perjantai 31. toukokuuta 2013

Paras aika vuodesta

Nyt on taas se aika vuodesta. Syreenit kukkivat, ja omenapuut keräävät pörriäiset vierailemaan mesibaarissaan. Nurmikko kasvaa sellaista vauhtia, että edellispäivänä leikattu on jo taas pitkä. Kun katsoo ulos ikkunasta, näkyy pelkkää vihreää, ja niin monta eri sävyistä vihreää, että niiden kaikkien kuvaamiseen tarvittaisiin aika monta sanaa. Loppukesää kohti kellastuvista lehdistä ei ole vielä tietoa, koska vehreys on niin rönsyilevää, että melkein herahtaa vesi kielelle.




Kevään ja kesän taite on ehkä parasta kesässä. Tänä vuonna on ollut niin lämmintä, että tuntuu jo kesältä, mutta kuitenkaan kuumuus ei vielä ole liian kuumaa, koska siihen ei ole ehtinyt kyllästyä, eivätkä kasvitkaan tee kuivuudessa kuolemaa. Paarmoja, hyttysiä tai hirvikärpäsiä ei vielä ole, eikä edes loppukesäisistä ukkoskuuroista ole vielä haittaa.



Vielä kun saataisiin vähän useammin lempeitä pikku sadekuuroja, niin myös hajuaisti pääsisi tositoimiin nauttimaan alkukesän tuoksuista.


tiistai 28. toukokuuta 2013

Hyvän olon raparperikakku

Joku voisi väittää, että kakun leipomiseen tarvitaan sokeria, mutta tuli juuri todistettua, ettei tosiaankaan tarvita. Pihan rehevä raparperipuska kummitteli edelleen mielessäni, kun samalla teki mieli jotain sellaista hyvää syötävää, josta jäisi myös hyvä olo. Sellaista, mitä voisi syödä ihan vaan välipalana vaikka monta palaa ilman morkkista, että mitä ihmeen skeidaa sitä tuli taas vedettyä.


Tämä kakku saakin sokerin sijaan makeutuksensa taateleista, banaanista ja hunajasta. Täytyy tunnustaa, että kakku onnistui kunnolla vasta toisella yrittämällä, koska ensimmäinen oli rakenteeltaan vähän liian kostea. Toisella kierroksella muun muassa jätin taikinasta pois kauramaidon, jota oikeastaan olikin ekassa versiossa ihan turhaan. Ensimmäinen kakkukin oli tosi hyvä, mutta tämä vastaa myös koostumukseltaan kakkua, eikä herättänyt koemaistajissa kysymystä, että onkohan tämä nyt jäänyt vähän raa’aksi. Kannattaa muuten ehdottomasti malttaa odottaa kakun jäähtymistä ennen koemaistoa, koska tämä on parhaimmillaan vasta jääkaappikylmänä.  

Raparperikakku

15 pehmeää taatelia
1 banaani
3 munaa
1 dl oliiviöljyä
2,5 dl kaurajauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl vaniljajauhetta
reilu kourallinen hasselpähkinöitä (muutkin pähkinät käyvät)
1 rkl hunajaa
½ l raparperia kuutioina

Hienonna taatelit ja banaani tahnaksi esimerkiksi monitoimikoneessa. Lisää taikinaan munat ja oliiviöljy ja sekoita ne joukkoon käsin. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauhe sekä muut aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan ja paista 175 asteessa noin 45 minuuttia. 

maanantai 27. toukokuuta 2013

Voikukkaa munakkaassa

Villivihannessesonki lähti tänä vuonna käyntiin niin kovalla rytinällä, etten ole ehtinyt hypätä mukaan kelkkaan vielä ollenkaan. Vaikka tuoretta lehtivihreää saisi lautaselle pelkällä ulko-oven avauksella, jostain syystä keräyspuuhat ovat jääneet vähemmälle.


