maanantai 16. syyskuuta 2013

Pitsi mielessä

Onneksi on käsitöitä harrastanut isoäiti ja onneksi on äiti, joka pitää kaiken tallessa. Mutta toisaalta onneksi ovat myös kirpputorit, joista löytää kaikkea käsintehtyä ja usein vielä halvalla.


Muistelin koko kevään isoäitini tekemää pitsistä sängynpeittoa ja suunnittelin, että otan sen meille käyttöön. Lopulta sain aikaiseksi pyytää sitä äidin varastoista ja jopa pesin sen. Jouduin kuitenkin toteamaan, että peitto on epämukavine pitsipylpyröineen liian epäkäytännöllinen ja vieläpä niin huonossa kunnossa, että käyttöön ottaminen voisi olla sille viimeinen niitti.


Sänky oli kuitenkin edelleen ilman peittoa. Onneksi en ehtinyt tuhlata rahojani missään oikeassa kaupassa, sillä kirpputorilla tuli vastaan jonkun toisen mummon käsin tekemä peitto, joka täytti kaikki vaatimukset: ei pylpyröitä, puhdas, hyvässä kunnossa. Miehen kriteeri, että peiton päällä voisi lukea sarjakuvia mahallaan ilman kyynärpäiden kipeytymistä toteutuu sekin siis paremmin kuin oman mammani pylpyräpeitolla.


Isoäidin peitto laitettiin siististi pussiin ja pakattiin varastoon uutena statuksenaan ”muistoesine”, jota ei välttämättä tarvitse saada käyttöön. Tuskinpa hän sitä aikoinaan arkipäiväiseen käyttöön tarkoittikaan.

4 kommenttia:

  1. Kyllä ennen oltiin taitavia tekemään käsitöitä, hyvä että niitä on säilytetty. Sille pylpyräpeitollekin varmasti joskus löytyy joku kiva käyttötarkoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään ei varmaan monella riittäisi kärsivällisyys noin isoon väkerrykseen – ei mulla ainakaan :)

      Poista
  2. Minä törmäsin lähikirppiksellä juuri viikko sitten isoon virkattuun parisängyn peittoon, hinta oli muistaakseni 100 euron paikkeilla. Peitto näytti pikaisen tarkastelun tuloksena oikein siistiltä ja puhtaalta ja aloinkin miettiä, että oliko äkkiseltään kalliilta tuntunut 100 euron hinta lopultakaan niin kovin kallis. Lankaa isossa peitossa on useamman kilon verran, kulutettuja työtunteja vielä moninkertaisesti enemmän.

    Kyllähän sitä helposti saa satkun verran tuhlattua parisängyn peittoon jossakin arvonsa tuntevassa tavaratalossa ilman pitsipeiton mukana tulevaa perinnettä ja käsityön leimaa. Peitto ei lähtenyt mukaan, mutta ajattelemisen aihetta se antoi taas kerran liittyen käsitöiden arvostukseen niin ajallisesti kuin taidollisestikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä maksoin omastani 40 euroa, ja se alkoi juuri tuntua aika edulliselta hinnalta. Jos nykyään joku tekisi tällaisia käsityönä ja myisi niitä, satanen ei kyllä varmaan riittäisi hinnaksi lähellekään. Ja ihan totta, että toisaalla joutuu helposti maksamaan merkistä tai mielikuvasta tai muusta näkymättömästä.

      Poista