torstai 4. huhtikuuta 2013

Jotain maskuliinista


Kaipasin jokin aika sitten jotain maskuliinista kaveriksi olohuoneen vaaleanpunaiselle lampulle. Nyt se jokin on löytynyt.


Olohuoneeseen on jo pitkään ollut suunnitteilla hankkia vanha arkku sohvapöydäksi, mutta vasta nyt löytyi energiaa suunnitelman toteuttamiseen. Ihmeen helpolla tulikin melkein heti vastaan juuri sopivannäköinen arkku, sopivaan hintaan ja tarpeeksi läheltä.


Arkku on huuto.netin myyjän mukaan peräisin 1700–1800-luvulta, ja isäni mielestä rautaheloista näkeekin, että se on vähintään 1800-luvulta. Helat ovat kuulemma sepän käsin takomat. Arkku on vuosien varrella saanut hiukan kolhuja ja halkeamia, mutta se ei meitä haittaa yhtään, koska vanhan esineen kuuluukin näyttää vanhalta.





Kylläpä elämä helpottui arkun myötä heti kerralla. Enää ei tarvitse televisiota katsellessa kasata naposteltavia ja kutimia pienelle tuolille, vaan sitä varten on kunnon pöytä. Vielä kun saataisiin joku hieno sohva hankittua, niin tähän kohtaan kodista voisi olla tyytyväinen.

2 kommenttia:

  1. Hyvännäköinen, tilava arkku ja kauniita tyynyjä siellä takana. Kaunis kokonaisuus.

    VastaaPoista