maanantai 30. syyskuuta 2013

Moussea tai chutneyta seinille?

Vilauttelin alkukesällä vähän esimakua eteisen remontista. Koko kesä on mennyt hiontapölyn, väärässä paikassa olevien kenkäröykkiöiden ja remonttitarvikelaskujen keskellä. Nyt ollaan vihdoin siinä vaiheessa, että pintoihin päästään valitsemaan maaleja. Vähän myöhemmin kuin oli tavoite, mutta niinhän tee-se-itse-remonteissa aina käy, eikö?


Tarkoituksena oli maalata eteisen katto ja seinät valkoisiksi ja lattia harmaaksi, mutta näinkin yksinkertaisesta tavoitteesta huolimatta värikarttojen äärellä iskee valinnanvaikeus. Olisiko höyhen kivempi kuin talvi, tai miltä näyttäisi piparjuuri tai paperi? Runsaudenpulan jälkeen tulee ajatus, että mitenköhän pääsisi tekemään sellaista työtä, että saisi rahaa vastaan keksiä värisävyille näin ihania nimiä? 


Entä jos valitsisi sisutuksen värit pelkästään kivojen nimien perusteella? Työhuoneeseen tulisi miete tai mustekynä kun taas makuuhuoneessa vallitsisi nukkumatti, hiljaisuus ja lepo. Lastenhuoneeseen tekisi mieli laittaa bebe, karamelli ja päiväuni. Keittiössä sävyistä ei olisi pulaa, nimittäin tarjolla on ainakin mousse, kikherne, pirtelö, kuskus, omeletti, kirnuvoi, speltti, tomaatti, marmeladi ja chutney, vain muutamia mainitakseni. Vaan mihin huoneeseen laittaisi sävyksi onni?


Tylsää sinänsä, että valmiista seinästä ei enää kukaan huomaa, miten kiva nimi sille valitulla maalilla on. 

lauantai 28. syyskuuta 2013

Kauran kanssa kaverina

Tykkään eniten resepteistä, joista voi vaihtaa suurimman osan ainesosista ilman, että jutun idea muuttuu. Niin kuin esimerkiksi pizza: on aika samantekevää, mitä täytteitä pizzaan laittaa, mutta lopputulos on aina kuitenkin pizza. Ei tarvitse muistaa reseptiä ulkoa ja aina voi soveltaa sen mukaan, mitä kaupasta tai kaapeista löytyy.



Viime aikoina olen kehitellyt vastaavaa kokonaisista kaurasuurimoista, joihin törmäsin täällä paikallisessa marketissa. En tiedä olenko elänyt pimennossa, mutta ainakaan omissa vakiokaupoissani moisia ei ole ennen näkynyt. Tässä lähellä sijaitsevaa Riihipuodin myllyä taitaa olla kiittäminen, että näitä suurimoita on nykyään paremmin saatavilla.


Hauskinta on, että kaurasuurimoista voi tehdä muutakin kuin puuroa. Parhaan lopputuloksen olen saanut hauduttamalla suurimoita uunivuoassa kasvisten kanssa. Lopputuloksena syntyvällä ruokalajilla ei taida olla oikeaa nimeä, mutta kutsuttakoon sitä vaikka tai kauravuoaksi.

Kaura-kasvisvuoka

2 dl kaurasuurimoita
2 dl vettä
½ kesäkurpitsa
4–5 tomaattia
puoli pakettia fetaa
mustapippuria
valmiiseen ruokaan päälle tuoretta basilikaa

Mittaa kannelliseen uunivuokaan kaurasuurimot ja vedenkeittimessä kiehautettu vesi. Veden kuumentaminen etukäteen nopeuttaa kypsymistä. Lisää pilkotut kesäkurpitsa, tomaatit ja feta sekä hiukan pippuria. Suolaa ei ohje kaivannut ollenkaan, koska feta oli tarpeeksi suolaista. Hauduta uunissa 200 asteessa reilu tunti.

