä merkitystä.


Sähköjohdot nakutettiin alustapetin päälle, ja sen jälkeen koitti varsinaisen tapetoinnin aika. Yleisistä tapetointiohjeista ja -yksityiskohdista en aio tässä höpöttää, minä kun en ole mikään ketään neuvomaan. Sen sanon kuitenkin, että vaikka keskittymiskyvyttömyyttäni mokasin aika monessa kohdassa ja improvisoin vastoin ohjeita, lopputuloksessa sitä ei huomaa. Useimmat virheet saa piiloon listojen alle, ja loputkin ovat niin pieniä, että vaadittaisiin harjaantunutta silmää ne huomaamaan. Itseä pienet kömmähdykset tietysti vähän harmittavat, mutta uskon että siitä päästään, kunhan aika kuluu.

Todellinen tapetoinnin koetinkivi olivat sähköjohdot. Koska emme itse löytäneet sähköjohtojen tapetointiin muuta ohjetta kuin neuvon tapetoida johto ensin erillisellä suikaleella ja leikata sen jälkeen vuotaan viilto siinä vaiheessa kun sitä asetetaan paikoilleen, kerron miten me teimme. Leikkasimme ensin tapetista kaistaleita, jotka liimasimme paikoilleen liimalla. Liisterillä kaistaleen paikoilleen asettaminen oli toivotonta, liisteri ei kerta kaikkiaan pitänyt tarpeeksi kiinni. Käytännössä leikkasimme kaistaleet pidemmälle johdolle useammassa pätkässä, koska tapetin menekki oli laskettu niin tarkkaan, ettei olisi ollut varaa leikata pitkiä kaistaleita vuodan pituussuunnassa. Lopputuloksessa pienet saumat eivät näy juurikaan.


Kaistaleet liimattiin paikoilleen huolellisesti painelemalla siten, että johdon kummaltakin puolelta ne ovat kiinni seinässä vähintään sentin, mielellään varmaan enemmänkin. Muuten kaistale ei ainakaan meillä pysynyt kunnolla kiinni. Johdon mutkien kohdalla käytin useampaa lyhyttä kaistaletta. Mietiskelin, että kaistaleen vetyttäminen paremmin etukäteen voisi toimia, jotta kaistaleen saisi mahdollisimman tiiviisti johtoon kiinni. Tapetoidessa pitää kuitenkin varoa johdon y-kiinnikkeitä, jotteivät ne riko kaistaleeseen reikää.


Tähän asti meno oli vielä helppoa. Vaikea vaihe tuli esiin silloin, kun kokonainen vuota asetettiin paikoilleen johdon kohdalle. Viillon vetäminen juuri oikealle kohdalle silloin kun vuota on kunnolla kiinni vasta toisesta reunastaan, oli vaikeaa. Oli pidettävä varansa, ettei samalla viiltänyt rikki juuri tapetoitua kaistaletta. Käytimme mahdollisimman terävää tapettiveistä ja katkoimme sen terää harva se hetki, mutta silti veitsi veti viillon välillä ryppyyn, viilto kun piti tehdä melkein tyhjän päällä. Jos edellinen vuota sattui loppumaan sopivalla kohdalla, jossain kohdin leikkasimme koko vuodan halki ennen liisteröintiä ja seinään asettamista, jolloin reunoista tuli suoremmat. Tämä on kuitenkin epävarma konsti, koska kaikesta mittailusta huolimatta johdot eivät välttämättä ole seinällä aivan suorassa. Hankalinta oli taaskin johdon mutkien kohdalla, jotka pitää hoitaa tapauskohtaisesti.


Tapetoinnin jälkeen sähkömies tuli laittamaan paikoilleen jakorasiat, valokatkaisijat ja pistorasiat. Nyt huone odottaa enää listoja ja hiukan maalisutia sekä lattia paria vanhaa lankkua paikkausmateriaaliksi, joita ei tunnu löytyvän tarpeeksi edullisesti mistään. 

Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti tätä pitkää sepustusta! Tuntui tarpeelliselta kirjoittaa itsellekin ohjeita muistiin seuraavan huoneen remonttia varten. Kuten sanottu, itse sain tästä prosessista valtavasti itseluottamusta tarttua hankalimpiinkin haasteisiin. Ei tullut lopputuloksesta vielä ihan täydellistä, mutta ensitapetoinniksi aika hyvä, sanoisin.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Sähköt perinteiseen tyyliin

Se on vihdoinkin tapahtunut: Molempiin eteisiin saa valon päälle pelkästään katkaisijasta napsauttamalla. Sähköt ovat olleet paikoillaan jo monta päivää, mutta aina en muista laittaa valoja päälle. Ehdin nimittäin jo tottua, että kumpaakin eteistä valaisee vain yksi yhteinen lamppu, toista huonetta ikkunan kautta, joten kuljen huomaamattani pimeässä.


Elimme sisä- ja ulkoeteisen roikkuvien sähköjohtojen kanssa ihan luvattoman kauan, mutta oikeastaan ei yhtään kaduta, että annoimme ajan kulua. Me kun olemme vähän hitaita tekemään päätöksiä, ja vasta ihan viime aikoina kävi selväksi, millaiset sähköt kotiimme haluamme. Vaikeutena on ollut se, että noin kymmenen vuotta vanhat pintavetoina vedetyt normijohdot, -kytkimet ja -pistorasiat eivät mielestäni sovi kovinkaan hyvin vanhan talon tyyliin, ja kuitenkin johdot pitää täällä vähintäänkin paikoitellen vetää pinnassa, mikäli ei halua repiä irti vanhoja kauniita paneeliseiniä. Emme myöskään halunneet tehdä sisäeteiseen asentamiemme puukuitulevyjen alle koolauksia, joten pintavetolinjalla jatkettiin.



Onneksi nykyään on tarjolla sähkökalusteita myös perinteisen tyylin ystäville. Alun perin ihastuimme Fontinin posliinisiin väännettäviin kytkimiin, joita Suomessa myy ainakin Domus Classica. Niiden kaveriksi halusimme ensin vetää kangaspäällysteistä kierteistä johtoa posliinikiinnikkein. Fontinin tarvikkeet vaan ovat Suomessa aivan älyttömän kalliita, joten alkuinnostuksesta toivuttuamme päädyimme hyvään kakkoseen eli Renovan mustin sähkötarvikkeisiin ja muovipäällysteiseen johtoon.


Sähkömiehemme ehdotti, että vetäisimme johdot seinille itse ja hän tulisi vain tekemään kytkennät. Päätimme vetää johdot mahdollisuuksien mukaan listojen alle, joten johtoja ei onneksi tarvinnut saada kaikkialla suoraan. Vaikka monen päivän kestäneen niska jumissa nakuttelun jälkeen olin valmis vannomaan, etten enää koskaan halua nakutella yhtään mitään katonrajaan, varsinkaan johtokiinnikkeitä, olen silti innoissani, että opin samalla alustavat tiedot sähkötöiden abc:stä. Ennen minulla ei ollut hajuakaan, mikä on vaihtokytkin tai minkälainen johto vedetään pistorasialle, mutta tämän urakan jälkeen ymmärrän jo vähän paremmin, mistä sähkömiehemme puhuu. Voin vain kuvitella, miten turhauttavaa hänelle oli neuvoa meitä urakan alkuvaiheessa, kun mies ja minä kysyimme samat hölmöt kysymykset yhä uudestaan ja uudestaan. Onneksi sähkömiehemme on oikea aarre.


Seinälle kulkevat johdot keksimme piilottaa sisäeteisessä tapetin alle. Veikkasimme, että homma on todennäköisesti tajuttoman hankala, mutta koska ennenkin on tehty niin, voisimme mekin ehkä selvitä siitä. Johtojen tapetoimisesta kerron myöhemmin erikseen muun tapetointiasian kanssa yhdessä, jottei tästä postauksesta tulisi aivan älyttömän pitkä. Perinteisen tyylin vaalimiseksi johto vedettiin katkaisijoiden kohdalta mutkalle, jotta johto voisi muuten kulkea oven karmilaudan vieressä.


