keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Suolainen pannari ja muistoja Argentiinasta

Aina kun nykyään teen pannukakkua, mieleeni tulee pari vuotta sitten Etelä-Amerikassa tapaamani argentiinalainen poika, jonka sukunimi sattui olemaan Pannari. Pannari kertoi joskus googlailleensa nimeään ja ihmetelleensä, miksi aina päätyi suomalaisiin pannukakkuresepteihin. Kaiken huipuksi sana panqueque eli pannukakku tai lettu on Argentiinassa kuulemma eräänlainen haukkumasana.

Argentiina on siis mielessä vähän väliä, koska teen tosi usein suolaista pannukakkua. Se on vähän kuin piirakkaa, mutta paljon vaivattomampaa ja myös kevyempää kuin rasvaisella pohjalla tehtävä piirakka. Kauramaito ei mielestäni oikein toimi makean pannukakun tekemisessä, mutta suolaisessa versiossa täytteet ovat muutenkin pääroolissa. Jos tavallinen maito kuuluu ruokavalioon, kannattaa toki käyttää sitä.


Täytteeksi käytän pannariin vähän sitä sun tätä, mutta tärkeää on täytteiden runsas määrä. Kesällä sopivat kaikenlaiset kasvikset, kuten tomaatti, pinaatti tai kesäkurpitsa, ja lisää makua saa juustosta, oliiveista ja aurinkokuivatusta tomaatista. Tuoreet yrtit sopivat myös.


Suolainen pannari

Pohja:
3 munaa
3 dl kauramaitoa
1 dl kaurajauhoja
1 dl tattarijauhoja
1 tl suolaa

Täyte:
3–4 tomaattia
pari kourallista tuoretta pinaattia
oliiveja
pala fetajuustoa
mustapippuria myllystä

Sekoita pohjan aineet keskenään. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan ja viipaloi päälle tomaatit. Lisää revityt pinaatit, viipaloidut oliivit ja fetajuusto paloina. Lisää lopuksi mustapippuri ja paista 200 asteessa 25–30 minuuttia.

2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa helpolta "pitsalta". Pitää kokeilla oman jääkaapin täytteillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, tätähän voi verrata pizzaankin. Helppoa kuin heinänteko!

      Poista