Eilen ruohoa leikatessani kuitenkin ryhdistäydyin, kun suloiset voikukan nuput melkein kutsuivat poimimaan ne talteen leikkurin tieltä. Jääkaapin ainekset alkoivat olla vähissä, mutta kananmunia löytyi, joten nuput pääsivät maustamaan munakasta. Voikukkien maku jäi munakkaassa hieman liian vaimeaksi, mutta muuten lopputulos oli oikein hyvä. Ehkä ensi kerralla laitan enemmän voikukkia tai keksin tomaatin tilalle jotain muuta, koska nyt se vähän jätti voikukat varjoonsa.

Voikukkamunakas (kahdelle)

6 munaa
½ tl suolaa
loraus vettä
mustapippuria myllystä
oliiviöljyä
1 punasipuli
2 kourallista voikukan nuppuja
5 tomaattia
tuoretta oreganoa
tuoretta persiljaa


Riko munat kulhoon ja lisää suola, vesi ja mustapippuri. Vatkaa munien rakenne rikki. Kuullota pilkottu punasipuli pannulla öljyssä ja lisää voikukan nuput ja tomaatit. Kun vihannekset ovat hieman pehmenneet, lisää pannulle yrtit ja kaada päälle munaseos. Sekoita munia hieman, kunnes ne alkavat hyytyä ja anna kypsyä miedolla lämmöllä. Laita levy nollalle, taita munakas kaksinkerroin ja anna seistä pannulla vielä hetki. Tarjoa heti.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Raparperi ja kuusenkerkät kamuina

Viimeksi kun vilkaisin raparperipuskaan päin, se näytti pieniltä sykeröiltä, jotka olivat juuri nousseet mullan alta päivänvaloon. Kun eilen katsoin sitä, se oli kasvanut jo isoksi pensaaksi. Suurimmat varret olivat jo melkein liian isoja. Kevät tuntuu taas kulkevan kaksi askelta edellä siihen nähden, mitä itse ehdin tehdä.


Piti alkaa miettiä, mitä raparperista oikein voisi tehdä, kun jokakeväiset piirakat ja kiisselit ovat aina sitä samaa. Kiisselin suuntaan käännyin sitten kutenkin, koska raparperikiisseli on yksi lapsuuden lohturuokiani ja sitä paitsi älyttömän helppo ja nopea tehdä.


Tällä kertaa halusin kuitenkin kiisseliini vähän uudenlaista twistiä, ja ihan sattumoisin se twisti sattui olemaan jotain juuri tähän vuodenaikaan sopivaa. Löysin nimittäin jääkaapista vielä yhden purkin viimekeväänä keittämääni kuusenkerkkäsiirappia. Siirappi ei ollut mennyt miksikään, joten päätin laittaa sen raparperin kaveriksi kattilaan.


Yritän nykyisin pysytellä vähän loitommalla valkoisesta sokerista, joten ohjeeseen lisäämäni sokeri oli täysruokosokeria, joka antaa omaa makuaan ja sisältää sentään vähän enemmän ravintoaineita kuin valkoinen sokeri. Kerran yritin tehdä raparperikiisseliä stevialla makeutettuna, mutta siitä tuli kamalaa, joten jätettäköön stevia muiden ruokien makeuttajaksi. Makeutta tähän antaa tietysti myös se siirappi, johon kylläkin käytin viime vuonna tavallista sokeria. 

Raparperi-kuusenkerkkäkiisseli

7 dl raparperia kuutioituna
1 litra vettä
1,5 dl kuusenkerkkäsiirappia
2 rkl täysruokosokeria
4 rkl perunajauhoja + tilkka vettä

Mittaa kattilaan vesi, raparperit, sokeri ja siirappi. Anna kiehua, kunnes raparperit pehmenevät ja rikkoutuvat, noin 10 minuuttia. Sekoita perunajauhot vesitilkkaan ja kaada seos kattilaan ohuena nauhana samalla kiisseliä esimerkiksi vispilällä sekoittaen. Anna pulpahtaa pari kertaa, nosta kiisseli pois hellalta ja anna jäähtyä. Tarjoile kylmänä.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Puutarha = rakkaus


Tänä keväänä olen hurahtanut ihan kunnolla puutarhanhoitoon. Tai oikeastaan sekä puutarhaan että sen hoitoon. Täällä kun sattuu olemaan jo valmiiksi niin ihana puutarha, että siihen voi hurahtaa sellaisenaan.



