torstai 28. marraskuuta 2013

Miten lapsen saa syömään salaattia?

Lapsi alkaa olla siinä iässä, että tutustuttamisen lehtivihreään voi aloittaa. Alle vuoden ikäisellehän ei ainakaan virallisesti suositella salaattia tai pinaattia niiden sisältämän nitraatin takia.

Kemikaalicocktailissa oli juuri juttua vihreiden juttujen piilottamisesta lapsen smoothieen, ja samalle linjalle olin ajatellut itsekin lähteä. Meidän pienokaisemme on onneksi reipas maistelija, mutta salaatinlehdet sylkäistään suusta takaisin lautaselle tai pöydälle hieman liioitellun irvistelyn saattelemana. Ymmärrettävästi salaatti tuntuu suussa omituiselta, ja totuuden nimessä, eihän se yksinään oikein miltään maistukaan.


Surautin yhteiseen smoothieemme punaisia viinimarjoja ja luomuappelsiinia, josta raastoin mukaan kuorenkin. Makeutus tapahtui hunajalla, kun sitäkin nyt vihdoin saa antaa. Lopputulos oli ihanan raikas ja rakenne avokadon ansiosta suussa sulavan pehmeä. Lehtivihreää tuli näin ensihätään vain vähän ja annoksesta riitti pienen maistelijan lisäksi kahdelle aikuiselle. Ensi kerralla kokeilen tätä mansikoista, jos vaikka väristä saisi vielä kauniimman vaaleanpunaisen.

Viinimarjasmoothie

1 banaani
1 avokado
1 luomuappelsiini + raastettu kuori
punaisia viinimarjoja
juoksevaa hunajaa
kauramaitoa
salaattia


Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi tehosekoittimessa. Kauramaidon määrää en mitannut, mutta sitä tuli vain sen verran, että lopputulos oli lusikoitavan paksu.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Jouluvalmistelujen suunnittelua

Olen jo muutaman viikon ajan tuntenut pientä epämukavuutta joulun tulosta. Epämukavuutta siksi, etten ole ehtinyt tehdä mitään jouluvalmisteluja, vaikka periaatteessa kyllä tykkään joulusta. Säkkipimeillä kurakeleillä joulun tunnelmakin on ollut kaukana.

Eilen ikkunasta näkyi jälleen yön aikana maahan satanut ihana puuterilumi ja aurinkokin paistoi. Näin heti tilaisuuteni tulleen ja nappasin naperon ulos poseeraamaan joulukorttikuvaa varten. Joskus muutama vuosi sitten en olisi voinut kuvitella, että liityn itsekin porukkaan, joka kuvaa lapsiaan joulukortteja varten, mutta nyt asia on alkanut näyttää nopealta ja suhteellisen helpolta tavalta tehdä joulukortteja itse, kun askarteluun ei välttämättä ole aikaa. Eihän siinä lasten kuvaamisessa siis mitään pahaa ole, muttei vaan ole ennen tuntunut omalta hommaltani. 


Kuvaukset menivätkin ihan nappiin, kun raahasin aitasta rekvisiitaksi vanhan kelkan ja peitin sen lampaantaljalta. Kesken kuvaamisen alkoi vielä putoilla hiljaa lunta taivaalta, aivan kuin tilauksesta!






Oli tarkoitus tilata joulukortit heti suoraan netistä, mutta kuten niin usein viimeaikoina, netti ei toiminut kunnolla. Jos jotain vihaan maalla asumisessa niin huonoja nettiyhteyksiä. Päätimme kuitenkin käyttää tilanteen hyödyksi ja lähteä koko perheen voimin ulkoilemaan. Onkin harvinaista herkkua, että koiraa oli lenkittämässä yhtä aikaa kolme henkilöä, tosin se ei tainnut kamalasti arvostaa, että yksi seurueesta hidasteli koko ajan kameran kanssa. Kävimme myös naapurin tyhjillään olevan talon pihalla ihmettelemässä vanhaa kaivoa ja kaunista kuistia.



