maanantai 30. kesäkuuta 2014

Mihin ovia tarvitaan, kun on ikkunakin?

Terveisiä kaaoksen keskeltä. Meillä on viime päivinä maalattu eteisen lattiaa, joten talosta poistuminen ja sisääntulo on pitänyt hoitaa ikkunan kautta, maali kun on hitaasti kuivuvaa laatua. Kyllähän ihminen aika nopeasti hyppää ulos ikkunasta ja nostaa vielä lapsensakin, mutta painavien kauppakassien raijaaminen ikkunan kautta ei ole herkkua. Puhumattakaan siitä, että kenkiä on säilytettävä ulkona, jottei tarvitsisi joka kerta kantaa hiekkaisia tai multaisia kenkiä makuuhuoneen sängyn poikki.



Jottei olisi liian helppoa, olen myös samaan aikaan maalannut keittiön kaappeja. Projekti, jonka kanssa olen paljon tuskaillut niin mielessäni kuin ääneen. Lopputuloksesta lisää myöhemmin, mutta kaaoksen keskellä elämistä ei helposta sekään, että keittiön työtasot ovat täynnä ruuvimeisseleitä, porakoneita ja maalisuteja.  




Silti olen ihan käsittämättömän onnellinen, että eteinen on vihdoin edes tässä pisteessä. Enää tarvitaan listat ja sähköt, jotka vedetään huoneeseen pintavetona uudelleen, ja sen jälkeen päästäänkin pian sisustamaan. Tästä kaikesta on vielä todennäköisesti paljon enemmän työtä kuin osaan kuvitellakaan, mutta tällä hetkellä käyn vain vähän väliä kurkkimassa sisemmästä eteisestä ulkoeteisen puolelle ja huokailemassa: on se vaan hieno! Harmaan sävy on juuri se, mitä halusinkin. 

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Miksi mikään ei kasva?

No taisin vähän liioitella, mutta tänä kesänä kasvimaata tuntuu kyllä vaivaavan poikkeuksellinen lamaannus. Kaikkein pahiten olen pettynyt herneisiin. Kahtena edellisenä vuonna ne ovat kasvaneet aivan itsestään ja tuottaneet valtavan sadon, kun taas nyt olen kylvänyt herneet jo kolme kertaa, eivätkä ne vielä kolmannellakaan kerralla itäneet kunnolla. Ensimmäisen kerran epäonnistuminen mennee kylmyyden piikkiin, toisella kerralla epäilen osuutta olleen siementen liotuksella, josta eivät kai sitten tykänneet. Nyt kolmannen kerran jälkeen raukat ovat vielä versoja, eikä hernemaasta tosiaankaan näytä tulevan kovin runsas.



Mystinen itämättömyys on kohdannut myös salaattipenkkiäni. Ensimmäiset salaatit kasvulaatikossa ovat kasvaneet hyvin, mutta hiukan myöhemmin kylvämäni toinen satsi avomaalle ei osoita mitään elonmerkkejä.

Samoin on käynyt niille punajuurille, joita yritin kylvää ensin itäneiden väleihin. Ensimmäinen erä siis iti sekin sen verran huonosti, että väleihin jäi tyhjää tilaa. En kerta kaikkiaan käsitä, mikä kasvimaata tänä vuonna vaivaa. Tämänhetkinen kylmyys hidastaa varmasti kasvua, mutta itäminen on eri juttu, koska on tässä sentään lämpimiäkin ilmoja pidellyt.




Sen lisäksi, että mikään ei idä, monet kasvit näyttävät vähintäänkin huonokasvuisilta. Kesäkurpitsassa, pinaatissa ja avomaankurkussa on kaikissa keltaisia lehtiä, jotka saavat kasvit näyttämään nuupahtaneilta. Johtuukohan kylmyydestä? Mielestäni täällä ei ole niin paljon satanutkaan, että se vielä olisi kasveille kärsimykseksi.  






Jotta ei menisi pelkästään ruikutukseksi, on kasvimaalla jotain onnistunutkin. Mangoldi kasvaa tuttuun tapaan hienosti, ja porkkanat näyttävät nekin tykkäävän olostaan. Rucolaa, yrttejä, salaattia, retiisiä ja tilliä on saatu hienosti ruokapöytään. Omenapuissa ja viinimarjoissa näkyy raakileita, ja moni kukkakin kukoistaa, suurin osa ihan ilman mitään hoitoa. Nyt saisi kyllä se kesä ihan oikeasti tulla, ettei mene loppukin sato pilalle kylmyyden takia.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Juhannuksen kotihommia

Mahtavia nämä juhlapyhät: saa vaihteeksi kotihommia aikaiseksi. Lapsen nuhan takia emme lähteneet juhannukseksi mökille, vaan olemme viettäneet kotona epäjuhannusta. Eilen oli hyvää aikaa siivota, ja olen myös ehtinyt pitkästä aikaa maalata eteisessä. Tuli sentään eilen paistettua taas grillitulella lettuja, vaikka sade ajoikin puolivälissä toimitusta sisälle.



Jotain muutakin kuin lettuja on tullut syötyä, joten taas on karttunut kaksi uutta reseptiä talteen kirjoitettavaksi. Juhannusaattoaamu alkoi paitsi smoothien, myös pitkäaikaisen ystäväni John Irvingin seurassa, joka kirjoittaa sen verran mukaansatempaavia romaaneja, että keskittymiskyky pysyy yllä vaikka muu perhe hiukan lukuharrastusta häiritsisikin.


Puolukka-minttusmoothie

1 avokado
½ banaani
tammenlehtisalaattia
kauramaitoa
puolukoita
melko runsaasti tuoretta (pipar)minttua
1 rkl lucumaa
2 rkl chia-siemeniä
hunajaa
1 rkl hamppuproteiinijauhetta

Lucuman, chia-siemenet ja proteiinijauheen voi hyvin jättää pois, mikäli niitä ei satu kotona olemaan. Surauta ainekset tehosekoittimessa smoothieksi.


Tänään tulivat kuivurista ulos porkkanaiset raakakräkkerit, joita oli pakko alkaa tehdä, kun jääkaapista löytynyt vanhan sadon porkkanapussi näytti jo kohta kasvattavan uutta elämää. Mausteet osuivat tällä kertaa poikkeuksellisen hyvin kohdalleen, joten täytyy yrittää muistaa tehdä näitä uudestaankin.

Porkkana-pellavansiemenkräkkerit

2,5 dl pellavansiemeniä
0,5 dl chia-siemeniä (tai pellavansiemeniä)
1 dl manteleita
1 dl auringonkukansiemeniä
0,5 dl seesaminsiemeniä
1 kilon porkkanoiden mehustuksesta jäänyt kuitu
1 tl sipulijauhetta
1,5 tl savupaprikajauhetta
1,5 tl suolaa
1 tl Sonnentorin Energy-mausteseosta
2 isohkoa oksaa persiljaa
2 isohkoa oksaa rakuunaa
muutama oksa timjamia

Liota pellavansiemeniä ja chia-siemeniä vähäisessä vedessä pari tuntia tai yön yli, jotta niistä muodostuu lima. Liotin myös muita siemeniä ja manteleita eri vedessä yön yli sulavuuden parantamiseksi, mutta se ei ole välttämätöntä.

Sekoita keskenään siemenlima ja muut aineet, yrtit silputtuina. Myös mantelit kannattaa pilkkoa etukäteen pienemmiksi. Mehustuksesta jäänyt porkkanakuitu on kuivempaa kuin esimerkiksi porkkanaraaste, joten jos kuidun haluaa korvata porkkanaraasteella, siitä kannattaa yrittää painella ensin pois kosteutta.

Hyvin näköjään sujuu tällainen kylmempi epäjuhannuskin. Kylmät kelit harmittivat monta päivää, mutta sitten aloin taas virkata keskenjäänyttä mattoa ja tajusin kylmyyden hyvät puolet: malttaa tehdä jotain sisälläkin. Nyt saisi silti tulla joku roti näihin keleihin ja kesä takaisin, ennen kuin alkaa oikeasti harmittaa! 

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Ruuvit ja mutterit järjestykseen

Olen nyt niin tyytyväinen aikaansaannokseeni, että voisin vain taputella itseäni selkään. Varmaan joka taloudessa on mustia aukkoja, joihin vain tungetaan kaikki epämääräisen tarpeellinen mutta huonosti järjestyksessä pysyvä tavara. Jos sellaiset eivät kuulu muiden koteihin, en halua kuulla, koska meillä niitä on hävettävän monta. Eilen illalla tein kuitenkin miehen kanssa selvää yhdestä, nimittäin eteisen kaapin laatikosta, johon on tungettu vuosien varrella kaikki ”tarpeellinen”, kuten ruuvimeisselit, huonekalujen kokoamisessa tarvittavat nippelit ja nappelit sekä irtoruuvit ja naulat.


Pitää varmaan tunnustaa, että tuo laatikko rantautui talouteemme minulta. Silloin kun asuin vielä yksin, se oli kuitenkin suhteellisen järjestyksessä, mutta kun kaksi ihmistä yhdisti romppeensa, laatikon sisältökin muuttui epämääräiseksi. Mies risti laatikon ryönälaatikoksi, eikä sen sisältöä ole siitä lähtien uskallettu käydä läpi muuta kuin villisti penkomalla silloin kun jotain tarvitaan.