Sisäeteisen kattoon halusin kaksi lamppua, koska tähän asti eteinen on ollut todella pimeä. Luonnonvaloa tulee vain yhdestä ikkunasta sekä ikkunallisesta väliovesta, joka muuten sekin pitäisi vielä kunnostaa. 


Ulkoeteisen puolella seinissä on vanha paneeli, joten siellä ei ollut mahdollista käyttää tapetin alle kätkemiskikkaa. Johdot tulivat siis esille muualla kuin katonrajan listojen alla, mutta eipä tuo mitään, saimmepahan ainakin lisää valokatkaisijoita paremmin käden ulottuville ja ne mustat kytkimet ja pistorasiat.


Vielä yksi tulikoe ainakin ulkonäön puolesta on edessä siinä vaiheessa, kun laitetaan listoja paikoilleen. Niihin kun pitää kaivertaa jos jonkinmoista koloa, että johdot saa putkahtamaan niiden alta kauniisti. Ennen listoja ei myöskään saa oikein kunnollista kuvaa kokonaisuuden onnistumisesta, mutta ainakin tässä vaiheessa olen tyytyväinen. Ennen kaikkea siihen, että eteiset ovat nyt lähestulkoon listoja vaille valmiit. Joka kerta kun napsautan valot päälle tai pois, iloitsen miten kovasti minä itse olen tehnyt töitä näiden huoneiden eteen. Paljon mukavampaa kuin se, että tilaisi vain jonkun ammattilaisen hoitamaan koko homman.

torstai 15. tammikuuta 2015

Puuseppä toi uuden ulko-oven

Meidän remonttityömaalla suorastaan rytisee, niin nopeasti asiat tuntuvat tulevan valmiiksi. Yksi pitkään hautuneista mutta vasta nyt toteen saatetuista projekteista on ollut ulko-oven uusiminen.


Talon vanha ovi oli tyylikäs sormipaneloitu ovi, jossa ei ollut mitään muuta vikaa kuin että lämpö karkasi sen kautta ulos ja sen lukko oli nykypäivän vaatimuksiin aivan liian vaatimaton. Nyt kun ovi on jo vaihdettu, voin paljastaa, että kerran jos toisenkin ”murtauduimme” ovesta sisälle talon avaimen unohduttua jonnekin. Homma ei vaatinut taitoa eikä voimaa tai edes jättänyt oveen minkäänlaisia murron merkkejä. Kätevää hajamielisille avaimenhaltijoille, mutta liian kätevää myös murtovarkaille.


Samalla kun kuistia päätettiin eristää lämpimäksi ja asentaa tilaan myös lämmityspatteri, aloimme pohtia ulko-oven uusimista. Lukko siihen olisi pitänyt uusia joka tapauksessa, mutta voisiko vanhan oven vielä säilyttää? Meille kummallekin oli selvää, että mikä tahansa rautakaupan tusinaovi olisi valtava tyylirikko, joten puusepällä teettäminen oli ainut vaihtoehto. Itse harasin vanhassa ovessa kiinni tunnesyistä, kunnes keksimme, että senkin vanhan hienon oven voi uusiokäyttää. Sitten kun joskus, ehkäpä viidentoista vuoden päästä, rakennamme pihallemme komean pihasaunan, vanha ovi pääsee taas arvoiseensa käyttöön.


Uudesta ovesta halusimme ulkonäöltään mahdollisimman samantyylisen kuin vanha. Puusepän mukaan aivan samanlevyistä sormipaneelia ei olisi saatavilla, mutta sormipaneelia saimme kumminkin. Kahvaa valitessamme emmimme pitkään 40–50-luvusta muistuttavan pukinsarvikahvan ja tämän mallin välillä, mutta koimme pukinsarven lopulta liiaksi rintamamiestaloihin viittaavaksi. Tämä talo on rakennettu vuonna 1922, ja vaikka kuisti saattaa olla myöhempääkin perua, lopulta valitsemamme kahva tuntui neutraalimmalta vaihtoehdolta.

Väri valittiin Uulan pellavaöljymaalien värikartasta. Minulla on ollut jo vuosia mielessäni visio, että talon ulko-ovesta tulee sininen. Mielessäni oli tietty vanha sinisen sävy, jota näkee usein vanhoissa rakennuksissa. Lopullisen sävyn valinta olikin sitten yllättävän vaikeaa, kun käsillä ei sattunut olemaan mitään tiettyä sinistä ovea, johon värikarttaa olisi voinut verrata. Nyt olen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen oven väriin, joka tuntuu vain paranevan jokaisella katselukerralla.


Arjen kannalta mahtavaa on myös se, että uusi ovi loksahtaa paikoilleen unelmankevyesti, eikä sitä tarvitse edes pakkasilla kiskoa tai työntää vähääkään. Saattaahan se toki vielä elää, mutta verrattuna vanhaan oveen, joka ei kovimmilla pakkasilla mennyt kiinni ollenkaan, luulen mahdollisten ongelmien jäävän pieniksi. Ensi kesän projektiksi jää vielä madaltaa porrasta, jotta ovi mahtuu liikkumaan paremmin ja vedet valuvat oikeaan suuntaan.

Kuten kuvista näkyy, myös listat ovat vielä to do -listalla. Ulkopuolella komeaa ovea ympäröi niin huonokuntoinen ulkoverhous, että se oikein harmittaa, mutta sekin projekti lykkääntyi ensi kesästä hamaan tulevaisuuteen vauvan ilmoitettua tulostaan. Kaikkea muutakin pientä on toki tapahtunut, nimittäin oven pielestä sisäpuolelta näkee myös, että sähköjen kanssa on viime aikoina tapahtunut edistystä. Niistä lisää pikapuoliin! 

maanantai 5. tammikuuta 2015

Pihapiirin uudet asukit

Joulunaluspäivinä mielialani lipsahti huomaamatta niin maailmoja syleileväksi, että päätin aloittaa lintujen talviruokinnan. Lintulauta pihassa oli jo valmiina, mutta emme ole omana aikanamme jaksaneet kantaa linnuille ruokaa, koska ajattelin että kuitenkin unohtaisin viedä tipuille täydennyksiä. Ruokinnan kesken jättäminen on kuulemma suurempi synti kuin se, ettei anna linnuille ruokaa ollenkaan.


Joulumieli sai kuitenkin tuumimaan, että ehkä ruokinnassa ei ole kyse niin suuresta velvollisuudesta, ettei sitä pystyisi hoitamaan. Yhdessä koko perheen voimin ripustimme paikoilleen lyhteen ja lintujen talipallot sekä täytimme lintulaudan auringonkukansiemenillä. Huhuilimme ympäriinsä linnuille, että tervetuloa syömään, mutta vain hiljaisuus vastasi. Vielä jouluun mennessäkään tirpat eivät olleet löytäneet tarjoilujamme, ja aloin jo olla huolissani kaksivuotiaani puolesta, jolle lintujen ruokkiminen oli markkinoitu hauskana yhteisenä tekemisenä.


Taisi olla uuden vuoden tienoilla, kun ensimmäiset linnut hoksasivat ilmaisen ateriansa. Ainakin talitiaisia on vieraillut ruokintapaikalla ahkerasti. Nyt kurkimme ulos ikkunasta vähän väliä ja seuraamme, minkälainen kuhina lintulaudalla käy. Joskus olisin pitänyt tällaista lintuinnostusta mummojen hommana, mutta kaikkea se maallemuutto teettää. En enää voi käsittää, että jätin parin vuoden ajaksi linnut oman onnensa nojaan, kun nyt ikkunasta voi seurata parasta viihdettä. Talomme ympäristö vielä on keväisin lintujen otollisinta pesimäaluetta, koska se sijaitsee aivan metsän vieressä. Olen nauttinut niin kovasti lintujen liverryksestä kesäisin, että melkein hävettää, että meinasin jättää lintuystävät talveksi oman onnensa nojaan.