Kasvikset voi vaihtaa hyvin muihinkin eikä fetaa välttämättä tarvita. Itsenikin olisi kannattanut jättää se väliin, koska vatsani reagoi taas tilanteeseen jälkikäteen, mutta maun puolesta feta sopi tähän oikein hyvin. Myös tuoreet yrtit sopisivat vuokaan mitä parhaiten.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Mintunvihreitä hankintoja

Olen tainnut täällä blogissakin meuhkata erään i:llä alkavan ruotsalaisen sisustusketjun kamaluudesta, tai ainakin siitä, että itse ostan mieluummin vanhaa. No, eihän se Ikea silti mikään Helvetin esikartano ole, vaikka aika monta kertaa puljussa käydessä on siltä tuntunutkin siellä loputtomien purnukoiden, lakanoiden, huonekalujen ja kadoksissa olevan ulospääsytien keskellä.


Viime viikolla oli kuitenkin aivan pakko mennä taas kaiken järjen vastaisesti Ikeaan, koska sieltä sai edullisesti sähköjohtohässäkän kaitsemiseen tarkoitettuja laatikoita. Tapahtui ihme! Tulimme kotiin hyvällä tuulella ja kainalossamme pari kannellista säilytyslaatikkoa, jonkalaisia olin jo pitkään suunnitellut keittiöön ja eteiseen niille paikoille, joihin puhelimen laturit, autonavaimet ja muu ruma sälä aina kertyy.

Laatikot ovat metallia, joten ne kestävät pitkään ja jos niihin joskus kyllästyy, niitä voi käyttää vaikka autotallissa mutteripurkkeina. Hauskaa on, että olen parin vuoden aikana saanut puolivahingossa kerättyä kotiimme oikean mintunvihreän värisuoran. Nyt sitten ihastelen, miten erilaisia sävyjä mintunvihreällä voikaan olla. Olenko vain muodin uhri vai miksi vihreä on nyt lennättänyt Amorin nuolensa sydämeeni, mene ja tiedä, mutta aion nauttia väristä nyt kun näitä ihania vihreitä asioita on saatavilla.



sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Syyspuuhia puutarhassa

Syksyisiin puutarhahommiin ei liity yhtä paljon kivaa odotusta kuin keväällä, muttei toisaalta kamalasti stressiäkään. Ainakin saa taas laiskotella puutarhan suhteen puoli vuotta, kunhan pihan ensin saa syyskuntoon.


Tänään korjasin puusta talteen viimeiset omenat ja kasvimaalta viimeisen kesäkurpitsan, joka oli paisunut täyteen mittaansa ihan yllättäen ja melkein salaa. Lehtikaali, joka parhaan kesän aikoihin kärsi kaalikoiden hyökkäyksestä, on taas tervehtynyt ja tuottaa runsaasti satoa. Kaikki muu onkin oikeastaan jo korjattu ja kasvimaa enää odottaa kääntämistä.




Kesäkukat kumosin ulos ruukuistaan ja kärräsin ruukut varastoon. Koira sai koppiinsa olkipatjan kylmyydeltä suojaamaan. Samalla tutkailin vähän syyskuvia arkistoista viime vuodelta (kaksi viimeistä kuvaa) ja totesin, että syksy ei taida tänä vuonna olla ihan yhtä värikäs. Tai sitten emme vielä ole ihan siinä vaiheessa. 

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Problem solved

Elämä on siinä mielessä kummallista, että joskus tulee tuhlattua tuntikaupalla huolta ja murhetta asiaan, jonka lopulta huomaakin aivan mitättömäksi, ja toisaalta jotkin asiat järjestyvät aivan huomaamatta ilman yhtään hammastenkiristelyä.


