torstai 6. marraskuuta 2014

Kummitusjuttuja

Alussa oli Vehkosuo -blogin Tessa ihmetteli blogissaan hiljattain mystisiä tapahtumia, jotka kummituksenkin tekosiksi hyvin sopisivat. Tämä synkkä marraskuu sopiikin mitä parhaiten kummitusjuttujen miettimiseen, joten innostuin kertomaan teille hiukan meidän omalla pihallamme jylläävistä yliluonnollisista voimista.



Meidän kummituksemme asuu vanhassa konehallissa. Jostain syystä vain minä olen huomannut sen olemassaolon, kun taas esimerkiksi miehelleni se ei tunnu näyttäytyvän ollenkaan. Tai enhän minäkään sitä nähnyt ole, mutta kaikenlaisia merkkejä olen kuitenkin havainnut.


Ensimmäistä kertaa kummitusepäilyni heräsivät joskus viime keväällä, kun hallin päädyssä oleva ulkovalo oli syttynyt itsestään palamaan. Voitte kuvitella, että sydämeni jätti muutaman lyönnin väliin, kun illalla myöhään ulos mennessäni näin puuvajan takaa siintävän oudon valoilmiön. Ulko-ovelle itse lamppu ei vajan takaa näy, vaan metsiköstä vain kajasteli outo valo, joka ei sinne kuulunut. Kyseistä lamppua ei käytetä koskaan, joten en edes tiennyt sellaisen olevan olemassa. Kunnes sitten keräsin rohkeuteni ja menin katsomaan.

Eikä siinä vielä kaikki, vaan muutaman päivän päästä lamppu oli taas eräänä iltana syttynyt uudestaan. Kummitus taisi vähän leikitellä meidän kustannuksellamme, mutta sen jälkeen valo ei ole enää syttynyt itsestään.


Menneenä kesänä olin kerran hallissa irrottamassa eteisen lattialankuista nauloja. Mies teki remonttihommia talon sisällä. Useampaan otteeseen nostin katseeni työstä ja olin varma, että mies oli tullut katsomaan minua halliin. Kuulin selvästi askeleita ruohikosta. Pariin kertaan kävin kurkkaamassa ovellakin, mutta ketään ei näkynyt. Kummitus se siellä varmasti laahusti, koska mies kielsi käyneensä hallin lähelläkään.

Eilen kummitus oli taas vauhdissa. Kun olin laittamassa lasta nukkumaan, kuulin ulkoa kaukaista mutta voimakasta kumahtelua. Kävin ulko-ovella katsomassa, mutta pihalla ei näkynyt mitään. Kumahtelu tuntui jatkuvan aina silloin, kun lakkasin kuuntelemasta. Ja mistäpä muualtakaan ääni olisi tullut, kuin hallilta päin. Laitoin ulko-oven pikaisesti lukkoon ja menin takaisin sisälle pois kummitusten tieltä.


Kerran myös näin hallin liepeiltä metsiköstä outoa kiiltoa, mutta se osoittautui vanhaksi vesisäiliöksi. Toisella kertaa hallista kuului kummallista kujerrusta, mutta isäni sanoi sen olevan joku lintu. Nytkin mies yrittää, että valon mukamas laittoi päälle kissa ja että kumahtelu oli jonkinlaista metsän takaa kauempaa kuulunutta työkoneen ääntä. Kymmenen aikaan illalla muka! Laahaaville askeleille hänellä ei kuitenkaan ole selitystä, eivätkä sellaiset minua pimeinä marraskuun iltoina rauhoittaisikaan, kun olen kahdestaan lapsen kanssa kotona. Pistän ovet lukkoon ja vedän viltin korviin. Kummitus pysyköön ulkona ja jättäköön meidät kunnialliset ja pimeää pelkäävät ihmiset rauhaan. 

14 kommenttia:

  1. Jeps juuri näin.... Pitäisikähän itsekin kertoa yksi juttu...

    VastaaPoista
  2. Kivaa että blogeissa on ollut viimeviikkoina "kummitusrinki." Monessa blogissa siis on ollut kertomuksia kummituskohtaamisista, hauska lukea sellainen täältäkin. Omassakin kaapissani olisi paljon luurankoja aiheeseen liittyen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole huomannutkaan, että tämä kummitusteema on ollut paljon muuallakin esillä. No ihmekös tuo kun pimeintä marraskuuta eletään. Lukisin mielelläni sinunkin luurangoista!