Tänä keväänä olen kuitenkin myös tajunnut, miksi ihmiset jaksavat kantaa multaa selkä vääränä tai edes kitkeä rikkaruohoja. En oikeastaan enää tiedä, mitä muutakaan kannattaisi kauniina kevätpäivänä tehdä. Suunnittelen jo muita elämän asioita sen mukaan, että ne eivät ole pois puutarhanhoidosta.



Onneksi täällä on vielä paljon hommaa. Olisi kamalaa asua jossain, missä on jo valmiiksi viivasuorat kukkapenkin reunat ja tasalaatuinen nurmikko ilman voikukkia.

Laatikkohulluus iski


Tämän kevään puutarhavillitys tuntuvat olevan kasvatuslaatikot. Vaikka viljelylavat ovat ainakin aluksi olleet olevinaan kaupunkihipsterien juttu, täällä maallakin on niistä innostuttu. 



Meillä laatikkoinnostuksen taustalla ovat rikkaruohot, joiden vuoksi lisätilaa uudelle kasvimaalle on vaikea löytää. Vuohenputki on niin sinnikäs paskiainen, että kun se on päässyt puutarhaan siinä määrin villiintymään kuin meillä, sitä ei ihan helpolla häädetä. Viljelylaatikoissa kasvit ovat paremmin suojassa tältäkin rikkaruoholta.


Rakensin ensin kuistin eteen kaksi laatikkoa, joihin istutin yrttejä ja kylvin salaattia. Keittiöpuutarhan on parempi sijaita parin askeleen päässä keittiöstä, koska kenkien jalkaan laittaminen yrttienhakureissua varten alkaa kesän mittaan tuntua liian isolta urakalta. Tein laatikot tavallisesta raakalaudasta, jonka tervasin venetervalla. Laatikoiden pohjana on vahva suodatinkangas, joka estää rikkaruohojen pääsyn kasvatusmultaan mutta päästää kuitenkin veden läpi. Sisäreunoille kiinnitin muovia, joka suojelee puuta kosteudelta.



Tein vielä pari laatikkoa lisää vanhoista ikkunankarmeista, jotka löytyivät piharakennuksesta. Olen kyllä aika fiiliksissä, että omista nurkista löytyi valmiiksi jotain vanhaa, joka sopi täydellisesti tällaiseen uudelleenkäyttöön. Karmeja oli kolme, joten kiinnitin kaksi päällekkäin ja tein kolmannelle laudasta korotetun reunan. Karmeissa oli vanhastaan keskellä lauta, joten valmiista laatikoista tuli kaksiosaiset. Nämäkin tervasin, mutta tällä kertaa havupuutärpätillä ohennetulla tervalla, joka kuivui nopeammin ja oli helpompi levittää. Näihin laatikoihin kylvin sen, mitä kasvimaalle ei mahtunut, eli punajuurta, naurista, tilliä, lehtikaalia ja kyssäkaalia. Riviväleihin lykkäsin vielä pari sipulia karkottamaan tuholaisia.

Ensi kevääksi jäi vielä sen verran tehtävää, että laatikot tarvitsisivat lasisen kannen. Nyt pitää pärjätä harson kanssa siihen asti, että hallaöistä ei enää ole pelkoa.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Salaatin mausteet

Salaatin syömisessä ihmiset jakaantuvat nähdäkseni kahteen koulukuntaan. Toiset eivät halua salaattinsa päälle mitään mausteita, vaan sanovat nauttivansa kasvisten mausta enemmän sellaisenaan. Toisten mielestä vasta hyvä kastike tekee salaatista kunnon salaatin.


Itse sinnittelin joskus männävuosina ensin mainitussa ryhmässä, mutta silloin elinkin luulossa, että salaatinkastike tulee kaupan pullosta. Nykyisin lisukkeet ovat aika ehdoton juttu.

Kun salaattia syö usein, olisi mukavaa keksiä sille joskus jotain muutakin päällepantavaa kuin pelkkä oliiviöljy. Pari loistavaa vinkkiä löysin Outi Rinteen kirjasta Raakaruoka-aika!, ja ne päätyivät heti suosikeikseni. Alla ohjeet omine muokkauksineni.