Toiveissa on, että kevättalven ensimmäiset talitintin titittelyt kuuluvat hiukan tavallista aikaisemmin, kun linnut on saatu houkuteltua oleskelemaan lähelle. Vielä lintuset ovat sen verran arkoja, että jouduin ottamaan kuvat keittiön ikkunan läpi. Ruokailijat livahtivat heti tiehensä, kun yritin hiipiä kuvaamaan niitä ulkona.

torstai 1. tammikuuta 2015

Hurja vuodenvaihde, vielä hurjempi tuleva vuosi

Vuosi vaihtui meillä tosi hurjissa merkeissä, nimittäin otimme uutta vuotta vastaan ystäväperheemme kanssa meillä pitsaa syöden ja pulkka-ajelulla käyden. Seurueen 2- ja 3-vuotiaiden lasten mielestä tähtisädetikut olivat enemmän kuin tarpeeksi jänniä, eikä kukaan kaivannut raketteja. Bileiden kohokohta lasten näkökulmasta taisi kuitenkin olla joulusta säilynyt piparkakkutalo, joka pantiin palasiksi.


Vuoden ensimmäistä päivää olemme viettäneet remppahommissa. Olemme miehen kanssa saaneet jostakin niin hyvän remontti-innostuksen, että lähes kaikki liikenevä aika tekee mieli viettää hommissa. Emme kuitenkaan ole koskaan olleet niitä ihmisiä, jotka jaksavat heilua työmaalla yötä myöten, vaan koska lähes kaikki työvaiheet ovat uusia ja siten keskittymiskykyä vaativia, on pakko päästää aivot välillä lepoon. Nyt ollaan kuitenkin siinä mielentilassa, että tylsinkin tapetin rapsutus seinästä tuntuu pelkästään mahtavalta, ja kaiken lisäksi miehellä on vielä talviloma odottamassa ihan nurkan takana. Minulla on hyvä kutina, että sen aikana saadaan asioita taas paljon eteenpäin.


Kulunut vuosi on ollut puoliksi aika tavallinen ja toiselta eli loppupuoleltaan melko synkkä ja ahdistava. Tarkemmin sanottuna kaikki meni hyvin eli tasaisesti Espanjan-lomaan saakka, joka muuten taisi olla yksi vuoden kohokohdista. Harva se päivä muistelemme vieläkin Välimeren aaltoja ja leikimme lapsen kanssa leikkejä, joissa lennetään lentokoneella Espanjaan. Mutta sitten kävi niin onnellisesti, että olen joutunut viettämään koko syksyn aika kalpeana ja pahoinvoivana, eikä mihinkään ylimääräiseen olisi ollut energiaa. Ja kuitenkin on ollut pakko olla pelkästään siksi, että talossa on huomiota vaativa 2-vuotias, ja syksyllä vielä aloitettiin kylpyhuoneen remontti. Märkä syksykin tuntui tällä kertaa poikkeuksellisen synkältä, kun oman voinnin vuoksi ei ollut energiaa nähdä huonoissa keleissä plussapuolia. Eli tilanne suoremmin sanottuna: jos kaikki menee hyvin, lapsemme saa kesän korvilla pikkusisaruksen.


Ensi vuodelta (ja osittain sitä seuraavaltakin) odotankin oikeastaan vain sitä, että selviäisin jossain määrin järjissäni vauvavuodesta. Jos nyt jotain toivoa voisi, niin sellaista helppoa vauvaa, joka söisi hyvin ja nukkuisi paljon, mieluiten vielä oikeaan vuorokaudenaikaan. Muuten toivonkin oikeastaan vain sitä, että kaikki säilyisi suhteellisen ennallaan, siis elämän muiden palasten osalta. Taitaa olla asiat aika hyvin!