sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Kaurapuuroa keittämättä


Kaurapuuroa mainostetaan ruokana, joka pitää nälän poissa pitkään. No ei kyllä minun mielestäni. Jos syö aamupalaksi kaurapuuroa, viimeistään tunnin päästä on jo nälkä. Lisäksi aamulla syöty kaurapuuro aiheuttaa minulla närästystä. Ihme kyllä, samaa vaikutusta ei ole iltapuurolla.


Näistä syistä johtuen olen alkanut syödä ”aamupuuroni” kypsentämättömänä. Tavalliset kaurahiutaleet tietysti ovat jo valmiiksi höyrytettyjä, joten kyseessä ei ole varsinainen tuorepuuro siten kuin raw food -ihmiset asian ymmärtävät. Varmaan tällekin yhdistelmälle joku nimitys olisi, mutta ei nyt tule mieleen. Ehkäpä tämä on lähempänä mysliä kuin puuroa, mutta eroaa myslistä siten, että sekoitan ainekset vasta lautasella enkä etukäteen. Ainesosat vaihtelevat fiiliksen ja varastojen tarjonnan mukaan. 


Keittämätön puuro

Mustikoita
Vadelmia
Banaani
Kaurahiutaleita
Hirssihiutaleita
Auringonkukansiemeniä
Seesaminsiemeniä
Rusinoita
(Kaura)maitoa

Lisää syvälle lautaselle marjoja ja viipaloi niiden päälle banaani. Lisää hiutaleet ja siemenet sekä ripottele päälle rusinoita. Kaada joukkoon maito. Itse nautin annoksen heti, koska en tykkää, että hiutaleet pääsevät liiaksi löllööntymään. Joku toinen saattaisi nauttia siitä, että seisottamisen myötä koostumuksesta tulee vielä enemmän puuromainen.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Pikku sormille hypisteltävää


Sain hiljattain valmiiksi jämätarvikkeista tehdyn hypistelylelun vauvalle. Idea leluun tuli May B. Langhellen kirjasta Siksakkia, jossa tuunataan vanhoista materiaaleista vaatteita ja tarvikkeita lapselle.


Hypistelylelun suunnittelussa kävivät kamppailua esteettinen silmäni sekä käsitykseni siitä, mikä voisi kiinnostaa vauvaa. Lopputulos on jonkinlainen sekasikiö näiden väliltä. Käytin leluun muun muassa vakosamettia, satiinia, pitsiä ja puuvillakangasta, joiden ajattelin kaikkien tuntuvan erilaisilta pieniin hyppysiin. Aplikoin kummallekin puolelle lelua yksinkertaisia kuvioita, jotta lelu olisi myös mielenkiintoinen katsella. Lelun sisään tuli rapisevaa muovia, jonka pitkän etsinnän jälkeen keksin leikata pastapussista.



Lelu tekikin ihan kohtalaisesti kauppansa lahjomattoman tuomariston edessä, vaikka vanhoja suosikkeja se ei päihittänytkään. Mamilla ainakin oli hauskaa lelua tehdessä, koska harvoin tulee tehtyä mitään tällä tavalla ihan kokonaan omasta päästä. 

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Vihreä aamunavaus


Selleri on yksi niistä vedenjakajaruoka-aineista, joista joko tykkää tai sitten ei. Itse kuulun edellä mainittuun ryhmään, mutta pystyn kyllä ymmärtämään sellerinvihaajiakin. Joskus kun on tullut syötyä liian usein etenkin juuriselleriä, alkaa sen maku jo tympiä minuakin.


Varsisellerillä ei tällaista vaikutusta ole ollut ja käytänkin sitä usein vihersmoothiessa. Tässä smoothiessa sellerin maku ei mielestäni tunge esiin kovinkaan vahvasti, vaikka sellerinvihaaja varmaan olisikin asiasta eri mieltä.

Sellerismoothie

1 banaani
2 sellerinvartta
reilu kourallinen tuoretta pinaattia
1 appelsiini
pala hunajamelonia
sitruunamehua
vettä

Aineksia kannattaa sureutella blenderissä kunnolla, koska appelsiinin ja sellerin säikeet jäävät muuten helposti sattumiksi.

