sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Lelut järjestykseen

Useimmissa kodeissa säilytystilasta on pulaa, varsinkin tällaisissa vanhoissa taloissa, joissa komeroita ei ole nimeksikään. Ja lapsiperheessä eteen tulee vielä se ongelma, että lelujen pitäisi olla käden ulottuvilla mutta silti nopeasti siivottavissa kauniisti piiloon.


Pikkuihmisellämme ei vielä ole omaa huonetta, eikä hän siellä yksin viihtyisikään, kun kaikki muu elämä keskittyy keittiöön. Niinpä lelutkin ovat yleensä levällään keittiön lattialla. Paitsi silloin kun ne innostutaan siivoamaan omille paikoilleen, ja viimeisin kirpparilöytömme tuo helpotusta tähän asiaan.


Musta matkalaukku tarttui mukaan ilman tarkempaa ajatusta mihin se päätyisi, mutta kotiin päästyä asia tuntui itsestään selvältä. Keittiön pöydänkulmat ja hyllyt ovat viime aikoina olleet täynnä lastenkirjapinoja, koska pikkuihmisellä on joskus taipumusta repiä kirjan sivuja. Nyt kirjat sujahtivat matkalaukkuun, ja koska sen kannen saa kätevästi soljilla kiinni, kirjoihin pääsee käsiksi vain aikuisen luvalla, jos kirjanlukijaan on iskenyt repimisvimma tai sanotaanko huolimattomuuden puuska sivujen varovaiseen kääntämiseen liittyen. Lisää lapsen kirjoja on keittiön komuutissa, mutta niitä saa katsoa milloin vain ja vaikka vähän huolimattomamminkin, koska ovat kaikki paksusta pahvista tehtyjä.

Punaisessa pussissa on rakennuspalikoita, ja pussi on suoraa uusiokäyttöä joulun aikaan meille tulleelle lahjapussille, joka sisälsi herkkuja.




Jo vanhempi ja täällä blogissakin jossain kuvassa vilahtanut kätevä säilytyspaikka on rompetorilta ostettu lelulaatikko. Se on aikoinaan kuulunut jollekin Kyllikille ja palvelee vielä nykyäänkin meidänlaisiamme kuluneiden vanhojen esineiden ystäviä.


Lelujen säilytysasiat ovat siis toistaiseksi melko hyvällä mallilla. Pieni ihminen vie muuten joskus jo ihan oma-aloitteisesti tavaroita paikoilleen, jankutuksesta on siis ollut jotain hyötyä! 

10 kommenttia:

  1. Kauniita ja käytännöllisiä piiloja. Pitäisi ottaa oppia tedän pienimmästä ja oppia laittamaan tavarat paikoilleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tavaroiden paikoilleen laittaminen on rehellisesti sanottuna hiukan haasteellista minullekin, olen parempi käskemään kuin tekemään itse :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Se sattuu vielä olemaan miehen löytämä, itse olen ihastunut siihen vasta kun se jo oli meillä :)

      Poista
  3. Ihana laatikko.
    Juuri äsken lapsenlapsi lähti meiltä ja keräsimme lelut laatikoihin ja kaappiin. Puolitoistavuotias osaa jo kerätä lelunsa, kun kotona sitä pidetään itsestäänselvyytenä, tokihan mummu auttaa.
    Yritän välttää isoja lelulaatikoita, koska lelut on siellä sekaisin, käytän palikkapusseja ja muistipelilaatikoita, kirjahyllyä ja muutenkin jokaiselle tavaralle omaa paikkaa ja hyvin on oppinut ja tietää mistä lelut haetaan. En itsekkään viitsisi tehdä omia töitäni, jos tavarani olisivat sekaisin isossa laatikossa sängyn alla tai keskellä lattiaa. Tuollainen ihana laatikko on oikea löytö, voisin vaikka nukenvaatteet tai junaradan sinne säilöä. Ihana, kun saan taas kierrellä kirppareita ja tehdä lelulöytöjä. Nyt on etsinnän alla nukke, kun minun 55-vuotias Pia-Kristiina on liian iso ja vaikea puettava pikkuiselle:):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkinlaiset pussit vaikka palapeleille olisi kyllä tarpeen meilläkin, nimittäin palaset on aina hukassa jos niitä ei pidä samassa paikassa. Tehtävien käsitöiden lista senkun kasvaa! Ja parhaat lelulöydöt tekeekin kirppareilla, onnea etsintään :)

      Poista
  4. Tosi luovia ja ihastuttavia tila-säilytys-ratkaisuja! Pienimmäinen on varmasti myös mielellään siivoamassa, kun saa "pakata" lelut matkalaukkuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienimmäinen on kyllä iloissaan laukusta, mutta lähinnä ratsastaa sillä :) Mutta eiköhän se pikkuhiljaa innostu pakkaamisestakin.

      Poista
  5. Olen kateellinen...just bloggasin samasta aiheesta. Meillä nyt sattuu olemaan 7 lasta ja leluja miljoonittain. Kaikki niin tärkeitä. Joka paperisilppukin merkityksiä täynnä. Täytyy oikeasti alkaa opettelemaan luopumista. Niin lasten kuin aikuistenkin.

    luomoava vanha kyllikkilaatikko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seitsemän lapsen kanssa en kyllä tiedä miten leluja saisi ikinä pysymään järjestyksessä! Luopuminen on vaikeaa aikuisillekin, itse olen tosi huono heittämään mitään pois. Kävin kurkkaamassa blogissasi, koira irtoavine karvoineen ei varmastikaan helpota tilannetta :)

      Poista