keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Kyöpelivuorella kuhisee

Pääsiäinen on meillä aina mennyt ohi vähän huomaamatta. En erityisemmin harrasta juhlapäiväkoristeita kotona, koska kaikki juhlapäivät tulevat aina niin nopeasti, ettei niihin kerta kaikkiaan ehdi valmistautua ajoissa. Muita juhlimisen tapoja pääsiäiseksi en oikein keksikään, koska en syö lammasta enkä mämmiä. Enkä muuten pashaa tai rahkapiirakkaakaan. Ylimääräisistä vapaapäivistäkään ei oikein ole iloa, kun freelancer tekee töitä silloin kun niitä on ja vuorotyöläinen pyhänä siinä missä arkenakin. 


Mutta nyt kun lapsi on jo kohta puolitoistavuotias, on tietysti mentävä virpomaan. Tai olisi mentävä, jos en itse sattuisi viettämään palmusunnuntaita pitkään odotetulla aikuisten tyttöjen humputtelureissulla Berliinissä. Minun poissaoloni ei tietenkään estä virpomista lapsukaiselta ja hänen isältään, joten omalle kontolleni on jäänyt vain virpomisvitsojen koristelu ja pikkuneidin pukeutumisen suunnittelu.


Hesarissa oli eilen juttu virpomisen etiketistä, ja siinä mainittiin, että virpoa voi siitä lähtien kun osaa lausua virpomislorun. Siihen meidän minikokoisen pääsiäisnoitamme verbaaliset taidot eivät kyllä ihan riitä, eikä hän suoraan sanottuna ymmärtänyt näiden vitsojenkaan päälle. Kuvia ottaessani pikkuihminen yritti vain kaikin voimin kiivetä olohuoneen arkun päälle ja huiskia vitsojani pois tieltä, joten mitään kiitosta askarteluavusta ei liene odotettavissa.


Äitini muuten kertoi aikoinaan, että palmusunnuntaina virpominen on vain osa perinnettä ja että jossain päin maata virvotaan jonain muuna pääsiäispäivänä, en enää muista milloin. Jostain syystä minulta ja kaveriltani jäi palmusunnuntain virpominen yhtenä vuonna väliin ja äidin neuvosta innostuneena lähdimme kiertämään ovia ihan toisena päivänä, toki kostyymit päällä ja vitsat mukana. Ovilla oli vastassa aika hämmästyneitä ilmeitä, joten en usko, että jonkun muun alueen virpomisperinnettä voi ihan noin vaan oman mielensä mukaan napata itselleen. Tai voi toki, muttei voi olettaa, että muut ihmiset ovat juonessa mukana.


Mukavaa pääsiäiseen valmistumista kaikille ja paljon nameja pikkunoidille!

8 kommenttia:

  1. Täällä Pohjanmaalla ei virvota palmusunnuntaina vaan vasta pääsiäislauantaina ja se on trullittelua, eli trulli tarkoittaa pääsiäisnoitaa, tulee ruotsin kielen troll-sanasta. Parina vuotena olemme palmusunnuntain aikoihin vierailleet muualla Suomessa, jolloin meidän lapset ovat päässeet virpomaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muistinvirkistyksestä. Yllättävän vähän tästä mun mielestä puhutaan, että maassa on kahta ihan erilaista virpomis- ja trullitteluperinnettä. Poikkeaako se trullittelu virpomisesta muutenkin vai käydäänkö siinäkin ovelta ovelle vitsoja heiluttelemassa?

      Poista
    2. Kun olin pieni, käytiin vaan toivottamassa hyvää pääsiäistä, mutta omat lapset virpoo täällä samalla lailla vitsojen kera kuin muuallakin.

      Poista
    3. Ehkä pientä alueellista perinteiden sekoittumistakin on siis havaittavissa...

      Poista
  2. Pohjanmaalla taitaa olla ihan omanlaisensa perinteet verrattuna muuhun Suomeen, kun kokkojakin poltetaan kai jo pääsiäisenä. Mikä vaikuttaa sikäli juhannusta fiksummalta ajankohdalta, että se tuli kuitenkin on ainakin minusta paljon näyttävämpi pimeällä.

    Laitoin muuten siulle haasteen: http://sanoinjakuvin.blogspot.fi/2014/04/aika-haastavaa-eli-top-vitoset.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä tuosta kokkojen polttamisesta pimeällä. Toisaalta siinäkin on oma viehätyksensä, että vuoden valoisimmasta yöstä yritetään saada vielä valoisampi juhannuksena. Kiitos haasteesta, tartun siihen jossain vaiheessa!

      Poista
  3. Joo, minullekin tuli taas tänä vuonna uutisena, että myös Pohjois-Suomessa (mistä isäni on kotoisin) oli tuo trulliperinne. Varmaan olen tämän jossain vaiheessa kuullut, mutta taas unohtanut. Täällä etelän medioissa ei juuri muita perinteitä ole kuuluteltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, etelän media on kyllä aika tarkkaan vaiennut tästä asiasta. Joskus hämmästyttää, miten pihalla voi olla oman maan muiden seutujen perinteistä!

      Poista