Nautitaan mieluiten tyhjään vatsaan ensimmäisenä aamulla auringon kiivetessä taivaalle. Toimii myös mielialan parantajana huonon herätyksen jälkeen, koska tästä saa potkua koko päivään. Lieneekö osansa tuolla vihreällä värilläkin. 

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Virvon varvon...

Meillä kävi tänään kolme pikkunoitaa virpomassa. Kyöpelivuorelle kuului kuulemma hyvää, mutta pääsiäisen aika vain oli noidilla vähän kiireinen. Niinpä noidat poistuivat pikaisesti mutta jättivät jälkeensä virpomisvitsoja, jotka pääsivät heti koristamaan keittiötä.






Ihanaa pääsiäisen aikaa kaiklle!

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Epäpyhät kasvisblinit


Saimme lahjaksi blinipannun jo yli vuosi sitten, mutta häpeäkseni on tunnustettava, että blinejä ei ole tullut paistettua kertaakaan. Ongelmana on ollut se, että lehmänmaidottoman ruokavalioni takia en ole pystynyt tekemään blinejä perinteisellä reseptillä, eikä täytepuolellakaan niin helppoa ole ollut. Minä eikä mieheni emme kumpikaan innostu mädistä, ja itse nyrpistelen vielä raa'alle sipulillekin. 

Nyt taitaa kuitenkin olla osapuilleen se aika, jolloin blinejä kuuluu syödä, ja blinien idea on lisäksi tosi hauska. Ne ovat vähän niin kuin leivonnaisia, koska taikinaan tulee hiivaa ja vaahdotettua kananmunanvalkuaista. Toisaalta ne ovat vähän kuin leipää, juurikin sen hiivan takia. Ja oikeastaan ne ovat kuitenkin kuin lettuja, koska ne paistetaan pannulla. Ja lettujen syöminen suolaisten täytteiden kanssa on aina maittavaa ja hauskaa.


Päätinkin sitten lähteä blineissäni ihan uusille linjoille ja kokeilla kerettiläistä versiota, josta korvasin maidon kauramaidolla ja voin margariinilla. Vuohenmaitoonkin olisin voinut blinit tehdä, mutta sitä ei saa täältä pikkupaikkakunnalta. Täytteenä unohdin kaikki perinteiset blinitäytteet ja keskityin luomaan täydellistä makukomboa kasvissyöjän näkökulmasta. Niinpä blinien päälle tuli tomaattia, basilikaa, lampaan- ja vuohenfetaa sekä avokadoa.

Lopputulos oli oikein hyvä. Voin kuvitella, että voissa paistaminen tekisi blineistä vieläkin hitusen parempia, mutta näiden blinien kanssa ei kyllä todellakaan tarvinnut surkutella syövänsä korvikeversiota. Ihan turhaan ujostelin blinipannun kanssa, joten nyt teinkin itselleni lupauksen käyttää sitä paljon useammin.

Blinien reseptiin otin mallia Strömsöstä. Tässä ohje sellaisena, millaisena sen itse tein.

Blinit (kahdelle nälkäiselle tai neljälle esim. iltapalaksi)

10 g hiivaa
vajaa 3 dl kädenlämpöistä kauramaitoa
2 ½ dl tattarijauhoja
1 munankeltuainen
1 tl suolaa
1 munanvalkuainen
paistamiseen margariinia

Täyte
2–3 tomaattia
basilikaa
1–2 avokadoa
puolikas paketti fetaa

Liuota hiiva kädenlämpöiseen kauramaitoon. Sekoita joukkoon jauhot, munankeltuainen ja suola. Anna taikinan seisoa vähintään puoli tuntia. Juuri ennen paistamista vaahdota valkuainen sähkövatkaimella ja kääntele se taikinan joukkoon. Paista blinit miedolla lämmöllä margariinissa. Jos pannu on liian kuuma, blinit saattavat jäädä sisältä raaoiksi, vaikka palavat päältä. Pilko täytteen ainekset ja tarjoile.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Vihreitä versoja


Nyt on se aika vuodesta, kun kotimaisia kasviksia ei saa kunnolla mistään ja ulkomaisetkin saattavat olla vähän nahistuneita. Kasvihuonetomaatteja tietysti kaupoista löytyy, mutta ne eivät maistu oikein miltään ja herättävät kysymyksen, onko pakkaskeleillä pakko saada epäekologisia tomaatteja. Juureksia taas on tullut puputettua koko talvi, joten kasvissyöjän masu kaipaa jo vaihtelua.


