maanantai 29. huhtikuuta 2013

Mustikkaenergiaa


Kun nyt raakaruokalinjalle lähdettiin, niin postaanpa saman tien tämän suosikkivanukkaani reseptin, jota tulee syötyä aika usein ilta- tai välipalana. Vanukas on superhelppo tehdä, ja terveydelliset edut ovat taattuja – maun kuitenkaan kärsimättä. Vaikka nyt kutsun tätä vanukkaaksi, on tässä silti mielestäni enemmän juuri välipala- kuin jälkiruokapotentiaalia. Alun perin olen saanut idean jostakin blogista, mutta aikaa on kulunut niin paljon, etten enää muista mistä.


Mustikkavanukas

2 banaania
1 avokado
mustikoita
½ tl luonnonvaniljajauhetta
1–2 tl lucumaa

Sekoita kaikki ainekset monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella. Sattumat tuntuvat mössössä ikäviltä, joten surista riittävän kauan ja käytä tarpeeksi kypsää avokadoa ja banaaneja. Mustikoiden on hyvä olla jäisiä, koska vanukas maistuu parhaalta hiukan kylmänä.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Raakaruokainnostus


Eilen postiluukusta kolahti hiljattain tilaamani Outi Rinteen Raakaruoka-aika!-keittokirja. Minulla on ollut tapana ottaa ruuanlaittoon inspiraatiota aika ajoin melko paljonkin raakaruokablogeista, eikä vähiten siksi, että tällaiseen maidottomaan ja gluteenittomaan kasvisruokavalioon raakaruoka sopii kuin nenä päähän. Viimeisimmän elämänmuutoksen eli vauvan jälkeen erikoisemmille ruokakuvioille ei ole kuitenkaan tuntunut jäävän aikaa tai energiaa, mistä syystä raakaruokainnostus on päässyt unohtumaan melkein kokonaan. Toki täällä surautellaan smuuteja ja ahmitaan salaattia ihan entiseen malliin, mutta ne tuppaavat valmistumaan aina samalla kaavalla ja vailla suuria innovaatioita.


Niinpä uusi ”keittokirja” tuli ehkä parhaaseen mahdolliseen saumaan. Keittiökameleontin reseptit on todettu hyviksi ennenkin, ja nyt keväällä luonnon ja kaupan vihannestiskien herätessä on raaka-aineissakin mistä valita. Itse en ole kovin hyvä keksimään uusia makuyhdistelmiä varsinkaan vähän vieraammassa raakaruokamaailmassa, vaan olen pikemminkin sitä tyyppiä, joka syö aina samaa ruokaa pari viikkoa putkeen ja vaihtaa sitten toiseen kyllästyttyään totaalisesti. Nyt on sitten keittiössä käden ulottuvilla opus, josta niitä ideoita voi poimia.

Ahmaisin kirjan tekstiosuudet heti tuoreeltaan ja bongasin jo monta hyvää reseptiä, joita pitää päästä kokeilemaan. Kirjassa on kätevästi väännetty rautalangasta valmistamisen menetelmät tuoreemmallekin raakakokille, mutta kuitenkin se sisältää myös monimutkaisempia ja haastavampia ohjeita. Reseptejä on paljon, mutta silti tilaa jää ihanille kuvillekin. Monet resepteistä vaativat vähän erikoisempine ainesosineen kauppareissua, kuten raakareseptit yleensäkin. Ilokseni huomasin kuitenkin juuri, että tänne maalaiskaupungin markettiinkin on viime aikoina ilmestynyt hämmästyttävän monia niistä erikoisemmista aineista, joita olen ennen ostanut kaupunkireissuilla ekokaupoista varastoon tai tilannut netistä.

Kirjan rakenne on sikäli erikoinen, että esimerkiksi jälkiruuat eivät löydy kaikki samasta osiosta, vaan reseptejä on lajiteltu muun muassa valmistusmenetelmien ja vuodenaikojen mukaan. Ihan perusteltu ja hyvä rakenne tämäkin, vaikka ensin olinkin vähän hukassa yrittäessäni nopeasti etsiä kirjasta sopivaa raakakakun reseptiä. Erityisplussan kirja saa kirjoittajan omista kokemuksista, vinkeistä ja rennosta asenteesta. Kirjan tyyli saa raakaruoan kuulostamaan kulinaristin valinnalta, ei miltään tiukkapipoiselta terveysfanatismilta, joka pakottaa luopumaan kaikesta hyvästä. Luulenpa, että tämä kirja ei päädy monen muun heräteostoksena hankitun kollegansa tavoin hyllyyn pölyttymään vaan kohta tässäkin keittiössä surisee blenderi taas ihan kunnolla!

