sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Miksi ottaa valokuvia?

Olen viime päivät käynyt läpi vanhoja Afrikan-matkan kuvia ja yrittänyt koota niitä kirjaksi. Toisin kuin voisi päätellä esimerkiksi siitä, kuinka kauan hommaan ryhtymisessä on mennyt (matkasta on aikaa kuusi vuotta), valokuvakirjan kokoaminen on todella koukuttavaa puuhaa. Toimeen ryhtyessäni tuntui siltä, kuin olisi katsellut kuvissa jonkun toisen elämää, niin kaukaiselta nuo asiat näyttivät. Pikkuhiljaa muistot ja tunnelmat alkoivat palailla mieleen, ja siitä taas syntyi kamala matkakuume. Milloinkahan pääsen seuraavan kerran uimaan turkoosissa meressä ja kävelemään paljain varpain valkoiselle hiekalle?


Täällä kotimaassa ollaan kaukana rantatunnelmista. Ulkona paukkuu kirpakka pakkanen, ja sitäkin yritin taas kuvata. Vanhoja kuvia läpikäydessäni ja uusia ottaessani aloin miettiä, mistä ylipäänsä tulee tarve ikuistaa kaikki valokuviin. Bloginkin perustin osittain siksi, että tulisi kuvattua enemmän ja olisi myös jonkinlainen loppusijoituspaikka kaikille kuville, kun kirjahyllyssäkin on vain rajallinen paikka perinteisille kuva-albumeille tai kuvakirjoille.


Mutta miksi alun perinkään ottaa niitä kuvia? Luulenpa, että kyse on vähän samasta kuin päiväkirjan pidossa, halusta saada jotenkin pysäytettyä elämän valtava vauhti. Elämä vilistää ohi niin nopeasti, että jos ei ole mitään muistoja, kuten valokuvia, joiden avulla yksilöidä menneitä tapahtumia, kaikki muuttuu pelkäksi puuroksi. Näin ainakin minulla, jolla on tavattoman huono muisti.


Valokuvat ovat myös tapa muuttaa arkisiakin asioita taianomaisiksi ja muistuttaa itselleen, että tavallisessa elämässä on ripaus unelmaa. Kun katsoo talvella kuvaa kesäisestä puutarhasta, rinnasta melkein puristaa, kun näky on jotenkin niin kaunis ja tunnelmallinen. Ensi kesänä, kun katson näitä talvikuvia, mieleen tulvahtaa kaipuu pakkaspäiviin ja tämänhetkiseen elämäntilanteeseen. Huonosti nukutut yöt, kiire ja stressi jäävät näistä muistoista pois, koska pinnalle nousee vain ne kauniit tiivistykset, joita valokuvissa on. Sama pätee myös silloin, vaikka kuvat olisi otettu petaamattomasta sängystä tai pesemättömistä tiskeistä, koska ajan tuoman etäisyyden myötä kaaoskin näyttää sympaattiselta. Valokuvat ovatkin ehkä eräänlainen keino etäännyttää itseään omasta arjestaan, kun katsoo yksittäisiä eristettyjä hetkiä kontekstinsa ulkopuolella.


Etäisyys auttaa muuten myös kuvien valintaan, nimittäin kuusi vuotta matkan jälkeen on aika helppo valita valtavasta kuvamassasta parhaat. Heti reissulta palattua kuvissa olisi vielä niin kiinni, että niistä yhtäkään ei haluaisi jättää syrjään. Toisaalta jotkut tärähtäneistä otoksista, joissa valotuskin on ihan pielessä, ovat saattaneet sisältönsä myötä ajan saatossa nousta kaikkein kallisarvoisimpien joukkoon. 

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista pohdintaa. Minäkin halusin perustaa oman blogin osittain siksi, että on jokin paikka omille otoksille. Kuvathan kertovat tunnetusti enemmän kuin tuhat sanaa ja siksi toimivatkin hyvinä mieleen palauttajina monesta asiasta, jonka tunnelman, tuoksun tai tekemisen on jo ehtinyt unohtaa. Itselle valokuvaaminen on myös keskittymistä hetkeen, pienten arjen ilojen näkemistä ja halua yrittää kuvan avulla vangita juuri niitä ohikiitäviä hetkiä ja uusien kuvakulmien hakua, kun asioita katsoo vähän toisin linssin läpi.

    Matka Afrikkaan on varmasti ollut mahtava kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, että kameran linssin läpi maailmaa katsoo aika eri tavalla. Useimmiten se on hyvä juttu, mutta joskus mietin, ehtiikö keskittyä elämiseen kun miettii vain sen tallentamista. Joskus ei ehdi nauttia jostain ohikiitävästä hetkestä, kun harmittelee vain mielessään, miksei ehtinyt kaivaa kameraa esille.

      Poista
    2. Tuokin on totta, varsinkin juhlissa kuvatessa tuntuu, että itse juhlat menevät vähän ohi, kun miettii vaan kuvakulmia ja valotusaikoja. Mutta esimerkiksi just arkihetkiä/itselle tuttuja paikkoja on kiva kuvailla vähän uudesta vinkkelistä, esimerkiksi mökiltä on jo ihan pihapiiristä löytynyt vaikka mitä kuvattavaa, kun on katsonut uudella lailla vaikka ennen on ajatellut, että hienoja kuvia saadakseen pitää lähteä esimerkiksi ulkomeren rantaan tai mennä syvemmälle metsään, vähän vaikuttavampiin paikkoihin.

      Poista
    3. Juuri noinhan se on. Kameran linssin läpi näkee tutut paikat vähän eri tavalla. Usein tulee itsellekin yllätyksiä, kun esim. valon vaikutuksesta lopputulos onkin hiukan erilainen kuin mitä on kuvitellut. Joskus taas jostain hienosta kohteesta ei millään saa hienoa kuvaa aikaiseksi. Oma piha on tullut kuvattua jo miljoonaan kertaan, mutta aina sieltä jotain uutta löytää...

      Poista
  2. Meillä suvussa on aina ollut innokkaita kuvaajia ja on todella mukava katsela kuvia esivanhemmista ja heidän elämästään...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mahtavaa, jos tollaisia on tallessa. Sitä arvokkaampia, kun miettii miten paljon vähemmän entisaikaan otettiin valokuvia.

      Poista