Nyt onkin paras aika vuodesta idättää ja versottaa. Idätystä tulee tässä taloudessa harrastettua parasta satokautta lukuun ottamatta ympäri vuoden, mutta versojen kanssa olen ollut aika laiska. Herneenversot ovat suosikkejani, mutta viljelykset tuppaavat usein kuivumaan kastelun puutteessa.

Tämä ongelma sai helpotusta, kun saimme lahjaksi hienon purkin täynnä herneenversoja. Purkissa siemenet eivät kuivu niin helposti, ja rusetilla koristettu säilykepurkki näyttää kivalta paraatipaikallakin. Tämä onkin huomattavasti järkevämpää kuin pääsäisen rairuoho, koska nämä versot paitsi näyttävät hyvältä, ne voi ennen kaikkea myös syödä.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Hiihtoretkellä


Naapuri oli käynyt vetämässä moottorikelkalla hiihtoladun ihan meidän nurkilta, ja siitäkös heräsi innostus verestää vanhoja hiihtomuistoja. Äiti kävi sopivasti lainaamassa sukset ja monot, joten pääsin heti nauttimaan kipakasta aamupakkasesta ja suksien suhinasta.


Vyötin koiran kiinni vyötärölleni, ja vaikka meillä aluksi olikin hieman erimielisyyksiä kulkusuunnasta, lopulta koira innostui seuraamaan latua ja antoi hiihtämiseen juuri sen verran lisäpuhtia, että hiihto ei tuntunut työltä. Koska hiihtokuntoni ei ole huipussaan, pieni apu ensimmäisellä hiihtokerralla tuli tarpeeseen, jotta pääsin innostumaan vauhdin hurmasta. Kaupungissa ei tätäkään voisi tehdä, koska lemmikkien tepastelua ladulla ei katsota hyvällä, mutta tälle ladulle tuskin eksyy niin monta hiihtäjää, että koiranjäljet ketään haittaisivat.

Koirasta huolimatta sain kunnolla tuntumaa olkavarsien ja hartioiden lihaksiin, jotka innostuivat lykkimisen tuomasta vaihtelusta. Kurkussa alkoi tuntua hengästymisen tunne, josta tuli mieleen lapsuuden hiihtokisat ja niiden jälkeen juotu kuuma mehu. Mehu olikin noissa kisoissa parasta, sillä tappotahtinen hiihto lipsuvilla suksilla ja varpaat jäässä nitisti hiihtoinnostuksen vuosiksi. Koulussa kannattaisi tehdä leppoisia hiihtoretkiä ja pysähtyä metsään nauttimaan termospullosta kaakaota, niin joku saattaisi innostua jatkamaan hiihtämistä myöhemminkin.

Äidin suksilla oli hyvä hiihtää, ja monoissa eivät varpaat jäätyneet. Viimeistään ensi syksynä pitäisikin mennä ostamaan omat sukset, jotta pääsisin tekemään termariretkiä. Aloin yhtäkkiä toivoa, että nämä maaliskuun lumet eivät sulaisi vielä pitkään aikaan.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Punainen kippolakki


Minun ja ompelukoneen suhde on vähän vaikea. Teini-ikäisenä surauttelin jämäkankaista äidin 60-luvun Husqvarnalla itselleni vaatteita, mutta tuolloin päälle tuli muutenkin pantua kaikkea vähemmän harkittua. Sittemmin ompeluharrastukset pääosin jäivät, suurimpana syynä kunnon ompelukoneen puute. Jo monta vuotta on kuitenkin poltellut halu opetella vihdoin ompelemaan kunnolla, ja viime kesänä vihdoin ostin itselleni uuden ompelukoneen. Jäljelle jäi enää se opettelu.