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Puutarhasuunnitelmia


Viikonloppuna paistoi vihdoin aurinko, joten oli hyvä aika tehdä tulevaisuudensuunnitelmia puutarhassa. Oli kiehtovaa kulkea kukkapenkkien välissä ja ihmetellä, miten nopeasti ensimmäiset kukat, ruohonkorret ja versot ovat puskeneet maasta heti lumien sulettua.




Olemme asuneet talossa nyt reilun vuoden, ja pikkuhiljaa alkaa hahmottua kokonaisnäkemys myös puutarhan suhteen. Talo oli pitkään autiona ennen meitä edeltäneitä asukkaitaan, joten puutarhassa riittää kyllä tehtävää. Tällä hetkellä haavelistalla siintävät uusi kasvimaan paikka ja viljelylaatikot, vuohenputkien kasvun rajaaminen, kasvihuone, maakellari, kiviaita, kivipuutarha ja puutarhan laitojen raivaaminen vadelmapusikoista. Näin alkajaisiksi ainakin, lisää haaveitahan tulee sitten ajan kuluessa. Tänä kesänä aion myös istuttaa enemmän kukkia ruukkuihin ympäri pihaa, koska se viime kesänä jäi monista aikomuksista huolimatta tekemättä.



Viime vuodelta jäi kesken myös eräs kukkapenkki, jonka päätin nyt lumien sulettua saattaa lopultakin valmiimpaan kuntoon eli reunustaa sen kivillä. Hommaan meni kokonaista puoli tuntia, joten viime kesäinen vitkuttelu alkoi tuntua todella hölmöltä. 




Kukkapenkki kaipaa vielä lisää kasveja täytteekseen, kun se viime kesänä tuli perustettua vain muutaman lahjaksi saadun taimen ja sipulikasvin istutuspaikaksi. Lahja-kaunokaisen ensimmäiset kukat olivat jo avautuneet, mikä tuntui kyllä todella ihmeelliseltä siihen nähden, että hetki sitten ne olivat vielä lumen peitossa eikä niiden kai kuuluisi kukkia kuin aikaisintaan toukokuussa. Aina sinnikkäitä sinivuokkoja, leskenlehtiä ja idänsinililjoja osasi jo odottaakin, joten niiden näkeminen aiheutti vain jälleennäkemisen iloa.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Hävikkihäpeä

Tulen aina kiukkuiseksi ruuan heittämisestä pois. Samaan aikaan kun muualla maailmassa nähdään nälkää, me täällä Suomessa ja muissa rikkaissa maissa suhtaudumme ruokaan niin välinpitämättömästi, että sitä on varaa heittää roskiin. Ruoan ympäristövaikutustenkin kannalta suurin painolasti tulee hävikistä, ei esimerkiksi pakkauksista, joita äkkiseltään voisi pitää suurempana haittana ympäristölle.


Viime aikoina olen ollut kiukkuinen lähinnä itselleni. Jääkaapista löytyi kolme bataattia, jotka olivat homeessa. Meillä on siis ollut varaa ostaa lähes kuudella eurolla tuotetta, joka on tuotu tänne maapallon toiselta puolelta, jotta voisimme säilyttää sitä kaksi viikkoa jääkaapissa ja heittää sitten kompostiin. Olisi ollut edes yksi bataatti, mutta ei kun kolme.

Meillä ruuan poisheittämiseen on kolme syytä. Ensinnäkin huono kommunikaatio. Pyysin miestä tuomaan kaupasta bataattia, ja tarkoitin yhtä, mutta mies toi kolme. Toinen on kiireinen arki ja huono organisointi. Olin suunnitellut tekeväni bataattirieskoja, mutta aikaa leipomispuuhiin ei tuntunut löytyvän.

