keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Kivikokoelma ja muistoja Etelä-Amerikasta

Kolme vuotta sitten vietin sapattivuotta Etelä-Amerikassa ja arkipäivän huoliini kuului se, etten palaisi päiväntasaajan auringossa ja että jalkoihin jäi sandaaleista rusketusrajat. Joogasin aamuisin asuintalomme kattoterassilla ja tähyilin merelle, joka näkyi asuntomme ikkunasta. Aika usein tein lenkin aamusumussa rannalla väistellen pitkälle rantahiekkaan jatkuvia aaltoja ja keräten kauniita kiviä. Aikaa oli niin paljon, että pelkästään sen ajatteleminen saa edelleen rauhalliselle mielelle. Edes kännykkää ei tullut käytettyä, koska pienessä rantakylässä tutut löysi parhaiten menemällä ovelle kolkuttamaan tai ikkunan alle huhuilemaan.





Rannalta poimitut ja muutama katukaupustelijoilta ostettukin kivi ovat olleet kotiinpaluun jälkeen tallessa jossakin komeron pohjalta, josta ne nyt osuivat käsiin. Oli ihanaa silitellä sileitä ja rosoisia pintoja ja muistella. Korvissa alkaa kuulua meren kohina ja nenässä melkein tuntuvat sikäläiset tuoksut. Kuulen, miten tamales-maissikääröjä myyvä nainen kulki aamuisin kadulla myytäväänsä kaupitellen ja miten roska-auto piti tietynlaista ääntä.  Muistan puolivillit koirat, jotka juoksentelivat kaduilla vapaana ja intoutuivat iltaisin räksyttämään toisilleen. 



Laitoin kivet vanhaan Riihimäen lasipurkkiin ja purkin esille olohuoneeseen. Vähän ihmettelen, miksi pidin kiviä niin kauan kaapissa. Nyt näiden esille laittaminen ja katseleminen tuntuu jotenkin tärkeältä. Ihan kuin saisin keskelle tämän elämänvaiheen kiireitä annoksen rauhaa.

2 kommenttia:

  1. Kannan aina matkoilta kiviä kotiin...mies ei oikein tuota ymmärrä...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mies osallistuu vähintään yhtä innokkaasti kivien keräilyyn. Itse asiassa se taisin olla minä, joka vaati kivikokoelman karsimista ennen kotiinlähtöä, ettei matkalaukussa painaisi kilokaupalla pelkkiä kiviä.

      Poista