torstai 16. lokakuuta 2014

Kylpyhuoneen sisustussuunnitelmia

Ihan ensimmäiseksi haluan kertoa teille blogiini liittyvän uutuuden. Sain nimittäin vihdoin aikaiseksi asentaa tänne Lukijat-gadgetin. Aikomuksena se on ollut jo pitkään, mutta sitten takerruin johonkin ärsyttävään tekniseen ongelmaan. Kirjautumaan pääsee tuolta alareunasta, jos siltä tuntuu! 

Mutta sitten itse asiaan, joka liittyy taas sattumoisin kylpyhuoneremonttiin. Minä ja mieheni olemme molemmat ihmisiä, jotka ainakin muissa kuin työasioissa tekevät kaiken viimetipassa. Niinpä kylpyhuoneenkaan sisustusta ei ole aiemmin sen kummemmin suunniteltu, vaan vasta nyt, kun hankintoja pitäisi oikeasti alkaa tehdä.

Niinpä samalla kun yläkerrassa ovat seinät jo pystyssä ja lattialämmitystäkin jo asennellaan, minä suffaan netissä kylpyhuonevalmistajien sivuilla ja Pinterestissä. Tietysti eräänlaista arkistoa on jo ollut päässä valmiina tulevan kylppärin tyylilajista, joten aivan tyhjästä ei ole tarvinnut lähteä.



Kylpyhuoneeseen tulee katollinen suihkukaappi, eikä vettä ole tarkoitus lotrata kaapin ulkopuolella. Niinpä seinien ei tarvitse olla kosteuseristettyjä. Alusta lähtien olenkin suunnitellut seinälle tapettia ja puolipaneelia, tarkemmin sanottuna helmiponttia.  Puolipaneelin väriksi puskee mieleeni jatkuvasti tummanharmaa, vaikken edes tiedä, sopiiko niin tumma väri pieneen huoneeseen tai siihen yhdistettävään tapettiin. Talon muihin pintoihin aiomme käyttää Pihlgren & Ritolan perinteisiä paperitapetteja, mutta koska kylppärin seinissä on mahdollista ja suotavaakin käyttää muovikalvollista tapettia, valinnanvara laajenee. Jotenkin silti palaan kerta toisensa jälkeen näihin kahteen Duron Gammalsvenska-malliston tapettiin eri väreissä, joita havittelin ensin meille muualle, mutta jotka muovikalvon vuoksi hylkäsimme.


Lattialle haluamme ehdottomasti mustavalkoisen laatoituksen. Tämänhetkinen ykkössuosikki on Laattapisteen mustavalkoinen laatoitus, joka onnekseni ihastutti meitä kumpaakin, minua ja miestä.


Suuri kysymysmerkki on pesuallas ja allaskaappi. Ensin olin vakuuttunut, että haluan pyöreän malja-altaan ja sen alle vanhan pesukomuutin tai muun vastaavan, josta voisi sahaamalla tehdä allaskaapin. Sopivaa pesukomuuttia ei vain tunnu tähän hätään löytyvän, ja hienompia komuutteja ei raaskisi alkaa sahaamaankaan. Lisäksi olen alkanut epäillä, sopiiko tuollainen malja-allas sittenkään niin hyvin lapsiperheelle, vai roiskuvatko lapsen käsipesussa vedet vain turhaan hienolle puiselle alustalle. Lisäksi olisi tarkoitus valita ajaton ratkaisu, jota ei tarvitse heti vaihtaa, ja malja-allas tuntuu siihen nähden liian muotijutulta.


Malja-allasideasta ylipäästyäni ihastuin Svedbergsin Svea-malliston allaskaappiin. Se on perinteisen näköinen, mutta vaikuttaa silti käytännölliseltä. Useimmat muut allaskaapit ovat seinämalleja ja minun silmääni keskenään hyvin samannäköisiä, liian kulmikkaita ja moderneja. Tässä Svean altaassa sen sijaan on mukavat muodot. Ainut miinus on, että tämä kyseinen kaappi on meille liian kallis, enkä ole vielä löytänyt muista mallistoista vastaavaa.



Hanojen suhteen on pelkona, että meillä joudutaan tekemään myönnytys laadulle tyylin kustannuksella. Putkimiehemme piti pienen palopuheen Oraksen hanojen puolesta ja varotti ostamasta halpaversioita. Itse haluaisin perinteistä tyyliä esimerkiksi Damixan malliin (joka ei sekään taida kovin halpa olla), mutta mies ilmoitti heti kategorisesti vastustavansa sitä, että kuuma ja kylmä vesi pitäisi vääntää kahdesta eri hanasta. Taitaa olla oikeassa, varsinkin kun perheessä on lapsikin. Toisaalta mallistosta näyttää löytyvän perinteistä tyyliä myös ilman kahta erillistä vipua. Ehkä asiasta keskustellaan vielä...

Vessanpytyn valinnassa ei luulisi olevan paljon vaikeutta, koska mallit muistuttavat aika vahvasti toisiaan, mutta vessa-asiat ovat kuitenkin olleet meillä ratkaisevan tärkeitä kylpyhuoneen suunnittelussa. Vanhassa vessassamme on kompostoiva kuivakäymälä, ja se onkin ollut siihen nähden kätevä, ettei tontilla ole yhteyttä kunnan viemäriin eikä meillä ole ollut halua tehdä kallista jätevesiremonttia. Kuitenkin kuivakäymälä tyhjennyksineen aiheuttaa paljon ylimääräistä työtä, eikä se täysin hajuttomanakaan pysy, toisin kuin valmistajat väittävät. Vieraille omituinen ekovessa aiheuttaa aina päänvaivaa, ja itsekin olemme kaikesta ekologisuudesta huolimatta aika kyllästyneet huonosti toimivaan ekovessaamme.



Etsimme ensin kissojen ja koirien kanssa parempaa, kehittyneempää kompostikäymälää, mutta kaikki vaihtoehdot tuntuivat huonoilta. Isäni keksi lopulta edullisen ja lain pykälät täyttävän ratkaisun vesivessalle, ja iloitsen asiasta kovasti. Olisin toivonut, että ekovessat tarjoaisivat tarpeeksi hyvän vastuksen vesivessoille, mutta valitettavasti ne taitavat soveltua paremmin mökkikäyttöön. Kuvien perusteella ei liene epäselvää, että mikä tahansa vesivessanpönttö vetää tyylin suhteen voiton ekovessoista.

Vielä on aika monta asiaa päätettävänä ja aika paljon vaihtoehtoja etsittävänä! Kuulisin mielelläni vinkkejä ja mielipiteitä, miltä suunnitelmani kuulostaa. Paneelin väri suhteessa tapettiin, Svean tyylinen edullisempi allaskaappi ja vieläpä ajatukset kylppärin valaistuksesta erityisesti kiinnostavat. Ja jos sinulla on kokemuksia Damixan hanoista, kerro ihmeessä. 

Kuvat valmistajien ja jälleenmyyjien. 

2 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa! Meillä on tuollainen malja-allas ja se menee kyllä vaihtoon (isompaan, soikeampaan?) mun itseni roiskiessa vettä ympärinsä. Siinä vain tuntuu olevan mahdotonta pestä kasvoja niin että vesi valuu takaisin oikeaan osoitteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa hyvä kuulla tuollainen kokemus. Tämä vahvistaa aikomustani hankkia meille jotain muuta kuin malja-allas.

      Poista