Kolmantena ja tärkeimpänä syynä on meneminen ruokakauppaan ilman kauppalistaa. Jos kaupassa ostaa mitä sattuu tekemään mieli tai arvelee tarvittavan, päädytään tilanteeseen, että jääkaapissa on yhtäaikaa kolme kurkkua. Oma osuutensa on myös sillä, että kauppaan on matkaa sen verran, että ostokset tulee joskus mitoitettua vähän yläkanttiin. Bataatti-casessa syytä oli myös säilytyksellä. Kaksi viikkoa jääkaapissa ei normaalisti olisi kuolinisku bataateille, mutta kosteassa muovipussissa ne pääsivät pilaantumaan.

Bataattiasiasta viisastuneena päätimme, että jos jotain pitää heittää pois, samaa ruoka-ainetta ei saa ostaa ainakaan kuukauteen. Nähtäväksi jää, onko siinä rangaistusta tarpeeksi. Onneksi kohta on kesä ja vihannekset saa hakea suoraan kasvimaalta, joten ne eivät enää pääse pilaantumaan jääkaappiin.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Suolainen pannari ja muistoja Argentiinasta

Aina kun nykyään teen pannukakkua, mieleeni tulee pari vuotta sitten Etelä-Amerikassa tapaamani argentiinalainen poika, jonka sukunimi sattui olemaan Pannari. Pannari kertoi joskus googlailleensa nimeään ja ihmetelleensä, miksi aina päätyi suomalaisiin pannukakkuresepteihin. Kaiken huipuksi sana panqueque eli pannukakku tai lettu on Argentiinassa kuulemma eräänlainen haukkumasana.

Argentiina on siis mielessä vähän väliä, koska teen tosi usein suolaista pannukakkua. Se on vähän kuin piirakkaa, mutta paljon vaivattomampaa ja myös kevyempää kuin rasvaisella pohjalla tehtävä piirakka. Kauramaito ei mielestäni oikein toimi makean pannukakun tekemisessä, mutta suolaisessa versiossa täytteet ovat muutenkin pääroolissa. Jos tavallinen maito kuuluu ruokavalioon, kannattaa toki käyttää sitä.


Täytteeksi käytän pannariin vähän sitä sun tätä, mutta tärkeää on täytteiden runsas määrä. Kesällä sopivat kaikenlaiset kasvikset, kuten tomaatti, pinaatti tai kesäkurpitsa, ja lisää makua saa juustosta, oliiveista ja aurinkokuivatusta tomaatista. Tuoreet yrtit sopivat myös.


Suolainen pannari

Pohja:
3 munaa
3 dl kauramaitoa
1 dl kaurajauhoja
1 dl tattarijauhoja
1 tl suolaa

Täyte:
3–4 tomaattia
pari kourallista tuoretta pinaattia
oliiveja
pala fetajuustoa
mustapippuria myllystä

Sekoita pohjan aineet keskenään. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan ja viipaloi päälle tomaatit. Lisää revityt pinaatit, viipaloidut oliivit ja fetajuusto paloina. Lisää lopuksi mustapippuri ja paista 200 asteessa 25–30 minuuttia.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Iltapäivän suklaahetki


Kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat joskus menneessä elämässään saattaneet vetäistä kokonaisen suklaalevyn kerralla, mutta en enää koskaan siirryttyäni tummaan suklaaseen. Muutenkin ruokailutottumukset ovat kyllä saattaneet muuttua vähän tasapainoisempaan suuntaan.

Maitosuklaata ei ole enää ollenkaan ikävä, vaan pari palaa hyvää tummaa suklaata riittää. Jotenkin kuulostaa niin snobilta ja trendikkäältä sanoa näin, mutta kun se on totta. Fazerin sininen ei maistu enää miltään paitsi rasvaiselta ja makealta, kun on tullut siirtyneeksi tummaan leiriin.


Hyvä vaihtoehto tummien suklaiden joukossa on itse tehty raakasuklaa. En muista koskaan varsinaisesti epäonnistuneeni raakasuklaan teossa, vaikka en käytä reseptejä enkä erityisemmin mieti ainesten mittasuhteita. Vaikea suklaan teossa varmaan olisi epäonnistuakaan, kun raaka-aineet ovat itsessään hyvät.

Tällä kertaa suklaa syntyi periaatteella ”mitä jo valmiiksi tyhjistä kaapeista sattuu löytymään”. Jos olisin ehtinyt käydä kaupan kautta, olisin käyttänyt rasvana kookosöljyn lisäksi kaakaovoita, koska pelkkä kookosöljy maistuu vähän läpi lopputuloksessa. Mitat ovat sinne päin, useimmat lusikalliset vähän kukkuraisia.


Pähkinäsuklaa

2 rkl kylmäpuristettua neitsytkookosöljyä
3 rkl raakakaakaojauhetta
1 rkl lucumaa
2 tl hunajaa
ripaus suolaa
kourallinen sekalaisia pähkinöitä rouhittuna

Sulata kookosöljy vesihauteessa ja lisää muut aineet. Sekoita, kaada pienelle lautaselle ja anna jähmettyä pakastimessa tai jääkaapissa.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Superhelppo suklaakakku


Meille tuli sunnuntaina yllätysvieraita, joten kaivoin esiin suklaakakun reseptin, jolla pystyy taikomaan kakun nopeasti ja melkein tyhjästä. Ainesosat löytyvät useimmiten kaapista, eikä sekoittamiseen tarvitse edes kaivaa sähkövatkainta esiin. Olen tehnyt tätä pari kertaa ennenkin vieraille, ja aina on kuulunut kehuja, joten jaan reseptin tännekin. Alun perin resepti on peräisin makuja.fi-sivulta.


Suklaakakku

100 g margariinia
2 ½ dl sokeria
2 munaa
1 ½ dl jauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria

Sulata margariini. Sekoita munat ja sokeri ja lisää niiden joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää margariinisula ja paista 175 asteessa 25 minuuttia. Kakku lässähtää uunista tullessaan, mikä kuuluu asiaan.

Tällaisia superhelppoja reseptejä on hyvä olla plakkarissa, mutta jos oikein tosissani haluaisin tehdä taivaallista suklaakakkua, laittaisin siihen kyllä oikeaa suklaata. Yllä olevan ohjeen sokerimäärää voisi myös mielestäni pienentää, mutta minuun makuuni suurin osa ohjeista onkin liian makeita.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Tiskirätti – tai jotain muuta


Joka paikassa tuntuu olevan nykyään neulottuja tai virkattuja tiskirättejä. Ovathan ne tyylikkäitä, mutta jotenkin olen vierastanut ajatusta nähdä ensin vaivaa käsityöhön ja likastaa se sitten ruuantähteissä. 


Mekkoprojektista jäi kuitenkin yli juuri sopivasti vihreää lankaa, joten johonkin se oli käytettävä. En kerta kaikkiaan keksinyt sille mitään muuta käyttöä kuin tiskirätin, varsinkin kun kirjastosta kotiutui meille juuri kirja Yksinkertaisesti neuloen, jossa sattui olemaan neulotun tiskirätin ohje.

Rätin kuviona on helmineule ja kummassakin päässä on neljä kerrosta ainaoikeinneuletta. Kotoa ei löytynyt tarpeeksi pieniä puikkoja, joten jouduin neulomaan liian paksuilla. Epäilemättä siksi neulepinnasta tuli vähän epätasainen. Sehän alkoi heti näyttää ihan ruttuiselta tiskirätiltä, vaikkei ole vielä edes märkä, joten ehkä tämän raaskii sittenkin käyttää ruuantähteiden luuttuamiseen. 

Valmis rätti tuntui tosi pehmeältä, joten aloin myös suunnitella sille muita, suloisempia käyttötarkoituksia. Tällä voisi epäilemättä pyyhkäistä kätevästi ruuantähteet vauvan poskilta. Toki silloinkin se tulisi likaiseksi ruuantähteistä, mutta jotenkin nätimmin.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Mekkopuuhissa


Neulomisessa on aina se sama ongelma, että mikäli ohjeessa käytettyä lankaa ei löydy tai se on liian kallista, on joskus vaikea korvata lanka toisella. Silloin kun haluaisi päästä jo nopeasti itse asiaan, tuntuu turhauttavalta etsiä nettikaupoista erilaisia lankoja ja pohtia, mikä niistä voisi sopia kulloiseenkin tarkoitukseen.


Tällä kertaa kiersin tämän ongelman ryhtymällä vaihteeksi virkkauspuuhiin. Virkattua työtä on helppo kavennella matkan varrella, joten kokoa voi verrata malliin työn edistyessä. Tytön mekko syntyikin vanhojen mekkojen pohjalta, mutta otin siihen inspiraatiota ja mallia myös kirjasta Virkkauksen ilo. Vaikea sanoa, minkä kokoinen tästä mekosta nyt senteissä tuli, mutta eipä sillä ole niin väliäkään, kunhan ei ole valmiiksi liian pieni. Mekko syntyi pylväistä, ja miehustaan virkkasin samanlaisen kukan kuin vähän aikaa sitten, mutta yhtä terälehtikerrosta pienempänä.


Lankana käytin Novitan Bambu-lankaa. Langan nimi herätti luonnonläheisiä mielikuvia, mutta tuoteselostetta tarkemmin katsoessani selvisi, että langassa on puolet bambu-viskoosia ja puolet puuvillaa. Samalla muistui mieleeni, että bambutekstiilien valmistus voi olla prosessista riippuen kaikkea muuta kuin ekologista, eikä tuo bambu-viskoosi kyllä enää kovin luonnonläheiseltä kuulosta. Lanka oli kuitenkin ihanan kevyttä ja melko helppoa virkatakin, vaikka säikeisyyteensä ansiosta sopisikin ehkä helpommin neulottavaksi. Vaaleanpunainen värikin sopii tässä mielestäni hienosti vihreän kaveriksi, vaikka muuten en siitä niin välitäkään.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Hienoa tai omituista


Meille on taas tullut pari uutta esinettä. Omituinen lamppu tuli arkkukauppojen kylkiäisenä, mutta emme ole vielä ihan päättäneet, saako se meiltä uuden kodin vai ei. Välillä se näyttää silmääni ihan kamalan rumalta, välillä taas älyttömän hienolta. Pitänee katsella sitä vielä jonkin aikaa ennen kuin asiasta pystytään päättämään.


Keittiön vanhan kaapin ylle kiipesi violetti lasimalja, jonka löysin paikallisesta rompetapahtumasta. Violetti väri lasissa on vaan kerta kaikkiaan tosi hieno, joten tämä oli pakko saada. 

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Olohuoneen maleksijat



Hankin joitakin viikkoja sitten kirpputorilta kaksi kermanvalkoista pinnatuolia, jotka suunnittelin maalaavani uudelleen myöhemmin. Tarkoitus oli laittaa näitä pinnatuoleja keittiön uuden pöydän ympärille, sitten kun jostain löytyy se sopiva pöytä. Kaksi koivusta valmistettua ja lakattua pinnatuolia meillä on jo ennestään ja piharakennuksesta löytyy pari kunnostettavaa, joten tuolit saisi hyvin sopimaan yhteen.


Nyt tuolit ovat maleksineet olohuoneessa, kun en ole jaksanut kantaa niitä yläkertaan pois tieltä. Ja mitä enemmän tuoleja katselen, sitä enemmän alkaa tuntua siltä, että kannankin varastoon mieluummin vanhat jakkarat ja katselen näitä kaunokaisia olohuoneessa. Kermanvalkoinen maalipinta on vähän huonossa kunnossa, mutta vanhassa esineessä ajan patina tuo usein vain lisää viehätystä. Ehkäpä vielä jossain vaiheessa innostun uudelleenmaalaukseenkin, mutta tässä on ainakin vahva ehdokas lopulliseksi väriksi.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Vihreän kaipuu


Kuten viime viikot ovat osoittaneet, taannoinen keväänhehkutukseni oli vahvasti ennenaikaista. Mutta kyllä niitä kevään merkkejäkin jo näkee, jos vain jaksaa tarpeeksi sinnikkäästi uskoa.


Konkreettisin lupaus kevään tulosta valon lisääntymisen lisäksi ovat pälvet. Talon seinustalle on jo auennut kokonainen lumeton kaistale. Myöhemmin keväällä tästä napsitaan salaattiin ensimmäiset pienet voikukanlehdet, kun muualta pihalta niitä vielä saisi hakemalla hakea.


