maanantai 18. maaliskuuta 2013

Hiihtoretkellä


Naapuri oli käynyt vetämässä moottorikelkalla hiihtoladun ihan meidän nurkilta, ja siitäkös heräsi innostus verestää vanhoja hiihtomuistoja. Äiti kävi sopivasti lainaamassa sukset ja monot, joten pääsin heti nauttimaan kipakasta aamupakkasesta ja suksien suhinasta.


Vyötin koiran kiinni vyötärölleni, ja vaikka meillä aluksi olikin hieman erimielisyyksiä kulkusuunnasta, lopulta koira innostui seuraamaan latua ja antoi hiihtämiseen juuri sen verran lisäpuhtia, että hiihto ei tuntunut työltä. Koska hiihtokuntoni ei ole huipussaan, pieni apu ensimmäisellä hiihtokerralla tuli tarpeeseen, jotta pääsin innostumaan vauhdin hurmasta. Kaupungissa ei tätäkään voisi tehdä, koska lemmikkien tepastelua ladulla ei katsota hyvällä, mutta tälle ladulle tuskin eksyy niin monta hiihtäjää, että koiranjäljet ketään haittaisivat.

Koirasta huolimatta sain kunnolla tuntumaa olkavarsien ja hartioiden lihaksiin, jotka innostuivat lykkimisen tuomasta vaihtelusta. Kurkussa alkoi tuntua hengästymisen tunne, josta tuli mieleen lapsuuden hiihtokisat ja niiden jälkeen juotu kuuma mehu. Mehu olikin noissa kisoissa parasta, sillä tappotahtinen hiihto lipsuvilla suksilla ja varpaat jäässä nitisti hiihtoinnostuksen vuosiksi. Koulussa kannattaisi tehdä leppoisia hiihtoretkiä ja pysähtyä metsään nauttimaan termospullosta kaakaota, niin joku saattaisi innostua jatkamaan hiihtämistä myöhemminkin.

Äidin suksilla oli hyvä hiihtää, ja monoissa eivät varpaat jäätyneet. Viimeistään ensi syksynä pitäisikin mennä ostamaan omat sukset, jotta pääsisin tekemään termariretkiä. Aloin yhtäkkiä toivoa, että nämä maaliskuun lumet eivät sulaisi vielä pitkään aikaan.

4 kommenttia:

  1. Näillä aurinkoisilla keleillä kelpaa hiihdellä, ei vaan ole koiraa avuksi, mutta rusketusta saa samalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tais jäädä rusketukset saamatta kun viiman takia näkyi näkyi vaan nenänpää. Mutta henkisesti se aurinko teki kyllä hyvää!

      Poista
  2. Minäkin yritän hiihdellä melkein joka päivä vaikka ei ole valmista latua minua odottamassa. Tuuli on ystävällisesti joka päivä tukonnut avaamani ladun, mutta ajatuksena on ollut, että tehokkaampaa jumppaa se on kun aina vaan sen ladun sinnikkäästi käyn puskemassa auki.Ipo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin oli tuuli peittänyt jo ladun kun aamulla kävin taas testaamassa. Mutta onneksi siinä ladun kohdalla hanki kuitenkin kantaa, joten onnistuu hiihto siinäkin.

      Poista