perjantai 25. syyskuuta 2015

Pientä purnausta arjesta

Huomasin juuri, että blogini sivubannerissa kerrotan minun värkkäävän käsilläni, kokkailevan ja ihastelevan kirppislöytöjä. Tässä kaaoksessa ei ole kyllä aikoihin ollut mahdollisuutta värkätä käsillä yhtään mitään, mikäli remontointia ei lasketa. Nyt viimemmäksi sekin hupi on jäänyt miesväen hommaksi, kun minä olen saanut vain pitää seuraa metrinmittaiselle elohiirelle ja minipötkölle, joka haluaa olla koko ajan sylissä. Mitään hirsitalon natinaakaan tässä ei ole ehtinyt kuunnella aikoihin.


Ostin toiveikkaana sukkalankaa, että kutoisin isosiskolle uudet villasukat. Onneksi tuli myyjäisissä vastaan sopivat sukat, nimittäin kädet eivät kerta kaikkiaan ole vapaana niin kauaa, että niillä ehtisi valmistaa käsitöitä. Unelmoin, että ehtisin vielä joskus alkaa kunnolla käyttää ompelukonetta, nyt kun on pieniä lapsia joille ommella, mutta haave tuntuu lipuvan koko ajan jonnekin kauemmas.


Ruokapuoli on sitä samaa mitä varmaan monessa muussakin lapsiperheessä: pyöritetään muutamaa helppoa luottoreseptiä eikä koskaan ehditä kokeilla kaikkia niitä ihania uutuuksia, joita tulee vastaan. Ruuanlaitto on sitä, että vajaa kolmivuotias höpöttää jaloissa pehmolelujensa kuulumisia ja komentaa minua olemaan hiljaa, ettei nukke herää, ja vauva toimii käsipainona kainalossa. Ohimennen varotaan tulikuumaa pannua, pohjaan palamista ja ylikypsymistä ja unohdetaan jokaisesta ruokalajista jokin ainesosa.


Kirppislöydöt ovat lähestulkoon pelkästään lastenvaatteita, koska rempan takia rempallaan olevissa kodin säilytystiloissa ei ole tilaa millekään kauniille astialöydöille tai muulle vähemmän tarpeelliselle mutta ihanalle roinalle. Komerot ovat täynnä muksujen vaatteita, joita pitäisi olla koko ajan lajittelemassa tai myymässä eteenpäin. Muuten ei kohta enää muista, mitä vaatevarastosta löytyy (puhumattakaan siitä, että sitä mitä etsii koskaan löytäisi).

Työasioitakin pitäisi hoitaa, yrittäjäluontoisissa hommissa kun ollaan, joten vauvan minipäikkäreiden aikana ei sitten muuta hoidellakaan. Koti on sekaisin, ja joka huoneessa vallitsee leiriolosuhteet. Termi, jonka mies on ottanut käyttöön kuvaamaan sitä, että mikään ei ole aivan valmista, vaan lukuvalon virkaa toimittaa taskulamppu ja olohuoneen lattialla on puolipysyvästi patja vauvan nukuttamista helpottamassa.


Vaikka kyllä minä sen tiedän, että tämä on silti aika ihanaa aikaa. Isompi lapsi haluaa jo joskus leikkiä pieniä aikoja yksin, mikä saa havahtumaan, että äitiä ei enää kohta tarvita niin kuin ennen. Vauva on jo neljä kuukautta, vaikka juurihan hän vasta syntyi. Joskus vielä kaipaan tätä, todellakin. Mutta silti pitää välillä hiukan valittaa. 

9 kommenttia:

  1. Vauva-arki on kovin työlästä ilman leiriilosuhteita ja remonttiakin. Minusta kirjoituksesi oli enemmän tosiasioiden kirjaamista kuin valittamista. Voimia teille kaikkiin projekteihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Ehkä ongelma onkin se, ettei tehdi tehdä kaikkia "omia" juttujaan, vaikka pitäisi olla ihan tyytyväinen, että saa perusarjen jotenkin hoitumaan. Onneksi on niitä parempiakin päiviä, kun vauva on tyyni, isosisko ihanimmillaan ja kumpikin nukahtaa ajallaan, että saa pidettyä hiukan omaakin aikaa.

