perjantai 30. toukokuuta 2014

Jotain uutta raparperista

Joka kevät minua harmittaa, että raparperisadosta jää niin paljon käyttämättä. Syöminen on kilpajuoksua ajan kanssa, koska vanhoina varret eivät tietenkään enää maistu yhtä hyviltä kuin nuorina, ja toisaalta loppukesällä tulee jo muutakin satoa puutarhasta. Raparperin syömätahtia hidastaa varmaan sekin, että se vaatii kumppanikseen jotain makeaa, ja makean syöntiä taas tulee muuten yritettyä rajoittaa.


Viime vuonna yritin ratkaista ongelmaa pakastamalla pienen osan raparperia, mutta muistin käyttää pakastetut palat vasta pari kuukautta sitten. Ei siis mikään varsinainen hittituote pakastettavaksi. Tänä vuonna keskitin voimani uuden reseptin kehittelemiseen, ja lopputuloksena syntyi raparperipaistos, joka on perusresepteistä poiketen sekä gluteeniton että maidoton. Paistoksen kanssa nautimme tavallista ja kaurajäätelöä, mutta varsinkin kylmänä paistos oli hyvää myös sellaisenaan.



Nyt on muuten tunnustettava, etten enää kuollaksenikaan muista tarkasti käyttämieni kaurahiutaleiden määrää. Määrä ei kuitenkaan ole niin justiinsa, vaan näppituntumalla pärjää.



Raparperipaistos

10 pientä raparperin vartta
2–3 dl kaurahiutaleita
1 dl neitsytkookosöljyä sulatettuna
½ dl tummaa ruokosokeria
pari rkl hunajaa


Pilko raparperit ja sekoita muut aineet keskenään. Laita uunivuokaan raparperit ja päälle kaurahiutaleseos. Paista uunissa puoli tuntia 200 asteessa.   

maanantai 26. toukokuuta 2014

Minttuteetä tuoreista mintunlehdistä

Hehkutin Berliini-postauksessani saksalaisten ravintoloiden valikoimaa, johon sisältyi muun muassa tuoreista mintunlehdistä tehty tee. Nyt kun olen saanut omat mintuntaimeni istutettua ulos ja ne näyttävät lähteneen kasvuun hyvin, voin alkaa toteuttaa kesäistä minttuhaavettani. Tarkoitus on saada minttu kasvamaan niin hyvin, että voin syödä sitä säästelemättä ja juoda vaikka joka ilta minttuteetä, jos mieli tekee. Ulkona komeilee kolme erilaista minttua ja sisällä vielä yksi, joten luulisi surkeammallekin puutarhurille satoa riittävän.



Tuoreen minttuteen valmistaminen on yksinkertaista. Laitetaan mukin pohjalle mintunlehtiä ja kaadetaan päälle kuumaa vettä. Annetaan hautua hetki ja juodaan. Yhteen mukilliseen riittää pari oksaa, vaikka teen vahvuusaste on tietysti makuasia. Makeutukseksi sopii hyvin hunaja, mutta ilmankin maistuu mainiolta.


Tällaista tuoreteetä voi valmistaa monista muistakin lehdistä. Kokeilin juuri mustaherukan lehtiä, ja lopputulos oli mainio. Seuraavaksi tekee mieli kokeilla yrttipenkistä rosmariinia. Taidan kulkea loppukesän katsellen kasvustoja sillä silmällä, mitä kaikkea voisi kokeilla teeksi. Ja kuumana päivänä teen voi tietysti nauttia kylmänä tai sekoittaa lehdet alun perinkin kylmään veteen.


perjantai 23. toukokuuta 2014

Puutarhurin haavetauko

Eletään blogin pitäjän kannalta ristiriitaista aikaa. Raportoitavaa olisi vaikka miten paljon, mutta kallisarvoisista kesäpäivistä ei malttaisi uhrata yhtäkään  ylimääräistä minuuttia koneen ääressä istumiseen. Kesä taitaa tosiaankin tehdä meistä suomalaisista vähän hulluja. Tekee mieli oikein kieriskellä tässä ihanassa helteessä ja vetää pienet överit vähän kaiken kesään liittyvän suhteen, kun seuraavaa tilaisuutta joutuu taas odottamaan vuoden. Hellepäivätkin saattavat huonolla tuurilla jäädä kesän ainoiksi, joten hetkeäkään ei ole tuhlattavaksi.



Minä olen taas vaihteeksi harrastanut puutarhahaaveilua. Olen aika monta kertaa julistanut lähipiirilleni, että talon remontti pitäisi ensin saada vähän paremmalle mallille, ennen kuin puutarhassa aletaan suunnitella isompia muutoksia, mutta eihän siinä mitään järkeä ole, ettei saisi haaveilla.



