sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Syyspuuhia puutarhassa

Syksyisiin puutarhahommiin ei liity yhtä paljon kivaa odotusta kuin keväällä, muttei toisaalta kamalasti stressiäkään. Ainakin saa taas laiskotella puutarhan suhteen puoli vuotta, kunhan pihan ensin saa syyskuntoon.


Tänään korjasin puusta talteen viimeiset omenat ja kasvimaalta viimeisen kesäkurpitsan, joka oli paisunut täyteen mittaansa ihan yllättäen ja melkein salaa. Lehtikaali, joka parhaan kesän aikoihin kärsi kaalikoiden hyökkäyksestä, on taas tervehtynyt ja tuottaa runsaasti satoa. Kaikki muu onkin oikeastaan jo korjattu ja kasvimaa enää odottaa kääntämistä.




Kesäkukat kumosin ulos ruukuistaan ja kärräsin ruukut varastoon. Koira sai koppiinsa olkipatjan kylmyydeltä suojaamaan. Samalla tutkailin vähän syyskuvia arkistoista viime vuodelta (kaksi viimeistä kuvaa) ja totesin, että syksy ei taida tänä vuonna olla ihan yhtä värikäs. Tai sitten emme vielä ole ihan siinä vaiheessa. 

2 kommenttia:

  1. Siis täällä on värikäs syksy...mikä tuntuu oudolta, kun puiden pitäisi saada vähän pakkasta, että lehdet punehtuisi ja pakkasta ei todellakaan ole ollut...ihmeellista...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä meidän kotipiha on väritön vyöhyke, tuonne kauemmas kun katselee niin ihan tuttua ruskaa siellä tosiaan näkyy...

      Poista