sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kesän ensimmäinen sato

Olimme muutaman hellepäivän poissa kotoa, ja sillä aikaa alkoivat viljelylaatikot rehottaa. Niinpä tänään on päästy jo sadonkorjuuhommiin, nimittäin tilliä on niin paljon ja se on juuri nyt niin hyvää, että uusia perunoita saisi syödä aika paljon kyytipojaksi, jotta se kaikki kuluisi. Alun perin viljelin sitä juuri perunoiden takia, mutta taisi tulla tehtyä pieni virhearviointi määrän suhteen. En edes oikein keksi, mihin muuhun tilliä voisi käyttää, mutta korjasin kuitenkin ensimmäisen satsin jo talteen pakkaseen.




On unelmien täyttymys, että kaupassa voi jo kulkea salaatti- ja yrttihyllyjen ohi, koska kotona odottavat kymmenen kertaa tuoreemmat ja houkuttelevammat laarit. Ongelma on oikeastaan se, ettei ehdi syödä kaikkea mikä kasvaa. Aamu on mukava aloittaa tassuttelemalla suoraan pihalle vihersmoothieainesten keruuseen. 


Viime vuonna, joka oli ensimmäinen viljelykesäni avomaalla, olin yllättynyt, miten vähällä vaivalla sain viherpeukalo keskellä kämmentä kaiken kasvamaan. Samaa olen ihmetellyt tänäkin vuonna. Maallemuuton yksi parhaita seurauksia onkin ollut vihertävä salaattipöheikkö. Salaatteja tosin taisi taaskin tulla laitettua kasvamaan liikaa, koska niiden lisäksi pitäisi tehdä selvää myös muun muassa mangoldista, pinaatista ja punajuuren naateista.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Lupiinien lähtö

Ei ole niinkään tyhmästi sanottu, että kauneus on katsojan silmissä. Se pätee myös kukkasiin, erityisesti rikkaruohoihin. Manasin tässä hiljattain vuohenputkia, mutta eräät ovat näköjään onnistuneet näkemään niidenkin hyvät puolet. Ja tosi kauniiksi ne muuttuvatkin, kun niitä tuo oikein kimppuna maljakkoon.


Lupiini on toinen kasvi, joka leviää hullun lailla. Meillä se rehottaa pihan reunoilla sillä puolella, johon vuohenputki ei ole vielä levinnyt. Kuitenkaan lupiineja vastaan ei ole käynnissä minkäänlaista sotaa, sillä pidämme niitä varsin kauniina.


Sen verran kuitenkin pyrimme estämään lupiinien leviämistä, että niitämme ja keräämme kukinnot vuosittain ennen kuin ne ehtivät siementää. Tänä vuonna mies viskasi niitetyt kukat vuohenputkipöheikköön sillä ajatuksella, ettei olisi hassumpaa, jos lupiinit valtaisivat senkin puolen pihasta. Saapi nähdä, kasvaako siellä pöheikössä kuitenkaan mikään muu kuin se itse pöheittäjä.



Lupiinien leikkaaminen on muuten sydäntä raastavaa hommaa. Toivoisi niistä vielä hetken silmäniloa, mutta järki sanoo etteivät ne enää kauaa jaksa kukkia. Ensi vuoteen sitten taas.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Kiuasvanhus koreana

Kun saunaamme vaihdettiin viime kesänä uusi kiuas, tuli heti hätä vanhan valurautaisen Narvin puolesta. Siinä silmä lepäsi, mutta paloturvallisuus- ja käytännöllisyyssyistä kauniisti ruostuneen vanhan kiukaan tilalle hankittiin uusi ja hiukan rumempi.



Narvi lepäsi talven yli pihalla keräämässä itseensä lisää ruostetta, kunnes keväällä keksin sille uuden käyttötarkoituksen. Siitähän tuli tietysti kukkaruukku. Saunan oven pielessä kiuas saa nyt viettää eläkepäiviä arvoisellaan paikalla. Saunan lähettyvillä kukkia on myös helppo kastella aina saunareissujen yhteydessä.




