torstai 31. lokakuuta 2013

Aamuvirkun touhuja

Heräsin jo neljäntenä aamuna kuudelta, tämähän alkaa jo muodostua tavaksi. Olenkin ollut vailla omaa aikaa, mutta tyhmempi juttu, että se tulee nyt otettua yöunista.




No, koska asioista kannattaa yrittää nähdä niiden positiiviset puolet, aamuvirkkuudesta oli paljon hyötyäkin, sillä ehdin viimeistellä ennen muun perheen heräämistä yhden työhomman ja tehdä sellaisia nettietsintöjä, joihin ei oikein muuten tahdo jäädä aikaa (sisustustavarat, antiikkihuonekalut huuto.netistä, kaikki ei-välttämätön mutta kiva tavara).




Lisäksi luikahdin heti auringon noustessa ulos valokuvaamaan. Uusi kamera poltteli sormissa, joten olihan sitä päästävä testaamaan. Lisäksi auringonnousu meidän pihassa on joka kerta aivan erilainen. Joskus hienon aamun nähdessäni ajattelen: njääh, enpä jaksa vaivautua, nämä maisemat on jo kuvattu. Kannattaisi, koska jotain uutta löytyy aina!

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Pötköttelypaikka keittiöön

Heräsin jo kolmatta aamua kuuden jälkeen enkä saanut enää unta, kun ensin oli etsiskelty tuttia taskulampun kanssa ja tyynnytelty iloinen pulputtaja takaisin uneen (ei mies). Minun puolestani nämä vekslaamiset kesä- ja talviajan välillä saisi kyllä lopettaa, koska vähemmästäkin menevät rytmit sekaisin niin pienillä kuin isoillakin ihmisillä.

Koska aikaisempi herätys antoi minulle yllättäen omaa aikaa, säntäsin heti tietokoneelle bloggaamaan. Nyt syksyllä onkin ollut niin kiire, että blogi ei ole saanut lähestulkoonkaan sitä huomiota, mitä olisin halunnut sille antaa.


Mies kavereineen toi sunnuntaina mökiltä (tilauksestani) ihanan pinnasohvan, joka asemoitiin heti keittiöön vihreän kaapin paikalle. Kaappi sen sijaan sai siirtyä olohuoneeseen, jossa se näyttikin heti olevan enemmän omalla paikallaan.


Lapsuudenkodissani oli aina sohva keittiössä, mistä syystä olen kokenut lievää epämukavuutta, ettei meidän keittiössämme ole ollut mahdollisuutta heittäytyä pitkäkseen lukemaan lehteä muualle kuin lattialle. Sohva on kätevä myös sikäli, että tällaisessa tupakeittiössä kuin meillä vieraat jäävät luontevammin keittiöön eivätkä jatka olohuoneen puolelle, joten istumapaikkoja tarvitaan.


Sohvassa oli ennestään kamala 80-lukulainen päällyskangas, mutta minulla sattui olemaan varastossa sopivaa mintunvihreää kangasta, joka sopii patjansuojaksi ainakin nyt ensihätään. Nappasin alastoman oloiselle sohvalle pari tyynyä olkkarista, mutta tarkoitus olisi väsätä tähän ihan omatkin tyynyt.


Väsäämisestä puheen ollen, olen vähän säätänyt blogin asettelua ja lisännyt sivupalkkiin muun muassa mahdollisuuden seurata blogia Blogilistalla sekä jakaa blogin sisältöjä Facebookissa ja Twitterissä. Uutena lisäsin myös hakutoiminnon. Valaisevinta itselleni oli laittaa esille tunnisteet pilvimuotoon, josta näkee, mitä tunnisteita teksteissä esiintyy eniten. Ruokapostaukset näköjään dominoivat vahvasti, mikä ei ole ihme, koska ainahan on kuitenkin syötävä. Samalla lisäsin reseptipostauksiin tägit gluteeniton ja maidoton sillä ajatuksella, että tästä toiminnosta saattaa olla jotain hyötyä jollekin toiselle ruokarajoitteiselle.

