torstai 22. elokuuta 2013

Keittiön uusi pöytä

Keittiötämme hallitsi pitkään mäntyinen 80-luvulta peräisin ollut pirtinpöytä, joka oli jäänyt käyttöön, koska muuttohetkellä ei muutakaan pöytää ollut tarjolla. Sen penkitkin olivat jo aika viiruilla, mutta pöytä oli tukevaa tekoa, joten odottelin rauhassa Sen Oikean ilmaantumista.



Nyt se sitten ilmeisesti on tapahtunut, nimittäin viime viikolla kasarikomistuksen tilalle muutti ihka oikea vanhus, jonka maalipinta on vielä pari astetta huonommassa kunnossa kuin pirtinpöydän penkit. Pöytää on tarkoitus jossain vaiheessa entisöidä, mutta jotenkin silti tykkään tästä ihan älyttömästi tällaisenakin. Eräät lähisukulaiset jo vähän ihmettelivät, miksi taloon pitää kantaa mahdollisimman vanhaa ja kulunutta roipetta ihan toimivan ja hyväkuntoisen tilalle.


Pöytä on hiukan pienempi kuin entinen, joten keittiöön jää nyt enemmän vapaata tilaa. Pöytää voi kuitenkin jatkaa molemmista päistä, joten vieraiden tullessa siihen mahtuu vähän isompikin seurue. Korkeutta uudella pöydällä on hiukan entistä enemmän, joten totuttelemme tässä juuri fiilikseen, minkälaista kasvavilla lapsilla mahtaa olla aikuisten mittojen mukaan tehdyissä huonekaluissa. Pöydän mukaan olisi tosin vielä saatavilla siihen sopivat tuolit, joten ehkä niiden myötä istumakorkeuskin saadaan sopivaksi. Silloin vain pitää keksiä muuta käyttöä pinnatuoleille, joita olin kaavaillut pöydän kavereiksi.


Värinä on ihana vihertävä valkoinen, joka sopii täydellisesti yhteen kaapin, uuninedustan penkin ja verhojen kanssa. Tämä kaikki ihan sattumalta, mutta niinhän parhaat ratkaisut yleensä. 

4 kommenttia:

  1. Pöytä on ihana....juuti tuollaisena....älä vaan nyt innoissasi mene sitä pilaamaan...no tehän sitä päivät pitkät katsotte ja teidätte tarviseeko uudistusta...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan olla samaa mieltä, ainakin toistaiseksi. Katellaan sitä nyt hetki kun ei sille mitään ehtisi tehdäkään, voihan sen sitten kunnostaa myöhemminkin jos haluaa.

      Poista
  2. Hieno pöytä! Aikamoinen parannus siihen entiseen! Meidän pitää tulla testaamaan sitä joku päivä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parannusta tosiaankin! Tää on muuten se, mitä kyttäsin koko talven. Tervetuloa vaan testaamaan :)

      Poista