Itsestään selvästi valitsin kukiksi punaisia pelargonioita, koska niiden mummolatyyli sopii hyvin yhteen ruosteisen pinnan kanssa. Kiukaassa oli yllättävän vähän tilaa mullalle ja juurille, joten täytyy nyt vain toivoa, että se vähä riittää. Kiukaassa oleva tötsä, siis varmaankin hormin paikka, sai päälleen kiven. Otimme tavoitteeksi löytää siihen jonkun oikein hienon ja erikoisen kiven, mutta tähän hätään sellaista ei vielä löytynyt.  

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Juhannuksen simasuut

En ole koskaan ennen valmistanut simaa, koska olen kuvitellut sen olevan jotenkin työlästä tai vaikeaa. Nyt kun juhannuksen lähestyessä päätin tehdä vielä kerran jotain raparperista ja päädyin simaan, totuus paljastui. Ainoa vaikea vaihe on se, että muistaa laittaa siman käymään vuorokautta ennen h-hetkeä.



Raparperisimani ohje on peräisin täältä. Laitoin omaan simaani fariinisokerin lisäksi täysruokosokeria, koska fariinisokeri loppui kesken.


Raparperisima

4 l vettä
1,3 l raparperia kuutioina
n. 300 g fariinisokeria
n. 200 g täysruokosokeria
0,5 dl sitruunamehua
alle ¼ tl tuorehiivaa


Kuumenna puolet vedestä ja lisää raparperit. Keitä 20 minuuttia. Varo, ettei seos kuohu yli, koska se vaahtoaa. Laita sokerit ison kattilan tai kulhon pohjalle ja kaada päälle raparperi-vesiseos siivilän läpi. Lisää loppu vesi ja muut aineet, sekoita ja anna seistä huoneenlämmössä vuorokausi. Jäljelle jäävän raparperimössön voi käyttää vaikka piirakkaan. 

Hauskaa juhannusta kaikille!

torstai 20. kesäkuuta 2013

Betoninvaluharjoituksia

Betoni tuntuu nyt olevan aika in, jos yhtään lukee lehtiä tai seuraa kirjamaailmaa. Ja mitäpä siitä betonista valaisi kuin kukkaruukkuja.


Tavoitteena oli valaa betonista kolme isoa ruukkua etupihalle pelargonioiden istutuspaikaksi. Valaminen oli kuitenkin odotettua hitaampaa puuhaa, joten syntyi näin ensihätään yksi betoniruukku ja toinen, joka on valmistettu nurkissa lojuneesta muurauslaastista (betoni loppui kesken). Olisi kuitenkin kannattanut pysytellä betonissa, sillä laastiruukusta tuli mureneva. Tosin laastikin oli vanhaa, joten ehkä sen ominaisuudet eivät enää olleet aivan kohdallaan.


Betonin valaminen on periaatteessa yksinkertaista. Hankitaan vain sopivat muotit (itse käytin erikokoisia ämpäreitä), sekoitetaan betoniseos pussin ohjeen mukaan ja valetaan menemään. Käytännössä hommassa kuitenkin yllätti sen työläys, sillä betonimassa oli tosi kiinteää ja raskasta käsitellä, vaikka olin kuvitellut sen olevan suunnilleen kaadettavaa. Ruukun reunojen valaminen isomman ja pienemmän ämpärin väliin osoittautui myös hankalaksi, koska sisempi ämpäri tuppasi nousemaan koko ajan liikaa ja siis valettavan ruukun pohja paksuni painoksi asetetuista kivistä huolimatta, kun massa pyrki tietenkin pohjalle. Reunojen pääliosaa oli myös vaikea tasoittaa ämpäreiden välisessä kapeassa raossa.


Ruukkujen koristeeksi käytin askarteluliikkeestä ostettua värillisiä kiviä sekä puutarhamyymälästä ostettuja valkoisia luonnonkiviä. Isot kivet olivat parhaita, koska pienet eivät mielestäni oikein erottuneet tarpeeksi.  

Vaikka valaminen meni harjoitteluksi, tykkään silti tosi paljon tasaisesta betonipinnasta, joka ruukun reunoihin muodostui muovia vasten. Paremmin onnistuneen ruukun olisi tarkoitus kestää myös pakkasessa, sillä valoin sen sisään suikaleen kanaverkkoa. Samoja muotteja voi käyttää uudestaan, joten ehkäpä valan vielä pari samanlaista tuolle yhdelle kaveriksi. Jos valuhommat kiinnostavat, tarkempia ohjeita löytyy esimerkiksi täältä.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Kahvikuppipulmia

Minulla on jo jonkin aikaa ollut pieni kahvikuppiongelma. Kirppiksillä tulee usein vastaan ihania yksittäisiä vanhoja kahvikuppeja, mutten ole oikein osannut päättää, kannattaisiko niitä ostaa vai ei. Jos ei kerää mitään sarjaa, kupit jäävät kotonakin yksittäisiksi. 


Kuitenkin kirppiskupeissa houkuttaa juuri niiden erilaisuus ja huvikumputunnelma. Olen sieluni silmin kuvitellut, miten hauskaa olisi kutsua vieraita ja kattaa pöytään jokaiselle paikalle erilainen kuppi. Kukin voisi valita istumapaikkansa sen mukaan, minkälainen kuppi miellyttää. Itsekin voisi valita kaapista kupin aina tunnelmaan sopivaksi. Kun sitten keväällä sain kutsun 2-vuotissynttäreille, jossa tämä kuppi-idea oli toteutettu, innostuin lopulta panemaan meidänkin talouden kuppihommat kuntoon.

Kuin tilauksesta kirpputorilla tuli vastaan ihana Arabian kukkakuppi, joka saa kunnian olla kokoelman ensimmäinen kahvikuppi. Siinä kiteytyy kaikki, minkälainen kupin pitää olla päästäkseen osaksi kokoelmaa. Se on hyväkuntoinen ja sopivan pieni, sen kuvio on kaunis ja se on tarpeeksi näyttävä ollakseen kaunis yksittäisenä esineenä. Värit ja kuviot saavat kokoelmassa mennä sekaisin, mutta jotain samaa tyylissä pitää olla. Luotan siihen, että tapauskohtaisesti näen, mitä se jokin on.

Toistaiseksi joudun nauttimaan kokoelmasta vielä yksin, ennen kuin löydän tälle kukkakaunistukselle seuraa, että pääsee kaatamaan kahvia kaverillekin. 

torstai 13. kesäkuuta 2013

Rikkaruohojen torjuntaa

Kuten olen tullut maininneeksi, meidän pihallamme ei vallitse mikään viivoittimella vedetty sveitsiläistyylinen järjestys, vaan täällä rehottavat nurmikko, puskat ja ikävä kyllä, myös rikkaruohot. Emme kuitenkaan varsinaisesti nauti pihan(kaan) epäjärjestyksestä. Niinpä olemme tehneet suunnitelman, jonka avulla pystymme elämään rikkaruohojen kanssa ilman, että pitää ihan hulluna kitkeä tai käyttää kamalasti rahaa.


Pahin pihanvaltaaja meillä on vuohenputki, joka tuntuu tällä hetkellä olevan kovin trendikäs villivihannes. Minäkin olen joskus päästänyt sen leviämään lautaselle, eikä se vallan pahalta maistunutkaan. Tarkoitus olisi kuitenkin kasvattaa täällä jotain muutakin kuin vuohenputkea, eikä sen leviämisen rajoittaminen totisesti onnistu pelkästään syömällä. Ainakin ellei ole lammas.


Olemme tässä viime viikkojen aikana toteuttaneet rikkaruohosodan ykkösvaihetta, kattamista. Kasvimaalle on tullut katepeite hakkeesta, jota sattuu oleman nurkat väärällään siksi, että sillä myös lämmitetään. Mainittakoon, että kasvimaa on eristetty muusta maasta kuitukankaalla ja on ainakin toistaiseksi melko vuohenputkivapaata vyöhykettä.


Haketta on kärrätty myös viinimarjapensaiden juurille. Hakkeen alle tuli kerros sanomalehteä ja sen päälle kuitukangasta. Ne päästävät läpi veden mutta eivät valoa, joten rikkaruohojen pitäisi kerrosten alla kuolla. Tai jos ei totaalisesti kuolla niin lakata kasvamasta. Epäilen, tappaako vuohenputkea lopullisesti mikään.


Hakepinta näyttää ainakin omaan silmääni paljon paremmalta kuin epämääräiset rikkaruohotupsut. Nyt viinimarjapensaiden alta ei tarvitse ajaa ruohoakaan, eivätkä roikkuvien oksien marjat kypsyessään likaannu mullassa. Ja onhan se mukavampi hakea kasvimaalta hakkeen päällä köllötellyt kesäkurpitsa kuin kaivaa rikkaruohojen seasta multainen tai homehtunut yksilö. 

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Remonttisuunnitelmia

Tässä talossa on suunniteltu remonttia koko sen reilun vuoden, jonka olemme tässä asuneet. Jo alussa päätimme kuitenkin, että mitään ei ruveta hätiköimään, vaan asustelemme taloa ensin kaikessa rauhassa ja pohdimme, mitä haluamme tehdä. Päätös on ollut viisas, sillä alkuaikojen ahdistuksesta on tultu visioon. Palaset ovat vähän kuin loksahdelleet kohdalleen, näin kliseitä käyttääkseni. Vuoteen on mahtunut villejä kuvitelmia muun muassa huonejärjestyksen muuttamisesta, mutta tämänhetkisenä ideana on kuitenkin pysytellä lähellä alkuperäistä, koska jos muuttaisimme kaiken, meillä olisi vain pieni ja epämukava talo ilman vanhan talon henkeä. Tässä talossa parasta ovat juuri ne pienet yksityiskohdat, kuten vanhat listat tai kynnykset, joten ilman niitä meillä ei olisi mitään.



Talven aikana kävi myös selväksi, että remontti on paras aloittaa ulkoeteisestä. Eteinen on eristämätön, mistä syystä sen lämpötila ei talvella paljon eroa ulkolämpötiloista. Ovet ovat vanhat ja tyylikkäät, mutta päästävät sisälle kylmää, jäätä ja lunta. Eteisessä on tehty pientä kasvojenkohotusta vajaa kymmenen vuotta sitten, mutta minkäänlaisia eristeitä siinä ei ole.




Remontin suunnittelu lähti liikkeelle ovista ja ikkunoista. Ikkunat ovat yksinkertaiset, joten niille teetetään tuplat sekä samalla tehdään vähän hienosäätöä. Ulko-ovelle pitää tehdä jotain, jotta lumi ei enää tule sisälle ja jotta oven saa talvellakin kiinni muutakin kuin raa’alla voimalla. Seinien väliin laitetaan villaa eristämään ja sama tehdään lattialle. Lattialankut itsessään ovat niin kaunista tavaraa, että niistä vain raaputetaan lohkeillut maali pois ja maalataan ne uudelleen. Lisäksi hoidetaan lukemattomat yksityiskohdat, joita ei tässä osaa luetellakaan.


Innostus on kova, mutta samalla vähän jännittää. Nytkö se alkaa, se meidän remontti, josta tämä eteinen on vain alkupala. Tuntuu vaikealta, että jo näin alussa pitää päättää sellaisia tyyliseikkoja kuin että menevätkö sähköjohdot seinän pinnalla vai pitäisikö ne upottaa seinän sisään. Eteisen seinäpaneeli on alkuperäinen ja hyvässä kunnossa, joten sitä ei tohtisi hajottaa. Mutta jos johdot jättää pinnalle eteisessä, sama pitää kai tehdä muuallakin talossa.

Asiat kirkastunevat kesän kuluessa, ja syksyllä toivon mukaan päästään näkemään lopputuloskin. 

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Teetä ja teepurkki

Maailmassa ei voi olla liikaa rituaaleja, jotka keskittyvät laatuun ja nautintoon. Yksi tällainen on teenjuonti. Meillä kävi kylässä Kiinassa asuvia ystäviä, jotka olivat päässeet oppimaan jotain maan teekulttuurin saloista. Kiinalaisittain teetä keitetään kuulemma niin, että pieneen pannuun lisätään aina uudelleen vettä, eli samoista lehdistä haudutetaan monta satsia. Eri haudutusten eroja voi sitten maistella ja vertailla. Tee juodaan pienistä kupeista eikä mistään jättimukeista, kuten usein täällä.


Ihailen suuresti tällaista omistautumista, joka liittyy esimerkiksi ruokaan tai juomaan. Vaikka luulisi olevan ihan selvää, että irtoteetä oikeanlämpöisessä vedessä hauduttamalla syntyy parempi juoma kuin tusinapusseja huljuttamalla, silti kaupat ovat väärällään juuri sitä tusinaa. Pohdin, olisiko teenjuonnin antaumuksellisuudessa jotain aasialaista, mutta sitten  muistimme, että onhan meilläkin sauna. Siinä toinen seremonia, jota ei kiire paranna.


Saimme tuliaisiksi ainakin jasmiiniteetä sekä paria eri teelaatua, joiden kiinalaiset nimet menivät valitettavasti ohi korvien. Mukana oli myös kuivattuja krysanteemeja, joista haudutettavaa yrttijuomaa Kiinassa kuulemma juodaan ruokajuomana. Kaiken lisäksi meille annettiin ihana mintunvihreä teepurkki, johon rakastuin ensivilkaisulla. Sille pitääkin keksiä uutta käyttöä heti kun sisältö loppuu. 

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Punajuuren versoja salaatissa

Kasvimaalle ja viljelylaatikoihin viljellyt siemenet ovat pääosin alkaneet ilmoitella itsestään elonmerkkejä. Salaatinlehdet puskevat kohti taivasta jo komean näköisinä, ja esimerkiksi herneet, mangoldit ja punajuuret ovat itäneet suorastaan erinomaisesti.



Punajuurten kanssa menestys on ollut jopa niin erinomaista, että niistä päästiin jo korjaamaan ensimmäistä satoa. Ei nyt sentään juurikkaita vielä, mutta versoja.


Pieniä versoja harventaessa alkaa yleensä säälittää, että joutuu heittämään kelvollisia alkuja pois, vaikka ne ovat nähneet kaiken sen vaivan nousta mullan alta esiin. Sen jälkeen kun on julmasti valinnut versoista elinkelpoisimmat puoliksi summamutikassa, tuntuu kuin heittäisi pois pieniä vauvoja. Mukavampi siis korjata ne parempiin suihin.  


Punajuurenverso-papusalaatti

Lehtisalaattia
Punajuurenversoja
Tomaattia
Go Green -luomupapusekoitusta
Aurinkokuivattuja tomaatteja
Auringonkukansiemeniä
Oliiviöljyä
Sitruunamehua
Basilikaa


Revi salaatti lautaselle. Pese versot huolellisesti, valuta ja laita lautaselle. Lorauta päälle oliiviöljyä ja sitruunamehua ja sekoita kevyesti käsin. Lisää lohkottu tomaatti, pavut, pilkotut aurinkokuivatut tomaatit, basilika ja auringonkukansiemenet ja nauti.