      Poista
  2. Ainakin omasta kokemuksesta voin sanoa, että ensimmäinen puoli vuotta oli yhtä kaaosta - siis sen jälkeen kuin vauva syntyi. Sitten, yhtäkkiä, huomasin, että isosisko viihdyttää pikkuveljeä lattialla - ja nyt viimeiset kuukaudet ovat jo leikkineetkin yhdessä! Vaikka toki pikkuveli tulee usein sekoittamaan isosiskon leikit, ja seuraava haaste lieneekin sitten siinä, miten saada leikit leikittyä ilman tappeluja ;)

    Mutta ainakin omasta kokemuksesta voin sanoa, että kyllä teillä helpottaa pian. Puoli vuotta oli yksi viiva - seuraava tuli, kun yösyötöt loppuivat, ja äitikin sai nukkua välillä normaalisti. Tässä elokuussa huomasin juuri, että aloin palautumaan omaksi itsekseni; jaksoin tehdä jotain muutakin kuin pakolliset - ja oikeasti tehdä asioita myös muutoin kuin robottina :D

    Ymmärrän muutenkin niin täysin tuntemuksesi, kun meilläkin yksi kaaos ollut ympärillä, remontti kesken - ja juuri sitä säilytystilaa niin himskatin vähän - ja lasten vaatteita aivan järkyttävästi. Mutta jotenkin siitä on selvinnyt. Omat vaatteet ovat karsiutuneet minimiin ainakin … ;)

    Tsemppiä sinne; kyllä se varmasti siitä! ja saa sitä tuoda tätäkin reaalielämää blogiin mukaan; muistona siitä, ettei aina ihan ole sitä vaaleanpunaista pumpuliakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja pyydä apua ja itsellesi välillä sitä omaa aikaa - ihan vaikka vaan sen sukan kutomiseen. Ihmiselle, joka tykkää tehdä, se on sellainen palkinto että, kun saa jotain tehdä rauhassa ja loppuun asti!

      Poista
    2. Meillä oli ekat pari kuukautta yllättävän helppoja, tai sitten se vaan tuntui siltä, kun oli henkisesti varautunut johonkin ihan kamalaan koliikkiin tai vastaavaa. Vauva on nukkunut koko ajan yöt suht hyvin, joten se on suuri helpotus. Mutta nyt kun pitäisi alkaa helpottaa, tuleekin sellainen turnausväsymys, että tätä samaa jonglööraamista tämä nyt sitten on vaan. Ja kyllä mä apua saan, juuri otin sellaisenkin oma aika -projektin, että rupesin uudestaan harrastamaan joogaa nettijoogapalvelun kautta (yoogaia.com). Ihana tapa varastaa hiukan mielenhallinta-aikaa.

      Poista
  3. Aah, ja huoh, tuo on niin tuota… Nostan kyllä hattua sinulle ja teille, kun pienet lapset jaloissa olette keskellä suurta urakkaa. Siinä voi ihan oikeasti palaa loppuun. Olen niin monet kerrat kiittänyt sitä, että meidän kunnostusprojektiin voin myös itse antaa lähes täyden panoksen, kun pojat alkavat olla juuri nyt siinä iässä, että he osaavat huolehtia itsestään ja jopa laittaa itselleen tarvittaessa ruokaa, eli huoltaminen vähenee koko ajan. Koita olla armollinen tilanteelle: huusholli-on-miten-sattuu -vaihe päättyy joskus, mutta nyt ei kannata kiristää hermoja sen vuoksi, ettei paikat ole aina tip top. Ei tilanne stressaamalla kuitenkaan muutu kuin ajan kanssa luomusti. Yritä saada ruokarepertuaariin pari juttua lisää ja se tuntuu jo luksukselta! Jaksamista ja suuren kuvion näkemistä, niitä tuossa vaiheessa nyt vaaditaan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia tsempistä :) Meillä ei ole onneksi mihinkään kiire tämän kunnostusprojektin kanssa. Jotenkin vaan on kuitenkin itsellä sellainen into päällä, ettei malta lopettaa niitäkään hommia, vaikka ollaan kyllä remonttitauostakin keskusteltu. Mutta melkein parasta parisuhdeaikaa on se, kun lapset saa hoitoon ja voi ukon kanssa kahdestaan tehdä jotain remppajuttuja ja jutella samalla pitkästä aikaa niin, ettei kukaan keskeytä. Ja pitää tosiaan olla armollinen itselleen, pääasia että saa ruokaa pöytään ja kamat vielä löytyy villakoirien seasta :)

      Poista
  4. Löysin kivan blogisi ihan tässä hiljattain ja ai että, tää kuulostaa niin tutulta. Semmoista se on näköjään monella muullakin. Elättelen toiveita, että joskus vähän helpottaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne ja tervetuloa uudestaankin! Kyllähän se toivottavasti joskus helpottaa, tai ainakin muuttaa muotoaan. Ja onhan tässä ihan hyviäkin päiviä välissä, aika useinkin :)

      Poista