Jälkimmäisessä osastossa tapahtui edistystä viime viikolla, kun puutarhassa ruohonleikkuuta haitanneet ja auton peruuttamista vaikeuttaneet kivet häipyivät maan alta alle tunnissa ilman, että itse hädin tuskin ehdin huomata toimitusta keittiön ikkunasta. Vaikka kiviä on puutarhassa aivan älyttömästi, niiden siirtämiseksi ei oltu uhrattu kovin monta ajatusta, koska se tuntui liian isolta urakalta lapiolla ja rautakangella hoidettavaksi. Kun sitten viereiselle pellolle ilmestyi kaivuri kaivamaan salaojia, houkuttelimme kuskin ohjaamaan koneensa hetkeksi meidänkin pihaamme ja ongelma tuli ratkaistua hetkessä ainakin niiltä paikoin, mihin kaivurilla mahtui.


Mitä tästä opimme? Ei kannattaisi murehtia kamalasti, koska joskus asiat järjestyvät kuin itsestään. Kaupan päälle saimme vielä lisää materiaalia haaveiden kiviaitaa tai kivipuutarhaa varten. Niin ja aika monta kuoppaa. 

tiistai 17. syyskuuta 2013

Makuupussiangsti

Täällä blogissa on ollut vähän hiljaista käsitöiden suhteen, ja syypää siihen on henkilökohtaiseksi iisakin kirkokseni muodostunut lapsen makuupussi. Olen koko loppukesän ja syksyn purkanut, ommellut, sadatellut, meinannut jättää homman kesken ja ommellut taas. Nyt ilmojen sopivasti viiletessä pussi on kuitenkin vihdoinkin valmis.


Jossain blogissa väitettiin makuupussin päällystämisen uudella kankaalla olevan helppoa hommaa, joten uskaltauduin urakkaan. Taloudessa oli kaksi vaunupussia, joista kumpaakin verhosi ruma lastenkangas, joten ajattelin toisen sopivan koristettavaksi. Samalla leikkasin pussiin reiät rattaiden valjaita varten.

Ja olisihan se pussin uudistus varmaan ollutkin helppoa, jos ei olisi lähtenyt sooloilemaan. Ohjeiden lukeminen ja noudattaminen ei kuulu vahvuuksiini ainakaan ompelutöissä, joten kuvittelin homman olevan helpompaa, jos vain teen samalla tavalla kuin pussi oli ommeltu alun perin. Kävi ilmi, että huomattavasti siistimmän lopputuloksen olisi saanut vähemmällä vaivalla aivan toisella tavalla, kun taas ns. kaupan muotoilua noudattamalla olisi pitänyt olla myös kaupan ompelijan taidot ja vehkeet.

No, kaukaa katsottuna ja ulkoa päin pussista tuli kyllä ihan mainio. Suuri kiitos tästä kuuluu Marimekon kankaalle, jonka lopulta ostin kesän alennusmyynneistä etsittyäni ensin sopivaa kangasta kirppiksiltä. Nyt uskaltaudun ehkä vihdoin hypistelemään myös vähän neulelankoja ja suunnittelemaan kudonta- ja virkkaushommia, kun tämä makuupussimörkö ei enää ole takaraivossa kummittelemassa. 

maanantai 16. syyskuuta 2013

Pitsi mielessä

Onneksi on käsitöitä harrastanut isoäiti ja onneksi on äiti, joka pitää kaiken tallessa. Mutta toisaalta onneksi ovat myös kirpputorit, joista löytää kaikkea käsintehtyä ja usein vielä halvalla.


Muistelin koko kevään isoäitini tekemää pitsistä sängynpeittoa ja suunnittelin, että otan sen meille käyttöön. Lopulta sain aikaiseksi pyytää sitä äidin varastoista ja jopa pesin sen. Jouduin kuitenkin toteamaan, että peitto on epämukavine pitsipylpyröineen liian epäkäytännöllinen ja vieläpä niin huonossa kunnossa, että käyttöön ottaminen voisi olla sille viimeinen niitti.


Sänky oli kuitenkin edelleen ilman peittoa. Onneksi en ehtinyt tuhlata rahojani missään oikeassa kaupassa, sillä kirpputorilla tuli vastaan jonkun toisen mummon käsin tekemä peitto, joka täytti kaikki vaatimukset: ei pylpyröitä, puhdas, hyvässä kunnossa. Miehen kriteeri, että peiton päällä voisi lukea sarjakuvia mahallaan ilman kyynärpäiden kipeytymistä toteutuu sekin siis paremmin kuin oman mammani pylpyräpeitolla.


