torstai 20. marraskuuta 2014

Mattoja, pullokori ja muita yllätyksiä

Joskus elämässä osuu eteen ihania asioita, joita ei ole osannut edes kaivata. Tavaraa meille kyllä kertyy yleensä ihan liikaakin, mutta useimmiten niiden hankkimisessa on jonkinlaista oma-aloitteisuutta mukana. Kirpputorikierroksia, huutokaupassa vietettyjä lauantaita tai tarkoitushakuisia vierailuja äidin varastoilla.


Kun kävimme isänpäivänä vanhempieni luona, olohuoneen nurkkaan oli kasattu valtavat määrät käsin kudottuja räsymattoja, joiden olemassaolosta en ollut tiennyt mitään. Äiti oli käynyt siivoamassa oman äitinsä varastoja, ja vaikka tiesin, että mammani oli nuorena innokas mattojen kutoja (suurin osa meidänkin matoistamme on hänen tekemiään), tällainen tuotteliaisuus oli jäänyt minulta huomaamatta. Eikä siinä kasassa ollut varastoista kuin puolet, koska toinen puoli oli mennyt tädilleni.


Saimme veljen vaimon kanssa luvan valita kasasta kauneimmat. Omiani en ole vielä pahemmin ehtinyt lattioille mallailla, mutta kaapissahan on hyvä olla valinnanvaraa (jos sinne vain mahtuisi vähän paremmin).


Toinen yllätys tuli viime viikolla, kun kävimme katsastamassa lehti-ilmoituksen perusteella tietoomme tulleita vanhoja lattialankkuja. Eteisen lattia kaipaa muutamaa lankkua paikkausmateriaaliksi, ja yhtenäisen ilmeen vuoksi ne saisivat mielellään olla vanhoja. Tarjotut lankut eivät meille sopineet, mutta heräteostoksena mukaan tarttui lyhyitä mutta paksuja kirveellä veistettyjä pattinkeja. Sain ensin idean tehdä yhdestä tällaisesta keittiöön hylly, ja kun hinta oli puoli-ilmainen, mukaan tuli koko kärryllinen. Ehkä näistä voisi tehdä myös pöydän vaikka puutarhaan. Siitä tulisi kyllä niin painava pöytä, ettei sitä pahemmin paikaltaan siirreltäisi.


Viimeisin mukava yllätys tapahtui alkuviikosta, kun mies ja lapsi olivat käyneet kaupunkireissunsa ohessa paikallisella kirpputorilla. Minulle he olivat ostaneet vanhan kermapullokorin, josta voisi tulla vaikka paikka tumpuille ja pipoille. Korin innostamina saimme vihdoin seinälle myös vanhan naulakon, joka on lojunut toimettomana kuukausikaupalla. Emme ole tienneet, kannattaisiko sitä kunnostaa vai ei. Minun kantani voitti ainakin nyt toistaiseksi, vaikka mikäänhän ei estä nostamasta sitä seinältä takaisin alas ja kunnostamasta myöhemmin. Väri on ainakin just eikä melkein, joten sitä en haluaisi muuttaa miksikään. 

10 kommenttia:

  1. Kivat löydöt. Vanhat räsymatot on ihania ja tuo naulakko on tosi nätin värinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin tuo naulakon väri on aivan ihana, mutta se on vaan alunperin aika huolimattomasti maalattu. Tai siis tosi huolimattomasti. Nuo kohdat, mtikä reunoissa näyttää kulumalta, on itse asiassa sellaisia, joita alkuperäinen maalari ei ole jaksanut sutia ollenkaan. Mutta eipä sitä huomaa kuin läheltä katsottuna, ehkä se on ainakin toistaiseksi hyvä näin. Mies kyllä sanoi, että jos se seinään laitetaan, ei me sitä kuitenkaan jakseta enää koskaan alkaa värkätä. Ehkä hän on oikeassa...

      Poista
  2. Ihanat aarteet! Meidän talon komerosta löytyi kasa kivanvärisiä räsymattoja, ne säilytän ehdottomasti. Tuo naulakko on hyvän värinen noin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Räsymatot ovat ehdottomasti hyvää pääomaa. On kyllä tosiaan onni, että meidänkin taloon lähes kaikki räsymatot ovat tulleet ilmaiseksi, vain muutaman olen joskus ostanut kirpputorilta kun ovat olleet niin kauniin värisiä.

      Poista
  3. Räsäreitä ei oo koskaan liikaa! Meidän talon vintillä oli järjetön kasa mattoja ja ajattelin silloin, ettei kaikkia kerkiä edes käyttämään. No, nyt kun talossa on kolme koiraa ja kaks lasta, ni ajattelen ihan toisin!:D toi naulakko on muuten ihan tosi hieno tollasena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on varastossa jotain mattoja, joita ei ole koskaan käytetty, mutta lähinnä siksi, ettei värit miellytä. Se on kyllä taivahan tosi, että mattoja likastuu sitä mukaa kun niitä ehtii lattioille levittää. Varsinkin eteisen matto!

      Poista
  4. Voi jestas miten ihania mattoja, kori ja naulakko <3

    VastaaPoista
  5. Oijoi, vanhoja mattoja! Pitäisi käydä anopin varastoilla luvan kanssa ja raahata sieltä mukana muutamia, vanhassa mökissä kun on niin kylmät lattiat. Inspiroiduin! Tuo vanha naulakko on myös kaunis, itsellä myös etsinnässä samanmoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me saatiin juuri eteisen lattiaremontin myötä taloon yksi lämmin lattia. Muutkaan talon lattiat ei taida olla ihan kylmimmästä päästä, mutta matot lämmittää myös mieltä. En osaa kuvitella vanhaa taloa ilman räsymattoja. Naulakon suhteen meillä oli tuuria, sellainen löytyi kotinurkista.

      Poista