sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Lakanat rypyssä

Siivouspäivän paras hetki on se, kun saa illalla käpertyä puhtaisiin lakanoihin. Paitsi että aina se ei ole niin yksinkertaista.

Ostin meille hiljattain uudet pussilakanat ja tyynyliinat, koska vanhoista suurin osa alkaa olla aika eriparisia, eivätkä vanhat värit ja kuositkaan enää miellytä. Eilen sitten yritin silittää lakanoita ensimmäistä kertaa pesun jälkeen, eivätkä rypyt meinanneet oieta millään. Toinen pussilakana tuntui menettäneen pesussa muotonsa niin totaalisesti, ettei sitä enää saanut taiteltua edes tasaiseksi pakaksi, aina tuli johonkin kohtaan ryppyjä. En tiedä saisiko sen vielä takaisin suorakaiteeksi venyttämällä kosteana. 


Osansa kurttuisuuteen voi olla meidän vanhalla pesukoneellakin, joka tuntuu joskus jättävän lähes kaiken ryppyiseksi. Vai johtuuko se vain meistä, jotka emme koskaan tunnu ehtivän tyhjentää pesukonetta heti kun se on käynyt loppuun? Puhtaat ja sileät lakanat ovat kuitenkin niitä elämän pieniä iloja, joista haluaisin pitää kiinni. Aika tarkalleen vuosi sitten harjoittelin lakanoiden mankeloimista, mutta se on jäänyt ihan täysin, koska tuntui liian vaivalloiselta. Ehkä pitää alkaa harjoitella uudestaan.

Makuuhuoneen sänkymme on muuten tuunattua tavaraa. Meillä oli tässä hiljattain jopa parin vuoden mittainen ajanjakso, jonka aikana nukuimme patjalla lattialla. En ole ajasta erityisen ylpeä, varsinkaan, kun silloinen futonpatjamme meni varmaankin pilalle tämän kohtelun takia. Futonin allahan pitäisi ilman kiertää, mutta suoraan lattiaa vasten asetettuna se hikistyy ja kostuu. No, sänkyä ei saatu ostettua, koska silloin oli edessä tilapäinen muutto ulkomaille, eikä ylimääräistä tavaraa haluttu vaivoiksi nurkkiin pyörimään.


Tänne maalle muuttaessamme yritimme nukkua joitakin öitä lattialla, mutta vanhan puutalon pienelämä eli hyönteiset tekivät touhusta liian hurjaa. Ei täällä nyt mikään eläintarha sentään lattioilla vilistä, mutta kun  muutamana aamuna löytää sängystään tunnistamattomia pikkuotuksia, ei lattialla nukkuminen enää tunnu houkuttelevalta.

Siihen hätään otimme työn alle vanhempieni vanhan täyspuisen 80-luvun sängyn, sahasimme siitä massiivisen päädyn irti ja käsittelimme sen tummalla kalustelakalla. Samalla tohinalla tuli hankittua uusi ja erittäin hyvä futonpatja.


Tuunattu sänky on ollut hyvä väliaikaisena ratkaisuna, mutta mielessä siintelee jo muita vaihtoehtoja. Rautasängystä haaveilen, mutta koska makuuhuoneemme todennäköisesti tulee jossain vaiheessa siirtymään yläkertaan, matalan vinokaton alle pitää kehitellä jonkinlainen erityisratkaisu.

No mutta entäs ne lakanat. Kiinnostaisi tietää, miten onko muilla tällaisia ryppyongelmia lakanoiden kanssa ja miten niistä päästään. Entä mistäköhän löytyisi suomalaista standardikokoa pienempiä pussilakanoita, jotka sopivat vanhaan täkkiin? Onkohan tämä pussilakanatouhu yleensäkin näin vaikeaa vai teenkö vain siitä hankalaa… 

10 kommenttia:

  1. Mua nyt kiinnostaisi ihan hirmuisesti mikä on teidän erityisen hyvä futoni? Ja jos vaikka muistaisin sen lankavärjärin yhteystiedot laittaa jo nyt..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Futon tilattiin Porin villasta ja peitteestä eli on kotimaista tuotantoa (ja oli myös aika kallis). Kyllästyttiin kuitenkin siihen edelliseen puolalaiseen futoniin, joka muuttui parissa vuodessa kivikovaksi. Kalliudesta huolimatta uskon että tää on pitkäaikainen sijoitus ja ainakin tähän asti patja on ollut aivan loistava. Vaikka olen selkävaivainen ihminen, en ole pitkiin aikoihin manaillut että sängyssä olisi jotain vikaa, ja se on aika hyvin se! Muuten vaikkei tuolla Porin kaupassa ole verkkokauppaa, me saatiin kysymällä tilattua patja ihan kotiovelle eikä toimitus ollut muistaakseni kallis.

      Poista
    2. Porin villan peittoja ja tyynyjä olenkin katsellut. Ne lienee seuraavaksi ostoslistalla (odottelee aikaa, jolloin löytyy sitä kuuluisaa ylimääräistä rahaa). Hyvä kuulla kokemuksia futonistakin!

      Poista
    3. Meillä on sattumoisin myös Porin villan ja peitteen vuodevaatteet, mutta niihin en ole ollut yhtä tyytyväinen ihan vain siksi, että villainen paksu peitto on mulle aivan liian kuuma, kuten taisin täällä jo taannoin valittaakin. Lisäksi tyynyt, joissa on sisällä lampaanvillaa, eivät ole kovinkaan kuohkeat vaan pikemminkin kovat. Mutta nämähän ovat makuasioita, ja heidän valikoimissaanhan on peittoja ja tyynyjä muillakin täytteillä kuin villalla.

      Poista
    4. Hei,
      Muistatko millainen täyte teillä on uudessa futonissa? Vaihtoehtoja on niin monia. http://www.porinvillajapeite.fi/tuoteryhmat-10-futon.php

      Eksyin tänne kun etsin kokemuksia noista futon-patjoista. :)

      Poista
    5. Meillä taitaa olla kookostäyte, mikäli oikein muistan.

      Poista
  2. Hih, ostin juuri nuo samat lakanat meille! Täytyypä testata, kuinka ryppyyntyvät ovat. Minä viikkaan lakanat tiukasti, mutten jaksa mankeloida, silittämisestä puhumattakaan... Vaikka esim.hotelleissa sen huomaa, miten ihanat sileät lakanat ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaah, hotellilakanat... Sellaista tunnetta arvostaisin kotonakin, muttei ole kyllä koskaan onnistunut. Nämä lakanat taisi muuten olla poistotavaraa, ainakin mä ostin isolla alennuksella. Hyvä tuuri!

      Poista
  3. Auttaisiko huuhteluaine tuohon ryppääntyvyyteen? Ja tiukka viikkaus?

    Mankelista haaveilen aina silloin tällöin, mutta lähinnä vaan sen nostalgisuuden vuoksi (koska mummulassakin tavattiin aina "manklata" lakanat). Pellavalakanat (jotka on nykyisin lemppareitani) ovat ihania ryppyisinäkin - ja näyttävät ryppyisinä oikeastaan paremmiltakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yleensä ole käyttänyt huuhteluainetta, koska olen pitänyt sitä rahan ja luonnonvarojen tuhlauksena. Mutta voisihan sitäkin kokeilla :) Pellavalakanat voisivat ollakin tällaisen laiskan kodinhoitajan pelastus, saisivat rypistyä rauhassa.

      Poista