Isoäidin peitto laitettiin siististi pussiin ja pakattiin varastoon uutena statuksenaan ”muistoesine”, jota ei välttämättä tarvitse saada käyttöön. Tuskinpa hän sitä aikoinaan arkipäiväiseen käyttöön tarkoittikaan.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Tuunattu omenapiirakka

Leipomisestahan sanotaan usein, että ainesosien ja määrien kanssa pitää olla tarkkana, tai muuten tulee sutta. Itse olen kyllä ottanut rennosti vapauksia kaikessa ruuanlaitossa, niin myös leipomusten suhteen, ja useimmiten on tullut ihan syötävää. Perinteinen sokeri-muna-jauho-voi-linja tuntuu jokseenkin tylsältä, jos mahdollisuutena on kokeilla jotain muutakin.


Tällä kertaa varioin omenapiirakkaa. Tein kokeiluja oikeastaan kaksi, joista ensimmäisessä korvasin sokerin hunajalla ja rasvan kookosöljyllä sekä lisäsin taikinaan raastettua kesäkurpitsaa ja mantelirouhetta. Siitä tuli oikein hyvää, mutta piirakka olisi saanut olla vähän makeampaa. Olin vielä vahingossa ostanut kaupasta jotain vähemmän makeaa hunajaa.

Toisella kerralla jätin muut muutokset pois paitsi kookosöljyn ja käytin sokerina muscovado-sokeria. Tällä kertaa piirakasta taasen tuli hiukan liian makeaa. Seuraavalla kerralla teen jotain näiden kahden väliltä.

Omenina käytin oman pihan keltakaneleita, mutta joku hapokkaampi lajike kuten valkeakuulas sopisi tähän paremmin. Vaikka kookosöljy toi piirakkaan mukavan twistin, maistui se varsinkin jälkimmäisessä piirakassa melko voimakkaasti, joten happamampi omena taittaisi sen makua sopivasti.

Omenapiirakka, versio 1

2 munaa
0,75 dl hunajaa
1 dl kauramaitoa
0,5 dl neitsytkookosöljyä
¼ kesäkurpitsaa raastettuna
1 dl manteleita jauhettuna
1,5 dl jauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
päälle omenoita

Sekoita puuhaarukalla munat, hunaja, kauramaito ja esimerkiksi vesihauteessa juoksevaksi sulatettu kookosöljy. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauhe sekä kesäkurpitsa ja mantelit. Kaada voideltuun vuokaan ja asettele päälle viipaloidut tai paloitellut omenat ja paista 200 asteessa noin puoli tuntia.

Omenapiirakka, versio 2

2 munaa
1 dl muscovado-sokeria
1 dl kauramaitoa
0,5 dl neitsytkookosöljyä
2 dl jauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
päälle omenoita

Valmista samoin kuin edellä.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Tomaattionnea

Himoon viljellä kasviksia itse liittyy mielikuva siitä täydellisestä hetkestä, kun saa puraista auringon kypsyttämää tomaattia ja haistaa samalla kasvin vihreiden osien ihanan tuoksun. Ihan niin kuin Italiassa! 


Meillä kirsikkatomaatit ovat kasvaneet ulkona lämpimällä seinustalla, joten on riippunut lähestulkoon yksinomaan kesän olosuhteista, että satoa on saatu. Viime vuonna suurin osa tomaateista halkeili ja jäi vihreiksi, joten odotukset eivät olleet kovin korkealla tänäkään vuonna. Vielä viikko sitten suuhun oli saatu vasta yksittäisiä hedelmiä, joten yllätys oli suuri, kun pari päivää sitten kävin vilkaisemassa tomaattiviljelmää. Sainkin saaliiksi kokonaisen kulhollisen punaisia mollukoita.


Osa kirsikkatomaateista ahmittiin parempiin suihin heti, mutta lopusta tein uunikuivattuja tomaatteja kuumottamalla niitä 100 asteessa parin tunnin ajan. Lopuksi lisäsin niihin lorauksen oliiviöljyä, ripauksen muscovado-sokeria, mustapippuria sekä kourallisen silputtua basilikaa. Tomaatit nautittiin lettujen kanssa, joiden väliin suikahti vielä oliiveja, tuoretta tomaattia, kurkkua, korianteria ja papuja. Hyvää!

perjantai 6. syyskuuta 2013

Lettupäivä

Perheen pienimmällä on menossa vaihe, että hän söisi vain sämpylöitä eikä kasviksia ollenkaan. Aloin pohtia, mikä näyttäisi ja maistuisi vähän sämpylältä mutta toisi vaihtelua ja johon saisi piilotettua niitä kasviksia. Siinä samalla tulin luoneeksi tosi hyviä porkkanalettuja. Melkein harmittaa, että laitoin näihin maitoa, joten en pystynyt itse muuta kuin maistamaan.


Meillä ei ole lettupannua, joten paistoin letut blinipannussa. Blinit mielessäni lisäsin taikinaan myös leivinjauhetta, ja se tekikin letuista ihanan kuohkeita. Näihin lettuihin ei tullut ollenkaan suolaa, mutta aikuisen annokseen sitä kyllä kannattaisi lisätä. Taikinaan livahti myös erään vauvanruokapurkin jämät, mutta määrä oli niin vähäinen, ettei se ole reseptin kannalta oleellinen ainesosa.

No entäs sitten se Lahjomaton Raati, tekivätkö letut kauppansa? Letunpalasia viskottiin ympäri keittiötä, mutta roippeet kerättyäni jäljelle jääneen massan määrä näytti sen verran vähäiseltä, että kyllä sitä mahaankin meni. Ihan hyvä tulos.

Porkkanaletut

1 dl omenamehua
1 dl (vuohen)maitoa
2 munaa
1 porkkana hienoksi raastettuna
½ pieni omena hienoksi raastettuna
2 dl kaurajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl muscovado-sokeria

Sekoita aineet keskenään ja anna taikinan tekeytyä puolisen tuntia. Paista miedolla lämmöllä blinipannussa molemmin puolin.

torstai 5. syyskuuta 2013

Tyrni on tiukkaa tavaraa

Meillä kasvaa pihalla neljä tyrnipensasta, jotka meinasivat tänä vuonna suorastaan ratketa marjojen painon alle. Kaikeksi onneksi tyrnimarjat kypsyvät sen verran myöhemmin kuin esimerkiksi viinimarjat, että kaikkien viinimarjojen poimimisesta koitunut stressi ehti jo vaihtua iloon hyvästä tyrnisadosta. Poimiessa tuli kyllä mietiskeltyä, ettei tyrnimarjojen kallis hinta ole ihme, koska piikikkäissä pensaissa tiukasti kiinni olevia marjoja on kohtalaisen vaikea saada irti.


Olen kuitenkin aika lailla ihastunut tyrnimarjoihin näinä kahtena vuotena, kun olen saanut niistä satoa omasta puutarhasta. Maussa on kirpeyden lisäksi aivan ihmeellistä täyteläisyyttä, ja terveysvaikutustenhan pitäisi olla merkittävät. Tyrnireseptivarantoni kaipaisivat vielä vähän kehittelyä, mutta tällä kertaa surautin marjoista vain yksinkertaisen smoothien, joka sekin kyllä oli tosi hyvää. Ainoaksi pienehköksi ongelmaksi jäivät tyrnin siemenet, jotka omassa ehkä hitusen tehottomassa blenderissäni jäivät kokonaisiksi. Nekin kannattaa kuitenkin syödä, koska ne sisältävät hyvälaatuista rasvaa.


Tyrnismoothie

kupillinen tyrnimarjoja
1 banaani
puolikas avokado
pari kourallista tuoretta pinaattia
loraus omenamehua