Valokuvaamisen suhteen vuodenaika alkaa olla taas muodikkain termein ilmaistuna haasteellinen, joten sohvankin kuvaamista minun piti odottaa, kunnes sisään löysi edes vähän päivänvaloa. Eilen kävin onneksi vihdoin ostamassa kauan harkitun uuden kameran, joten syyspimeällä kuvaaminen saa ainakin hiukan helpotusta. 

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Tilliä piirakkaan

Mies vietti viikonlopun parin kaverin kanssa mökillä purkamassa tiensä päähän tullutta laituria, ja talkoolaisten palaamista ajatellen kokeilin yhtä suolaisen piirakan ohjetta. Keittokirjahyllyssä on majaillut jo aika pitkään Aurinkomaa-kasviskeittokirja, mutten ollut kokeillut siitä vielä yhtään ohjetta. Jotenkin kirjasta on ollut vaikea saada otetta, kun ohjeita on niin paljon eikä kuvia laisinkaan. Monet ohjeista vaikuttavat vielä keskenään aika samanlaisilta, joten niistä on ollut hankala valita.


Nyt silmiin osui hirssi-mantelipiirakan ohje, joka vaikutti sen verran omituiselta, että siitä oli pakko kiinnostua. Ohjeeseen tuli vielä tilliä, mikä herätti minussa heti innostuksen värinää, koska viime kesänä kasvimaalta talteen otetut tillit ovat jääneet kokonaan hyödyntämättä. Toisaalta tilli vaikutti tällaiseen piirakkaan niin oudolta mausteelta, että melkein lähdin sooloilemaan mausteissa, mutta onneksi jätin sen tekemättä. Tilli oli tähän ihan nappivalinta!

Hirssiä oli kaapissa vain desinmitan pohjallinen, joten käytin lopulta sen tilalla amaranttia. Täyte oli sen verran kekseliäs ja lopputulos superhyvää, että tällaista piirakkaa voisi tehdä useamminkin. Jotain vaihtelua perinteisille sieni- ja sipulipiirakoille. Pohjaa oli ohjeessa kuitenkin mielestäni liikaa, joten ensi kerralla teen pienemmän taikinan. Korvasin jauhot gluteenittomilla ja purjon punasipulilla sekä tein pari muutakin pientä muutosta. Iltahämärässä pokkarikameralla näpsäisty kuva ei nyt tee tälle ruualle ollenkaan oikeutta, mutta kannattaa uskoa, hyvää se oli.

Amarantti-mantelipiiras

Pohja:
1 keitetty peruna
100 g voita tai margariinia
1 dl kaurahiutaleita
1 dl tattarijauhoja
2,5 dl kaurajauhoja
½ dl vettä
½ tl suolaa

Muhenna peruna. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja painele piirakkavuokaan. Esipaista pohjaa 10 minuuttia 200 asteessa.

Täyte:
1 dl amaranttia
1 punasipuli
2 perunaa
2 porkkanaa
loraus öljyä
2 valkosipulinkynttä
reilu 3 dl vettä
1 dl manteleita jauhettuna
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 dl tuoretta tilliä (tai pakastettua)
3 tomaattia

Huuhtele amarantti (varo, etteivät pienet jyväset solahda siivilästä läpi). Pilko kasvikset ja kuullota niitä hetki kattilassa. Lisää amarantti ja hetken kuluttua vesi ja anna hautua kypsäksi. Lisää mausteet ja mantelijauhe. Painele täyte piirakkapohjalle ja viipaloi päälle tomaatit. Paista 200 asteessa 25–30 minuuttia. 

torstai 24. lokakuuta 2013

Viimeiset kukat ennen talvea

Äiti toi yhtenä päivänä pari callunaa, ja koska en eteisen remontin takia halua sisäänkäynnin yhteyteen mitään ylimääräistä, piti niille keksiä jokin muu loppusijoituspaikka. Saunan oven vieressä nököttävä kiuas on ollut kovin alaston heitettyäni loppukesällä pelargoniat kompostiin, joten toinen calluna sai siitä kodin. Äiti keksi, että pihalla oleva luonnonkivistä muurattu grilli voisi majoittaa toisen callunan, kun grilliä ei tule muutenkaan käytettyä eikä varsinkaan näin syksyllä.