Viime kesänä koeajoin uutta konetta ompelemalla olohuoneeseen verhot ja sohvatyynyt päälliset. Hyvin toimi, mutta nyt oli aika alkaa verestää taitoja ompelemalla jotain vähän monimutkaisempaa. Päätin aloittaa lapsen kippolakista, johon saisin samalla käytettyä kirpparilta löydetyn tyynyliinan. Ohje on kirjasta Juju – Erilainen lastenvaatekirja. Sovelsin vähän, enkä esimerkiksi laittanut lakin sivusaumoihin tereitä, toisin kuin ohjeessa.  


Olen ihan tyytyväinen tuotokseen, vaikkei se täydellinen olekaan. Ymmärsin kuitenkin samalla, miksi ompelu ei ole oikein tullut minulta itsestään. Ompelemisessa pitäisi olla kärsivällisyyttä ja suunnitelmallisuutta, kun taas minun vahvempia puoliani on asioista innostuminen ja niiden nopea toteutus. Niinpä jouduinkin purkamaan lakkia pariin otteeseen, ennen kuin palaset loksahtivat kohdalleen. Toinen juttu on ompelussa tarvittava kolmiulotteinen hahmotuskyky. Sitä minulla ei taida olla, koska jouduin leikkaamaan lakin osia moneen kertaan käsitettyäni kaavat väärin – onneksi kangasta oli runsaasti. Olen kyllä sitä mieltä, että kaavassa oli myös pieni virhe, sillä lakin keskikappale oli monta senttiä liian lyhyt sivukappaleisiin verrattuna. Tai sitten en vain tajunnut.

Lakki on vielä liian iso kantajalleen, joten tässä vaiheessa se jää komeroon odottamaan käyttäjänsä kasvua. Innostuin kuitenkin jo katselemaan lisää ohjeita ja kaavoja sillä silmällä, koska ompeleminen oli pitkästä aikaa hauskaa!

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Huutokaupassa

Kävimme elämän ensimmäistä kertaa huutokaupassa. Tunnelma oli hieno ja tempaisi mukaansa niin voimakkaasti, että tuli tehtyä ne kaikki aloittelijan virheet: huudettua sellaistakin mitä ei tarvitse, kun halvalla sai, ja maksettua liikaa jostakin, joka ei enää kotona näyttänytkään niin kivalta. No, tämä oli harjoittelukierros, joten ensi kerralla osaamme jo enemmän.


Huutamisen onnistumista olisi varmasti edesauttanut, jos olisi ehtinyt paikalle jo etukäteen katsomaan tavaroita. Nyt oli vähän sellainen olo, että piti ostaa sika säkissä. Huudin esimerkiksi värkkäysmateriaaliksi laatikollisen vanhoja kankaita, joista kotiin päästyä noin puolet lensi suoraa päätä kierrätyspinoon. Lopuistakaan ei mitään suuria aarteita löytynyt, mutta ajattelin kuitenkin säilyttää ne kaiken varalta.




Kangasboksi toimi pelinavauksena, jonka jälkeen fiilis oli niin hyvä ja innostunut, että piti vielä huutaa intialainen kaiverrettu puulaatikko. Ihan kiva, mutta olisin kyllä pärjännyt ilmankin.


Ensi kerralla aionkin miettiä etukäteen tarkemmin mitä huudan ja olla myös valmiimpi maksamaan hieman enemmän niistä tavaroista, jotka oikeasti haluan. Sillä aikaa kun olin tyynnyttelemässä vauvaa ulkona, salissa oli kuulemma huudettu Esteri Tomulan Finelille suunnittelema Vegeta-emalikattila parillakympillä, kun siitä muualla joutuu maksamaan satakin euroa. Muita kiinnostavia huudettuja esineitä olivat muun muassa laboratoriotarvikkeet, Ufox-ilmankostutin, jollaiset kuulemma ovat nyt kovassa retro-suosiossa, sekä laatulasitavara ja astiat. Ei siis mikään ihan turha reissu, menemme varmasti uudestaankin.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Tulppaaneja paperipussissa