Nyt kuitenkin kävi niin, että yksi asia johti toiseen. Viattomalla Ikean-reissulla oli tullut ostettua pitkään ostoslistalla olleita vessan tarvikkeita, kuten pyyhenaulakko ja vessapaperiteline, ja niitä varten tarvittiin ruuveja. Sopivia ruuveja ei ryönälaatikosta löytynyt, joten vessan ehostus aloitti vain ketjureaktion. Päätin lajitella pikkunippelit pois laatikosta, kun varsinainen homma eli tarvikkeiden ruuvaus seinään ei kerran onnistunut.


Sattui vielä olemaan niin onnellisesti, että minulla oli varastossa odottamassa täydellinen säilytyspaikka nippeleille. Äidin vanha ompelulaatikko on odottanut inspiraatiota, koska omat ompelutarvikkeeni haluan säilyttää pikku purkeissa (ompelutarvikkeet ovat muuten sivumennen sanoen vielä tällä hetkellä yksi talouden mustista aukoista). En taida raaskia viedä näin hienoa laatikostoa muttereineen autotalliin, mutta ideana onkin, että sisällä talossa olisi aina käden ulottuvilla tarvikkeita kodin pikkufiksauksia varten. Samalla pysyy mielessä, mitä kaikkea on olemassa, ennen kuin lähtee joka kerta ostamaan kaupasta erikseen uutta ruuvia. Ja kun siivoaa, on olemassa paikka, mihin laittaa vääristä paikoista löytyneet naulat ja muu pikkusälä.


Minulla on nyt vakaa usko, että meidänkin taloomme saadaan vielä joskus järjestys. Eihän se muuta vaadi kuin sen, että tavaroille on omat paikkansa. Tällä hetkellä niin ei ole, ja talo tuntuukin välillä suorastaan nielevän sisuksiinsa kaikenlaista irtotavaraa. Harva se päivä koluan varastoja ja yritän muistella, olenko heittänyt jonkin tavaran pois vai kannattaako etsintää vielä jatkaa.


Seuraavaksi olisi tarkoitus käydä ompelutarvikkeiden kimppuun. Veikkaan kyllä, että jos asiaa oikein kovasti suunnittelen, homma jää tekemättä. Parhaiten tällaiset epämieluisat projektit taitavat onnistua rykäisemällä, silloin kun aika on yhtäkkiä kypsä. 

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Pannulla haudutettu raparperi

Nyt kyllä tuntuu, että olen suorastaan ajan hermoilla, koska onnistuin yhdistämään samalle aterialle sekä villivihanneksia että raparperia. En sentään samaan ruokalajiin. 


Jostain tuli inspiraatio paistaa grillitulella lettuja, ja koska letut pelkällä makealla täytteellä eivät oikein ole ruokaa, tarvittiin myös suolainen täyte. Surauttelin (ei-niin-villeistä) harvennuksen tarpeessa olleista lehtikaalin versoista ja pihatähtimöstä samantyylisen peston kuin taannoin nokkosesta, ja se sopikin lettujen kaveriksi hyvin. Uutuudessaan pestoa suurempi mieluisa yllätys oli kuitenkin makea raparperitäyte, jota hauduttelin hetken pannulla ja lisäsin sekaan piparminttua. Makuyhdistelmä oli niin oivallinen, että teen varmasti toistekin. Tällä ohjeella raparperista ei tule kovin makeaa, joten se toimii hyvin myös aterian raikastajana. Mikäköhän tällaisen lisukkeen nimi muuten on? Hilloke?


Raparperihilloke

6–7 ohuehkoa vartta raparperia
1 rkl kookosöljyä
3 rkl tummaa ruokosokeria
tuoretta piparminttua silputtuna

Kuori ja pilko raparperit. Kuumenna öljy pannussa ja lisää sokeri sekä raparperit. Hauduttele, kunnes raparperit pehmenevät, ja lisää joukkoon minttusilppu. Tarjoa jäähtyneenä esimerkiksi lettujen kera. 

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Päikkärit vähän väkisin

Kuten varmaan kaikki, minäkin koen aika usein riittämättömyyttä kaikesta siitä, mitä ei ehdi tehdä. Koti ja puutarha tulevat olemaan varmaan seuraavan parinkymmenenkin vuoden ajan työleiri, ja hyvä niin, sillä sitähän tässä oikeastaan haettiin kun tänne maalle muutettiin.



