tiistai 31. joulukuuta 2013

Tervetuloa, uusi vuosi

Vuodenvaihteessa tuntee aina tarvetta summata mennyttä vuotta ja suunnitella tulevaa. Samalla tulee vähän huimaava olo siitä, että on tulossa jo vuosi sejase, vaikka juuri vasta vaihtui se edellinenkin. 

Mennyt vuosi on ollut minulle hyvä. Suurin syy lienee se, että tunnen nyt viime aikoina löytäneeni tasapainon eri elämänalueiden välillä. Kun vielä samalla monet uudet projektit tuntuvat lähteneen käyntiin aivan luonnostaan, ei voi kuin olla kiitollinen hyvästä tuuristaan ja onnitella itseään rohkeudesta, että on ymmärtänyt kolkutella oikeita ovia.

Aika monta kertaa menneen vuoden aikana on tullut tunne, että elämässä on oikeastaan kaikki täydellistä. Tämän sanottuani on myönnettävä, että on ollut myös niitä päiviä, jolloin on tehnyt mieli loikata jonkun muun elämään. Aika monessa päivässä on kuitenkin ollut jotain vaikka pientäkin täydellistä, mikä oikeastaan riittääkin.

Parhaan palautteen oman itseni kehityksestä sain eilen, kun mies sattui kuuleman erästä haastattelunauhaani. Joku kommenttini oli kuulemma avoin ja rohkea. Leijuin pilvissä koko loppupäivän, koska juuri sellaiseksi haluaisin tulla. Ensi vuoden tavoitteeni olkoon olla vielä avoimempi ja rohkeampi.


Jottei menisi pelkäsi taivaanrannan maalailuksi, niin palauttakoon ruoka maanpinnalle. Meillä syötiin tänään perunasalaattia, niin kuin ehkä aika monessa muussakin kodissa. Majoneesit jätin kuitenkin väliin niin kuin yleensäkin, koska paras perunasalaatti syntyy mielestäni öljyyn. Olisin mieluiten käyttänyt pinaatin tilalla tuoretta basilikaa, mutta sitä ei nyt riittänyt kuin koristeeksi. Entisessä elämässä raastoin tällaisen perunasalaatin joukkoon usein parmesaania, mutta hyvää tulee ilmankin. Pinaatti on oman maani satoa pakkasesta, saman asian hoitaa tuore pinaatti. Kaupan pakastepinaatti on tähän tarkoitukseen liian vetistä ja hienoksi hakattua.  

Perunasalaatti

Kattilallinen perunoita
1 purkki suuria valkoisia papuja
pari rkl aurinkokuivattuja tomaatteja paloina yrttiöljyssä + öljyä purkista
pari kourallista silputtua pinaattia
pari rkl auringonkukansiemeniä
½ sitruunan mehu
mustapippuria
suolaa

Keitä perunat kypsäksi ja anna jäähtyä. Kuori ja pilko. Sekoita joukkoon muut aineet ja tarjoa. 

Lopuksi täytyy vielä toivottaa tervetulleeksi uudet lukijat! Olen aivan älyttömän iloinen, että jaksatte juttujani seurata.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulu alkaa nyt

Taisin tässä joskus hiljattain julistaa, että meille ei joulukoristeita tule. Nyt voin vähän tarkentaa lausuntoani, nimittäin toin juuri kotiin ison nipullisen männynhavuja, jotka koristelin nauhoilla. Niitä voisi kyllä ihan oikeutetusti nimittää joulukoristeeksi. Luonnosta peräisin olevat koristeet ovat kuitenkin selvästi ihan eri asia.


Havuja on nyt tupa pullollaan, nimittäin joulukuusikin tuotiin sisälle eilen. Mietin niitä aikoja, kun kuusen kynttilätkin olivat aitoja ja tuumin, että eivät nämä nykyiset kuusen sähkökynttilätkään erityisen epäaidoilta tunnu. Johtuukohan siitä, että niitä on nähnyt lapsuudesta saakka, vaikka tavallista perinteistä kynttilää ei muuten voita mikään.


