sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kiireisen viikon päässä odottaa loma

Meillä on ollut täyden tohinan viikko. Ensi viikolla on edessä lähtö pariksi viikoksi Espanjaan, joten eteisen remonttia on yritetty pusertaa valmiiksi ikään kuin dead linen uhatessa. Mies on samalla tehnyt sisään työvuoroja, jotta saa nipistettyä matkaan tarvittavan loman, ja eilen juhlittiin vielä serkun häitäkin, joihin niihinkin oli oma valmistautumisensa.




Lattian eristeet  ja paperit saatiin paikalleen perjantaina, mutta sen jälkeen luovutimme ja lykkäsimme viimeistelytyöt työkiireiden vuoksi suosiolla reissun jälkeiseen aikaan. Eihän sillä oikeasti ole väliä, onko lattia täysin valmis nyt vai muutaman viikon päästä.




Olen kyllä huomannut, että keinotekoisetkin dead linet ovat paras tapa saada asioita tapahtumaan. Siivosin pitkästä aikaa kunnolla, kun remontista muihinkin huoneisiin kulkeutuneet pölyt piti saada pois. Matkalta olisi kurja tulla takaisin siivottomaan kämppään. Olen lisäksi soseuttanut ja pakastanut valkeakuulaita, koska epäilen niiden muuttuvat parin viikon poissaolon aikana ylikypsiksi. Olen myös huolissani puolukoista, koska bongasin juuri koiralenkillä metsästä hyvän marjapaikan, ja pelkään jonkun muun keräävän ne pois. Oman pihan viinimarjat on onneksi poimittu ja pakastettu jo hyvän aikaa sitten.




Matkalle lähtö parhaaseen sadonkorjuuaikaan voisi olla huonoa suunnittelua, jos nämä kaikki asiat ottaisi liian vakavasti. Oikeasti olen ihan älyttömän iloinen, että saamme vielä parin viikon ajan nauttia helteestä ja jatkaa kesää. Sillä aikaa luumut ja tyrnimarjat ehtivät kypsyä mitä parhaiten, ja kotiin tullessa puiden lehdetkin jo varmaan hiukan kellertävät. Ehkä saan silloin aikaiseksi myös kerätä talteen muutaman pihlajanmarjan, mitä olen suunnitellut jo muutaman vuoden ajan. 

4 kommenttia:

  1. Loistava ajankohta lomalle - ihanaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu totisesti, että loma tulee tarpeeseen juuri nyt. Toisaalta olen haaveillut tästä talonvuokrausreissusta Espanjassa jo useamman vuoden, joten kyseessä on pidempiaikaisenkin suunnitelman täyttymys.

      Poista
  2. Deadlinet toimivat mullakin, se on ihana fiilis kun saa jonkun ison hommat puristettua valmiiksi roikkumasta. Ja matka kuulostaa mainolta, kivaa lomailua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut tällä kertaa tosi hyvä remonttifiilis. Tuntuu suorastaan, että tätähän tekee mielellään – jos vaan olisi aikaa. Ei kyllä pelkoa, että tekeminen loppuisi kesken, hah!

      Poista