Kyse onkin vain siitä, ettei kaikelle ole aikaa, mitä haluaisi tehdä. Viime viikkoina suurimmat edistysaskeleet esimerkiksi puutarhassa on otettu iltaisin lapsen nukkumaanmenon jälkeen, ja päiväuniaikakin tulee käytettyä tehokkaaseen työskentelyyn. Toki meillä vapaa-aikaa ja harrastuksiakin on, mutta aika usein olen huomannut jättäväni sen lähestulkoon ainoan harrastukseni ratsastuksenkin väliin siksi, että kotona olisi muutakin puuhaa tehtävänä – ja silti tuntuu, etteivät tehdyt työt näy missään. Edetään vauvanaskelin.


Viime sunnuntainyönä kohtalon sormi päättikin sitten osoittaa meille, että omassa päässä laaditut etenemissuunnitelmat voi yhtä hyvin nakata romukoppaan, ja tarjosi pienen pysähtymisen. Maanantai meni lapsen mustikkaoksennusten siivoamiseen petivaatteista, onneksi oli sentään pyykkiteline juuri saatu pihalle pystyyn yli puolen vuoden varastossa seisottamisen jälkeen.



Tänään olen vuorostani minä ollut taudin kourissa. Onneksi jälkien siivoamista on aika lailla vähemmän, mutta maalaushommat, kompostin laitto ja lettukestit mökillä jäivät nyt toiseen kertaan.

Minulla on vähän taipumusta haluta tehdä kaikkea ja mitoittaa ajankäyttöni epärealistisesti. Saati että osaisin priorisoida ja jättää rönsyt sikseen. Priorisointi tuntuu kyllä sananakin tässä yhteydessä pahalta, koska tarkoitushan on vain elää onnellisena oman näköistä elämää, eikä niinkään saada valmista. Vaikka toki se valmiiksi tuleminenkin olisi aika ajoin kiva bonus.


Kaiken haluaminen näkyy siinä, että saatan stressaantua kivoistakin asioista, joita en ehdi tehdä. Ei ole mitään järkeä ylikuormittua keskeneräisistä käsitöistä tai raparperimehusta, jota ei ole vielä ehtinyt valmistaa, mutta minut kivatkin jutut saavat helposti ylikierroksille. Tarvitaan siis ilmeisesti pieni vatsatauti silloin tällöin, jotta tulisi joskus vain oltua.


Tänään olenkin tuijotellut haikeana ikkunasta ulos ja samalla nauttinut lapsen leikkien seuraamisesta. Kissan kanssa pötköttelimme pitkät ”päikkärit” keittiön sohvalla (minä luin, kissa nukkui). Ihan mukavaa elämää tämäkin, kunhan ei toistu liian usein. Ja muuten, minusta tuo meidän puutarha on aika ihana jo tällaisenaan, vaikka innokkaalle rikkaruohojen kitkijälle olisi kyllä hommia. 

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Vauvansinistä ja vedenvihreää

Pappa oli ollut lähimetsässä kävelemässä ja toi meille ohi mennessään suopursuja. Innostuin itsekin hakemaan pihalta kukkia maljakkoon, ensin puna-ailakkeja ja sitten lemmikkejä.


En ole enää varma, mistä olen joskus vuosia sitten saanut päähäni sellaisen ajatuksen, että luonnonkukat olisivat kauneimmillaan luonnossa, mutta olen tainnut muuttaa mieltäni. Kun esimerkiksi lemmikit hukkuvat pihallamme juolavehnien joukkoon, sisällä maljakossa ne ovat ikään kuin kehyksissä tai vitriinissä, ja kaikki huomio kiinnittyy juuri kukkiin eikä niiden kauneutta varjostaviin rikkaruohoihin. Lemmikki onkin yksi lempikukistani mitä luonnonkukkiin tulee, koska sen taivaansiniset kukat ovat kaikessa sinisyydessään melkein epätodellisia ja samalla vauvamaisen hempeitä.


Asetin lemmikit miehen pihalta kaivamaan vanhaan lasipulloon, jonka pohjassa on kirjain ”R” ja kyljessä mitta-asteikko. Mamma ja pappa epäilivät tämän olevan vanha kermapullo. Ihailimme pullon kaunista vihreän sävyä, joka tuntuu nykyään olevan lasissa epätavallinen. Mahtavaa, että mies jakaa rompehulluuteni ja kaivaa pihan perukoilta esille tällaisia aarteita.


Suopursut laitoin Rörstrandin vanhaan kannuun, jonka olen joskus ostanut pilkkahinnalla kirpputorilta. Sen toisessa kyljessä on särö, joten kannu ilahduttaa meitä lähinnä kukkavaasina. Kesä tuli kukkien myötä rippusen lähemmäs kylmästä ilmasta huolimatta, ja huomennahan pitäisi jo ilmankin lämmetä.