Joulua varten pitäisi vielä tehdä valmiiksi ruokia ja ylipäänsä keksiä jonkinlainen joulumenu. Tämä taitaa olla ensimmäinen joulu, kun emme jo nyt tiedä syövämme jouluruokaa missään muualla, joten asia jää omalle vastuulle. Lanttu- ja porkkanalaatikkoa olen aikonut tehdä, mutta muuten joulupöytä saattaa meillä näyttää hiukan erilaiselta kuin se perinteinen.




Tänä vuonna on muuten ensimmäinen joulu, kun tarkoituksena on laittaa joulua myös lapselle. Viime vuonna parikuukautinen pötkö ei paljon jouluhommista ymmärtänyt, mutta nyt se ymmärtää, vaikkei mitään jälkikäteen touhusta muistaisikaan.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Uusi banneri ja maalaisjuttua netissä

Muutaman illan intensiivisen väkertämisen jälkeen sain valmiiksi tuon uuden bannerin, joka on nyt ainakin oikean kokoinen. Kuvankäsittely ei kuulu varsinaisiin vahvuusalueisiini, joten ei siitä nyt ihan sitä tullut mitä sieluni silmin näin, mutta saa kelvata toistaiseksi. Etusormi on jo ihan maitohapoilla kaikesta kuvien syväämisestä, joten pieni tauko lienee paikallaan.


Muuten, kirjoitin juuri omaelämäkerrallisen artikkelin maallemuutosta Vitonen.fi-sivustolle. Kuvan kasvimaata ei ole edelleenkään saatu käännettyä, vaikka ensilumikin jo satoi ja kuvassa ihan näyttää kuin olisin ryhtymässä reippaana hommiin. Taidamme suosiolla jättää väliin tältä vuodelta.

torstai 21. marraskuuta 2013

Talvi tuli

Tänään satoi ensilumi. Mies näytti aamulla verhoja avatessani maansa myyneeltä, itse suhtauduin tyynesti ja salaa hieman iloiten. Onhan se lumi hankalaa, mutta kuitenkin niin kaunista.


Lumen kurjemmatkin puolet tulivat kyllä mieleen kun vein koiraa aamulenkille. Räntää läyskytteli naamaan täydellä teholla ja tie oli sohjosta märkänä. Tämä vaihe talvessa voitaisiin puolestani jättää kokonaan väliin ja siirtyä suoraan pakkaskeleihin. Vaan kun emme pääse valitsemaan.


Lumi toi mukanaan myös siniset hetket, joita olinkin jo ehtinyt kaivata. Oli aika mukavaa hiippailla talon ulkopuolella ja katsella sisään ikkunoista, joiden läpi kaikki näytti sisällä niin lämpimältä ja kotoisalta. Vähän kuin katselisi omaa elämäänsä telkkarista.


Ps. Tarkkasilmäiset ovat ehkä huomanneet, että lisättyäni blogin palstaleveyttä saadakseni kuvat mahtumaan isompina, on vanha blogibanneri jäänyt pieneksi. Kovin se on muutenkin keväinen vuodenaikaan nähden, joten kaipaa kipeästi uusimista. Jotain uutta on luvassa, kunhan ehdin! 

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Granaattiomenapettymys ja ajatuksia sesongeista

Kaikki alkoi siitä, kun näin kaupassa punaposkisia granaattiomenia ja luin ohimennen jostain, että Perussa on granaattiomenien sesonki. 


Olen niin monta kertaa pettynyt täällä kotimaassa ostettuihin granaattiomeniin ja toisaalta maistanut tuolla maailman toisella puolen täydellistä granaattiomenaa, että en ole jaksanut Suomessa enää vaivautua. Miksi syödä jotain raakana poimittua ja viikkotolkulla varastossa maannutta, kun tietää miltä sen pitäisi oikeasti maistua. Sama koskee ainakin mangoja ja papaijoita, enkä oikein käsitäkään, miksi täällä arktisilla leveysasteillakin on tarjolla vuoden ympäri jotain, joka maistuu kelvolliselta korkeintaan pari viikkoa vuodesta. Itse ostaisin mieluummin harvemmin ja laatutavaraa.


Se punainen poski kuitenkin vähän houkutteli. Ajattelin, että voisin vielä antaa suomalaiselle marketille mahdollisuuden – jos kerran on sesonki ja kaikkea. Jännityksellä leikkasin omenan halki ja melkein kiljahdin riemusta, kun leikkuulaudalle valahti kirkkaanpunainen lammikko. Ainakaan tämä yksilö ei ollut niitä kuivankäppänöitä kavereita, vaan sentään mehukas. Taiteilin siemenet irti valkoisesta mallosta ja ihailin sen jälkeen keittiötä, joka näytti siltä kuin Viiltäjä-Jack olisi käynyt vierailulla.


Pieni pettymys se hedelmä sitten kuitenkin oli. Se, mikä mehukkuudessa voitettiin, hävittiin maussa. Kyseinen yksilö oli hiukan liiankin kirpeä, kun oikea maku olisi hapokkaan aromikas. Nautin granaattiomenani persimonien (jotka sivumennen sanoen täyttävät hedelmäkriteerini oikein hyvin, kunhan saavat seurakseen jotain hapanta tai muuten vahvaa makua) sekä pakastimesta otettujen vadelmien kanssa.


Kotimainen sesonkiruoka alkaa tuntua aina vaan entistä järkevämmältä. Sen verran kulinaristi olen kuitenkin, että aina joskus pitää tarkistaa, josko tällä kertaa kauppa ja rahtilaiva olisivat onnistuneet handlaamaan hedelmän kuljetusketjun oikein ja saamaan sen tuoreena kauppaan. 

maanantai 18. marraskuuta 2013

Helppo paputahna

Syön vain vähän leipää, mutta silloin kun syön, sen päällä on melkein aina avokadoa suolalla maustettuna. Juustoa kun ei minun mahaani kannata laittaa. 

Avokado kuuluu luonnon antimista jumalaisimpien joukkoon, mutta rajansa kaikella. Olen jo vähän kyllästynyt kantamaan ruokakaupasta kotiin raakoja avokadoja, joita sitten kotona kypsyttelen. Valmiiksi kypsiäkään ei kannata ostaa, koska niiden sisältä paljastuu ihan liian usein kompostikamaa. Joskus iskee hirveä kiire, kun kaikki avokadot kypsyvät kerralla eikä niitä millään jaksaisi syödä niin paljoa. Minusta on sivumennen sanoen kehittynyt aika hyvä ekspertti avokadojen kypsyysasteen arvioimisessa.


Avokadoista on tullut tuttu ja turvallinen helppo ruoka, jonka ostamista tai laittamista (kypsyttelyä ja viipalointia) ei tarvitse miettiä. Vähän niin kuin kaurapuuro. Kun vain kotona on avokadoja ja kaurahiutaleita, aina löytyy jotain syötävää, varsinkin kun avokadoista saa hirveän hyvää mustikkamoussea, tietysti guacamolea ja vaikkapa trendikästä avokadopastaa.

Mutta tämän postauksen ei ollut tarkoitus kertoa avokadoista vaan siitä, että olen alkanut kehitellä niille vaihtoehtoa leivänpäällisenä. Kehittely on kyllä oikeastaan väärä sana, koska tämä paputahna ei ole mikään keksintö vaan maailman arkisin ja helpoin juttu.

Paputahna

1 purkki valkoisia papuja (tai muita papuja)
1 limen mehu
reilu loraus oliiviöljyä
kourallinen tuoretta persiljaa
mustapippuria

Soseuta pavut sauvasekoittimella ja lisää muuta aineet. Sekoita.

Ei kovin vaikeaa. Joukkoon voi lisätä myös aurinkokuivattuja tomaatteja pilkottuna tai muita yrttejä, ja hyvää tulee. Tahna sopii hyvin myös salaattiin tai dippikastikkeeksi.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Marraskuu

Aurinkoa on näkynyt viime aikoina niin vähän, että kun se tänään taas näyttäytyi, säntäsin heti pihalle kuvaamaan. Olin ensin ollut aikeissa ottaa lapsesta kuvia ulkona, mutta suunnitelma kaatui siihen, ettei kävelemään opettelevaa joka paikkaan tupsahtelijaa ole kovin helppo pitää puhtaana marraskuun kurakeleillä. Asusteeksi kun oli ollut tarkoitus laittaa jotain vähän tyylikkäämpää kuin kurahousut.



Löytyi sieltä pihalta kyllä muutakin kuvattavaa. Mies on yrittänyt polttaa pihan perältä yhtä kantoa paikalta, johon olemme suunnitelleet uutta kasvimaata. Kasvimaahanke ei tule etenemään vielä ensi keväänä, mutta kanto olisi ollut kiva saada pois tieltä. Ei se kyllä oikeastaan paljon pienentynyt, vaikka päällä roihusi melkein juhannuskokon kokoinen tuli.



Vanhat omenapuut sinnittelevät vielä jatkoajalla, vaikka ne on ollut tarkoitus kaataa. Katselen niitä usein ikkunasta ja ajattelen, että ovatpa ne vaan kauniita. Käkkyräiset rungot ja siinä kasvava sammal pääsevät marraskuussa oikeuksiinsa.


Pihalta löytyi myös ruusunmarjoja ruusupensaasta tai oikeammin parista oksasta, joita jostain syystä kasvaa ympäri pihaa erillään. Vanhan pihapiirin iloja nämä karkulaiset.




Normaalisti tähän aikaan vuodesta odottaisin jo lunta ja pakkasia. Täällä maalla lumi muuttaa kuitenkin kaiken paljon hankalammaksi auraamisineen ja autoiluongelmineen, joten lämmin syksy kelpaa hyvin.  

torstai 14. marraskuuta 2013

Säröjä astiaonnessa

Sain pari päivää sitten vähän helpotusta akuuttiin kauneudenkaipuuseen ja kirppari-ikävään, kun kävimme miehen kanssa Turussa koluamassa vanhan tavaran liikkeitä ja kirpputoreja. Mitään superlöytöjä ei tullut tehtyä, itse asiassa olin vähän pettynyt tarjontaan, mutta pari ihanaa posliinilautasta ostin sentään.


Joku saattaa muistaa, että aloitin kesällä kahvikuppien keräilyn ajatuksenani ostaa erilaisia mutta samantyylisiä hyväkuntoisia kahvikuppeja kohtuuhintaan. Projekti ei ole liiemmin edennyt, koska vastaan tulleet kahvikupit ovat olleet aina liian kalliita tai liian huonokuntoisia tai sitten niitä on ollut koko astiasto tarjolla, enkä ole viitsinyt riistää joukosta vain yhtä. Niinpä päätin laajentaa keräilyn muihinkin astioihin ja nyt ensimmäisenä syviin lautasiin, koska niille olisi meillä tarvetta.


Ensimmäiset lautaset löytyivät siis Turusta ja olivat priimatavaraa kohtuuhintaan. Tästä innostuneena poikkesin kotipaikkakunnankin kirpputorilla ja ostin ihanan ruusulautasen, joka sopii kahden ensimmäisen kanssa yhteen kuin voi ruisleivän päälle. Mutta koko totuus paljastui vasta kotona: lautasessa oli lohkeama, jota en ollut huomannut kirpputorilla (tai sitten se on syntynyt matkalla). Hiukanko harmittaa, varsinkin kun tämän lautasen hinta ei ollut erityisen edullinen.


Kai minä silti säästän tämänkin lautasen, ainakin siihen asti kunnes kokoelma karttuu.