sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Tilliä piirakkaan

Mies vietti viikonlopun parin kaverin kanssa mökillä purkamassa tiensä päähän tullutta laituria, ja talkoolaisten palaamista ajatellen kokeilin yhtä suolaisen piirakan ohjetta. Keittokirjahyllyssä on majaillut jo aika pitkään Aurinkomaa-kasviskeittokirja, mutten ollut kokeillut siitä vielä yhtään ohjetta. Jotenkin kirjasta on ollut vaikea saada otetta, kun ohjeita on niin paljon eikä kuvia laisinkaan. Monet ohjeista vaikuttavat vielä keskenään aika samanlaisilta, joten niistä on ollut hankala valita.


Nyt silmiin osui hirssi-mantelipiirakan ohje, joka vaikutti sen verran omituiselta, että siitä oli pakko kiinnostua. Ohjeeseen tuli vielä tilliä, mikä herätti minussa heti innostuksen värinää, koska viime kesänä kasvimaalta talteen otetut tillit ovat jääneet kokonaan hyödyntämättä. Toisaalta tilli vaikutti tällaiseen piirakkaan niin oudolta mausteelta, että melkein lähdin sooloilemaan mausteissa, mutta onneksi jätin sen tekemättä. Tilli oli tähän ihan nappivalinta!

Hirssiä oli kaapissa vain desinmitan pohjallinen, joten käytin lopulta sen tilalla amaranttia. Täyte oli sen verran kekseliäs ja lopputulos superhyvää, että tällaista piirakkaa voisi tehdä useamminkin. Jotain vaihtelua perinteisille sieni- ja sipulipiirakoille. Pohjaa oli ohjeessa kuitenkin mielestäni liikaa, joten ensi kerralla teen pienemmän taikinan. Korvasin jauhot gluteenittomilla ja purjon punasipulilla sekä tein pari muutakin pientä muutosta. Iltahämärässä pokkarikameralla näpsäisty kuva ei nyt tee tälle ruualle ollenkaan oikeutta, mutta kannattaa uskoa, hyvää se oli.

Amarantti-mantelipiiras

Pohja:
1 keitetty peruna
100 g voita tai margariinia
1 dl kaurahiutaleita
1 dl tattarijauhoja
2,5 dl kaurajauhoja
½ dl vettä
½ tl suolaa

Muhenna peruna. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja painele piirakkavuokaan. Esipaista pohjaa 10 minuuttia 200 asteessa.

Täyte:
1 dl amaranttia
1 punasipuli
2 perunaa
2 porkkanaa
loraus öljyä
2 valkosipulinkynttä
reilu 3 dl vettä
1 dl manteleita jauhettuna
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 dl tuoretta tilliä (tai pakastettua)
3 tomaattia

Huuhtele amarantti (varo, etteivät pienet jyväset solahda siivilästä läpi). Pilko kasvikset ja kuullota niitä hetki kattilassa. Lisää amarantti ja hetken kuluttua vesi ja anna hautua kypsäksi. Lisää mausteet ja mantelijauhe. Painele täyte piirakkapohjalle ja viipaloi päälle tomaatit. Paista 200 asteessa 25–30 minuuttia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti