maanantai 7. syyskuuta 2015

Mielenhallintaprojekti nimeltä kiviaita

Päivitystahtini on näköjään viime aikoina muuttunut vähän hitaanlaiseksi. En yhtään ihmettele, kun aikaa kirjoittamiselle ei tunnu kauheasti olevan. Viime aikoina vauva on kuitenkin alkanut osoittaa merkkejä nukahtamisesta aikaisemmin iltaisin, joten ehkä tässä vielä joskus saan takaisin ne ihanat illan tunnit, jolloin pienten lasten vanhempikin pääsee vaihteeksi viettämään aikaa ihan vain omien ajatustensa kanssa.


Kesän projektitkin ovat olleet vähäiset, eikä varsinkaan mitään sellaista ole tullut tehtyä, mitä etukäteen suunnittelin. Sen sijaan takavasemmalta on hiipinyt kuvioihin ihan suunnittelematon projekti, joka on oikeastaan enemmän miehen käsialaa. Nimittäin kiviaita.


Meidän pihalla on ihan järkyttävä määrä kiviä erilaisissa kasoissa. Niitä on tullut esiin aina kun tontilla on kaivettu jotain, ja viime syksynähän koko pihaa muokattiin kaivurilla rankanlaisesti. Samalla kävi ilmi, että talon nimi voisi yhtä hyvin olla Kivikko, koska tällä pihalla ei voi lyödä lapiota maahan ilman että se kilahtaisi hyvin pian kiveen.



Koko talven olimme varmoja, että kiviä pitäisi viedä pois tontilta tilaa viemästä. Mutta sitten tuli kevät ja kesä, ruoho alkoi kasvaa ja rumimmatkin kivikasat alkoivat näyttää taas siedettäviltä. Mies otti ohjenuorakseen vanhan sananlaskun, jonka mukaan jos vihollisesta ei pääse eroon, siitä kannattaa tehdä ystävä. Kivien kuljettelu kun on kallista hommaa, jos itsellä ei ole tarvittavia laitteita. Viime aikoina minua onkin alkanut kyllästyttää kaikenlainen yltiöpäinen rahankäyttö remontti- ja pihahommissa, kun usein hienoa jälkeä tulee puoli-ilmaiseksikin, jos vain viitsii nähdä vaivaa. Silloin hommat kyllä kestävät usein paljon pidempään, mutta touhuaminen ja piipertely onkin paljon hauskempaa kuin se, että aina soittaisi maansiirtokoneen paikalle ja saisi itse hoitaa vain laskunmaksajan homman.


No, minä olen kyllä selkävaivaisena tällä kertaa hoitanut siis vain kannustajan tehtävää, sillä välin kun mies on käyttänyt suurimman osan vapaahetkistään kivien kantamiseen ja vierittämiseen. Tontin reunalle on syntynyt komea kiviaidan alku. Miehen innostusta katsellessa on välillä käynyt melkein kateeksi. Ukko kun on saanut houkuteltua työkaverikseen myös vanhemman lapsen, jonka kanssa kivien joukosta on seulottu tasaisimmat tulevaisuutta varten polkukiviksi. Silmät loistaen ja vaatteet pölyssä kaksikko on sitten kertonut aidan edistymisestä.


Aidan toteutustavasta minulla ei ole paljon sanottavaa, kun en ole ollut itse tekemässä. Minkäänlaisia perustuksia sille ei kuitenkaan tehty, koska tonttimme kivimäärästä johtuen siitä tulee pitkä. Mies kertoo pyrkineensä laittamaan kivet siten, että yksikään niistä ei asettamisen jälkeen heilu vaan että ne tukevat toisiaan. Talven jälkeen sitten nähdään, kuinka paljon routa on niitä heilutellut. Veikkaanpa, että tästä tulee yksi ikuisuusprojekteistamme, koska suuri osa esimerkiksi tuon alimmaisen kuvan kivistä on niin syvällä maan alla, että niitä ei saa käsivoimin ylös. 

Komialta kuitenkin näyttää jo nyt. Itse suunnittelen tuohon aidan viereen koivun alle jonkinlaista puutarhakalustoa, jossa voisi siemailla smoothieta ja antaa katseen levätä viereisessä viljapellossa. 

2 kommenttia:

  1. Kiviaidasta tulee varmasti hieno, vaikka työtä siinä riittääkin. :) Tsemppiä sekä kivien kantajille että taustajoukoille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hommaa on kyllä paljon mutta ihmeen nopeasti se silti on noussut.

      Poista