Tähän jouluun sisältyy myös vähän taikaa tai ainakin hyvää tuuria. Katselin kirpparilla joitakin päiviä sitten kaunista kattoon kiinnitettävää kynttiläkruunua, mutta jostain syystä se jäi ostamatta. Kun parin päivän päästä sitä uudelleen etsin, kruunu oli poissa. Eipä aikaakaan kun äiti oli jo kaivanut varastosta oman perinteisen kynttelikkönsä, johon kylläkään ei saa laitettua kruunukynttilöitä, kuten olin suunnitellut. Joskus kannattaa kuitenkin olla joustava, ja nyt meidän olohuoneen katossa komeilee sittenkin kynttelikkö.


Nyt on suurin osa jouluruuista tehty, piparit paistettu, kuusi koristeltu ja koti siivottu. Tästä eteenpäin on ohjelmassa pelkkää joulun viettoa. Tunnelmallista joulua kaikille!

lauantai 21. joulukuuta 2013

Perinteinen neilikka-appelsiini ja joulun tuoksu

Tänä jouluna joulufiilis tuntuu olevan vähän kadoksissa, kun ei ole edes lunta. Pimeänä iltana lumenpuutetta ei sisällä tunnelmoidessa kuitenkaan huomaa, jos vain puitteet ovat muuten kunnossa.


Meillä kotona yksi tärkeitä tunnelmantuojia ovat tuoksut. Nopea ja helppo keino saada joulun tuoksua kotiin on perinteinen neilikka-appelsiini, joka on muuten tuhat kertaa ihanamman tuoksuinen kuin vaikka tuoksukynttilät, jotka saisi puolestani kieltää kokonaan.


Kiepautin appelsiinin ympäri punaista nauhaa ja naulitsin nauhan taitekohdat paikoilleen nuppineuloilla. Sitten tökin appelsiiniin kokonaisia neilikoita. Neilikoita voisi olla hiukan enemmänkin kuin kuvan appelsiinissa, koska pari tuntia keittiössä nuuhkuteltuani tämän appelsiinin tuoksu tuntuu vieläkin melko miedolta. Joulu saa tulla! Tai no melkein, kunhan ensin ehditään vielä siivota.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Pinkkiä ja keltaista

Jouluun on enää neljä yötä, mutta kerronpa nyt vaihteeksi jostain muustakin kuin joulusta, nimittäin sisustuksesta. Olin jo kuukausikaupalla katsellut kirpputorilla yhtä matonkuteesta virkattua mattoa, mutten ollut aivan varma, sopisiko se meille. Nyt tuntuu aivan älyttömältä, että panttasin matto-ostosta niinkin kauan, nimittäin se tuntuu sopivan paikalleen kuin nakutettu. Väreinä ovat kuin sattumalta uusi suosikkiyhdistelmäni pinkki ja keltainen, joita ihastelin jo syksyllä silkkipaperikukissa. 1-vuotiaskin ihastui mattoon niin kovasti, että ei parina ensimmäisenä päivänä olisi malttanut poistua maton päältä makoilemasta tai tepastelemasta hetkeksikään.


Samassa innostuksessa keksin kaivaa komerosta kauniin kirppikseltä löydetyn retrolakanan ja tehdä siitä pikkuihmiselle uuden pussilakanan. Kukkakangasta ei riittänyt kummallekin puolelle pussilakanaa, joten käytin taustapuoleksi valkoisen aluslakanan. Ompeluhomma oli ohi yhdessä illassa, joten pieni ihminen pääsi heti nukkuman ruusujen keskelle.


Keittiössäkin on nähty pinkkiä ja keltaista, nimittäin tyynyissä. Perusta aikoinaan tuodut kankaat ovat odottaneet paikkaansa jo kolme vuotta, ja alun perinkin niistä on ollut tarkoitus tehdä tyynyjä. Käytin kankaista vain osan, koska halusin keittiömme puusohvalle Perun aurinkoa paistamaan näiden kirkkaiden värien muodossa vain mausteeksi. Täydennän ehkä tyynykavalkadia myöhemmin jollain hillitymmillä väreillä.