Kukkien kaveriksi laitettiin havuja ja alettiin samalla toivoa, ettei lunta tulisi ihan vielä, että callunoilla olisi aikaa kukoistaa. Tämänpäiväisen mittarilukeman (yli 12 astetta) valossa lumentulosta ei taida ihan pian olla huolta.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kiireisen viikon kasvispihvit

Tällä viikolla on ollut niin kiire, että on hädin tuskin ehditty laittaa ruokaa, saati sitten käydä kaupassa. Kiireisen arjen ruuanlaitossa tuppaa olemaan se vika, että samat reseptit kiertävät kehää, mutta tällä kertaa onnistuin tekemään myös uusia kasvispihvejä.


Nythän alkaa taas olla juuresten aika kesän ja alkusyksyn ihanan vihannesilottelun jälkeen. Kaipasin kuitenkin jotain muuta kuin iänikuisia (sinänsä mahtavia) uunijuureksia, joita meillä on syöty parin viime vuoden ajan niin paljon, että vaihtoehtoisia juuresten käyttötapoja yritetään kuumeisesti keksiä. Kasvispihvit eivät ehkä ole mikään tajunnanräjäyttävä uutukainen, mutta hyvää ja halpaa arkiruokaa ne ainakin ovat. Näistä tuli vähän rumia, mutta mikäänhän ei estä asettelemasta taikinaa pellille kauniimmin. 

Taikina muuten haisee ennen kypsennystä vähän oudolta, johtuen luullakseni kikhernejauhosta. Ei kannata pelästyä.

Porkkana-papupihvit

1 kg porkkanoita
2–3 perunaa
pala juuriselleriä
pieni punasipuli
iso valkosipulinkynsi
tilkka öljyä
1 prk Go greenin suuria valkoisia papuja tai muita vastaavia
2 dl kikhernejauhetta
2 tl kuivattua timjamia
1–2 tl suolaa
mustapippuria
lehtipersiljaa

Kypsennä kuoritut ja pilkotut juurekset ja perunat höyrykattilassa tai tavallisessa kattilassa. Kuullota sipulit pannulla öljyssä. Soseuta juurekset isossa kulhossa sauvasekoittimella. Lisää pavut ja jatka soseuttamista. Lisää muut aineet ja sekoita. Paista uunipannulla sopivan kokoisia pihvejä n. 200 asteessa vartin verran. 

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Raakalaisten synttärikakku mustaherukoista

Eilen oli miehen synttärit, ja sain toivomuksen tehdä raakakakkua. Tai ihan alkuun toivomus oli, ettei kakkua lainkaan, mutta tarjous raakakakusta otettiin tyytyväisenä vastaan.

Aikaa suunnitteluun ei juuri ollut, joten lähdin hakemaan inspiraatiota täälläkin pariin otteeseen mainitusta kirjasta Raakaruoka-aika, joka sopivasti oli käden ulottuvilla keittiön hyllyssä. Sieltä sitten lähti ajatus tehdä kakku mustaherukoista, jotka sattuvat olemaan synttärisankarin lempimarjoja.


Kirjan ohje vaikutti kuitenkin aikatauluuni nähden vähän työläältä, joten googletin nopeasti, minkälaisen muun kakun mustaherukoista voisi tehdä. Wellberries-blogista löytyikin todella simppeli ohje.

No, se kuitenkin vaikutti jopa vähän liian simppeliltä. Loppujen lopuksi kehitin version, joka oli jotain näiden kahden ohjeen väliltä. Wellberriesistä tarttui mukaan idea käyttää pohjaan mulperimarjoja, mikä toimikin loistavasti.

