keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Problem solved

Elämä on siinä mielessä kummallista, että joskus tulee tuhlattua tuntikaupalla huolta ja murhetta asiaan, jonka lopulta huomaakin aivan mitättömäksi, ja toisaalta jotkin asiat järjestyvät aivan huomaamatta ilman yhtään hammastenkiristelyä.


Jälkimmäisessä osastossa tapahtui edistystä viime viikolla, kun puutarhassa ruohonleikkuuta haitanneet ja auton peruuttamista vaikeuttaneet kivet häipyivät maan alta alle tunnissa ilman, että itse hädin tuskin ehdin huomata toimitusta keittiön ikkunasta. Vaikka kiviä on puutarhassa aivan älyttömästi, niiden siirtämiseksi ei oltu uhrattu kovin monta ajatusta, koska se tuntui liian isolta urakalta lapiolla ja rautakangella hoidettavaksi. Kun sitten viereiselle pellolle ilmestyi kaivuri kaivamaan salaojia, houkuttelimme kuskin ohjaamaan koneensa hetkeksi meidänkin pihaamme ja ongelma tuli ratkaistua hetkessä ainakin niiltä paikoin, mihin kaivurilla mahtui.


Mitä tästä opimme? Ei kannattaisi murehtia kamalasti, koska joskus asiat järjestyvät kuin itsestään. Kaupan päälle saimme vielä lisää materiaalia haaveiden kiviaitaa tai kivipuutarhaa varten. Niin ja aika monta kuoppaa. 

4 kommenttia:

  1. Niinpä!
    Oletko huomannut sen, että illalla ja yöllä todella suuret asiat kutistuvat, kunhan päivä koittaa...:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iltaisin yritän tehdä ja ajatella vain mukavia asioita, koska muuten kieriskelen yön valveilla kaikkia murheita ajatellessani... :)

      Poista
  2. Mukavaa kun pääsitte kivistä eroon.Muuttuiko nyt tämä ongelman muoto, että nyt mietitte millä täyttää nämä tyhjät kuopat, jollei satu pihalla olemaan sopivaa täytemaata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuota, kuoppien täyttöä ei ole ehditty vielä kamalasti murehtia, mutta kyllähän niihin jotain fyllinkiä pitäisi saada...

      Poista