Värit näyttävät näin joulun alla suorastaan keväisiltä, mutta joulutunnelmaan onkin vähän vaikea virittyä, kun ulkona paistaa aurinko ja ruoho vihertää. Ja kohtahan tässä jo kevättä kohti mennään...

tiistai 17. joulukuuta 2013

Gluteeniton piparkakkutalo

En todellakaan kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä piparitaikina pitää syödä ennen paistamista, vaan minun mielestäni ne valmiit piparitkin ovat syömisen arvoisia. Aika monena vuonna olen innostunut askartelemaan myös piparkakkutaloja, koska jokin niiden väkertelyyn liittyvässä lapsenmielisyydessä houkuttaa, vaikkei lapsia olisi lähimaillakaan. Nyt kun omakin lapsukainen jo vähän ymmärtää piparien päälle, oli aika selvää, että piparitalo pitää tehdä.


Piparisouvi ei kuitenkaan ollut mikään ihan helppo homma. Ensin unohdin ostaa kaupasta soodaa, ja koska leivon piparkakut aina äidiltä perimälläni reseptillä, taikinan tekemistä piti siirtää seuraavaan päivään. Kun leipomisen aika sitten koitti, huomasin unohtaneeni ostaa myös inkivääriä. Harmitti kovasti tehdä poikkeus reseptiin, mutta varmaan aivan turhaan, koska vaivihkaa olin muutenkin muuttanut sen gluteenittomaksi ja maidottomaksi.


Leipomisen kommellukset eivät päättyneet vielä tähänkään, vaan viimeinen pelti tietysti paloi uunissa. En saanutkaan kotiin ihanaa piparintuoksua vaan palaneen käryä. Ja kaiken kukkuraksi huomasin viimeisten piparien tullessa uunista, että olin unohtanut tehdä talolle myös pohjan. Uutta taikinaa en enää jaksanut ryhtyä leipomaan, vaan tein pohjan myöhemmin kaupan taikinasta.


Käytin piparitaikinaan kaurajauhoja. Ne sopivat maun puolesta hyvin mutta olivat hankalia taikinan leipoutumisen kannalta. Piparitalon seinät hieman irvistelivät, mutta eivät niin pahasti, etteikö tilannetta olisi voinut korjata tomusokerilla. En tiedä, kuka syö tai kenen annetaan syödä noita koristeina käyttämiäni sokerisydämiä, jotka haisivat jo kauas joltain keinotekoiselta, mutta piparitalossahan on tärkeintä ulkonäkö ja villit koristeet eikä niinkään se ravitsevuus…

Ohje on peräisin vanhasta kotitalouskirjasta, mistä syystä mitat ovat grammoina.

Paraisten piparkakut

1,5 dl siirappia
200 g sokeria
250 g voita tai margariinia
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
1 tl pomeranssinkuorta
2 pientä munaa
½ tl suolaa
2 tl soodaa
½ kg jauhoja  

Kiehauta kattilassa siirappi, sokeri, voi tai margariini ja mausteet ja anna jäähtyä. Lisää munat yksitellen välillä vatkaten. Lisää lopuksi suola ja jauhot, joihin sooda on sekoitettu. Anna taikinan levätä jääkaapissa yön yli ennen leipomista. Paista piparit 175 asteessa uunista riippuen n. 10 minuuttia. 

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Pähkinänsärkijälle töitä

Vaikka olen jouluihminen, joulukoristeiksi riittää meillä kuusi, jouluvalot ja kynttilät. Itse asiassa ehdotin tänä vuonna miehelle, että kuusenkin voisi korvata männynoksilla, mutta ehdotukseen ei suostuttu. Koristeettomuuden syy on paitsi laiskuus myös se, että tontuista, enkeleistä tai muista perinteisistä koristeista en niin innostu, enkä myöskään kamalasti tykkää joulunpunaisesta väristä.



Yhtenä päivänä kuljeskelin ruokakaupassa ja huomasin, että voisin hoitaa joulun herkuttelu- ja koristeluostokset samalla kädenliikkeellä. Ostoskoriin päätyi kuorellisia hassel- ja saksanpähkinöitä, ja kun vielä löysin kirpputorilta varsin järeän näköisen Terminator-pähkinänsärkijän, jonka pakkauksessakin oli omaa retroviehätystään, koristelupolitiikka alkoi jo näyttää varsin selvältä.




Sen jälkeen kun terminaattori oli todettu päteväksi laitteeksi, laitoin pähkinöitä esille kauniisiin astioihin ja aloin ihailla luonnon luomaa kauneutta. Normaalisti meillä syödään pähkinät suoraan pussista valmiiksi kuorittuina, mutta nyt huomasin, että ainakin joskus kannattaisi vaivautua käyttämään särkijää, nimittäin nämä pähkinät olivat paljon pehmeämmän makuisia kuin valmiiksi kuoritut kaverinsa. Tästä saattaa tulla meille uusi jouluperinne, pitäähän terminaattorille taata tekemistä jatkossakin.

lauantai 14. joulukuuta 2013

Emalikulho kukkaruukkuna

Sain taas eilen viivattua yli yhden kohdan lyhyehköstä jouluvalmistelulistastani, kun ostin meille hyasintteja. Yleensä joulukukat ovat tulleet muilta lahjaksi, mutta nyt iski vastustamaton tarve saada juuri hyasintteja ja vielä tällaisia nuppuisia. Olenkohan lukenut liikaa sisustuslehtiä ja -blogeja, kun nupullaan olevat sipulikasvit kummittelivat niin sinnikkäästi mielessä.


Varastosta löytyi pari vuotta sitten rompetorilta ostettu emalikippo hyasinttien suojaruukuksi. Minulla on joskus tapana haalia kirpputoreilta kaikkea potentiaalista, ja sitten löydöt jäävät nurkkiin pölyttymään. Kipon emalipinta on ruostunut niin sisä- kuin ulkopuolelta, joten keittiötarkoituksiin en ole halunnut kulhoa ottaa.


Olen joskus pyrkinyt eroon tästä hamstrausvimmastani, koska siistit komerot ja tavaran karsiminen kieltämättä saisivat sielunkin lepäämään. Nyt kun pyörin kotona kolmen uuden hyasinttini kanssa olin kuitenkin tosi iloinen, että olin tullut hamstranneeksi tällaisenkin kipon, koska johonkin ne hyasintit oli laitettava. Joskus uusi löytö odottaa paikkaansa pitkäänkin, mutta ennen pitkää useimmat niistä päätyvät käyttöön. Onkin oikeastaan aika hauskaa, että kirpputorilta tehdyn löydön voi löytää vielä uudestaan omasta varastosta, kun ei aina muista mitä kaikkea on tullut ostettua.



Nyt sitten vain odotellaan hyasinttien ihanaa tuoksua. Sitä ennen aion vielä viritellä kotia joulukuntoon leipomalla pipareita ja kenties ahmimalla hieman taikinaa…

perjantai 13. joulukuuta 2013

Torkkupeitto afrikkalaisista kukista

Meillä on komerossa iso pussillinen äidinäitini kehräämää lampaanvillalankaa, joka on jo vuosikymmeniä odottanut tulevansa tarpeelliseksi. Äiti on joskus tehnyt langasta kangaspuilla vilttejä, mutta niihinkään ei ole uponnut varastosta kuin pieni osa. Kyseessä on kuitenkin mamman nuorena ihan omin käsin kehräämä lanka, ja oletettavasti hän on siihen tarvittavat villat myös itse kerinyt, joten johonkin ne on käytettävä.


Minulla on ollut jo pitkään mielessä värjätä lankoja kasveilla, mutta ainakin viime kesänä suunnitelma jäi hyvistä aikomuksista huolimatta vain haaveeksi. Keväällä sitten törmäsin myyjäisissä mukavaan naiseen, joka myi itse värjäämiään villalankoja, ja vähän kuin inspiraatioksi ostin pari vyyhtiä.


Ostetut langat pyörivät lankalaatikossa yli puoli vuotta ennen kuin lopulta yhdistin langanpäät päässäni yhteen: minähän käytän nämä yhdessä mamman lankojen kanssa torkkupeittoon. Olen nyt virkannut värillisistä langoista afrikkalaisia kukkia, ja tarkoituksena on yhdistää ne lampaanvalkoisella toisiinsa. Koko varasto ei tähänkään vielä hupene, ja voi olla, että joudun vielä ostamaan lisää kasvivärjättyjä lankoja. Se ei haittaa, koska maanläheiset kasveista peräisin olevat sävyt sopivat kaikki yhteen ja varastot ainakin vähän pienenevät.


Olen tästä viltistä tosi innoissani, enkä vähtien noiden värien takia. Isoäidin neliöitä on jo moneen kertaan tullut tahkottua, joten on hauskaa virkata vaihteeksi vähän erilaista kuviota, vaikka tekniikka tässäkin on aika samanlainen. Yksi kukka on nopeasti virkattu, joten työn keskenjääminen ei haittaa, kun kukka kerrallaan se kuitenkin valmistuu. Saa nähdä kuinka kauan tässä nyt menee ennen kuin täysikokoinen torkkupeitto on valmis, mutta ainakin on taas jotain tekemistä käsille. Samalla valmistuu yksi sisustuselementti lisää, mikä ei sekään ole lainkaan pahitteeksi. 

maanantai 9. joulukuuta 2013

Jouluvalot vai kausivalot?

Jouluvaloja voisi puolestani ihan hyvin kutsua kausivaloiksi, koska pimeät ja lumettomat illat ja oikeastaan aamut ja iltapäivätkin kaipaavat välttämättä jotain piristystä. Niinpä en oikein ymmärräkään niitä ihmisiä, jotka paheksuvat jouluvalojen polttamista liian aikaisin tai liian myöhään. Vähän eri asia tietysti, jos jouluvalona toimii säihkyvä joulupukki tai Petteri Punakuono, mutta ainakin neutraalimmat jouluvalot voivat ihan hyvin palaa läpi pimeimmän vuodenajan, varsinkin kun nykyiset led-valot eivät käsittääkseni edes hirveästi vie sähköä.



Tämän palopuheen jälkeen on tunnustettava, että omat jouluvalomme saatiin paikalleen vasta viikonloppuna. Koira oli katkaissut edellisen vuoden valojen sähköjohdon, ja samasta syystä viimevuotinen kuusi valojen paikkana todettiin huonoksi. Halusin uudet valot ensin saunan räystäälle, mutta sekään ei toiminut, koska räystäs oli liian pitkä (tai valot liian lyhyet). Mies sen sitten keksi, että valot voisivat näyttää hyvältä kuistilla.




Ihanaa, että jouluvalmistelut alkavat pikkuhiljaa yksi kerrallaan hoitua! Paljon on vielä tehtävääkin, mutta kieltäydyn ottamasta joulusta stressiä, eihän siinä mitään järkeä olisi… 

lauantai 7. joulukuuta 2013

Joulujuomaa omenamehusta ja omenaisia muffinsseja

Näin joulun alla tuskailen aina saman glögiongelman kanssa. Useimmat kaupan glögit ovat liian tuhdisti sokeroitua lisäainehuttua, mutten yleensä myöskään jaksa tehdä glögiä alusta lähtien itse. Glöginjuonti onkin sitten jäänyt vähemmälle.

Tänä vuonna lähestyin ongelmaa kokonaan toisesta näkökulmasta. Näin paikallisen hunajayhtiön mainoksessa ohjeen hunajaiseen omenajuomaan, jossa ei kyllä mainita joulua sanallakaan, mutta glögistä tämäkin menee. Alkuperäiseen reseptiin tulee mausteeksi vain kanelia, mutta lisäsin tällä kertaa mukaan myös rusinoita.


Omenajuoman kaveriksi sopivat omenaiset muffinssit, joihin niihinkin tulee kanelia sekä lisäksi kardemummaa. Itsenäisyyspäivänä käyneille vieraille kelpasivat molemmat, ja omenajuoma aiheutti seurueen lapsissa jopa ihastusta: ”Äiti, tehdään mekin kotona tällaista!” Kuvat tällä kertaa vain muffinsseista, koska glögi juotiin niin nopeasti parempiin suihin.


Itsenäisyyttä ei meillä juhlittu kovin sinivalkoisissa tunnelmissa. Telkkari taisi linnan juhlien aikaan olla auki peräti kymmenen minuuttia, ja vieraiden lähdettyä mies meni eteiseen remonttihommiin. Kynttilöitäkään ei poltettu ikkunalaudalla kaksittain, mutta uunin reunalla tuikut sentään paloivat. Hienoja varjoja!


Kuuma omenajuoma (yhdelle)
1 dl omenamehua
1 dl vettä
reilu teelusikallinen hunajaa
kanelia
rusinoita

Kuumensin kattilassa veden ja mehun. Tein juomaa isommalle määrälle, joten kiehautin joukossa myös pari kanelitankoa. Niistä maku ei kuitenkaan irronnut lyhyessä ajassa kunnolla, joten sekoitin joukkoon myös jauhettua kanelia, jota oli käytetty myös alkuperäisessä reseptissä. Hunaja kannattaa lisätä kuhunkin mukiin erikseen.

Muffinssien ohje on alun perin Pirkan, mutta tein siihen joitakin muutoksia.

Omenamuffinssit (12 kpl)

½ omena raasteena
2 dl omenasosetta (sokeroimatonta)
3 dl gluteenittomia jauhoja (sekoitin Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta, vaaleita Jytte-jauhoja ja kaurajauhoja)
2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
2 dl muscovado-sokeria
1/2 dl mantelirouhetta
1 dl öljyä
pinnalle tomusokeria

Sekoita raastettu omena ja omenasose keskenään. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet ja lisää öljy. Kaada sen jälkeen joukkoon omenaseos ja sekoita. Paistoin muffinssit paperivuoilla vuoratussa silikonivuoassa 200 asteessa 15–20 minuuttia. 

tiistai 3. joulukuuta 2013

Iittalan lasipurkki ja ajatuksia trendeistä

Riihimäen lasipurkit ovat jo aika pitkään olleet kirppiksillä suosittuja. Tällaisesta trendikkyydestä tulee minulle helposti vähän vastustelevainen olo enkä välttämättä halua kerätä keittiööni juuri sitä, mitä kaikilla muillakin. No, onhan meilläkin niitä Riihimäen lasipurkkeja, mutta vain muutama. 




Viime viikolla tuli tehtyä vähän erilainen lasipurkkilöytö, jonka kannessa luki Iittala. Kansikin oli lasia ja purkin muoto aika erilainen kuin Riihimäellä, joten olin heti myyty. Ja niin siis se purkkikin. 


Mikäköhän siinä on, että pitää saada tuntea olevansa jotain muuta kuin massojen mukana kulkija, vaikka todellisuudessa jostainhan ne ideat aina tulevat: lehdistä, blogeista ja ajan hengestä. Juuri kuulin radiosta haastattelua, jossa asiantuntija kertoi nykyisen nostalgiabuumin ja esimerkiksi vanhoilla tavaroilla sisustamisen olevan vain heijastumaa tästä taloudellisesti vaikeasta ajastamme. Aina laman tullessa ihmiset kuulemma haluvat palata menneeseen. Eikö tämä kiinnostukseni kirppiskamaan muka olekaan osoitus loistavasta maustani vaan pelkkää ankeiden aikojen pelkoa? Puolustuksekseni on sanottava, että kirppikset kiinnostivat jo kauan ennen talouskriisiä. 