Herkkusuut odottivat jo kakkua malttamattomina kokatessani, joten määrät tuli laitettua muistiin vasta jälkikäteen eli vähän sinne päin. Apajille saapuivat sopivasti vielä pikkuihmisen isovanhemmat, joten pääsin kuulemaan heti tuoreeltaan laajemman raadin kommentteja kakusta. Erittäin hyväksi kehuttiin, tosin kukaan ei maistanut kakussa mustaherukkaa vaan vielä maistamisen jälkeenkin kakkua luultiin mustikkakakuksi. Ensi kerralla mustaherukkaa voisi laittaa kakkuun siis enemmänkin. 

Mustaherukkakakku

Pohja
2 dl (liotettuja ja uudelleen kuivattuja) manteleita
2 dl mulperimarjoja
1 dl cashewpähkinöitä
2 rkl carobjauhetta
1/8 tl suolaa
3 rkl kookosöljyä sulatettuna
n. 2 rkl vettä

Täyte
3 dl cashewpähkinöitä (liota vähintään puoli tuntia)
3 dl mustaherukoita sulatettuina
1 banaani
3 rkl vaahterasiirappia
1 rkl riisinlesejauhetta 
1/2 tl luonnonvaniljajauhetta
1,5 dl kookosöljyä sulatettuna

Pinnalle kookoslastuja

Jauha monitoimikoneessa mantelit, pähkinät ja mulperit. Mantelit voi ottaa suoraan pussistakin, jos aikaa liotukseen ei ole. Lisää muut aineet ja sekoita. Vesi kannattaa laittaa viimeisenä ja sen määrää säätää tarpeen mukaan.

Painele taikina irtopohjavuokaan. Sekoita täytteen aineet tehosekoittimessa ja lusikoi pohjan päälle. Ripottele päälle kookoslastut. Anna jähmettyä pakastimessa puoli tuntia tai jääkaapissa hieman pidempään ennen tarjoilua. 

torstai 10. lokakuuta 2013

Tammitaimen ensimetrit

Asumme aivan metsän vieressä, ja suomalaiseen tapaan tuo metsä on aika tiheää kuusikkoa. Siksi olemme halunneet istuttaa pihalle lehtipuita ja pitäneet arvossa tontilla jo ennestään kasvavia koivuja.


Tänään mies otti asiakseen istuttaa tammen, joka oli odottanut pihalla vuoroaan ruukussa jo jonkin aikaa. Pikkuasukas täyttää kohta vuoden, joten tarkoituksena on, että tammen kasvua voi seurata suhteessa pikkuihmisen kasvuun. Tammi pötkii epäilemättä pian korkeudessa ohi, mutta ihmistaimen syntymäpäivästä on helppo muistaa, milloin tammi on istutettu. Nyt pidetään peukkuja, että puu lähtee kunnolla kasvuun eikä tuuperru heti ensimetreille.


Pihalla kasvaa jo toinenkin tammi, ennen meidän aikaamme istutettu. Pikkutammen kasvaessa takapihalla ihailemme tätä ensimmäistä, joka on jo melkein oikean puun kokoinen.


Puista puheen ollen, tuli se ruska sittenkin myös meidän pihalle. Ehkä pihan pensaat punertuvat hiukan villejä puusukulaisiaan myöhemmin tai sitten sijainti vaikuttaa, mutta vasta nyt näkymät ovat tutun räikeän punaiset ja keltaiset. Ihana vuodenaika!


tiistai 8. lokakuuta 2013

Kaurakin on superia

Vähän aikaa sitten intoilin kaurasuurimoista ja tein niistä uunivuokaa. Käytän kaurasuurimoita usein myös salaateissa, vaikka ihan ykkössuosikkini tähän tarkoitukseen onkin quinoa, joka on irtonaisempaa ja helpompaa kypsentää. Sitä paitsi NASA:n tutkijat ovat todenneet quinoan sopivaksi ruoaksi astronauteillekin, joten ravintorikkaampaa ruokaa saa hakea.