Uusin villitykseni on kivipuutarha. Pihamme on niin kivinen, että vaikka suurimmat kivet on jo ajat sitten siirretty kasoihin, nurmikosta puskee joka vuosi roudan mukana uusia. Kivikasat ovat olleet eräänlainen puolivilliintynyt ja puolisuunniteltu sisustuselementti, joita ei ole viitsitty siirtää, koska osa isommista kivistä on tukevasti maassa kiinni.


Kasojen huono puoli on, että epäilemme niiden houkuttelevan käärmeitä. Nyt saimme kuitenkin äidin kanssa idean täyttää kasat soralla ja hiekalla ja istuttaa rakoihin kuivassa viihtyviä kasveja, kuten mehitähtiä ja maksaruohoja. Uudessa puutarhassa olisi helppoa tilata kaivuri paikalle ja muuttaa kaikki sellaiseksi kuin haluaa, mutta täällä meillä moinen tuhoaisi suuren osan kaikesta jo valmiiksi olemassa olevasta. Vanhan puutarhan kanssa kannattaakin ainakin nykyisen filosofiani mukaan yrittää hyödyntää sitä mitä on eikä yrittää väkisin jotain muuta.



Toinen mielessä siintelevä haave on uusi kasvimaa tontin eteläiselle reunalle. Paikka on ihanteellinen, mitä nyt joka puolella rehottaa vuohenputkea ja keskellä jököttää valtava kanto. Näen kuitenkin jo hyvin, miten rakennamme rinteeseen kokonaisen hyötykasvikompleksin. Kasvimaa tulisi kivillä päällystetyn maa-alueen sisälle, ja kiveyksen päälle laitettaisiin lisäviljelytilana kasvulavoja. Johonkin nurkkaan tulisi vanhoista ikkunoista rakennettu kasvihuone, ja kaiken komeuden ympärille maalaisromanttinen riuku-aita, jonka kaariportin ympärillä kasvaisi viiniköynnös tai kärhö, joka värjäytyisi syksyn tullen punaiseksi. Mikä onni, että ainakaan näillä näkymin meillä ei ole täältä kiire minnekään eli saamme puuhastella näiden unelmien kanssa vielä monta monituista vuotta.


Jottei menisi pelkästään unelmoimiseksi, on tänäänkin saatu pieniä asioita tapahtumaan. Hain torilta viimeiset taimet ja istutin yrttejä, tomaatteja ja kesäkurpitsaa. Uusi mustaherukkakin tuli hankittua taimitarhalta. Alkuilta vietettiin saunan ja sen edessä olevan lapsen vilvoitteluammeen välillä, ja samalla sain valokuvattua kasvustoja. En juuri nyt keksi parempaa tapaa viettää kesäpäivää! 

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Villivihanneksia pestoon

Joka vuosi harmittelen, että paras villivihannessesonki meni jo, mutta tänä vuonna olen asian suhteen ihan aallonharjalla. Nokkosta on tullut poimittua pakkaseen nyt, kun versot ovat vielä sopivan pieniä, ja vuohenputkea on hyödynnetty monessa ruuassa. Johtuu varmaan siitä, että kevään eteneminen meni kylmien kelien ajaksi tauolle, joten minunkin aivosoluni ehtivät käsittää kaikenlaista kiinnostavaa jo kasvavan pihalla.


Keräilyvimmastani huolimatta olen edelleen vähän epävarma, mihin näitä luonnon herkkuja kannattaisi käyttää. Helppo vastaus on tietysti mihin vaan, koska villivihanneksiahan voi tosiaan käyttää hyödyksi lähes missä vaan ruokalajissa. Olen kuitenkin yrittänyt etsiä vaihtoehtoa, jossa kasvien oma maku pääsisi parhaiten oikeuksiinsa eikä niitä tulisi vain viskattua valmiiseen reseptiin ja ihmeteltyä sitten, miltä se vuohenputki tai muu vastaava maistuukaan.


Nyt päätin kokeilla nokkosta ja vuohenputkea pestossa ja uskon päässeeni aika lähelle sitä mitä tavoittelin. Pestosta tuli ihan älyttömän hyvää, ja luulenpa, että tästä tulee niitä luottoreseptejä, joita tulee tehtyä uudestaankin. Tällä kertaa söimme pestoa perunasalaatin kastikkeena, mutta perunat imaisivat maun itseensä vähän liikaa – pestoa olisi pitänyt olla perunoiden määrään nähden enemmän. Leivän päälle tämä sopii myös ja miksei pastankin kanssa.



Villivihannespesto

2 dl ryöpättyjä nokkosia ja vuohenputkia
0,5 dl oliiviöljyä
0,5 dl auringonkukansiemeniä
2 rkl sitruunamehua
¼ tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 rkl oluthiivahiutaleita

Sekoita tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella tasaiseksi. 

perjantai 16. toukokuuta 2014

Maidoton jäätelö banaaneista ja mustikoista

Koska huomenna alkaa kuulemma kesä, nyt lienee hyvä aika julkaista maailman herkullisin jäätelöohje. Tai no sanotaanko niin, että tämä jäätelö maistuu herkullisemmalta kuin kaupan maitojäätelö, ja siksi en jaksakaan enää nykyään murehtia helteellä, etten pysty syömään tavallista jäätelöä. Ainut ongelma tässä on, että sitä ei myydä jäätelökioskeissa, joten maailman parhaalla jäätelöllä herkuttelu jää vain kotiolosuhteisiin.


Jäätelöohjeeni on muunnelma klassisesta raakakeittiön jäätelöstä ja siinä käytetään banaania tuomaan massaan kermaisuutta ja jäätelön tuntua. Pakastetut hedelmät ja marjathan ovat muuten vain sorbettia, mutta banaani tekee tästä jäätelön. Joskus raakakeittiössä käytetään samaan tarkoitukseen pähkinöitä, mutta itse en ole saanut niistä koskaan aikaiseksi sellaista suussa sulavaa ja samalla kevyttä herkkua, jonka syömisen jälkeen ei tunnu siltä kuin vatsassa olisi möykky savea. Banaanijäätelö taas on oiva kevyt välipala, eikä sen syömisen jälkeen tarvitse murehtia rantakuntoaan. 

Suuri plussa tälle jäätelölle tulee myös siitä, että sen tekeminen on nopeaa ja yksinkertaista. Pieni miinus tulee siitä, että valmistuksessa tarvitsee järeän monitoimikoneen tai tehosekoittimen. Sauvasekoittimella ei tätä ohjetta kannata ruveta kokeilemaan. Mustikan sijaan marjoina toimivat muuten erinomaisesti myös mansikat.

Mustikkajäätelö

3 kypsää banaania
1–2 dl jäisiä mustikoita
¼ tl vaniljajauhetta
1–2 tl lucumaa (voi jättää poiskin)

Pilko banaanit ja laita ne pakastimeen pariksi tunniksi. Jos taloudessa on joskus uhkaavan ylikypsiä banaaneja, ne kannattaa pilkkoa ja pakastaa valmiiksi jäätelönhimohetkiä varten. Loppuohje onkin yksinkertainen: lisää ainesosat monitoimikoneeseen tai tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi.

Kutienkin tämä kohta on samalla se kaikkein monimutkaisin. Jos banaanit ovat liian jäisiä, heikompi kone helposti ylikuumenee ja hyytyy. Paras jäätelö syntyy, kun kone juuri jaksaa veivata aineet jäätelöksi ja massa on jäistä, mutta pehmeää. Jos taas kone sattuu olemaan huonompi, aineet voi sekoittaa pehmeämpinä ja laittaa sen jälkeen seoksen uudestaan pakkaseen. Silloin sitä pitää muistaa käydä sekoittelemassa vähän väliä, jotta jäätelö ei pääse liian hileiseksi.

En ole vielä keksinyt, miten tätä jäätelöä voisi valmistaa pakkaseen säilöön, koska liikaa kovettuessaan raakajäätelön taika katoaa. Niinpä meillä syödään kerralla koko satsi, muttei kukaan ole vielä valittanut, että joutuisi syömään kerralla liikaa jäätelöä. 

tiistai 13. toukokuuta 2014

Kaikki hunaja ei maistukaan samalta

Sattui aika sopivasti, että juuri ennen kuin sairastuin flunssaan, kävin työasioissa vierailulla hunajatilalla, josta sain mukaani monta purkillista hunajaa.


Hunajaa olen fanittanut ennenkin, mutta nyt fanitus ylsi ihan uusiin mittasuhteisiin. Ensimmäistä kertaa taisin huomata Perussa ollessani, miten paljon hunajan kotimaa vaikuttaa sen makuun. Kysehän on tietysti siitä, että hunajan maku muuttuu sen mukaan, mistä kasveista mehiläiset keräävät siihen mettä. Perulainen hunaja maistui eksoottiselta ja kotimaiseen verrattuna ihanan pehmeältä, ja niin paljon kuin arvostankin kotimaista hunajaa ja uskon sen olevan ainakin meidän suomalaisten terveydelle parempaa kuin ulkomaiset variantit, maun puolesta perulainen vei kyllä voiton.