Samaiselta seinustalta löytyi vihreä ruoho, joka on säilynyt sellaisenaan lumen alla. Tuntuu hassulta hehkuttaa yhtä vaatimatonta ruohotupsua, mutta tässä vaiheessa huhtikuuta vihreän kaipuu on siihen tarpeeksi kova. Päiväsaikaan auringonpaisteessa voi jo paikoitellen tuntea maan tuoksun.



Vanhoissa omenapuissa ei vielä kevät näy, mutta niidenkin runkojen sammal jaksaa kaiken lumen keskellä ilahduttaa vihreydellään. Tästä koukusta laitetaan kesällä (eli ihan pian) roikkumaan riippumatto.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Jotain maskuliinista


Kaipasin jokin aika sitten jotain maskuliinista kaveriksi olohuoneen vaaleanpunaiselle lampulle. Nyt se jokin on löytynyt.


Olohuoneeseen on jo pitkään ollut suunnitteilla hankkia vanha arkku sohvapöydäksi, mutta vasta nyt löytyi energiaa suunnitelman toteuttamiseen. Ihmeen helpolla tulikin melkein heti vastaan juuri sopivannäköinen arkku, sopivaan hintaan ja tarpeeksi läheltä.


Arkku on huuto.netin myyjän mukaan peräisin 1700–1800-luvulta, ja isäni mielestä rautaheloista näkeekin, että se on vähintään 1800-luvulta. Helat ovat kuulemma sepän käsin takomat. Arkku on vuosien varrella saanut hiukan kolhuja ja halkeamia, mutta se ei meitä haittaa yhtään, koska vanhan esineen kuuluukin näyttää vanhalta.





Kylläpä elämä helpottui arkun myötä heti kerralla. Enää ei tarvitse televisiota katsellessa kasata naposteltavia ja kutimia pienelle tuolille, vaan sitä varten on kunnon pöytä. Vielä kun saataisiin joku hieno sohva hankittua, niin tähän kohtaan kodista voisi olla tyytyväinen.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Liinavaatekaapilla


Ennen ei ollut kaikki paremmin, mutta kyllä jotkin asiat olivat. Esimerkiksi liinavaatteet. Löysin varastoa penkoessa taas kasan äidin ja isoäidin tekemiä keittiöpyyhkeitä ja lakanoita, jotka kuuluvat johonkin ihan eri aikakauteen kuin tähän nykyiseen kertakäyttökulttuuriin.



Näihin vanhoihin kapioihin on useimpiin kirjottu tekijän nimikirjaimet. Pahvilaatikkoa tonkiessani aloin yhtäkkiä miettiä miksi. Oliko tarkoituksena erottaa liinavaatteet muiden vastaavista samaan tapaan kuin lasten tumppuihin ja pipoihin kirjoitetaan nimi, jotteivät ne sekoittuisi koulun naulakossa? Mutta mikä sitten olisi tilanne, jossa liinavaatteet voisivat mennä sekaisin, kun niitä kuitenkin yleensä käytetään ja pestään kotona.



Vai onko kirjailujen taustalla ajatus, että liinavaatteet kestävät sukupolvelta toiselle, joten nimikirjainten avulla myöhemmät käyttäjät tunnistavat, kuka ne on tehnyt. Materiaalina on käytetty vahvoja kankaita ja jopa käsin virkattuja pitsejä, ja kuka jaksaisikaan virkata metrikaupalla pitsiä vain muutaman vuoden käyttöä varten. Entä mitä ovat entisaikaan tehneet kapioiden suhteen ne naiset, joilla ei ole ollut käsityötaitoja? 



Äitini tekemät lakanat ja pyyhkeet ovat peräisin 60-luvulta. En tiedä, oliko tuolloin kyseessä enää varsinainen kapioidenvalmistusperinne, mutta samaa ajatusta niissä kuitenkin on ollut. Miten erilaista onkaan nyt, kun useimmille meistä ei enää tulisi edes mieleen alkaa valmistaa liinavaatteita itse, saati että kutoisimme niiden kankaan alusta lähtien. Mikä onni, että tällaisia aarteita vanhoista varastoista kuitenkin vielä löytyy. Nyt mietin niille uusiokäyttöä: mekon helmaa, verhoa tai muuta käsityötä. En kuitenkaan ole ihan varma, raaskinko rikkoa näitä. Ne ovat aika kauniita ihan sellaisenaan.