maanantai 28. heinäkuuta 2014

Hyvä remontti kestää kauan

Remonttimme on edennyt ulkoeteisestä sisäeteiseen. Alun perin se oli suunniteltu tehtäväksi miehen kesäloman aikana. No, mies meni takaisin töihin jo pari päivää sitten, mutta mitäpä pienistä. Tärkeintä on, että peli saatiin avattua.


Samalla kun tämänkin remontin aloittaminen viivästyi, olen pohtinut remontointifilosofiaamme. Joskus vuosi sitten tuntui vielä tärkeältä pitää kiinni aikataulusuunnitelmista, mutta yllättäen olen huomannut, että olen melkein päässyt irti aikatauluihin liittyvästä stressistä. Käytännössä emme enää edes kovinkaan paljon mieti, milloin jonkun pitäisi olla valmis, koska ei se kuitenkaan tule valmiiksi silloin kun pitäisi. Ja kun olemme asuneet täällä näinkin kauan ja viihtyneet hyvin, ei ole minkäänlaista käytännön merkitystä sillä, valmistuuko jokin vuotta aiemmin vai myöhemmin. Ainakin ajoittain tällainen zeniläinen ajattelu jo onnistuu. 


Aikatauluihin liittyy sekin asia, että haluamme tehdä asioita itse. Joku toinen haluaisi saada äkkiä valmista ja palkkaisi ammattilaisen tekemään koko homman, mutta meille melkein yhtä tärkeää kuin lopputulos on itse tekeminen. En ennen maalle muuttoani ollut kiinnostunut remontoimisesta muuta kuin siltä kannalta, miltä lopputulos näyttää, mutta nyt huomaan ahmivani remonttikirjoja iltapalaksi sitä vauhtia, että en nukkumaan mennessä saakaan unta kaikilta suunnitelmiltani. Siinä vaiheessa kun pitäisi nukahtaa, mielessä pyörii vain, minkälainen maali eteisen kattoon pitäisi valita. Nyt päätin pistää kirjat jäähylle illan viimeisiksi tunneiksi ja yrittää hiukan rauhoittua, koska mieskin jo valittaa, etten puhu muusta kuin remontista.


Verkkainen eteneminen ei ole ollut huono asia siltäkään kannalta, että ajan kuluessa on ehtinyt hankkia tietoa ja muokata omia suunnitelmiaan. Kauhistuttaa pelkkä ajatuskin, että olisimme alkaneet heti tänne muutettuamme toteuttaa kaikkia silloisia ideoita. Jokainen niistä on karissut liian kalliina ja suuruudenhulluna tai talolle sopimattomana.

Vaikka ulkoisesti täällä on tapahtunut vasta vähän, pään sisällä on tapahtunut aivan valtavasti, ja nyt reilun kahden vuoden asumisen jälkeen meillä alkaa olla aika vahva mielipide ainakin suurista linjoista. Lisäksi on karttunut hiukan rohkeutta, ja vaikka jo tähän mennessä on tullut tehtyä virheitä, enää ne eivät pelota niin paljon. Yllätyksekseni minusta on myös tullut ihminen, jota ei niin kamalasti haittaa sietää keskeneräisyyttä.


Sisäeteisestä on nyt revitty irti pinkopahveja ja aloitettu vanhojen kattopaneelien maalaaminen. Tuntuu mahtavalta nähdä paljasta hirsiseinää ja kurkistaa talon sieluun sellaisena kuin se vanhastaan on ollut. Huone myös näyttää valtavan isolta, kun kaikki tavarat on nyt kannettu pois. On tosi hyvä tunne, kun jotakin taas tapahtuu ja vieläpä jotain uutta. Toivotaan, ettei tämän huoneen kanssa tule kovin pahaa turnausväsymystä. Ulomman eteisen kanssa viivyttely on muuten ollut fiksua siksikin, että monen jutun viimeistely, kuten sähköjen laitto, onkin järkevämpää molempiin huoneisiin kerralla. 

4 kommenttia:

  1. Minusta tuntuu, että remontti on myös mielentila. Jos oppii sietämään keskeneräisyyttä, se on jo paljon se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Ja sanotaanko niin, että keskeneräisyyden sietäminen on hitusen helpompaa kuin ennen, ei helppoa. Sekin auttaa, että mielessä on kirkkaana suunnitelma, miltä kaikki joidenkin vuosien päästä näyttää :)

      Poista
  2. Meillä remontoitiin neljä huonetta kolmessa kuukaudessa, loppuja huoneita tehtiinkin sitten puoli vuotta kipaleelta. Nyt jokusen vuoden asuttua huomaa, että pidempään harkitut, huolella valitut ja suunnitellut asiat on edelleen niitä, jotka miellyttää ja on tyytyväinen. Nopeasti valitut, edullisetkin tapetit ärsytti jo ensimmäisen vuoden jälkeen. Toki monia asioita tekisi silti toisin. Vaikken vanhassa talossa asukaan olen sitä mieltä, että vanhassa tuvassa pitää asua ja kuulostella, aistia tuntemuksia ja makustella ajatuksia. Kuunnella mitä talo itse haluaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mitä talo haluaa on usein sanottu lause, ja nyt ajan kuluessa olen alkanut enemmän tajuta mitä se tarkoittaa. Tai oikeastaan mitä itse sillä ymmärrän on se, että kannattaa muuttaa mahdollisimman vähän. Sisustuksen kanssa ei ole niin tarkkaa, koska sitä voi aina vaihtaa, mutta esim. vanhoja lankkulattioita ei enää saa takaisin, jos ne menee korvaamaan laminaatilla. Samalla lähtee samalla vanhan talon tunnelma. Makuasioista ei voi kiistellä, mutta itse katson olevani hiukan vastuussa myös jälkipolville ja pyrin siksi tekemään muutoksia mahdollisimman maltillisesti.

      Poista