Ystävä kävi kylässä ja toi mukanaan ihania tulppaaneja. Tulppaanit ovatkin kaikista maailman kukista ehkä suosikkejani, koska niissä on jollain tavalla ihan täydellinen muotoilu ja niitä saa monissa eri väreissä, mikä tyydyttää vaihtelunhaluista mieltäni. Tykkään myös siitä, että tulppaanit liittyvät niin vahvasti juuri tähän vuodenaikaan. Ne tuovat kevättä ja luonnonkukkien aikaa hieman lähemmäksi ja tekevät samalla kevään odottamisesta mukavampaa.



Kukat saivat vaasikseen tämän hauskan paperipussimaljakon, joka on Tapio Wirkkalan käsialaa. Saimme sen pari vuotta sitten häälahjaksi, ja sen vitsikkyys jaksaa edelleen ihastuttaa meitä. Ajatella, että vaasi on peräisin vuodelta 1977, vaikka sen ulkoasu on niin moderni ja ajaton. Vaikka sama kai pätee hyvään designiin aina.


keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Pastellisävyjä


En ole koskaan erityisemmin pitänyt vaaleanpunaisesta. Tyttövauvan saamisen jälkeen väri on hiipinyt kotiimme lahjanantajien taholta vähän vahingossa, mutta itse olen pitänyt luukut vaaleanpunaiselle suljettuina.


Mutta niin siinä vain kävi, että yhtenä päivänä kotiimme rantautui vaaleanpunainen lampunvarjostin, ja nyt se näyttää olohuoneen nurkassa älyttömän hyvältä. Varjostimen jalka on odottanut yläkerrassa vuoroaan jo pitkään, ja nyt siihen löytyi juuri sopiva hapsuvarjostin.


Kun sitten aloin katsella ympärilleni, huomasin että pastellisävythän valtaavat kohta koko kodin! Kaikki taisi alkaa keittiön vihreästä kaapista, johon sopiviksi ompelin olohuoneen lilat ja mintunvihreät tyynyt. Sitten meille muutti keittiöön kello, joka oli – vaaleanpunainen. Taisin ostohetkellä pitää sitä lohenpunaisena, mutta näin jälkikäteen ajateltuna (porttiteorian mukaisesti) lohenpunaisesta on vain pieni askel vaaleanpunaiseen. Ja kohta jo huomasin, että ostoskoriini oli päätynyt vihreän kaveriksi vaaleanpunaista bambulankaa.



Nyt vaaleanpunaiselle pannaan kyllä todellakin hanat kiinni. Mutta tuo olohuoneen lamppu saa jäädä, koska siitä tuli heti kaikessa karkkimaisuudessaan uusi suosikkini. Sille pitää vaan nyt äkkiä hommata kaveriksi jotain tarpeeksi maskuliinista, ettei homma mene liian imeläksi.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Kevät toi tintin


Kevät on todellakin koittamassa! Varma kevään merkki, ikkunoita koputteleva talitiainen, on jo noin viikon ajan ollut meillä jokapäiväistä seuraa. Sama (tai samannäköinen) tintti kävi nokkimassa ikkunoita jo viime keväänä, mutta tuolloin en koskaan ehtinyt napata siitä kuvaa. Nyt tintti malttoi pysyä sen verran kauemmin paikoillaan, että ehti poseerata kamerallekin.


Mahtaakohan lintu tarkastella sopivaa pesän paikkaa vai napsiiko se suuhunsa kärpäsiä, jotka ovat pitäneet majaansa ikkunan ja seinän raoissa koko talven?

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Virkattu värkkäys


Tässä on jo pitemmän aikaa vaivannut ihan järjetön värkkäyshimo. Käytännön syistä aika ja keskittymiskyky eivät ole riittäneet pidempiin käsitöihin, joten purin pahinta vimmaani tällaiseen kukkaseen, jonka ohjeen löysin kirjasta Virkkauksen ilo.


