sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Elämän jälkiä peilipöydässä

Huonekalut ja muut kodin esineet tuntuvat heti jotenkin arvokkaammilta, jos ne ovat perittyjä tai muuten kiertäneet suvussa. Meillä yksi tällainen esine on edesmenneen enoni tekemä peilipöytä. Eno kuoli niin nuorena, etten ole koskaan häntä tavannutkaan, mutta on aika mukavaa, että tämän peilipöydän kautta minulla on häneen edes jonkinlainen kosketus.


Peilipöytä on pyörinyt talossa vähän joka puolella, koska sille ei ole keksitty hyvää paikkaa. Nyt se näyttää ainakin toistaiseksi asettuneen makuuhuoneeseen, joka oikeastaan onkin sille ainut järkevä paikka. Aiemmin sille ei vain ollut huoneessa tilaa, ennen kuin lapsen hoitopöytä saatiin siivottua varastoon.


Peilipöydän laatikot pitävät sisällään kaunistautumistarvikkeita, ja koska laatikoihin ei niin hirveästi mahdu, olen koonnut sen päälle vielä erilaisia peltipurkkeja. Aarikan purkit ovat kirpputorilöytöjä opiskeluvuosilta, mutta korujen säilytyspaikkana toimiva ruusurasia on viime kesän löytöjä. Sydämin koristeltu emalikattila on täynnä Etelä-Amerikasta tuotuja värikkäitä käsityönä tehtyjä koruja, ja kolmijalkainen posliinirasia taas on olemassa melkeinpä vain yhtä tarkoitusta varten: säilytän siinä vihkisormusta, silloin kun se ei ole sormessa. Rasia on nimittäin saatu lahjaksi mieheltä ensimmäisenä hääpäivänä.




Peilipöytä on harmikseni vähän kulunut, osittain onneksi sellaisista paikoista, mistä sitä ei niin huomaa. Myös eräät pienet tahmasormet ovat uhkaavasti käpälöineet peilipöytää jättäen siihen rasvaisia jälkiä, mutten oikein tiedä miten tätä voisi lapsiperheessä estääkään. Strategiani onkin hankkia vain niin kuluneita huonekaluja, etteivät kolhut ja jäljet haittaa. 

4 kommenttia:

  1. Rakastan vanhoja huonekaluja(kin)...:) Tuo pöytä on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki muukin vanha kuin huonekalut on tosiaan ihania!

      Poista
  2. Meillä on sekä uutta (useampi vuosi sitten ostettuja), että vanhaa kotona. Joka päivä ärsyttää, kun uutena ostettuihin tulee naarmuja ja jälkiä lapsiperheen elämästä. Vanhoissa huonekaluissa saa elämä näkyäkin eikä niiden kuulukaan priimoilta näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä. Tosin meillä ei olekaan mitään varsinaista antiikkia, sellaisen suhteen voisin olla vähän tarkempi. Vaikka kyllä sekin on vähän alkanut ärsyttää, kun viime kesänä vaivalla hiomastani ja maalamastani kaapista löytyy jo leikkien jälkiä. Toduuden nimissä on kyllä myönnettävä, että omistakin touhuista, kuten imurilla kolistelusta, jää joskus huonekaluihin jälkiä.

      Poista