Kunnes sitten kävin Loviisassa Marbackan mehiläistilalla, jossa sain maistaa sekä tavallista että esimerkiksi tattarinkukissa ruokailleiden mehiläisten tuottamaa hunajaa, Helsingin keskustassa syntynyttä hunajaa ja lukuisia maustettuja hunajalaatuja. Olen alkanut ymmärtää, että suomalaisten markettien perushunajat ovat vain pieni osa kotimaisen hunajan mahdollisuuksista.


Innostuin tästä kaikesta niin, että aloin jo suunnitella meidän pihallemme ihan omaa mehiläispesää. Marbackalaisten mukaan se ei edes ole kovin vaikeaa tai aikaa vievää. Äitini vanhemmat ovat aikanaan tuottaneet hunajaa jopa myyntiin, ja äidin sisko on kuulemma aikoinaan jatkanut perinnettä, kunnes allergisoitui liikaa. Voisiko meidänkin pihalla surista oma pieni hunajatehdas?


Jään vielä harkitsemaan asiaa, mutta mietiskellessä olen kuitenkin päivittäin nauttinut ihanaa hunajaa lusikalla suoraan purkista. Varsinkin tattarihunaja suorastaan sulaa kielelle. Flunssakin on tuntunut jotenkin lempeämmältä, hiukan helpommalta kestää. Ihan kuin se olisi suodattunut jonkinlaisen vaimentimen läpi. Ja jossei muuta, niin ainakin kurjat päivät ovat kuluneet mukavammin toinen käsi hunajapurkilla.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäiväsmoothie

Äitienpäivä alkoi meillä ihanasti. Keittiön pöydällä oli mustikkasmoothie ja äitienpäiväkukka. Kakkua ei tarjottu eikä kaivattu, koska en mielelläni aloita aamuani niin makeilla asioilla.

Tässä resepti muidenkin iloksi. Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja mukavaa päivän viettoa kaikille muillekin!


Mustikkasmoothie (miehen resepti)

1 1/2 banaania
paljon mustikoita
iso kimpale inkivääriä raastettuna
1/3 ruukku tammenlehtisalaattia
hiukan hamppuproteiinijauhetta
ripaus kardemummaa
1/2 limen mehu
vähän sitruunamehua
kauramaitoa
hiukan tuoremehua (appelsiini-ananans-mango-jne.)
1/2 rkl macajauhetta
ison karhun annos hunajaa
kourallinen sekalaisia pähköinöitä
n. 1 rkl chia-siemeniä

lauantai 10. toukokuuta 2014

Lapsen essu ja nukenpeitto

Olen maannut viimeiset pari päivää kipeänä kotona. Kerrankin sairaus sattui sellaiseen ajankohtaan, että mies on vapailla ja voin ihan oikeasti sairastaa, kun lapsella on hyvä hoito taattu kellon ympäri. Pikkuinen on käynyt välillä ”silittämässä” minua (eli lätkimässä avokämmenellä naamaan) ja halaamassa parantaakseen äidin, mistä onkin ollut suuri apu. Toisinaan hän toteaa ”äiti pökköttää” ja menee sitten tyynesti iskän kanssa leikkimään. Ehkä jo piakkoin saamme hänen tajuntaansa iskostettua ajatuksen, että sairaana olevaa ei kannattaisi repiä ja potkia ylimääräisen huomion toivossa, vaan rauhaan jättäminen voisi toimia paremmin nopeamman ylösnousemuksen takaamiseksi.

No, nyt kun olen kaksi päivää katsonut telkkaria, alan jo olla sen verran kyllästynyt toimettomuuteen ja muutenkin paranemaan päin, että sain vihdoin kuvatuksi tähän taloon viime aikoina ilmestyneet käsityöt. Itsehän en ole mitään saanut valmiiksi pitkiin aikoihin, erinäisistä syistä. Yksi syy on se, että olen tahkonnut jo iäisyyden keittiöön matonkuteesta virkattua mattoa, mutta juuri kun luulin saaneeni sen valmiiksi, sen reuna tuntuikin repsottavan liikaa. Olen vähän huono havainnoimaan tällaisia asioita työn edetessä, mutta nyt aion purkaa matosta ainakin kolmasosan. Tämän tosiasian äärellä mitkään käsityöt eivät ole innostaneet, vähiten se matto.


Mamma on kuitenkin ollut ahkerana. Tyttö sai ensin Marimekon Muija-kankaasta tehdyn essun. Tyttö suhtautui siihen alkuun vähän epäluuloisesti, kunnes havaitsi lahjan osana taskussa olleen pienen rusinapaketin. Essu sai hyväksyntänsä saman tien.


Toinen mamman tekemä lahja pikkutytölle oli nuken torkkupeitto, jolla peitellään nallet ja nuket iltaisin nukkumaan. Lisäksi se toimii lapsen viittana ja hartianlämmikkeenä. Kiitoksia lahjoista, mamma!

Nyt aion lysähtää takaisin sohvalle aivastelemaan. Harmi vaan, että suosikki-dvd-sarjani tuli juuri katsotuksi loppuun, eikä telkkarista tunnu tulevan muuta kuin hääpukurealityjä ja ylidramatisoituja kokkiohjelmia. Kerrankin saisi vain rötköttää ja uppotua visuaaliseen viihteeseen, mutta talosta ei löydy mitään katsottavaa! Siihen on varmaan syynsä, että teknisesti edistyneemmissä talouksissa nämä asiat hoidetaan nykyään netin välityksellä. 

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Arkikuvahaaste, osat 1–5

Minun on pitänyt jo monta päivää ottaa osaa Facebookissa kiertävään arkikuvahaasteeseen, mutta siitä ei näytä tulevan mitään. Aina kamera unohtuu kotiin tai kuvat jäävät muuten vain ottamatta. En edes uskalla ajatella, miten selviäisin haasteesta viitenä peräkkäisenä päivänä.

Niinpä ajattelin kuitata haasteen käsittelemällä koko viikonlopun tällä yhdellä blogipostauksella. Mies on pitkät vuorot töissä ja mitäpä muuta minä täällä kotona tekisin lapsen kanssa kuin pyörittäisin arkea (ja bloggaisin).


Aamut on lähipäivinä avattu tekemällä tulet keittiön leivinuuniin sekä olohuoneen pönttöuuniin. Kylmät yöt saavat talon tosi viileäksi, joten vielä näin toukokuussa saa fiilistellä elävän tulen kanssa. Samalla olen vahtinut lapsukaista ja kissaa, jotteivät ne polttaisi itseään pönttöuunin kuumissa luukuissa. Kissaa toki vain peitetarinana, jotta lapsi luulisi, ettei hän ole ainut, jota vahditaan.


Silloin kun mies menee aikaisin töihin, lähdemme typykän kanssa kahdestaan lenkittämään koiraa. Kävelystä kertyy hyvää arkiliikuntaa, mutta rehellisyyden nimissä olen joskus aika kypsä tähän liikuntamuotoon. Vyötäisilleni kiinni sidottu koira kiskoo joka pusikkoon tai juoksee rattaiden ympäri, lapsi kitisee rattaissa tai haluaa kävellä itse. Tänään oli hyvä aamu: koira kulki suoraan, lapsi istui hiljaa. Ehdin itsekin rentoutua toviksi.


Kylvin eilen äidin kanssa kasvimaan. Tänään aamupäivällä satoi jälleen kerran räntää, ja näkymän talvisuudesta masentuneena murehdin hiukan, kannattiko kylvöhommia kuitenkaan tehdä vielä näin aikaisin. Punajuuret taitavat olla suurimmassa vaarassa, koska eivät kuulemma tuota mukulaa, jos ne viljelee liian aikaisin. Istutin eilen myös ensimmäiset torilta ostetut yrtin taimet portaiden pieleen, mukana muun muassa persiljaa, rakuunaa, meiramia ja mizunaa. Jälkimmäisen sain kaupan päälle torimyyjältä, enkä tiedä yhtään minkälaista kohtelua se vaatii, ja meiramista luin eilen netistä, että se on vaikea kasvattaa. Onneksi persilja rehottaa takuuvarmasti.




Yöpakkasista johtuen olen monet illat kantanut orvokkeja yöksi eteiseen suojaan. Vähemmällä pääsisi kun olisi odottanut vielä viikon, mutta kun ei malta. 


Viikonlopun kohokohta? Se, kun mies löysi pihalta ihanan ruosteisen ja sammaloituneen emaliastian, josta tulee ovenpieleen täydellinen yrtinkasvatuspurkki. Ja lisäksi se, että vaaka väitti painoni pudonneen kolme kiloa. Epäilen, että sen patterit ovat lopussa, mutta nyt sunnuntain kunniaksi juhlistin asiaa syömällä (kaura)jäätelöä.