Kirjassa näitä kukkia oli käytetty tyynyn somisteina, mutta itse koristin kukkaseni jämänapeilla ja helmillä ja kiinnitin sen pipoon. Harmaa pipo löytyi vähän aikaa sitten kirpparilta, mutta on jostain syystä jäänyt käyttämättä.


Kiinnitin napit ja helmet kukkaseen ompelemalla. Kukkasen pipoon kiinnnitin puolestaan hakaneulalla, jonka olin ommellut ensin kiinni pyöreään huopaan. Huovan liimasin kukkaseen askarteluliimalla. Tämä siltä varalta, että tekisi myöhemmin mieli siirtää kukka esimerkiksi takin rintapieleen. 

Tämä oli niin helppo ja nopea tehdä, että syntyi vauvaa nukuttaessa. Ehkäpä pian uskaltaudun jo suunnittelemaan pidempiäkin projekteja!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Aamun valo

Nyt on taas se aika vuodesta, kun aurinko paistaa aamuisin suoraan sisälle keittiöön ja luo kauniita varjoja seinille. Kun malttaa tarkkailla, huomaa, miten valo ja varjot muuttuvat muutaman minuutin välein auringon noustessa korkeammalle.






Meillä on alakerrassa kaksi ikkunaa melkein joka huoneessa, mikä tekee huonekalujen sijoittelusta vaikeaa. Valon luoma oma shownsa on kuitenkin sen arvoinen.


perjantai 8. maaliskuuta 2013

Hamsteri ja keräilijä

Minä ja mies tykätään molemmat vanhasta tavarasta, mutta suhtautumisessamme on iso ero. Mies on keräilijä, minä hamsteri.


Keräilijä kiertelee kirpputoreja mielessään tietyt jutut, kuten yhdenlaiset peltipurkit tai tietyn julkaisijan sarjakuvat, kun taas hamsteri hihkuu: Hei eikö oo ihana maljakko! Ostetaanko meille tollanen lampunvarjostin! Oi mikä mahtava ristipistotyö, mitäköhän siitä tekisi…


Keräilijän haltuun päätyy yhteensopivaa tavaraa, jota hän valitsee myös laadun perusteella: kokoelmaan ei hyväksytä liian huonokuntoisia tai virheellisiä yksilöitä. Hamsterin kaapit taas täyttyvät potentiaaleista, kaikesta mikä voi vielä joskus olla tarpeellista tai mikä vain näyttää kauniilta.


Kummassakin tavassa on puolensa. Keräilijä tietää aina mitä on hakemassa, eikä hänen nurkkiinsa päädy harhaostoksia. Ja jos päätyykin, ne on keräilyarvon vuoksi helppo myydä eteenpäin. Toisaalta keräilijä ei ehkä kaikessa suoraviivaisuudessaan osaa poiketa ennalta määrätyltä polulta. Hamsterin heikkona lenkkinä taas on tavaranpaljous ja kaoottisuus. Kun mitään ei ole ennalta määrätty, haaviin voi tarttua mitä vain, aarteita tai huteja. Hyvänä puolena on se, että ennakkoluulottomin silmin roskatkin voivat myöhemmin paljastua todellisiksi aarteiksi ja esineille voi keksiä uusia käyttötarkoituksia.


Viimeisimmät kirpparilöytöni ovat kaksi lasimaljakkoa (tai tuo punainen on ehkä juomalasi). Violetin hintalapussa luki, että se on kotimaista tuotantoa, mutta hintalappuunhan voi kirjoittaa mitä vain enkä itse omaa sellaista silmää, että asian tunnistaisin. Punaisen pohjassa on tarra, jossa lukee handmade, mutta senkään alkuperästä ei ole tarkempaa tietoa. Oli kuitenkin ihan pakko ostaa. Näissähän on todellista hamsterin potentiaalia.