Nyt tästä puuttuu vain se, että saisin keittiöön jonnekin avohyllyn, jossa kaikkia ihania löytöjä, kuten tätä lasipurkkia, voisi pitää esillä. Harmi vaan, ettei sellainen mahdu mihinkään, ainakaan sellaiselle paikalle, missä ruoka-aineet olisivat käden ulottuvilla. Pitänee alkaa suunnitella keittiöremonttia...

maanantai 2. joulukuuta 2013

Jouluinen kranssi oveen kuusenhavuista

En oikein innostu joulukoristeista, joten siltä osin jouluun valmistautuminen on meillä helppoa. Jonkinlainen ovikranssi on meillä kuitenkin ollut perinne, koska äidillä on ollut tapana tehdä niitä sekä itselle että muille lahjaksi. Nyt innostuin itsekin väkertämään kranssia, kun havut ja varvut oli jo haettu valmiiksi ja tarjolla oli jopa valmis kranssinpohja.



Kranssin teko on helppoa. Kierrä esimerkiksi pajusta sopivankokoinen rengas pohjaksi ja sido pajunoksat yhteen ohuella rautalangalla tai kestävällä villalangalla. Tee pohjaan ripustuslenkki rautalangasta. Leikkaa kuusenoksista tai muista oksista sopivia tupsuja ja sido ne sekä muut aineet, kuten mustikan ja puolukan varvut, villalangalla nipuiksi. Kun niput ovat valmiita, kiinnitä ne rautalangalla kiertämällä pohjaan.


Mitä enemmän niput ovat lomittain, sitä tuuheampi kranssista tulee. Itselläni oli tekniikka vähän hakusessa, joten kranssin toinen puoli on muhkeampi kuin toinen, muttei sitä huomaa ellei oikein tarkkaan katso. Tässä vaiheessa kranssiin saa hyvin kiinnitettyä samalla koristeita, kuten punaisia ”marjoja”, joita laitoin omaan kranssini. Viimeiseksi kiinnitin kranssiin silkkinauhasta tehdyn rusetin. Valmista tuli! 

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Elämän jälkiä peilipöydässä

Huonekalut ja muut kodin esineet tuntuvat heti jotenkin arvokkaammilta, jos ne ovat perittyjä tai muuten kiertäneet suvussa. Meillä yksi tällainen esine on edesmenneen enoni tekemä peilipöytä. Eno kuoli niin nuorena, etten ole koskaan häntä tavannutkaan, mutta on aika mukavaa, että tämän peilipöydän kautta minulla on häneen edes jonkinlainen kosketus.


Peilipöytä on pyörinyt talossa vähän joka puolella, koska sille ei ole keksitty hyvää paikkaa. Nyt se näyttää ainakin toistaiseksi asettuneen makuuhuoneeseen, joka oikeastaan onkin sille ainut järkevä paikka. Aiemmin sille ei vain ollut huoneessa tilaa, ennen kuin lapsen hoitopöytä saatiin siivottua varastoon.


Peilipöydän laatikot pitävät sisällään kaunistautumistarvikkeita, ja koska laatikoihin ei niin hirveästi mahdu, olen koonnut sen päälle vielä erilaisia peltipurkkeja. Aarikan purkit ovat kirpputorilöytöjä opiskeluvuosilta, mutta korujen säilytyspaikkana toimiva ruusurasia on viime kesän löytöjä. Sydämin koristeltu emalikattila on täynnä Etelä-Amerikasta tuotuja värikkäitä käsityönä tehtyjä koruja, ja kolmijalkainen posliinirasia taas on olemassa melkeinpä vain yhtä tarkoitusta varten: säilytän siinä vihkisormusta, silloin kun se ei ole sormessa. Rasia on nimittäin saatu lahjaksi mieheltä ensimmäisenä hääpäivänä.




Peilipöytä on harmikseni vähän kulunut, osittain onneksi sellaisista paikoista, mistä sitä ei niin huomaa. Myös eräät pienet tahmasormet ovat uhkaavasti käpälöineet peilipöytää jättäen siihen rasvaisia jälkiä, mutten oikein tiedä miten tätä voisi lapsiperheessä estääkään. Strategiani onkin hankkia vain niin kuluneita huonekaluja, etteivät kolhut ja jäljet haittaa.