keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Kahvikuppipulmia

Minulla on jo jonkin aikaa ollut pieni kahvikuppiongelma. Kirppiksillä tulee usein vastaan ihania yksittäisiä vanhoja kahvikuppeja, mutten ole oikein osannut päättää, kannattaisiko niitä ostaa vai ei. Jos ei kerää mitään sarjaa, kupit jäävät kotonakin yksittäisiksi. 


Kuitenkin kirppiskupeissa houkuttaa juuri niiden erilaisuus ja huvikumputunnelma. Olen sieluni silmin kuvitellut, miten hauskaa olisi kutsua vieraita ja kattaa pöytään jokaiselle paikalle erilainen kuppi. Kukin voisi valita istumapaikkansa sen mukaan, minkälainen kuppi miellyttää. Itsekin voisi valita kaapista kupin aina tunnelmaan sopivaksi. Kun sitten keväällä sain kutsun 2-vuotissynttäreille, jossa tämä kuppi-idea oli toteutettu, innostuin lopulta panemaan meidänkin talouden kuppihommat kuntoon.

Kuin tilauksesta kirpputorilla tuli vastaan ihana Arabian kukkakuppi, joka saa kunnian olla kokoelman ensimmäinen kahvikuppi. Siinä kiteytyy kaikki, minkälainen kupin pitää olla päästäkseen osaksi kokoelmaa. Se on hyväkuntoinen ja sopivan pieni, sen kuvio on kaunis ja se on tarpeeksi näyttävä ollakseen kaunis yksittäisenä esineenä. Värit ja kuviot saavat kokoelmassa mennä sekaisin, mutta jotain samaa tyylissä pitää olla. Luotan siihen, että tapauskohtaisesti näen, mitä se jokin on.

Toistaiseksi joudun nauttimaan kokoelmasta vielä yksin, ennen kuin löydän tälle kukkakaunistukselle seuraa, että pääsee kaatamaan kahvia kaverillekin. 

4 kommenttia:

  1. Minulla muutama vanha Arabian eripari kuppi...:)

    VastaaPoista
  2. Kuppi näyttää tosiaan hienolta. Ja tuo pöytään varmasti hilpeän tunnelman, kun pöytä on katettu kokoelmalla erilaisia kuppeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En malta odottaa, että jostain tulisi näitä vastaan lisää niin pääsisi kokoelma käyntiin.

      Poista