      Poista
  3. Meillä ei ole kummituksia. Olen asiaa monesti miettinytkin. Lapsuudenkodeissani niitä oli, on oikeastaan edelleen. Jos siellä kulmilla yksin pimeällä ulos eksyn niin vauhti on lähes juoksua takaisin sisälle. Olettaisin tämän rauhallisen elon kodissani johtuvan kuitenkin katuvaloista, lähes keskustassa olevasta sijainnista, lähellä olevista naapureista ja uudehkosta talosta, joka ei natise ja humise. Jokaisen rasahduksen sijainnin tietää. Toisaalta pelkäsin kyllä asua rivitaloasunnossa nuorempana, mutta oletettavasti se pelko taas johtui keskeisestä sijainnista ja siitä, että kuka tahansa saattoi koska vain oveen koputella enemmän tai vähemmän selvinpäin.. Monen asian summa.

    -Pappadiippa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli nuorena hevonen. Usein katsottiin veljen kanssa iltamyöhään Salaisia kansioita ja sen jälkeen mun piti vielä mennä iltatalliin. Juoksin tallille ja takaisin niin lujaa kuin pääsin sivuille vilkuilematta :) Nuo humalaiset urbaanit kummitukset taas ovatkin niitä oikeasti pahimpia. Me asutaan nykyään niin syrjässä, että tänne ei kukaan eksy vahingossa. Silloin alkaakin oikeasti pelottaa, jos iltamyöhään kuuluu auton ääntä...

      Poista
  4. "Jatkuvaa" vääntöä käydään meilläkin miehen kanssa, että onko kummituksia vaiko ei. Minusta on, miehestä ei (yllätys). Sama juttu työpaikalla, jossa osalla työkavereista on aivan näköhavaintojakin, minulle ei ole suvainnut näyttäytyä - varmaan on universumilla tieto, että sydänkohtaus tulisi. Toisaalta kuitenkin aina toivon "merkkejä" - joitakin olen mielestäni mökillä saanutkin. Sitä minä en vaan lakkaa ihmettelemästä, että mikseivät voi tulla kummitukset normaaliin päiväaikaan (no työpaikan kummitus tulee, jos on tullakseen) vaan aina pimeässä kun saattaa jo pelottaa muutenkin... Kerro lisää sitten jos/kun saat havaintoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä toivon toden teolla, ettei mulle koskaan näköhavaintoja suodakaan! Yritän ajatella, että varmaan siellä taustalla joku ihan järkiselitys löytyy, mutta pimeässä on helppo uskoa kumituksiin...

      Poista
  5. En uskalla antaa edes pienintäkään ajatuksen häivää siihen suuntaan, että meillä olisi kummituksia. Yhtään kun ei kaupungista kajastava valosaastekaan ulotu Iduriin, niin on aivan säkkipimeää ja hiljaista. Vain rasahduksia siellä täällä. Mutta tällaisille ajatuksille ei siis ole lainkaan sijaa tai muuten… ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täällä meilläkin asutaan sen verran syrjässä, että joskus joutuu tsemppaamaan itseään aivan erityisesti, jos pitää mennä myöhään ulos. Toisaalta ei kuitenkaan asuta niin kaukana muista, etteikö metsän läpi joskus jotain ääniä voisi kuuluakin. Veikkaan, että eristys on silti oikeasti paljon turvallisempaa kuin vaikka kaupungissa asuminen :)

      Poista
  6. Meilläkin täällä talossa (rakennettu 1914) tapahtuu kaikenlaista kummallista, ihan selkeästi ei me täällä yksin olla. Vanha talo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjaa, kummituksia kämppäkavereina :) Hyvä jos rinnakkaiselo sujuu rauhaisasti.

      Poista
  7. Eipä tuo pahantahtoiselta kummitukselta vaikuta. Luulen että se on ns. "Aarne", setä joka on joskus tuossa hallissa paljon puuhastellut ja käy nyt välillä katselemassa ja kuuntelemassa uusia asukkaita. -Sade

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, mulle tuli samanlainen olo silloin kun olin kuulevinani niitä askeleita. Että ihan hyvällä asialla se kulkija oli. Toisaalta halli on rakennettu vasta joskus 60-luvulla eikä silloin täällä asunut enää ketään, vaan setäni käytti tilaa avuksi ympäröivien peltojen viljelyssä. Vanhempina aikoina täällä taas on asunut vaikka minkälaista porukkaa, joten eiköhän joukkoon yksi "Aarnekin" mahdu.

      Poista