keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Rosmariinia kräkkeriin

Ohhoh, kesä se vaan kulkee eteenpäin ilman että muistan melkein ollenkaan vierailla täällä virtuaalipuolella. Mutta kesällä on oikeastaan ihan riittämiin hyviä syitä viettää aikaa muualla kuin tietokoneella, joten ehkä pieni kesähiljaisuus ei ole niin vakavaa.


Syötyä sentään tulee, ja pari päivää sitten loin jopa uuden reseptin. Teen aina silloin tällöin raakakräkkereitä, ja pellavansiemenistä tehtynä toimitus on aivan älyttömän helppo. Pellavansiemenet muodostavat liotettuna liman, jonka avulla kräkkerit pysyvät koossa, vaikkei muuten taikinan mittasuhteiden kanssa olisi niin tarkkana.

Tällä kertaa käytin mausteeksi muun muassa tuoretta rosmariinia, ja se onkin näiden kräkkereiden hallitsevin maku. Myöhemmillä syöntikerroilla se ei enää pompannut esiin muiden makujen joukosta kovin voimakkaana, joten ehkä sitä tuli taikinaan ihan sopivasti.

Rosmariinikräkkerit

3 dl pellavansiemeniä + 5 dl vettä
2 dl auringonkukansiemeniä + vettä liotukseen
5 aurinkokuivattua tomaattia + vettä liotukseen
1 kesäkurpitsa
n. 2 rkl rosmariinisilppua
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä

Liota pellavansiemeniä vedessä yön yli. Siemenistä muodostuu paksu lima. Liota myös auringonkukansiemeniä, mutta heitä liotusvesi pois. Myös liottamattomia auringonkukansiemeniä voi käyttää, mutta liotus parantaa siementen sulavuutta. Liotin vielä aurinkokuivattuja tomaattejakin, koska käytin kuivattuja, mutta öljyyn säilötyt käyvät yhtä hyvin. Pilko tomaatit mahdollisimman pieniksi ja raasta kesäkurpitsa. Lisää kaikki ainekset pellavansiemenlimaan. 

Mikäli Energy-mausteseosta ei satu löytymään lähitienoilta, tilalla voi käyttää esimerkiksi paprikajauhetta, valkosipulijauhetta ja chiliä. Levitin taikinan melko paksuiksi levyiksi kuivuriin leivinpaperiarkkien päälle ja kuivattelin vuorokauden ympäri. Omassa kuivurissani pyöreitä levyjä tuli kolme. Valmiit kräkkerit maistuivat tosi hyvältä avokadon, tomaatin ja basilikan kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti