maanantai 28. heinäkuuta 2014

Hyvä remontti kestää kauan

Remonttimme on edennyt ulkoeteisestä sisäeteiseen. Alun perin se oli suunniteltu tehtäväksi miehen kesäloman aikana. No, mies meni takaisin töihin jo pari päivää sitten, mutta mitäpä pienistä. Tärkeintä on, että peli saatiin avattua.


Samalla kun tämänkin remontin aloittaminen viivästyi, olen pohtinut remontointifilosofiaamme. Joskus vuosi sitten tuntui vielä tärkeältä pitää kiinni aikataulusuunnitelmista, mutta yllättäen olen huomannut, että olen melkein päässyt irti aikatauluihin liittyvästä stressistä. Käytännössä emme enää edes kovinkaan paljon mieti, milloin jonkun pitäisi olla valmis, koska ei se kuitenkaan tule valmiiksi silloin kun pitäisi. Ja kun olemme asuneet täällä näinkin kauan ja viihtyneet hyvin, ei ole minkäänlaista käytännön merkitystä sillä, valmistuuko jokin vuotta aiemmin vai myöhemmin. Ainakin ajoittain tällainen zeniläinen ajattelu jo onnistuu. 


Aikatauluihin liittyy sekin asia, että haluamme tehdä asioita itse. Joku toinen haluaisi saada äkkiä valmista ja palkkaisi ammattilaisen tekemään koko homman, mutta meille melkein yhtä tärkeää kuin lopputulos on itse tekeminen. En ennen maalle muuttoani ollut kiinnostunut remontoimisesta muuta kuin siltä kannalta, miltä lopputulos näyttää, mutta nyt huomaan ahmivani remonttikirjoja iltapalaksi sitä vauhtia, että en nukkumaan mennessä saakaan unta kaikilta suunnitelmiltani. Siinä vaiheessa kun pitäisi nukahtaa, mielessä pyörii vain, minkälainen maali eteisen kattoon pitäisi valita. Nyt päätin pistää kirjat jäähylle illan viimeisiksi tunneiksi ja yrittää hiukan rauhoittua, koska mieskin jo valittaa, etten puhu muusta kuin remontista.


Verkkainen eteneminen ei ole ollut huono asia siltäkään kannalta, että ajan kuluessa on ehtinyt hankkia tietoa ja muokata omia suunnitelmiaan. Kauhistuttaa pelkkä ajatuskin, että olisimme alkaneet heti tänne muutettuamme toteuttaa kaikkia silloisia ideoita. Jokainen niistä on karissut liian kalliina ja suuruudenhulluna tai talolle sopimattomana.

Vaikka ulkoisesti täällä on tapahtunut vasta vähän, pään sisällä on tapahtunut aivan valtavasti, ja nyt reilun kahden vuoden asumisen jälkeen meillä alkaa olla aika vahva mielipide ainakin suurista linjoista. Lisäksi on karttunut hiukan rohkeutta, ja vaikka jo tähän mennessä on tullut tehtyä virheitä, enää ne eivät pelota niin paljon. Yllätyksekseni minusta on myös tullut ihminen, jota ei niin kamalasti haittaa sietää keskeneräisyyttä.


Sisäeteisestä on nyt revitty irti pinkopahveja ja aloitettu vanhojen kattopaneelien maalaaminen. Tuntuu mahtavalta nähdä paljasta hirsiseinää ja kurkistaa talon sieluun sellaisena kuin se vanhastaan on ollut. Huone myös näyttää valtavan isolta, kun kaikki tavarat on nyt kannettu pois. On tosi hyvä tunne, kun jotakin taas tapahtuu ja vieläpä jotain uutta. Toivotaan, ettei tämän huoneen kanssa tule kovin pahaa turnausväsymystä. Ulomman eteisen kanssa viivyttely on muuten ollut fiksua siksikin, että monen jutun viimeistely, kuten sähköjen laitto, onkin järkevämpää molempiin huoneisiin kerralla. 

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Ahmintakohtauksia puutarhassa

Sadonkorjuukaudessa parasta on se, että saa käydä syömässä marjoja ja muuta pikavälipalaa suoraan puskista. Minulla on ollut tapana jo lapsuudesta lähtien hiippailla iltaisin pihalle viinimarjapensaan äärelle ahmimaan. Nykyisessä kotipaikassamme on myös muutama erittäin herkullinen karviaispensas, jotka ovat siitä mukavia, ettei satoa edes kannata pahemmin säilöä, kun tuoreena maku on tuhat kertaa parempi.


Oman pihan viinimarjat ovat vielä hieman raakoja, mutta napostelut on jo silti aloitettu. Olen myös päässyt siirtämään tätä tuoreista herkuista nauttimisen taitoa jälkipolville, kun tyttäreni on liittynyt seuraani ahmintakarnevaaleihin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että hänen vahva suosikkinsa on punainen viinimarja. Ei niin väliä, onko marja vielä edes heikosti punertava, sillä niin raakojen kuin kypsienkin viinimarjojen läheisyydessä lapsi antautuu epätavallisen pitkän hiljaisuuden ajaksi ahmimaan.



Meillä on myös muodostunut tavaksi kastella yhdessä kasvimaata ja maistella samalla mangoldeja ja salaatteja. Samat kasvit, jotka ruokapöydässä jäävät pieneltä ihmiseltä helposti koskematta, ovat suoraan maasta napsittuna suurta herkkua.



Hernettä ei tänä vuonna tule nimeksikään, mutta sen sijaan pitkästä aikaa on tarjolla hapankirsikkaa. Parina viime vuonna satoa ei juuri ole tullut, ja nekin vähäiset ovat linnut syöneet, mutta tänä vuonna on ollut parempi tuuri.


Muuten tämä marja-aika onkin vähän ahdistavaa. Metsään emme taida ehtiä juuri ollenkaan, joten tilasin jo kaukaa viisaana pari ämpärillistä mustikkaa marjoja poimivalta tuttavan tuttavalta. Jotenkin sitä aina vaan tuntuu, että marjat pitäisi poimia itse, mutta tänä vuonna olen kuitenkin päättänyt olla stressaamatta ja ostaa marjat vaikka pusseittain kaupan pakastealtaasta, jos ei muu auta.

Ps. Lisäsin blogin kommentointiin taas sanavarmistuksen, koska roskapostia alkoi tulla ihan turhautumiseen asti. Toivottavasti silti jaksatte kommentoida, koska jokainen kommentti ilahduttaa tavattomasti!

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kesälomani lehmityttönä

Vaikka olen kasvanut maalla, lehmät ovat minulle vähän vieraita eläimiä, koska meilläpäin ei juuri lehmätiloja ole. Siippa sen sijaan on kotoisin lehmätilalta, joten appiukon luona vieraillessa kamera laulaa ja silmä lepää komeissa otuksissa.


Tänä kesänä myös pikkuihmisemme on ensimmäistä kertaa sen verran vanha, että ymmärtää jo jotain lehmien päälle. Lehmien hoitamisesta on puhuttu jo monta viikkoa etukäteen, mutta tuottajan kannalta se olennaisin eli maito tuntuu jääneen lapselle vähän epäselväksi. Kun pääsimme mukaan hakemaan lehmiä laitumelta iltalypsylle, lapsen näkökulmasta ne menivät ”kotiin nukkumaan ja juomaan herkkumaitoa”. Kun kädestä pitäen näytettiin, mistä se maito oikein tulee, tuntui käsitykseksi jääneen, että lehmät juovat navetassa toistensa maitoa. Ehkäpä asia selkenee hiukan seuraavaan vierailuun mennessä.




Lehmien haku laitumelta oli elämys myös minulle. En ole koskaan ennen ollut näiden elikoiden kanssa yhtä lähekkäin ilman aitaa välissä. Monen sadan kilon painoista eläintä tietysti alkuun hiukan hätkähtää, vaan nämä tytöt olivatkin viisaita ja jäivät kohteliaasti odottamaan, jos ihminen oli epähuomiossa jäänyt kupeksimaan sen kulkureitille. Vanhemmat rouvat kuulemma näyttävät nuorille närhen munat, jos joku nuorikko yrittää liikaa ryntäillä.


Kuulimme myös juttuja Lolovantti-vasikasta, joka on erikoistunut karkailemaan aitojen väärälle puolelle, sekä Lipsusta, joka tykkäsi antaa käteen suukkoja. Mökkimme vieressä aitauksessa majailivat Jauho ja Jugurtti, jotka tulivat innokkaasti tarkastelemaan valokuvaajaa.


Yhtä vieraita kuin lehmät minulle on kotitalon takana virtaava joki. En jaksa lakata ihmettelemästä sen kauneutta erilaisella säällä ja eri vuorokaudenaikoihin. Vaikken ole koko kesänä jaksanut valvoa yhtään yötä auringonnousuun, viime yönä sain tallennettua sumuisen jokimaiseman käydessäni yöllä vessassa. 





sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kesällä on aina kiire

Nyt aikuisiällä minulla on ollut kesäisin aina tämä sama tunne: kesä viipottaa eteenpäin aivan hurjaa vauhtia, ja minä yritän roikkua jotenkin sen käsipuolessa ja pysyä tahdissa mukana. Itse olen aina pari askelta jäljessä, kuten kylvämässä siemeniä heinäkuussa vaikka pussissa luki ”kylvö kesäkuun loppuun mennessä” tai poimimassa mansikoita silloin, kun parhaat on juuri poimittu.


Kesä on siis kiireistä aikaa. Ihan kuin pitäisi elää vähän varastoon, kun pimeän talven aikana ei kuitenkaan pysty tekemään mitään. Parhaimpina päivinä olemme juosseet huutokaupasta suoraan uimarannalle ja käyneet vielä samana päivänä mansikkamaallakin. Tunnustan ajatelleeni muutaman kerran, että syksyssäkin on puolensa, kun saa rauhassa unohtaa hössöttämisen ja katsoa vaihteeksi vaikka telkkaria, josta on näin kesäaikaan tullut meillä täysin turha huonekalu.


Vaikka ihanaahan tämä on. Siinä missä kukat puutarhassa puskevat kukintoa kovalla kiireellä ja lakastuvat ennen kuin minä ehdin asiaa tajutakaan, tekee kai minullekin ihan hyvää tehdä paljon asioita kerralla ja unohtaa normaalit rutiinit, kun on taas jo kova vauhti seuraavaan touhuun.

Tämä kesä on myös tuonut meille takaisin jo aikoinaan aloitetun mutta uinumassa olleen harrastuksen, nimittäin huutokaupat. Lapsi on siinä iässä, että hänen kanssaan ei huutokaupoissa ole ollut kovin mukava käydä, mutta nyt keksimme uuden taktiikan: menemme kaikki yhdessä katsastamaan tarjonnan kahdella autolla, ja mies jää paikan päälle huutamaan yhdessä päätettyjen maksimihintojen ja muiden periaatteiden mukaisesti. Minulta jää kokematta huutokaupan varsinainen tunnelma, mutta iloitsen toki erityisesti kotiin kannetusta saaliista.


Aarteita on kertynyt jo melkoisesti, mutta tässä esittelen vain pienen osan: Arabian astiat. Iso pino hyväkuntoisia mutta eriparisia lautasia tuli ostettua aivan summamutikassa, mutta hyvällä tuurilla suurin osa malleista oli juuri mieluisiani ja vielä keskenään yhteen sopivia. Kahvikuppi taas oli osa yllätyslaatikkoa, jonka sisällöstä suurin osa oli roinaa, mutta joka kätki sisäänsä myös tämän kaunokaisen. Lisäksi laatikossa oli eriparisia Arabian asetteja eli kahvikupin alle laitettavia lautasia, joille toivon keksiväni jossain vaiheessa jonkinlaista käyttöä esimerkiksi askarteluun. Vanhat leimattomat eripariset kahvikupit ainakin päätyvät kynttilämateriaaliksi.


Asiamme syvien lautasten suhteen alkavat olla nyt niin hyvällä mallilla, että pitää oikein toivoa ettei vastaan tulisi enää yhtä ihania yksilöitä. Kesä puolestaan jatkuu samalla tohinalla kuin tähänkin asti, seuraavaksi perinteisellä reissulla Pohjois-Pohjanmaalle miehen kotiseuduille. Ei voi valittaa kun on näin mukavaa! 

torstai 10. heinäkuuta 2014

Snickers-jäätelöä ilman Snickersiä

Parhaat asiat syntyvät usein vahingossa. Eilen tuli tehtyä erinomainen vahinko, kun pyöräytin iltapalaksi banaanijäätelöä. Maapähkinävoi ja banaanihan ovat vanha yhdistelmä, mutta nyt halusin kuitenkin vähän jotain parempaa ja heitin sekaan lucumaa ja carob-jauhetta. Bingo! Täyteläisen mutta maidottoman ja suklaattoman herkkujäätelön resepti on syntynyt.


Mies sanoi tämän maistuvan ihan Snickers-jäätelöltä, jota en ole itse koskaan maistanut. Pakko kirjoittaa resepti joka tapauksessa heti ylös, ettei pääsisi unohtumaan.

Maapähkinäinen raakajäätelö

n. 6 dl banaaniviipaleita pakastettuna
reilu 1 rkl sokeritonta maapähkinävoita
reilu 1 tl lucumaa
reilu 1 tl carob-jauhetta (tai kaakaojauhetta)

Sekoita monitoimikoneessa ja nauti heti.

Huh, nyt takaisin nauttimaan kuumista keleistä! Eipä tässä paljon muuta tarvita kuin jäätelöä ja pieni pulahdus veteen säännöllisin väliajoin. 

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Lehtikaalisipseille haastaja

Viime vuonna maistettuani ensimmäistä kertaa lehtikaalisipsejä olin aika varma, ettei mikään voisi yltää snack-rintamalla samaan. Nyt kun ostin torikauppiaalta nipullisen varhaisporkkanoita, tuli kokeiltua samanlaista käsittelyä porkkanannaateille, ja mitä ihmettä: hippusella öljyä ja mausteita tylsältä näyttävät naatit muuttuivat puhtaaksi nautinnoksi.


Muistelen lukeneeni porkkanannaattisipseistä ensimmäistä kertaa Keittiökameleontin blogista. Roiskin kuitenkin naattien päälle mausteita omasta päästäni ja rennolla kädellä, enkä siis muistanut ottaa tarkkoja mittoja talteen. Tuntumani kuitenkin on, että sipsien salaisuus oli ainakin tällä kertaa runsaassa öljyssä, joka sai naatit tuntumaan friteeratuilta. Oikeastihan ne käväisivät vain kuivurissa, joten kaikki aromit ja ravintoaineet olivat käsittelyn jälkeenkin tallella. Vastaavia sipsejä ainakin lehtikaalista pystyy kyllä tekemään uunissakin, mutta silloin on oltava supertarkkana, etteivät sipsit pala, ainakin jos lämpötilaa on enemmän kuin minimi.


Porkkanannaattisipsit

Porkkanannaatteja, suurimmat varret poistettuna
Oliiviöljyä
Ripaus suolaa
Sitruunamehua
Oluthiivahiutaleita
Sonnentorin Energy-mausteseosta (tuo pienen tulisuuden, joten myös pientä ripausta pelkkää chiliä kannattaa kokeilla)

Sekoita mausteet ja öljy naatteihin huolellisesti käsin. Kuivattele kuivurissa yön yli. Sipsit kannattaa tarjoilla heti, koska ainakin oman kokemukseni mukaan ne ajan kuluessa saattavat nahistua. Ongelma on kuitenkin teoreettinen, koska sipsit tulee yleensä ahmittua suoraan kuivurista kaikki kerralla.

Torilla muuten katselin, miten myyjän taakse oli jo kertynyt valtava kasa porkkanannaatteja, koska useimmat ostajat eivät niitä ilmeisesti halua mukaansa. Olisi kannattanut pyytää mukaan ylimääräinen nippu kaupan päälle!

Ps. Porkkanakuva on viime vuodelta, oikeasti oman maani porkkanat (ja punajuuret) ovat vielä ihan minejä.