Mutta myös kaurasuurimot käyvät hyvin salaattiin, jos vain muistaa huuhdella suurimot hyvin ennen ja jälkeen keittämisen ja vahtia kattilaa kiehumisen alkaessa, koska muuten kaura saattaa kiehua yli. Jostain syystä kaurasta irtoaa kypsennettäessä jotakin ylimääräistä mönjää, joka aiheuttaa ylikuohumisen ja jää ilman huuhtomista kypsään kauraan limalöllyköiksi. Kuulostaapa todella houkuttelevalta, mutta näiden parin varokeinon kanssa kaurasuurimot sopivat kyllä oikein hyvin salaattiin. Paikallislehdessä muuten julistettiin juuri hiljattain, että kaura on superruokaa, joten ehkäpä NASA:n kannattaisi alkaa seuraavaksi testata senkin ominaisuuksia astronauttien ravinnoksi.

Kaura-kaalisalaatti

Pari desiä kaurasuurimoita 
Puolikas parsakaali
Puolikas rasia ruusukaalia
3–4 tomaattia
5 aurinkokuivattua tomaattia
oliiveja
nippu lehtipersiljaa
½ limen mehu
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa

Kypsennä kaurasuurimot pakkauksen ohjeen mukaan. Pilko parsakaali ja puolita ruusukaalit, jos ne ovat isoja. Kypsennä höyrykattilassa muutama minuutti. Pilko tomaattia ja aurinkokuivatut tomaatit ja tarpeen mukaan myös oliivit. Silppua lehtipersilja ja sekoita kaikki aineet keskenään yhteen. 

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Mä ikkunoita maalailen

Viimeksi valitin, että eteisessä on alkanut syksyn tullen olla kylmä. Syynä on hitaaseen tahtiin edennyt remontti. Tai kylmä siinä oli viime talvenakin, mutta remontin edetessä asiaan olisi tarkoitus saada parannus. Ulkoeteisen ikkunat teeteään uusiksi puusepällä, ja nyt niitä on vihdoin päästy maalaamaan.


Päätimme maalata ikkunat itse, koska ammattilaisella teetettynä maalaushommasta tulisi turhan kallista – maksavathan ne itse ikkunatkin, ja sitä osaa urakasta ei meidän taidoilla voinut jättää ulkoistamatta. Silti en ihan osannut etukäteen kuvitella, kuinka paljon aikaa maalaamiseen lopulta kuluu. Jostain syntyi ajatus kahden päivän työstä (mistä, en minä vaan tiedä), mutta nyt kahden päivän jälkeen pokat ja karmit ovat saaneet päälleen vasta puunsuojakerroksen ja noin puolet pokista ensimmäisen kerroksen maalia.


Maalaaminenhan on sinänsä ihan mukavaa. Näkee kättensä jäljen, ja voi keskittyä vain yhteen asiaan, toisin kuin arkielämässä yleensä. Toisaalta siinä on myös huonot puolensa, kuten se, että näkee sen kättensä jäljen, joka mystisesti manifestoituu maalipinnalle valumina ja epätoivottuina siveltimenjälkinä. Yhteen asiaan keskittyminenkään ei enää tunnu mukavalta, kun maalaa tuntikausia puuduttavan samanlaisina toistuvia pokia niska jäykkänä maalauspöydän ylle kumartuneena. Onneksi puusepän verstaassa sentään on hyvät ja valoisat tilat maalaamiseen, toisin kuin täällä kotopuolessa, jossa viime kesänä esimerkiksi huolella lakattu sänky näytti autotallin hämärässä oikein hyvin onnistuneelta ja ulkona päivänvalossa laikukkaalta kuin kirjava kissa.


Ensimmäisen maalauspäivän jälkeen opimme sentään ottamaan mukaan kunnon eväät. Mikäs sen mukavampaa kuin syödä lounasta työn ääressä ja hörppiä teetä termoksesta. Innostuin eväiden syönnistä siinä määrin, että aloin harmitella, miksi mies oli jättänyt suklaalevyn kotiin ja puolitosissani ehdotella, että toinen meistä lähtisi välillä käymään kaupassa suklaaostoksilla. Pääsin suklaakauppaan vasta kotimatkalla, mutta hyvä niin, sillä siinä väsymyksessä sitä suklaata vasta tarvittiinkin.


Maalausurakkaan tuli nyt käytännön syistä muutaman päivän tauko, mutta vielä olisi edessä pohjamaalattavasti yli puolet ja sen jälkeen sama kierros uudestaan. Välissä vielä vähän valumien hiontaa. Kaikesta työmäärästä huolimatta olen kuitenkin aika iloinen, että vaikka ikkunat on muualla teetetty, niitä katsellessa voi aina nähdä myös hiukan jotain itse tehtyä. Lisäksi ikkunoihin etsittiin piharakennuksista käyttöön talon alkuperäisten, jo aiemmin käytöstä poistettujen ikkunoiden rautaisia hakoja, joten vaikka ikkunat ovat uutta tavaraa, niissä on mukana myös hitunen vanhaa. 

lauantai 5. lokakuuta 2013

Kannattiko muuttaa maalle?

Olen nyt syksyn saapuessa tullut tehneeksi eräänlaista välitilinpäätöstä maalla asumisesta ja pohtinut, kannattiko muuttaa. Pohtiminen on kuitenkin oikeastaan väärä sana, koska vastaus on etukäteen selvä: ehdottomasti kannatti, vaikka paratiisimaisen kesän jälkeen syksystä alkaa taas se vaikeampi kausi. Kaupungissa on tullut käytyä vierailulla poikkeuksellisen usein, mistä syystä eräänlaiset haikeat fiilikset vanhoja asuinkortteleita ja muita lempipaikkoja kohtaan ovat joskus hiipineet mieleen. Kuitenkin olen kaupunkireissujen jälkeen ollut poikkeuksetta sitä mieltä, että on ihana tulla kotiin.



Maalle muuttaessamme aika monet arvelivat, että talven pimeys ja talon syrjäinen sijainti koituisivat suurimmiksi kompastuskiviksi meille kaupunkien keskustoissa asuneille ja maailman metropoleissa matkustaneille. Ensimmäisenä talvena pidimmekin ulkovaloja päällä aina iltaisin, mutta seuraavan sähkölaskun tultua tulimme järkiimme ja päätimme yrittää polttaa valoja vain tarpeeseen. Täytyy kuitenkin myöntää, että on esimerkiksi ihanaa tulla kotiin koiran iltalenkiltä kohti jotain valonlähdettä eikä suoraan pelkkää sysimustaa pimeyttä, vaikka vähemmälläkin valolla kotiin löytäisikin. 



Syksyllä arkielämän hankaluudet alkavat täällä taas korostua. Ilmojen viilenemisen näkee meillä siitä, että eteisessä alkaa keskeneräisen remontin vuoksi olla järkyttävän kylmä. Annoin tänään äidille luvan tuoda sisä- ja ulkoeteisen väliseen ikkuna-aukkoon viltin, koska aukon ikkuna on kunnostettavana. Tähän asti olin sinnikkäästi vakuuttanut ikkunoiden valmistuvan niin pian, ettei erillisiä virityksiä kannattaisi tehdä.


Samalla talon hakekattilaa vaihdetaan, joten keskuslämmitys on poissa käytöstä. Lämmitämme joka päivä ihanilla uuneilla ja saamme kaupan päälle elävän tulen rätinää, mutta myös tuhkaa ja puuroskaa joka puolelle. Myös saunan vesi on kytketty pois, joten saunaan pitää kantaa kaikki pesuvesi sisältä talosta. Eniten syksyssä kuitenkin ärsyttävät kärpäset, jotka kaiketi asustelevat jossain seinien raoissa ja tunkevat ikkunoiden väleistä sisälle pörisemään ja jättämään laseihin jälkiään. Kauniilla aurinkoisella säällä ikkunat ovat kärpäsiä mustanaan. Kärpäsmyrkyt ja -paperit tuntuvat hennoilta aseilta tässä taistelussa.


Mutta pienistä valituksenaiheista huolimatta vielä muutaman viikon verran jatkuu sellainen syksy, joka kuuluu omiin lempivuodenaikoihini: värikkäitä lehtiä, välillä aurinkoisiakin päiviä, ei vielä kamalan kylmä. Niin että ehdottomasti kannatti muuttaa ja asua maalla, myös näin syksyllä!