perjantai 21. maaliskuuta 2014

Jokilaivamatkalla sademetsässä

Minulla taisi jäädä haaveiluvaihde päälle. Viime postauksessa haaveilin rahtilaivamatkailusta, mutta nyt muistin, että olenhan minä jo kerran ollutkin laivamatkalla, tosin jokilaivalla. Tavallisia Ruotsin-risteilyjä ei tässä tietenkään lasketa, mutta jokilaivamatka Amazonilla oli mieleenpainuva kokemus.


Tarkemmin sanottuna joki, jolla paattimme seilasi, ei tainnut olla Amazon-joki vaan joku sen sivujoista. Matkustimme mieheni kanssa Perun Yurimaguasista Iquitosiin, joka on kohtalaisen suuri entinen kumiteollisuuskaupunki keskellä sademetsää. Iquitosiin ei johda lainkaan maantietä, joten sinne on matkustettava joko jokea pitkin tai lentämällä. Tiettömyys näkyy kaupungissa sitenkin, että paikassa ei ole juuri lainkaan autoja, vain mopotakseja, vaikka kyseessä on sentään noin 400 000 asukkaan kaupunki.


Laiva jolla matkustimme ei ollut mikään turistijahti vaan sillä kuljetettiin ennen kaikkea karjaa. Matkustajat nukkuivat laivan ylemmällä kannella riippumatoissa tai parissa pienessä hytissä. Me olimme niitä onnekkaita, jotka saivat hytin, mutta onni oli kyseenalainen, nimittäin trooppiset hyönteiset löysivät tiensä hyttiin siinä missä kannellekin eivätkä ohuet seinät suojanneet ääniltä sen enempää kuin riippumaton reunat.


Hyönteisistä on jäänyt mieleen ison torakan kokoinen lentävä otus, joita myöhemmin maihin päästyämme kaupiteltiin lasikuvussa matkamuistoina. Sekä paarmantapaiset otukset, joita yhtenä iltana hyökkäsi laivan kimppuun oikein kolonna, eikä koko laivalla voinut pitää valoja päällä, jotta valo ei houkuttelisi näitä ötököitä.

Jokimatkamme kesti muistaakseni kolme tai neljä päivää. Luimme paljon kirjoja ja katselimme maisemaa, joka oli vihreä seinämä trooppista kasvustoa. Oli mukava kuunnella viidakon ääniä, kun linnut ja muut eläimet pitivät meteliään. Ihmisiä tai asutusta ei jokivarrella juuri näkynyt, käsittääkseni kylät olivat syvemmällä sademetsässä. Ruoka kuului laivalipun hintaan, mutta koska emme syö lihaa, olimme ottaneet mukaan myös omia säilykkeitämme ja yhdistimme niitä keittiön tarjoaman riisin kanssa.


Kun olimme alustavan aikataulun mukaan enää muutaman tunnin päässä Iquitosista, laivamme tarttui joen pohjaan kiinni, koska vähäisten sateiden vuoksi joki oli alhaalla. Tämä olikin yksi monista tapauksista Perun-vuoden aikana, jolloin pääsin tai jouduin näkemään ilmastonmuutoksen vaikutuksia muuta kuin kotiperspektiivistä. Matkaan tuli puoli vuorokautta lisää, kun odottelimme toista laivaa tuuppaamaan meidät liikkeelle.




Saavuimme määränpäähän keskellä yötä. Kun laiva tömähti rantaan ja portit avattiin, ensimmäisenä maihin vilisti valtava lauma rottia. Itse hyppäsimme ensimmäisen mopotaksin kyytiin ja suuntasimme kohti majapaikkaa. Iholla puhalsi lämmin trooppinen yötuuli, eikä väsymyksestä huolimatta ollut kiire nukkumaan. Seuraavat päivät kuluivat eksoottisia paikallisia jäätelömakuja maistellen (nimistä en valitettavasti muista enää muita kuin camu camun ja poro poron, joista ensin mainittu taitaa olla jonkinlainen superfood). Seuraavaksi suuntasimme ekskursiolle sademetsään, mutta se onkin jo toinen juttu.   

9 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan epätodelliselta, että siellä viidakon keskellä voi olla noin valtava kaupunki, jossa ei ole juurikaan autoja ja johon ei pääse autolla. Tulee lähinnä mieleen aikamatka jonnekin menneisyyteen jokilaivoineen ja rottineen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellekin oli kyllä etukäteen tosi vaikea kuvitella, millaiseen kaupunkiin olimme menossa ja millainen laivamatka on edessä. Tuo laivamatka on kyllä ehdottomasti parhaita muistojani Perun-vuodesta, kannatti mennä vaikkei tiennyt mihin joutuu :)

      Poista
  2. Oi ( ja hui)mikä seikkailu teillä! Oletko aikaisemmin kirjoitellut blogiisi Perun matkakertomuksia? Niitä olisi hauska lukea lisääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Haastetta olisi jälleen tarjolla... Aurinkoista viikonloppua! :)

      Poista
    2. En ole kyllä aiemmin kirjoittanut Perusta. Mielelläni toki jaarittelisin siitä niin paljon kuin vain kukaan jaksaa lukea, mutta se taitaa vähän mennä ohi tämän blogin aiherajauksen. Tosin eipä sen kanssa ole ennenkään niin tiukkaa ollut, joten ehkäpä vielä joskus innostun toisenkin kerran Peru-muisteloihin, saapi nähdä ;) Ja kiitos haasteesta!

      Poista
  3. Mitäpä sitä autolla jos ei ole tietä. Olipa mukavaa matkustaa kanssanne trooppisen sademetsän keskellä viidakon ääniä kuunnellen. Rotatkin taisivat olla myöhässä kun niillä oli niin kiire rynnätä maihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos viihdyit mielikuvitusmatkalla. Mua hymyilytti tuo mielikuva myöhästyneistä rotista, minneköhän ne sitten kiiruhtivat? Tropiikissa varmaan löytyy jotain syötävää aina, ainakin rotille.

      Poista
  4. Onpa hieno matkakertomus, yksityiskohtien kautta pääsin täysin trooppiseen tunnelmaan. Kiva blogi muutenkin, uusi tuttavuus minulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit ja hauskaa että tulit vierailulle, tervetuloa toistekin!

      Poista