Kirjassa "parmesaaniksi valeasussa" kutsuttu juttu sisältää kahta lempiasiaani, ravintohiivahiutaleita ja savupaprikajauhetta, joten odotukseni lopputuloksesta olivat korkealla. Älyttömän hyvää tästä tulikin, vaikka parmesaani-nimitys tässä kohtaa viittaakin enemmän käyttötarkoitukseen kuin makuun. Käytin sekoitukseen suolaa yhden teelusikallisen siinä missä ohjeessa oli kaksi, enkä kyllä jäänyt kaipaamaan lisäsuolaa.

Valeparmesaani

1 dl kuorittuja hampunsiemeniä
1 dl ravintohiivahiutaleita
¼ tl savupaprikajauhetta
½ tl sinappijauhetta
1 rkl oliiviöljyä
1 tl sitruunamehua
1 tl suolaa
½ tl täysruokosokeria

Nypi ainekset sekaisin ja sirottele salaatin tai lämpimän ruuan päälle. 

Toinen lisuke, johon ihastuin, on marjavinagretti. Tein sen vadelmista, mutta kuulemma muutkin marjat käyvät. Aluksi herätti hieman ennakkoluuloja käyttää makeita vadelmia tällaiseen käyttötarkoitukseen, mutta onneksi voitin epäilyni, sillä lopputulos oli oikein hyvä.

Vadelmavinagretti

1 dl vadelmia
1 rkl balsamiviinietikkaa
reilu ½ dl vettä
1 rkl hunajaa
¼ tl suolaa
mustapippuria
½ dl saksanpähkinäöljyä
½ dl oliiviöljyä

Surauta ainekset sekaisin ilman öljyjä blenderissä tai sauvasekoittimella. Lisää öljyt ja sekoita vielä nopeasti. 

perjantai 17. toukokuuta 2013

Kylvöpuuhissa

Viime päivät ovat kuluneet täällä meillä päin kylvökiireissä niin läheisillä pelloilla kuin meidän tavallisten kotipuutarhureiden pihoillakin. Tänä vuonna iloitsin, ettei rivien paikkoja tarvinnut merkitä kasvimaalle epämääräisillä kepeillä, vaan uusiokäytin vinttikomerosta löytyneet käyttökelvottomat alumiinilusikat merkkaamalla niihin kasvien nimet dymo-tarranauhalla. Käytössä oli sekä ruoka- että teelusikoita, ja taktikoin liimaamalla pidemmät nimet isompiin lusikoihin ja lyhyemmät pienempiin.



Seuraavalla kirpparikierroksella pitää etsiä lisää vanhoja käyttökelvottomia lusikoita, koska nämä loppuivat kesken ja tänäkin keväänä olisi vielä vähän viljeltävää.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Cocktailtikut

Kaipasin hiljattain kahvipöytään jotain pientä suolaista, mutta helpolla. Mieleen tulivat lapsuuden synttäreiltä tutut cocktailtikut, joihin silloin 80-luvulla taidettiin laittaa muun muassa lihapullia, nakkeja ja juustoa.



Lihaeineshyllyt kiersin tälläkin kertaa kaukaa, mutta sen sijaan kävin hakemassa juustotiskiltä lampaanmaidosta tehtyä manchegojuustoa. Juusto sai kaverikseen viinirypäleitä, kirsikkatomaatteja, oliiveja ja basilikanlehtiä. Hammastikkuni olivat liian lyhyitä, joten jouduin puolittamaan kirsikkatomaatit, muuten tikkuun ei olisi mahtunut paljon mitään muuta. Tein raaka-aineista erilaisia yhdistelmiä, ja tämä osoittautuikin fiksuksi valinnaksi, kahvipöydän lapset kun alkoivat heti etsiä oliivittomia tikkuja.

Jatkossa voisi harkita tikkuja, joissa olisi jotakin toistakin juustolajia. Kaveriksi sopisivat myös esimerkiksi päärynäkuutiot tai muidenkin yrttien lehdet.

tiistai 14. toukokuuta 2013

Aurinko sen teki


Heräsin tänään kiukkuisena. Herätys tuli liian aikaisin ja takana oli jo ainakin viikon verran huonoja ja liian lyhyitä unia. Ulkona paistoi kuitenkin aurinko, joten näin tilaisuuteni tulleen olla hetken aikaa rauhassa puutarhassa.





Väsymys ei lähtenyt mihinkään, mutta enää ei ota niin paljon päähän. 

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäiväkukkia

Äitienpäivää vietetään meillä tänään ensimmäistä kertaa siten, että itsekin saa olla onniteltavana. Samalla puutarhan kukat ovat puhjenneet loistoonsa ihan kuin olisivat oikein tähdänneet tähän viikonloppuun. Vaikka kevät oli myöhässä, tällä hetkellä ei tunnu siltä enää yhtään.





Näiden kukkien myötä ihanaa äitienpäivää kaikille! Toivottavasti mahdollisimman moni saa viettää sen rakkaidensa kanssa. 

perjantai 10. toukokuuta 2013

Orvokkien aika


Minua on pitkään harmittanut, kuinka rumassa kunnossa talomme sisäänkäynti on. Remontti on suunnitteilla, mutta asioiden kanssa pitää edetä niiden omassa tahdissa, joten toistaiseksi on pitänyt yrittää elää rapistuneen ulkomaalin, kuluneen lautavuorauksen ja repsottavan ulko-oven kanssa.



Kukat tekevät kuitenkin ihmeitä kuluneemmallekin näkymälle. Olin jo vuoden verran suunnitellut kukkalaatikoita ulkoportaiden kaiteelle, ja nyt oli vihdoin aika toimia. Orvokit ovat kuuluneet kevääseeni lapsuudesta asti, joten kukkavalintaa ei paljon tarvinnut pohdiskella. Syksyllä samoihin laatikoihin voi istuttaa kanervaa.



Laatikot on ostettu tylsästi paikallisesta puutarhaliikkeestä, mutta vaikka ovatkin massatuotantoa, sopivat ne vanhan talon henkeen ainakin paremmin kuin tavalliset muovilaatikot. Saa nähdä, kuinka kauan ne kestävät ulkona sateita. 

maanantai 6. toukokuuta 2013

Kuppimuistoja


Lapsuuden mummolavierailuilta on jäänyt mieleen, miten pöytään katettiin aina hienot kahvikupit. Ei puhettakaan, että kahvia olisi juotu mukeista. Vähän myöhemmin veljelläni oli tapana valittaa hienoihin kuppeihin mahtuvaa vähäistä kahvimäärää. Kupin koko kertookin epäilemättä yhteiskunnan elintasosta, nykyäänhän kahvi ei enää ole niin kallis ylellisyystavara, ettei sitä useimmilla olisi varaa juoda mukitolkulla.


Meilläkin muumimukit ovat kovassa käytössä, mutta aina joskus kaipaan kupin kilinää asettia vasten ja sitä hienostunutta tunnetta, että sormi ei edes kunnolla mahdu kupin korvan läpi. Kävinkin taas vähän kaivelemassa varastoja ja löysin nämä isoäidiltäni jääneet Arabian kupit, joiden veikkaisin olevan jostakin 50-luvun tienoilta. Harmaasta väristä tulee mieleen isoäidin tapa juoda kuumaa vettä maidon kanssa siinä missä muut joivat kahvia. Itsekään en kahvia juo, mutta kahvikupeistahan voi nauttia muutenkin.



Kaivoin kupit naftaliinista ja otan ne käyttöön tällä viikolla, kun meille on tulossa vieraita. 

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Parempi karkkipäivä


En syö karkkia juuri lainkaan, mutta makeannälkä iskee toki silloin tällöin. Siltä varalta on hyvä olla kaapissa kuivattuja hedelmiä. Niidenkin popsiminen sellaisenaan saattaa ennen pitkää tylsistyttää, joten uudet reseptit kuivatuista hedelmistä tehdyille nameille ovat aina tervetulleita.