Hamsterin ja keräilijän yhteiselossa on oikeastaan paljon hyviä puolia. Hamsteri hyötyy keräilijän suunnitelmallisuudesta ja siitä, että tämä hillitsee hamsterin pahimpia ylilyöntejä. Keräilijä taas yleensä innostuu hamsterin sattumanvaraisista löydöistä hetken aikaa niitä sulateltuaan.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Lämmittelypenkki


Suhtaudun sanaan sisustaminen vähän varauksella. Siitä tulee mieleen trendien perässä juokseminen ja verhojen uusiminen pari kertaa vuodessa. Mutta jos sisustamisella tarkoitetaan itseä viehättävän (kirpputori)esineistön haalimista kotiin, siitä kyllä tykkään.


Eilinen kodinhankinta ei löytänyt tietään keittiöömme kirpputorilta vaan komerosta. Olin jo pitkään miettinyt, mihin asettaisi tämän ihanan penkin, joka on peräisin todennäköisesti lapsuudenkodistani. Isäkään ei enää muistanut tarkkaa alkuperää, mutta tutulta kuulemma näytti. Sille ei vain oikein ollut kodissamme paikkaa.


Mutta sitten keksin laittaa penkin leivinuunin eteen. Isä käy usein piipahtamassa ovensuussa työvaatteissaan ja sanoo, ettei halua tulla sisään sotkemaan paikkoja. Nyt hänellä on istumapaikka. Me muutkin voimme lämmitellä uunin edessä kylminä talviaamuina, kun lämpötila on päässyt yön aikana putoamaan ja talon lämpenemistä vasta odotellaan.


En oikein tiedä, pitäisikö penkki jossain vaiheessa maalata uudelleen vai antaa sen olla tällainen kolhuineen päivineen. Tavallaan kyllä tykkään tästä elämää nähneestä maalipinnasta.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Vegekokin lempipiirakka


Innostuin taannoisesta kurpitsakeitosta kokkaamaan lisää kurpitsaruokaa. Syksyllä kurpitsaa tunki ovista ja ikkunoista (eli kasvimaalta) siihen malliin, että piti jo alkaa miettiä vaihtoehtoja iänikuiselle kurpitsakeitolle ja makealle piirakalle. Aloin pohtia, voisiko kurpitsasta tehdä myös suolaista piirakkaa, ja kyllä vaan voi! Ainakin muualla maailmassa näin tehdään, selvisi kirjahyllyssä nököttävästä keittokirjasta Homestyle Vegetarian, jossa kurpitsa oli yhdistetty pinaattiin.


Sittemmin tästä kurpitsa-pinaattipiirasta on tullut meillä jo kestosuosikki. Ohjekin on muuttunut matkan varrella sen verran, että alkuperäislähteestä on jäljellä enää inspiraatio. Lisäämäni feta tuo tähän mielestäni todella hyvää makua, mutta ilman juustoakin piirakka onnistuu. Silloin kannattaa lisätä vielä täytteeseenkin vähän suolaa sekä vaikkapa tuoreita yrttejä makua antamaan. Kookosöljy antaa tähän aika erilaisen maun, joten jos sen korvaa jollain muulla öljyllä, jää kyllä jotain puuttumaan.

Pohjan olen lainannut Herkun ja Koukun lohipiirakasta, joka onkin osoittautunut niin helpoksi ja hyväksi piirakan pohjaksi, että käytän sitä nykyään melkein kaikissa suolaisissa piirakoissa, vain gluteenittomaksi muunnettuna.


Kurpitsa-pinaattipiirakka

Pohja:
1 dl kaurajauhoja
1,5 dl tattarijauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
0,75 dl öljyä
0, 75 dl vettä
1 tl suolaa

Täyte:
1 punasipuli
kurpitsaa paloina
pinaattia
kookosöljyä
n. 50 g fetaa
2 dl kaurakermaa tai tavallista kermaa
3 munaa
mustapippuria

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään ja lisää öljy ja vesi. Taputtele taikina voitelemattomaan vuokaan ja esipaista 200 asteessa n. 10 minuuttia.

Kuullota pilkottua punasipulia pannulla kookosöljyssä. Lisää kurpitsanpalat ja hetken kuluttua pinaatti. Levitä piirakkapohjalle ja lisää paloiteltu feta. Kaada päälle mustapippurilla maustettu muna-kermaseos ja paista uunissa 25–30 minuuttia.