tiistai 5. maaliskuuta 2013

Vegekokin lempipiirakka


Innostuin taannoisesta kurpitsakeitosta kokkaamaan lisää kurpitsaruokaa. Syksyllä kurpitsaa tunki ovista ja ikkunoista (eli kasvimaalta) siihen malliin, että piti jo alkaa miettiä vaihtoehtoja iänikuiselle kurpitsakeitolle ja makealle piirakalle. Aloin pohtia, voisiko kurpitsasta tehdä myös suolaista piirakkaa, ja kyllä vaan voi! Ainakin muualla maailmassa näin tehdään, selvisi kirjahyllyssä nököttävästä keittokirjasta Homestyle Vegetarian, jossa kurpitsa oli yhdistetty pinaattiin.


Sittemmin tästä kurpitsa-pinaattipiirasta on tullut meillä jo kestosuosikki. Ohjekin on muuttunut matkan varrella sen verran, että alkuperäislähteestä on jäljellä enää inspiraatio. Lisäämäni feta tuo tähän mielestäni todella hyvää makua, mutta ilman juustoakin piirakka onnistuu. Silloin kannattaa lisätä vielä täytteeseenkin vähän suolaa sekä vaikkapa tuoreita yrttejä makua antamaan. Kookosöljy antaa tähän aika erilaisen maun, joten jos sen korvaa jollain muulla öljyllä, jää kyllä jotain puuttumaan.

Pohjan olen lainannut Herkun ja Koukun lohipiirakasta, joka onkin osoittautunut niin helpoksi ja hyväksi piirakan pohjaksi, että käytän sitä nykyään melkein kaikissa suolaisissa piirakoissa, vain gluteenittomaksi muunnettuna.


Kurpitsa-pinaattipiirakka

Pohja:
1 dl kaurajauhoja
1,5 dl tattarijauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
0,75 dl öljyä
0, 75 dl vettä
1 tl suolaa

Täyte:
1 punasipuli
kurpitsaa paloina
pinaattia
kookosöljyä
n. 50 g fetaa
2 dl kaurakermaa tai tavallista kermaa
3 munaa
mustapippuria

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään ja lisää öljy ja vesi. Taputtele taikina voitelemattomaan vuokaan ja esipaista 200 asteessa n. 10 minuuttia.

Kuullota pilkottua punasipulia pannulla kookosöljyssä. Lisää kurpitsanpalat ja hetken kuluttua pinaatti. Levitä piirakkapohjalle ja lisää paloiteltu feta. Kaada päälle mustapippurilla maustettu muna-kermaseos ja paista uunissa 25–30 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti