maanantai 23. kesäkuuta 2014

Miksi mikään ei kasva?

No taisin vähän liioitella, mutta tänä kesänä kasvimaata tuntuu kyllä vaivaavan poikkeuksellinen lamaannus. Kaikkein pahiten olen pettynyt herneisiin. Kahtena edellisenä vuonna ne ovat kasvaneet aivan itsestään ja tuottaneet valtavan sadon, kun taas nyt olen kylvänyt herneet jo kolme kertaa, eivätkä ne vielä kolmannellakaan kerralla itäneet kunnolla. Ensimmäisen kerran epäonnistuminen mennee kylmyyden piikkiin, toisella kerralla epäilen osuutta olleen siementen liotuksella, josta eivät kai sitten tykänneet. Nyt kolmannen kerran jälkeen raukat ovat vielä versoja, eikä hernemaasta tosiaankaan näytä tulevan kovin runsas.



Mystinen itämättömyys on kohdannut myös salaattipenkkiäni. Ensimmäiset salaatit kasvulaatikossa ovat kasvaneet hyvin, mutta hiukan myöhemmin kylvämäni toinen satsi avomaalle ei osoita mitään elonmerkkejä.

Samoin on käynyt niille punajuurille, joita yritin kylvää ensin itäneiden väleihin. Ensimmäinen erä siis iti sekin sen verran huonosti, että väleihin jäi tyhjää tilaa. En kerta kaikkiaan käsitä, mikä kasvimaata tänä vuonna vaivaa. Tämänhetkinen kylmyys hidastaa varmasti kasvua, mutta itäminen on eri juttu, koska on tässä sentään lämpimiäkin ilmoja pidellyt.




Sen lisäksi, että mikään ei idä, monet kasvit näyttävät vähintäänkin huonokasvuisilta. Kesäkurpitsassa, pinaatissa ja avomaankurkussa on kaikissa keltaisia lehtiä, jotka saavat kasvit näyttämään nuupahtaneilta. Johtuukohan kylmyydestä? Mielestäni täällä ei ole niin paljon satanutkaan, että se vielä olisi kasveille kärsimykseksi.  






Jotta ei menisi pelkästään ruikutukseksi, on kasvimaalla jotain onnistunutkin. Mangoldi kasvaa tuttuun tapaan hienosti, ja porkkanat näyttävät nekin tykkäävän olostaan. Rucolaa, yrttejä, salaattia, retiisiä ja tilliä on saatu hienosti ruokapöytään. Omenapuissa ja viinimarjoissa näkyy raakileita, ja moni kukkakin kukoistaa, suurin osa ihan ilman mitään hoitoa. Nyt saisi kyllä se kesä ihan oikeasti tulla, ettei mene loppukin sato pilalle kylmyyden takia.

16 kommenttia:

  1. Ehkä se on tosiaan tuo kylmä ilma ja jatkuva sade, mikä aiheuttaa tuon huonokasvuisuuden. Mullakin avomaankurkku ei ole moneen viikkoon tuntunut kasvavan lainkaan, vaikka senhän pitäisi olla melko nopeakasvuinen.. Tomaatit sentäs viihtyy, toivottavasti tekisivät satoakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kasvatan nyt avomaankurkkua ensimmäistä kertaa, eikä odotukset ole kummoiset. Kasvupyrähdystä odotellessa...

      Poista
  2. Luulen, että kylmyys on vaikuttanut asiaan. Meillä ainakin nimenomaan kylmä tuuli saa kasvin lehdet kärsimään. Meillä on kyllä muuten kaikki vielä pienempää kuin sinulla, ehkä niitä herneitä lukuun ottamatta. Tuollaisista kurpitsoista ei ole vielä tietoakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ihan kamalasti ihmetyttää, miten tuohon kesäkurpitsaan onkin tullut jo tuollainen pienokainen. Luulisi olevan mahdottomuus näissä olosuhteissa. Toivottavasti se jaksaa sinnitellä näiden kelien ohi.

      Poista
  3. Mietinkin tässä joku päivä, olenko vain kärsimätön, kun tuntuu, ettei meilläkään mikään kasva. Pinaatit ja herneet itivät kyllä ihan hyvin ja jopa tomaatit näyttävät selviävän kylmästä sen kummemmin kärsimättä, mutta mikään ei näytä kasvaneen ainakaan pariin viikkoon yhtään. Viinimarjapuskissa on kyllä raakileita varmaan tuplasti viime vuoteen verrattuna, kunhan vaan pääsisivät kypsymään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa tosiaan olla hyvä viinimarjavuosi, jos vaan nämä kylmät eivät "tee hallaa". Myös karviaiset näyttävät onneksi voivan paksusti.

      Poista
  4. Puoliksi valmistunut hyötykasvipuutarhurimme ( lue : aviomieheni) harmittelee samaa mutta kylmästä koleasta säästähän se johtuu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihan täydellinen epäkesä kun ensi viikolle luvatut 18 astettakin alkavat jo tuntua suorastaan helteeltä!

      Poista
  5. Sama täällä! Tomaattienkin alimmat lehdet ovat sellaiset läpikuultavan harmaat, ovat sentään kukkia tehneet, eli täysin elottomia ei ole :D Omenapuumme (joka viimekesänä meinasi kaatua omenien painosta) ei tehnyt kuin pari hassua kukkaa.. MIkähän sillekkin tuli? On kyllä todella kurja alkukesä ollut, toivotaan että heinäkuussa hellisi kesäsää niin että saadaan kunnon sato tänäkin vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti nämä kylmät eivät aiheuta kasveihin pysyviä vaurioita, jos vaikka tulevat helteet (toivossa on hyvä elää!) vielä pelastaisivat tilanteen.

      Poista
  6. Tämän päivän Hesarissa oli tästä aiheesta juttua, eli kun melkein mikään ei tunnu kasvavan tai sitten sade on tehnyt taimista muhjua. Harsoa suositeltiin avuksi. Toivottavasti sitä aurinkoa saataisiin ja pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luin saman jutun. Harmittaa kun en tajunnut pitää harsoa kesäkurpitsojen yllä sen pahimman kylmän jakson ajan. Toisaalta tänään juuri huomasin, että sieltä puskee jo uutta lehteä ja kukkaa, joten vauriot eivät taida olla pysyviä. Tökkäsin myös multaan muutaman uuden siemenen, ehkäpä nyt alkaisi jo pikkuhiljaa olla tarpeeksi lämmintä itämiseen.

      Poista
  7. Kurja kevät, ei voi muuta sanoa. Täälläkin on kaikki myöhässä ja huonosti menee muutenkin. Herneistäsi tuli mieleen, että eihän teillä ole fasaaneja? Meillä ne söivät kerran juuri kylvetyt herneet kolmeen kertaan, ennen kuin tajusin, miksi ei tule mitään pinnalle. Nykyisin peitän kasvuston siihen saakka, kunnes itää - sen jälkeen ne ovat saaneet olla rauhassa fasaaneilta. Ja salaatti ei idä, jos on liian kuumaa, eli jos kylvit sen hellejakson aikana, syy voi olla siinäkin. Joskus olen vastaavassa tilanteessa kylvänyt uuden salaatin kukkalaatikkoon ja vienyt kellarin eteiseen itämään. Taimet voi tupsuina istuttaa sitten kasvimaalle.Mutta toivotaan, että tämä kesä on vain poikkeus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläpäin ei taida olla fasaaneja, ja aluksi koko kasvimaa olikin harsoilla peitetty - syy taitaa siis olla jokin muu kuin fasaanit. En enää tarkalleen muista oliko salattien kylvöaikaan hellettä, mutta nyt kylvin ne uudestaan, katsotaan mitä tapahtuu. Jos tänäkin kesänä vielä saisi todistaa jonkinlaista kasvun ihmettä :) Kiitoksia vinkeistä joka tapauksessa!

      Poista
  8. Kylmä sää vaikuttaa, mutta merkitystä on myös kylvöajankohdalla. Vähän naureskelin ennen kun luin kirjaa Kuun vaikutus (Johanna Paungger, Thomas Poppe), en enää. Kasvien kohdalla moni asia osuu hämmästyttävästi kohdalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus kuullutkin tuollaisesta kuukalenterista, mutten sen enempää perehtynyt. Pitääkin vilkaista, jos vaikka ensi vuonna yrittäisi soveltaa sen oppeja :)

      Poista