Kookos-puolukkanamien idea oli jäänyt mieleeni Hidasta elämää -sivun Luomukoti-blogista, mutta en muistanut tarkkaa reseptiä, joten soveltamiseksi meni. Nämä namit tekevät niin hyvää keholle ja mielelle, että ”karkkipäivää” voi viettää vaikka joka päivä.

Kookos-puolukkanamit (7 kpl)

10 pehmeää taatelia
0,5 dl vettä
1 dl kookoshiutaleita
puolukoita

Hienonna taatelit veden kanssa monitoimikoneessa tai tehosekoittimessa. Mikäli taatelit eivät ole valmiiksi pehmeitä, niitä voi liottaa vedessä esimerkiksi yön yli. Taatelimassaan saa kuitenkin jäädä sattumia. Lisää kookoshiutaleet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Muotoile taikinasta kädessä kuppeja, joiden sisälle laitat puolukoita. Koska taateli-kookosseos on tosi makeaa, puolukoita kannattaa laittaa niin paljon kuin mahtuu. Sulje palloksi.  

lauantai 4. toukokuuta 2013

Keittiöbasilika


Basilika on lempiyrttini, joten sitä olisi hyvä olla aina käden ulottuvilla keittiössä. Kun kaupassa tuli vastaan hyvännäköinen luomubasilika, päätin istuttaa sen saman tien ruukkuun.


Olen vuosien varrella yrittänyt pitää basilikaa hengissä sisätiloissa ennenkin, mutta melko laihoin tuloksin. Milloin se on kuivunut auringonpaahteessa, milloin jäänyt honteloksi. Ulkona se taas paleltuu, siinä missä muiden yrttien kasvatuksen suhteen menestys ulkotiloissa on pääsääntöisesti ollut suurempaa. Lienee sanomattakin selvää, että olen puutarhurina vielä ihan aloittelija, kun edes basilika ei meinaa pysyä hengissä.

Tällä kertaa laitoin puutarhamullan sekaan hiukan hiekkaa, sillä muistelin, että yrtit pitävät sellaisesta. Katsotaan, miten kauan tämä basilika jaksaa tällä kertaa sinnitellä. 

perjantai 3. toukokuuta 2013

Rullaati rullaa


Tykkään tavallisesta sushistakin ihan hulluna, mutta joskus on kiva soveltaa ja tehdä merileväarkeista jotain ihan muuta. Sushiriisin keittäminen on sitä paitsi aina yhtä hankalaa, vai onkohan niin, etten vain ole koskaan oppinut sitä hommaa kunnolla.

Eilen hedelmäkorista löytyi ihan liian monta syöntikypsää avokadoa yhtä aikaa, ja porkkanapussikin näytti siltä, että sitä pitäisi jo tyhjentää. Avokado-porkkana-norirullia siis illalliseksi. Olen tehnyt samantapaisia aiemminkin ja käyttänyt niihin lisäksi idätettyä tattaria. Itämistä ei kuitenkaan ehtinyt tällä kertaa jäädä odottelemaan, koska ruokaa oli saatava heti.



Avokado-porkkana-norirullat (4 kpl)

4 pienehköä avokadoa
5 porkkanaa
1,5 dl auringonkukansiemeniä
½ sitruunan mehu
½ tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 tl jeeraa eli juustokuminaa
½ tl valkosipulijauhetta
½ tl kuivattua inkivääriä jauheena
4 noriarkkia

Soseuta avokadot sauvasekoittimella ja raasta porkkanat. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Tarkista maku ja lisää tarpeen mukaan mausteita. Ajattelin alun perin laittaa tähän myös hiukan chiliä, mutta se unohtui. Valkosipulijauheen tilalla voi käyttää myös tuoretta valkosipulia puristettuna, mutta itse en tykkää raa’asta sipulista, joten käytin jauhetta.

Levitä täyte merileväarkeille ja kääri rulliksi. Rullista ei saa sushin tapaan kovin tasaisia, ja täytteetkin pursuvat helposti syliin syödessä. Ulkonäöllisesti nämä ovatkin melko hirveitä pötkylöitä, mutta maku on kyllä melko paljon parempi kuin kuva antaisi odottaa.